Erika Vik

Kirjailijavieras: Erika Vik

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Erika Vik.

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Erika Vik. Kaksosauringot-trilogian aloittava esikoisromaanini Hän sanoi nimekseen Aleia ilmestyi helmikuussa 2017 Gummeruksen kustantamana. Jatko-osa Seleesian näkijä julkaistiin jo elokuussa 2017.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen koulutukseltani taiteen maisteri, ammattini on graafinen suunnittelija. Teen myös kuvituksia.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Olen viihdyttänyt itseäni lapsesta saakka kertomalla ja kuvittamalla tarinoita, ja teen niin edelleen, nyt myös suuremmalle yleisölle. Kirjailijuus ei varsinaisesti ollut unelma-ammattini, sillä halusin aina työn jossa saisin nimenomaan piirtää. Aikuisiällä olin kiinnostunut näkemään kuinka paljon julkaisukynnyksen ylittämiseen vaaditaan ja olisiko minusta siihen.

Mistä saat ideat kirjoihisi?
Maailma on tulvillaan kiinnostavia (uutis)aiheita, joita haluan teksteissäni käsitellä. Muu fiktio innoittaa tietenkin myös. Kaksosauringot-sarjan maailma lähti kehittymään tarinani kahden päähenkilön, Corildonin ja Aleian, ympärille.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Aloitin maailmani kehittelyn 14-vuotiaana, kun halusin kirjoittaa täysin omanlaisestani maailmasta. Noista päivistä paljon on muuttunut. Tarinan tarinan synnystä voi käydä lukemassa Facebook-sivultani.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Kävin läpi pari kustantamokierrosta, ennen kuin käsikirjoitukseni toisella versiolla tärppäsi ja sekä Gummerukselta että Kaiken kustannukselta otettiin minuun yhteyttä. Julkaisukynnyksen ylittäminen on toki vaikeaa: kirjoitin koko trilogiani uudelleen alusta ennen kuin onnistuin siinä.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Corildonista, mutta en kerro miksi. Lempisivuhenkilöni on Matius.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Tietenkin seikkailun tuntu ja eläytyminen hahmojen tunteisiin, mutta ennen kaikkea se että koen teemojeni kautta voivani olla osa suurempaa sanomaa, jota maailma tällä hetkellä mielestäni kaipaa.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Toisinaan nälkä pääsee yllättämään, kun unohdan syödä.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
Kirjoittaminen on kuin mikä tahansa harrastus, toki poikkeuksellisen aikaa vievä. En juuri keskustele teksteistäni perheeni tai ystävieni kanssa, joten heidän elämäänsä se ei tavallaan kosketa kuin vasta julkaisun jälkeen. Tätä pitäisi kysyä perheeltäni ja tuttaviltani, sillä en ole oikeastaan edes miettinyt heidän kantaansa asiaan. Toki ymmärrän puolisoani, joka tulee välillään kiskomaan minut maailmastani jos olen viettänyt liian pitkän hetken yhteistä aikaamme sen parissa.

Tämä on kysymys, jota erityisesti nuoret ovat kysyneet. Ehkä varmistaakseen, onko kirjoittamisessa jotakin noloa lähipiirini mielestä (eli voiko itse kirjoittaa vai onko se liian friikkiä)? Kaveriaan tai lastaan voi tukea täysillä, vaikka hänen omaa juttuaan ei aivan ymmärtäisikään. Mikäli kirjoittaminen miellyttää sinua, kirjoita, äläkä ajattele muiden mielipiteitä siitä (toki pikkulapsiperheissä asia on mutkikkaampi).

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Toki se poikii kaikenlaisia yhteistyömahdollisuuksia, mutta ammattini on edelleen graafinen suunnittelu, jonka toimeksiantoihin aion keskittyä jatkossakin. Parasta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Kirjailijuus teettää myös paljon ilmaista työtä, ja sen suhteen on hyvä pohtia kunnolla mihin lähtee mukaan ja minkä jättää väliin – varsinkin koska olen yrittäjä ja kaikki tuloni riippuvat minusta itsestäni.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Sitä on tullut monenlaista, valtaosaltaan todella positiivista, ja oikeastaan melkoiset määrät. Blogitekstejä kokoan seleesia.com -sivustolle, ja Goodreadsistakin arvioita löytyy jo melkoisesti – sieltä niitä voi käydä katsomassa. Olen myös kohdannut kasvotusten lukijoita, joihin sarjani on tehnyt syvän vaikutuksen, ja heidän vaikuttuneisuutensa on tehnyt vaikutuksen minuun. Nopeimmat kommentit Seleesian näkijästä sain vain pari päivää sen jälkeen kun huomasin kirjan olevan kaupoissa, joten sitä on todella ahmittu. Tietenkään kaikkia ei voi miellyttää, ja jokainen lukee aivan omanlaisensa kirjan vaikka sanat pysyisivät samoina. Se mikä kiehtoo ja ihastuttaa toista, voi toista ärsyttää vaikka kyse olisi täysin samasta asiasta.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Tänä syksynä kirjoitan raakaversion trilogian päätösosasta.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Teininä kokeilin kaikenlaista, viimeiset vuodet olen keskittynyt lähinnä tähän sarjaan. Välissä kirjoitin myös yhden noin 80-liuskan käsikirjoituksen 9-12 -vuotiaille suunnattua urbaania fantasiaa, joka sijoittuu nykypäivän Helsinkiin.

Kuka on lempikirjailijasi?
Heitä on lukuisia, lempikirjailijani riippuu päivän fiiliksistä. Ehkä suurimman vaikutuksen on tehnyt Astrid Lindgren, josta pidin paljon varhaisteininä. Ei oikeastaan ole ketään, jonka kirjoitustyyliä haluaisin tavoitella. Monissa teoksissa on paljon ihailemisen arvoisia asioita, joista voi ottaa opikseen.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Koska hyviä kirjoja on maailma pullollaan, rajaan suositukseni spefiin.

  • Gregory Maguire: Noita
  • Joe Abercrombie: Särkynyt meri –trilogia
  • Frances Hardinge: Kärspästyttö.

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Koska kuulette varmasti aivan tarpeeksi ”ole sinnikäs ja usko unelmaasi” –mantraa, ohitan sen ja puhun hieman kirjailijuuden toisesta puolesta, jota harvempi luultavasti tulee ajatelleeksi.

Kirjailijuus tuntuu olevan monelle eräänlainen rokkitähtiunelma. Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut seisovansa lavalla, edessään täysi stadionillinen ihmisiä jotka hurraavat juuri sinulle? Hyvin harva on kuitenkaan valmis tekemään sen mitä rokkitähdeksi tulemiseen vaaditaan; rakastamme unelmaa rock-tähteydestä. Kun näemme edessämme täydellisen staran, jolta kaikki tuntuu sujuvan vaivattomasti ja luonnostaan, unohdamme helposti kenties vuosikymmenien uurastuksen ja takaiskut, jotka rokkitähden asemaan päästäkseen on täytynyt käydä läpi. Sama koskee kirjailijuutta. Kirjoittaa tulisi vain kirjoittamisen ilosta eikä siksi, että haluaa olla Kirjailija. Silloin tuskin on valmis tekemään tarpeeksi töitä.

Kirjailijuuteen – ja muihin ammatteihin jotka halutaan nähdä hohdokkaita – liittyy toki monenlaisia puolia. Esiintymiskammoiselle kirjailijuus saattaa osoittautua painajaiseksi, varsinkin jos media kiinnostuu teoksestasi (silti kehottaisin teitä jotka pelkäävät esiintymistä nimenomaan esiintymään – se on helpoin tapa päästä kammosta eroon). Ehkä tunnet syyllisyyttä, koska perheellesi ei riitä enää yhtä paljon aikaa.

Huonoa itsetuntoa kirjailijuus ei ainakaan pelasta, sillä asettaessasi tekstisi yleisön saataville se on alttiina myös julkiselle ruoskinnalle. Aina tulee olemaan joku joka ei ymmärrä tai jopa inhoaa kirjaasi, joten kritiikkiä on osattava sietää ja kyettävä erottamaan se koskemaan vain teostasi, ei persoonaasi, vaikka kokisit valuttaneesi sielusi paperille. Toki nahkasi muuttuu paksummaksi mitä enemmän palautetta saat. Olen kuullut, että monelle on tullut kustannussopimuksen saamisen jälkeinen krapula, kun elämä ei yhdessä maagisessa hetkessä muuttunutkaan huikeasti paremmaksi kun haave, jota tavoitteli kenties vuosikausia, vihdoin toteutui.

”Kirjailijuus tuntuu olevan monelle eräänlainen rokkitähtiunelma.”

Kirjailijuuteen liittyy monenlaisia tunteita, eivätkä kaikki niistä välttämättä ole positiivisia. Älä näe sitä pelkästään ruusunpunaisena unelmana.

Ehkä tämän ymmärtäminen auttaa selviämään kustantamon hylsyistä paremmin. Älä tee julkaisukynnyksen ylittämisestä itsellesi elämää suurempaa asiaa – on muitakin tapoja saattaa tekstinsä yleisön saataville kuin suuren kustantamon listoilla oleminen. Muista, että on muutakin kuin kirjoittaminen, ja unelmiaan on myös lupa muuttaa. Toisinaan on hyvä pitää pidempi tauko. Itselläni sellainen kesti kymmenen vuotta.

Luovassa työssä ei ole epäonnistumisia, sillä opit aina jotakin. Jos epäonnistumisen pelko on vaivannut sinua tähän asti, unohda se nyt ja ala töihin. Se tulee viemään aikaa, mutta jos tämä on se mitä haluat, sinä kestät ja hyväksyt sen. Ja vaikka et ikinä saisi tekstejäsi julkaistuksi olet joka tapauksessa voittaja, sillä teit jo sen upean matkan sankareittesi ja tarinasi kanssa – ja todennäköisesti nautit siitä suuresti.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä. 

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Vieraana kirjabloggaaja

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Katse valahti kämmeniin, jotka painuivat vasten kylmää ikkunalautaa. Hän keskittyi. Pinnisteli.
’Nimeni on Aleia’, tyttö sanoi hitaasti. Hän kääntyi Corildonia kohti ja toisti vakaasti: ’Minun nimeni on Aleia.’
Silmistä paistoi yhä pakokauhu.”

Erika Vikin esikoisteos esittelee vähän erilaisen steampunk-vivahteisen fantasiamaailman, jossa hahmot käyttelevät miekkojen sijaan revolvereita ja matkustavat junalla. Kaukana pohjoisessa ihmistyttö tuupertuu Seuran talon portille, josta Corildon-niminen seleesimies löytää hänet. Tyttö ei muista itsestään muuta kuin nimen Aleia, mutta hänellä vaikuttaa olevan outoja voimia. Maailmassa virtaavat uudenlaiset, huonot tuulet, ja Aleia näyttää liittyvän niihin jotenkin. Yhdessä parivaljakko lähtee kohti etelää selvittämään mysteeriä.

Kirja on fantasiapainotteinen matkaromaani, jossa reissataan mantereen halki ja kohdataan kaikenlaisia kommelluksia matkan varrella. Kiinnostavinta antia oli normaalista miekka & magia -fantasiasta eroava maailma, seleesien yliluonnolliset kyvyt ja bonuksena sympaattiset eläinlajit kuten fennekki-kettu ja amargundi-lisko. 

Maailmassa on mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten kaksi aurinkoa. Jäi kuitenkin kiinnostamaan, vaikuttaako tupla-aurinko sen syvällisemmin maailmaan ja luontoon, kuin että hahmot käyttävät aurinkojenlaseja. Kirjailija on taiteillut itse kirjan hienon kannen ja ylläpitää tarinaa syventäviä nettisivuja. Nettisivuilta löytyy tietoa esimerkiksi seleesien toisesta pulssista ja mahdin kanavoimisesta. Toivottavasti maailmaa avataan silti lisää myös kirjojen puolella, ettei perehtyminen jää lukijan oman aktiivisuuden varaan.

Vaikka olenkin vaarassa paljastua pilkunviilaajaksi, mielestäni fantasiamaailmaan tulee säröjä kun ihmishahmot viljelevät jatkuvasti kristillisperäisiä kirosanoja tai juovat sherryä ja konjakkia, jotka ovat tietyillä alueilla valmistettavia juomia (joo, tarkistin Wikipediasta). Nämä pikkuseikat pistivät Aleiasta omaan fantasiasilmään. Seleeseillä oli toki oma huudahduksensa Loreldonin nimessä, jonka taustaa avataan tarkemmin kirjailijan nettisivuilla.

Kirjan ihmishahmot ovat yllättävänkin perinteisiä, tuntuu että olen lukenut samantyyppisistä luonteista useasti aiemminkin. Aleia on itsenäinen, jääräpäinen tyttö ja myöhemmin tavattava Mateo raju mutta pohjimmiltaan kiltti katujen kasvatti. Eniten pidin salaperäisestä ja hieman ristiriitaisesta Corildonista, muista kirjassa esiintyvistä seleeseistä ja heidän välisestään dynamiikasta.

Kieli on hyvää ja kerronta sujuvaa hauskoine kielikuvineen. Erityisen hauskasti oli kirjoitettu fennekki-ketun etsintäretkeä kuvaavat luvut eläimen omasta näkökulmasta. Teksti ei vienyt missään kohdassa vielä täysin mukanaan, mutta se eteni vakaasti ja jaksoin hyvin lukea tuhdit 500 sivua loppuun. Vauhdikkaitakin kohtia oli, mutta henkilöiden puolesta ei varsinaisesti päässyt pelkäämään.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on mielenkiintoinen esikoisteos ja lupaava kotimainen fantasiapaketti. Trilogian toinen kirja Seleesian näkijä ilmestyy jo kesällä 2017, ja odotukset ovat korkealla seuraavien osien suhteen.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimessä on erisnimi.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Erika Vik
Hän sanoi nimekseen Aleia
Gummerus 2017
532 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia