Jaakko Tahkokallio

Kirjablogin jouluspesiaali 2020 – katso video!

Vedän yhteen kirjavuoden 2020 ja esittelen vuoden parhaita kirjoja.

Kerron videolla, että esittelen viisitoista kirjaa. Oikeasti niitä on vain neljätoista, koska hyppäsin muistiinpanoissa olleen Tietokirjailijan kirjan yli.

Videolla nostetut kirjat:

  1. Mari Manninen: Hyvät aikeet – miksi autamme ja mitä siitä seuraa (Atena)
  2. Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika – 10 myyttiä keskiajasta (Gaudeamus)
  3. Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät (Karisto)
  4. Sarah Baxter: History of the World in 500 Railway Journeys
  5. Haanpää & Rannela: Miksi en kirjoittaisi? (Avain)
  6. Tässä PITI olla Raevaara & Strellman: Tietokirjailijan kirja (Docendo)
  7. Kukkonen, Pajunen, Sarpila & Åberg: Ulkonäköyhteiskunta (Into)
  8. Caroline Criado-Perez: Näkymättömät naiset (WSOY)
  9. Rummukainen, Hakola & Hiila: Sisältömarkkinoinnin työkalut (Alma Talent)
  10. Misme Halonen: Vaikuttajamarkkinointi (Alma Talent)
  11. Rowles & Rogers: Podcasting Marketing Strategy
  12. Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras, Huijarin oppipoika, Tinasotamiehet (WSOY)
  13. Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Jalava)
  14. Beth O’Leary: Kimppakämppä (WSOY)
  15. Louisa May Alcott: Pikku naisia (Art House)

Videolla mainitut blogipostaukset:

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta

”Myytti pimeästä keskiajasta on voimakas, sillä siihen liittyy sarja mielikuvitusta kiihottavia kuvia: ritareita, prinsessoja, noitarovioita, linnoja ja kidutuskammioita. Nämä kuvat elävät erityisen vahvoina erityisesti populaarikulttuurissa, joka rakastaa keskiajan oletettuja pimeitä, mystisiä ja sotaisia puolia.”

Uskottiinko keskiajalla, että Maa on litteä? Poltettiinko noitia ja kidutettiinko ihmisiä julmasti? Estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Historiantutkija Jaakko Tahkokallio tarttuu näihin ja moniin muihin keskiaikaa koskeviin stereotypioihin ja käsittelee niitä uusimpaan tutkimukseen perustuen.

Tahkokallio murtaa heti ensimmäisenä koulun historiankirjoista tutun tarinan feodalismista ja maaorjia sortavista linnanherroista. Oikeasti tämä ”keskiajan tyypillinen yhteiskuntajärjestys” päti kohtuullisen hyvin vain 1000–1100-luvuilla ja tietyissä Euroopan osissa. Keskiaikaan liittyen on tärkeää muistaa, että se on noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso, ja elämä oli erilaista eri puolilla Eurooppaa.

Tahkokallio käyttää paljon palstatilaa myös keskiajan uskonnollisen maailman kuvaamiseen. Kristillisellä kirkolla on maine tieteen vainoajana, harhaoppisten kiduttajana ja mahtavana inkvisitiolaitoksena, joka piti tavallista kansaa otteessaan. Tutkimustietoon perustuen kirja kumoaa nämä ajatukset vääriksi. Pikemminkin kirkolla ja luostarilaitoksella oli merkittävä rooli sivistyksen säilyttämisessä ja luonnontieteellisen tutkimukseen kannustamisessa.

Pimeä aika sisältää paljon painavaa asiaa, mutta tekstiä on kohtuullisen helppoa seurata. Hauskan lisämausteen tuo jokaisen luvun aloittava fiktiivinen tarina, joka jatkuu kirjan läpi ja hyödyntää korostetun kömpelösti aina kyseisessä luvussa kuvattavia kliseitä. Kun tajusin mistä on kyse, jäin ihan odottamaan, miten dramaattinen tarina päättyy. Monessa kohtaa Tahkokallio viittaakin populaarikulttuurin hellimiin mielikuviin keskiajasta, ja mainitsee erityisesti Game of Thronesin useammin kuin kerran.

Suosittelen tätä kaikille historiasta kiinnostuneille, sekä historiallista fiktiota tai keskiaikaista fantasiaa kirjoittaville.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jaakko Tahkokallio
Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta
Gaudeamus 2019
299 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*