Bazar

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Aikaa kului ja muistivihkoni täyttyivät. Sitä mukaa kuin orgaanisen kemian salat avautuivat minulle, kokeeni muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi, ja koin suurta riemua saadessani selville mitä luonnosta saattoi niin pienellä vaivalla saada.
Erityisen paljon rakastin myrkkyjä.

Alan Bradleyn kehuttu dekkari on ollut jo pitkään lukulistallani, ja sain sen hotkaistua kesällä. Tiesin jo etukäteen suositusten perusteella aika varmasti, että tulen pitämään kirjasta.

Piiraan makua makeaa on kuvattu Agatha Christien kirjojen tai Sherlock Holmesien tyyppiseksi, eikä päähenkilökään ole mikään tyypillisin dekkarihahmo. Hän on Flavia de Luce, 11-vuotias älykäs tyttö, joka rakastaa kemiaa ja on kiinnostunut erityisesti myrkyistä.

Eletään 1950-luvun Englannissa, ja Flavia asuu isossa Buckshaw’n kartanossa isänsä, kahden isosiskonsa ja palvelijoiden kanssa. Siskokset ovat jatkuvasti sotajalalla keskenään, ja Flavia juonii erilaisia kemiallisia kostoja isosiskojen pään menoksi.

Tavallinen arki kuitenkin keskeytyy, kun kartanon portailta löytyy kuollut lintu, jänkäkurppa, jonka nokkaan on pistetty postimerkki. Flavia kuulee vieraan miehen riitelevän isänsä kanssa myöhään illalla, ja seuraavaksi kyseinen mies löytyy ruumiina puutarhasta. Mistä mies on tullut, kuka hänet on murhannut ja miksi? Entä miten koko soppaan liittyvät piirakka ja postimerkit?

Koska poliisi ei vaikuta saavan mitään aikaiseksi, Flavia alkaa nuuskia asioita omin päin ja selvittämään murhaa, jonka juuret ulottuvatkin yllättävän kauas historiaan. Apunaan hänellä on terävät hoksottimet, se tosiasia ettei 11-vuotiasta tyttöä useinkaan oteta vakavasti, ja tietenkin kemia.

Arveluni osui oikeaan, sillä pidin kirjasta kovasti. Kirjalla kesti jonkin aikaa päästä vauhtiin, mutta kepeä historiallinen tunnelma, runsaat yksityiskohdat, riemastuttavat kielikuvat sekä selvitettävä mysteeri piristävät päivää kummasti. Bradleyn kieli ja sanavalinnat ovat vain niin huikeita, että olisi tehnyt mieli kirjoittaa joka toinen lause muistiin. Flavia ei ehkä ole kaikkein uskottavin 11-vuotias, mutta pikkuvanha kemisti on mitä mainioin hahmo.

Voihan kanaporejuoma! Oi Herra, suojele meitä kaikkia jotka uurastamme kokeellisen kemian viinitarhassa! Seuraavaksi otin korkin pullon suulta ja kaadoin eukalyptusveden lehtineen kaikkineen keltaisen keiton joukkoon. Sitten riisuin villatakkini, levitin sen hupuksi päälleni jotta huurut pysyisivät sen alla, ja hengitin kamferimaista, kanaisaa eukalyptushoyryä, ja saatoin melkein tuntea, miten jossain pääni räkäisissä onteloissa sinukset nostivat kädet pystyyn ja antautuivat. Oloni tuntui välittömästi paremmalta.

Liityn siis pidemmittä puheitta muiden suosittelijoiden kerhoon tämän kirjan osalta. Sarjassa on näköjään ehtinyt ilmestyä vaikka kuinka monta jatko-osaa, täytyy jossain vaiheessa tarttua niihinkin.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa selvitetään rikos.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Alan Bradley
Piiraan maku makea
Bazar 2014
388 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rikos

Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika

konmariKonMari-menetelmä on mutkaton, fiksu ja toimiva tapa päästä eroon sekasotkusta ja epäjärjestyksestä. Aloita heittämällä tavaraa pois. Järjestä seuraavaksi tilasi täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti. Jos noudatat tätä strategiaa, et enää koskaan palaa epäjärjestykseen.”

KonMari on ollut minulla pitkään lukulistalla, ja olen lukenut sekä hehkuttavia arvioita että paljon kritiikkiä kirjaa kohtaan. Ennakkoasenteeni oli suhteellisen kriittinen. KonMari onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti, vaikka suhtaudunkin sen periaatteisiin edelleen pienellä varauksella.

Marie Kondo on japanilainen siivousguru, joka on kehittänyt KonMariksi nimeämänsä menetelmän tavaroiden raivaamiseen. Hän tyrmää monimutkaiset ja asteittaiset siivousmenetelmät, ja antaa tilalle tasan kaksi vaihetta: ensin käydään joka ikinen tavara kodissa läpi, ja kysytään itseltä tuottaako esine mielihyvää vai ei. Jos ei, tavara heitetään pois. Jos esine säilytetään, toinen vaihe on etsiä sille kodista sille oma paikka ja laittaa se aina käytön jälkeen sinne takaisin. Näin kodissa säilyy järjestys vastaisuudessakin.

Ajatus tavaroiden karsimisesta pelkän fiiliksen perusteella ihmetyttää. Eihän kaikista tavaroistaan voi mitenkään saada ”mielihyvää”. Vai voiko? Menetelmä on todella raju, varsinkin jos on taipumusta luoda tavaroihin tiukkoja tunnesiteitä ja luopuminen on vaikeaa. Toisaalta ajatus myös kiehtoo. Kondo maalailee näkymää esimerkiksi kirjojen karsimisen jälkeen:

Kuvittele, millaista olisi, jos sinulla olisi hyllyn täydeltä pelkästään rakkaita kirjoja. Eikö olekin kiehtova mielikuva? Voiko kirjojen ystävällä enää suurempaa onnea olla?

Periaate toimii varmasti hyvin vaatteiden, kenkien, asusteiden, kosmetiikan, koriste-esineiden, kirjojen ja sen sellaisten kanssa. Luulen kuitenkin, että jokaisessa kodissa on joitain pakollisia asioita, jotka eivät tuo erityistä mielihyvää. Vakuutuspapereista ja tärkeistä asiakirjoista Kondo joutuu myöntämään itsekin, etteivät ne tuota hänelle hyvää mieltä, mutta ne on silti pakko säilyttää.

Kirja on itsessään helppolukuinen ja hyvin jäsennelty. Kondo kertoo omasta nuoruudestaan ja kuinka alun perin innostui tavaroiden järjestelystä. Hän tunnustaa myös tehneensä paljon virheitä, esimerkiksi heittäneensä perheenjäsensä tavaroita salaa pois. Tekstistä paistaa kuitenkin itsevarmuus – Kondo uskoo oman nykyisen järjestelmänsä toimivuuteen ja paremmuuteen.

Kondo on sitä mieltä, että kodin järjestys vaikuttaa myös kaikkeen muuhun elämään. Hän kertoo asiakkaista, jotka ovat kodin siivoamisen jälkeen muuttaneet täysin elämänsä suuntaa ja alkaneet vihdoin tehdä sitä, mitä pitävät. Kirjan lopussa hän väittää, että varsinainen elämä voi alkaa vasta kun koti on raivattu – tästä voi olla montaa mieltä.

Itse olisin kaivannut edes jonkinlaista näkökulmaa tavaroiden poistamiseen. KonMari-menetelmässä tavaran karsiminen päättyy yksinkertaisesti ”pois heittämiseen”. Itse olen ainakin huomannut, ettei tavaroiden karsiminen kotoa ole sinänsä vaikeaa, vaan loppusijoituspaikan keksiminen niille. Kirpparille, kierrätykseen, lahjoitukseksi, keräykseen vai jonnekin muualle? Käyttökelpoisen kaman kerääminen jätesäkkeihin ja heittäminen roskiin tuntuu aika ankealta.

Kirjassa näkyy taustalla myös shintolainen ajattelu. Kondo suhtautuu esineisiin kuin ne olisivat elollisia olioita: niitä pitää kiittää hyvin tehdystä työstä ja laukku pitää töiden jälkeen tyhjentää jotta sekin saa levätä. Hän kertoo aina tervehtivänsä uuden asiakkaansa kotia polvistumalla eteiseen ja esittelemällä itsensä ja työnsä. Näin kodin järjestely sujuu hänen mukaansa helpommin. Kondo ei kuitenkaan sinänsä tuputa filosofiaansa, kunhan vain kertoo miten toimii.

Itse en aio alkaa juttelemaan kamoilleni tai polvistumaan eteiseen, mutta tavaran arvostaminen on mielestäni hyvä periaate. Jonkinlaista kevytversiota KonMarista voisin kokeilla, ja käydä esimerkiksi kirjahyllyni Kondon periaatteiden avulla läpi. Hylly täynnä pelkästään rakkaita kirjoja on varsin kiehtova ajatus.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

PS. Sunnuntain Helsingin Sanomissa oli muuten mielenkiintoinen artikkeli tavarasta ja muutoista, jossa sivuttiin myös KonMari-ideologiaa.

PPS. Juteltiin kaverien kanssa KonMarin metodista ja eräs ystäväni kutsui sitä konmarinoinniksi. Alan ehdottomasti käyttää tätä termiä!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Marie Kondo
KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
214 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lifestyle

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Rakennus 31

”– Rudintiellä on löytynyt maastosta hauta, Manninen jatkoi. – Ilmoitus tuli juuri. Pistin tekniikan Kannaksen jo matkaan. Teidänkin kannattaisi varmaan poiketa. 
– Just, Antti totesi. – Hautaa tässä on yritetty välttää kaikin voimin. Tietääkö Pappa paikan?
– Toki, olen joskus viriilinä nuorena miehenä suorittanut siellä Asconan penkillä lähipoliisitoimintaa, Lindfors virnisti. – Siellä on sellainen rauhallinen paikka. 
– Tota… mikä on Ascona? Petri kysyi viattomasti ja aiheutti kenttäpartiossa röhähdyksen.”

Christian Rönnbackan Rakennus 31 on komisario Antti Hautalehdosta kertovan kirjasarjan kolmas osa. Tarina alkaa, kun Porvoon läheltä löydetään siististi kaivettu, tyhjä hauta. Pian niitä ilmaantuu enemmänkin, mutta pelkkiä tyhjiä hautoja on vaikea tutkia rikoksena. Tilanne muuttuu, kun yhdestä haudasta löytyy ruumis, joka on vammoista päätellen piiskattu ja ristiinnaulittu. Kuka hän on? Samaan aikaan Anttia vainoaa salainen ihailija, joka lähettelee väsymättä rakkauskirjeitä ja paketteja. Osoittautuu, että nainen tietää myös löydetystä ruumiista. Mutta miten Nikkilän mielisairaalan rakennus numero 31 liittyy tähän kaikkeen?

Tartuin Rönnbackan kirjaan, koska tarvitsin Lukuhaasteeseen kirjan, jonka nimessä on numero. Huomasin vasta kirjan avattuani, että kyseessä onkin sarjan kolmas osa. Onneksi se ei haitannut lukemista, sillä osat ovat ilmeisesti suhteellisen itsenäisiä. Moni muu asia kuitenkin haittasi, eikä tämä kirja ihan kolahtanut vaikka kansi onkin tyylikäs.

Kirjan alku oli varsin outo, kun näkökulmissa hypittiin Antista mysteeriseen ”naiseen” ja siitä ”Mestariin”, joka kuulosti aluksi keskiaikaisen fantasiakirjan hahmolta. Kolmisenkymmentä sivua piti ihmetellä lukemaansa, kunnes asiat alkoivat valottua ja Mestarikin selitettiin ihan rautalangasta vääntäen.

Tarinassa esiintyi paljon henkilöitä, jotka jäivät kuitenkin persoonaltaan ohuiksi, yhden luonteenpiirteen tyypeiksi. Päähenkilö Antti valittaa ja kiroilee, nuori poliisi Petri on tietämätön, esimies Berglund raivoaa milloin mistäkin, naispoliisi Jonna juo muumimukista ja kollega Lindfors keskittyy kaksimielisiin juttuihin. Eniten ehkä ärsytti Antin naisystävä Leena, jonka ainoa tehtävä kirjassa on syödä Antin kanssa, naida Antin kanssa ja välissä vähän kehrätä ja leperrellä. Persoonallisimmat tyypit kirjassa olivat Leenan bulldogit Romulus ja Remus. Henkilöitä on tietysti saatettu syventää sarjan aiemmissa osissa, joita en ole lukenut. Kaikki henkilöiden repliikit ovat lisäksi puhekielisiä, en tykkää.

Koska henkilöistä ei saada kovin paljon irti, kirja on hyvin juonivetoinen. Parasta Rakennus 31:ssä onkin kekseliäs ja uskottava juoni. Puolenvälin jälkeen kirja koukutti sen verran, että piti ärsytyksestä huolimatta lukea, miten kaikki selviää. Rönnbacka on kirjan liepeen mukaan työskennellyt itse poliisina, joten hän tietää miten hommat siellä hoidetaan ja tapahtumat ovat aidontuntuisia. Loppuratkaisu ei yllätä, mutta tyydyttää uteliaisuuden, kun asiat nivoutuvat sujuvasti yhteen. Rakennus 31 on toinen Lukuhaasteen 2015 kirja kategoriassa Kirja, jonka nimessä on numero. 

Subjektiivinen tuomio: **½

Christian Rönnbacka: Rakennus 31
Bazar 2014
334 sivua

Kirjasta on kirjoitettu myös mm. näissä kirjablogeissa:
Kirsin kirjanurkka, Hemulin kirjahylly, Nenä kirjassa, Kirjasähkökäyrä.
(Taidan olla ainoa, joka ei liiemmin tykännyt kirjasta)

Kuva: Adlibris – Rakennus 31*

1 kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rikos