Aino Sutinen

Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniin & Vaimoksi vuorille

Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniin & Vaimoksi vuorille

Taksi Kurdistaniin – Reppumatkasarjakuvia Lähi-idästä ja Vaimoksi vuorille – Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta kertovat matkapäiväkirjamaisesti yksin matkustavan naisen reppureissuista.

Kirjat herättävät toisaalta pienen matkakuumeen, mutta toisaalta saavat myös ärsyyntymään kertojan puolesta. Omia reissujaan kuvittanut Aino Sutinen saa jatkuvasti selittää muille yksin matkustamistaan, kuuntelemaan yksinäisenä naisena kommentteja sekä sietämään häirintää.

Loppujen lopuksi hän saa matkustaa kuitenkin varsin turvassa, vaikka kohteisiin lukeutuvat esimerkiksi Syyria, Pohjois-Irak ja Azerbaijan. Itse en niihin uskaltaisi lähteä yksin, enkä välttämättä kaksinkaan. Melkein joka paikassa Sutinen pääsee kuitenkin nauttimaan paikallisten vieraanvaraisuudesta ja tutustumaan heidän kanssaan paikkoihin.

Kirjat ovat nopeita lukea, ja molemmat lukaisee peräkkäin noin tunnissa. Pidin itse enemmän esikoisteoksen Taksi Kurdistaniin piirrostyylistä ja tarinoista, vaikka kansi ei olekaan ihan niin houkutteleva.

Kirjat pääsevät vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Pienkustantamon julkaisu. 

Subjektiivinen tuomio: ***

”Miksi matkustat yksin? Eikö sinulla ole ystäviä?”

Osta Taksi Kurdistaniin Adlibriksesta*
Osta Vaimoksi vuorille Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Sarjakuvat