Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Jos en olisi rakastanut sinua
niin suunnattomasti
ja aina uskonut
sanoihisi
että tämä oli viimeinen kerta
ehdottomasti ja peruuttamattomasti
     kaikkein viimeisin kerta
kun joit
olisi ehkä ollut helpompaa
kestää
ne kerrat jotka tulivat sitten

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Osallistuin viime vuoden Kirjamessuilla Bonnierin bloggaajatilaisuuteen, jossa haastateltiin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita heidän uusimmista teoksistaan. Tällä kertaa bloggaajien goodie bageihin ei päätynyt uutuuskirjoja, vaan saimme kaksi juhlavuoden teosta, Minna Canthin Työmiehen vaimon ja Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

Työmiehen vaimon olen lukenut ja blogannutkin siitä, mutta Vuosisadan rakkaustarina herätti lähinnä epäilyksiä runomuodollaan ja rankalla aiheellaan. Päädyin kuitenkin lukemaan sen yhdessä illassa, ja olihan se vaikuttava teos!

Vuonna 1978 julkaistu omakohtainen romaani kertoo kahden kirjailijan myrskyisästä avioliitosta, aviomiehen alkoholismista ja sen vaikutuksesta koko perheeseen. Juomisellaan mies tukahduttaa kaiken muun, ja nainen joutuu vaivalla hakemaan tilaa omalle uralleen ja unelmilleen.

Vaikka en ole itse koskaan kokenut vastaavaa, Työmiehen vaimon tavoin Tikkasen kirja on täynnä samaistuttavia ajatuksia ja mukaansa tempaavaa tunteiden vuoristorataa rakkaudesta vihaan ja turhautumiseen. Toivoa kuitenkin on, eikä tämä kirja pääty tuhoon niin kuin Canthin näytelmä.

Rakkaussuhteen lisäksi kirja ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin teemoihin ja naisen asemaan, ja onnistuu olemaan 40 vuotta myöhemmin edelleen ajankohtainen. Kirjasto luokittelee Vuosisadan rakkaustarinan runoihin, kustantaja taas nykyromaaneihin. Kirjan muoto toi minulle mieleen modernit säeromaanit ja lukemani Kirsti Kurosen Pöntön, vaikka vuosikymmen ja kertojan kohtaamat ongelmat ovatkin erilaiset.

Kaiken kaikkiaan pitäisi selkeästi päästä yli (runo)kirjoja koskevista ennakkoluuloista ja tarttua niihin avoimin mielin. Tämä innostaa tarttumaan myös muuhun Tikkasen tuotantoon, jos siihen sattuu törmäämään.

Varhain
minä kätkin herkkyyteni 
sinulta

Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan

Subjektiivinen tuomio: ****

Märta Tikkanen
Vuosisadan rakkaustarina
Suom. Eila Pennanen

WSOY 2018 (Juhlavuoden uusintapainos)
173 sivua

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Kirjailija: Jane Austen
Formaatti: Äänikirja
Suomentaja: Eila Pennanen
Lukija: Erja Manto
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2015

Ennakko-odotukset:
Innostuin kuuntelemaan äänikirjoja parin viikon ilmaisella Bookbeat-jaksolla. Neito vanhassa linnassa oli silloin ainoa suomenkielinen Austen-äänikirja koko palvelussa, joten päätin viihtyä sen parissa yhdeksän tuntia. Varmasti taattua laatua 1800-luvun alun romantiikkaa ja ihmissuhteita. Olin joskus aiemmin lainannut tämän äänikirjana kirjastosta, mutta jättänyt kesken.

Huomiot:
 17-vuotias Catherine Morland pääsee ystäväpariskunnan luokse Bathiin huvittelemaan. Siellä hän tapaakin nopeasti uusia ystäviä ja useita kosijaehdokkaita, joista mielenkiintoisin on nuoriherra Henry Tilney. Mikään ei kuitenkaan mene niinkuin Strömsössä, ja loppuratkaisua saadaan odotella aina viimeisille minuuteille saakka. Sitten kirja loppuu melkein kuin seinään – kyllä onnellisella lopulla voisi vähän pidempään mehustella.

Kirja täytti odotukset, vaikka ei parhaiden Austenin teosten joukkoon pääsekään. Puolessa välissä kirja alkoi muistuttaaa terävän ihmissuhderomaanin sijaan vähän liikaa Edgar Allan Poen novellia karmivine vanhoine linnoineen, kun Catherinen mielikuvitus laukkaa. Parasta on Austenin riemastuttava, kaikkea ja kaikkia kommentoiva kertojanääni sekä ajaton ihmisten kuvaus. Erja Mannon lukeminen on niin kivaa kuultavaa, että voisin valita äänikirjoja kuunneltavaksi pelkästään hänen perusteellaan.

Ihminen, joka ei pidä hyvästä romaanista, olkoonpa kyseessä mies tai nainen, on varmasti sietämättömän tyhmä.” – Catherine Morland

Subjektiivinen tuomio: ****

Kokeile Bookbeatia kuukausi ilmaiseksi ja kuuntele äänikirja* (Etu koskee uusia käyttäjiä)

J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit

sormuksenritarit

Voikohan Taru Sormusten Herrasta -sarjasta enää kirjoittaa edes mitään uutta? Suurin osa tietää tarinan juonen ja on vähintäänkin katsonut Peter Jacksonin eeppiset elokuvasovitukset. Halusin kuitenkin raapustaa vähän ylös fiiliksiäni lukukokemuksesta, joten tässä sitä ollaan.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun luin Sormuksen ritarit kokonaisuudessaan. Ensimmäisen kerran luin koko trilogian läpi joskus reilu 10-vuotiaana, koska isäni oli sitä mieltä että minun täytyi lukea kirjat läpi ennen kuin sain katsoa ne (silloin vasta ilmestyneet) leffat. Siinä olikin sitten motivaatiota kerrakseen.

Asiaan. Sain tosiaan luettua läpi satoja sivuja kyseistä fantasiatrilogiaa, ja siitä lähtien olen voinut ylpeänä sanoa, että minä olen muuten lukenut oikeasti ne kirjatkin. Yllättävän harva meinaan on. Ongelmana oli, että kirjat olivat pitkäpiimäisen tylsiä, eivätkä hahmot tuntuneet pääsevän oikein minnekään. Kymmenen viime vuoden aikana olen yrittänyt aloittaa kirjat uudestaan moneen kertaan, mutta jämähtänyt aina ensimmäiseen osaan suunnilleen sivulle sata. Ostin jopa kaikki kolme kirjaa pokkareina syksyn 2013 kirjamessuilta, koska sitten ainakin ehtisin lukea ne. Edellisellä kerralla olin ylittänyt kirjaston uusimiskaton, koska en saanut luettua niitä puolessa vuodessakaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kirjat makasivat hyllyssä puolisentoista vuotta, kunnes ehkä viikko sitten tuli sellainen olo että no nyt. Tartuin Sormuksen ritareihin ja yllätyksekseni ahmaisin sen muutamassa päivässä. Sehän on todella hyvä kirja! Olen vieläkin ihan fiiliksissä tästä. On totta, että kirjan hahmoilla kestää edelleen hirveän kauan päästä yhtään mihinkään, mutta jotenkin se ei enää haittaa. Mieluusti viipyisin Tolkienin luomassa maailmassa pidempäänkin.

Taru Sormusten Herrasta on ehkä ainoa kirjasarja, jota lukiessa mielessäni seikkailevat itse kuvittelemieni hahmojen sijaan elokuvien näyttelijät. Olen katsonut leffat niin monen monta kertaa, että Aragorn kerta kaikkiaan on Viggo Mortensen ja Frodo Elijah Wood. Mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin elokuva on seurannut kirjaa. Paljon on trimmailtu, mutta mitään erityisen oleellista ei ole jäänyt pois. Suurimpia eroja on tarinan aikaskaala: kirjassa Frodo jää tosiaan Bilbon synttärien jälkeen Kontuun hengailemaan pariksi vuosikymmeneksi sormuksen kanssa, eikä pariksi viikoksi niin kuin elokuva antaa ymmärtää. Ja Aragornkin on erittäin hyvin säilynyt melkein satavuotias.

Kaiken kaikkiaan sekä elokuvat että kirjat ovat todella hyviä. Ne sopivat vain vähän eri tarkoituksiin. Kirja tietenkin syventää paljon elokuvasta tuttua maailmaa, jos näin voi sanoa. Monet asiat aukeavat paljon paremmin, kun tarinan taustat kerrotaan. Jos jokin asia hieman huvittaa, niin ehkä se että tarina on täynnä miehiä. Koko ensimmäisessä kirjassa taisi olla kokonaista kolme nimeltä mainittua naishahmoa, jotka puhuivat jotain: Tom Bombadilin ihastuttavan kaunis vaimo Kultamarja, Aragornin ihastuttavan kaunis on-off-tyttöystävä Arwen (vai puhuikohan hän sittenkään mitään?) ja ihastuttavan kaunis haltiavaltiatar Galadriel. Onneksi jatko-osissa tutustutaan myös Eowyniin, vaikka hänenkin ansionsa on lähinnä siinä että hän teeskentelee olevansa mies.

Joka tapauksessa tämä oli ehdottomasti uudelleenlukemisen arvoinen kirja, ja siirryinkin innokkaasti suoraan Kahteen torniin. Sormuksen ritarit pääsee myös Lukuhaasteen listaan kategoriassa Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

J. R. R. Tolkien
Taru Sormusten Herrasta 1: Sormuksen ritarit
Suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen

WSOY pokkari 
668 sivua