Karisto

Katinka Sarjanoja: Korpinlaulu

Vanha Korppi tapasi muistuttaa tytärtään ajoittain, että unien tulkitsijat saattoivat erehtyä siinä missä etäisyyttä arvioiva jousimieskin, mutta kaikki tiesivät, ettei Eileen Unennäkijä ollut koskaan tulkinnut näkyjään väärin. – –
’Étainin kohtalona on synnyttää lapsi viholliselle’, oli äiti ilmoittanut Étainin ollessa viisivuotias.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Vuonna 2019 julkaistu Korpinlaulu odotteli hyllyssäni pari vuotta, kunnes tein videon lukemattomista kirjoistani ja innostuin tarttumaan siihen. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja loputkin osat ovat jo ehtineet ilmestyä. Takakannessa lupaillaan kelttiläishenkistä fantasiaa ja riipaisevaa kolmiodraamaa, joten odotin melkeinpä viiden tähden lukukokemusta.

Korppikurun neito Étain on lupautunut vaimoksi kuumapäiselle Rowanille, joka suunnittelee kapinaa Savusälvässä. Valtaa pitävä vasalliprinssi saa tietää kapinasta, ja teloitettuaan Étainin isän hän naittaa naisen kostoksi kaartinpäällikkö Rautakatseelle. Étain ja Rowan olivat kuitenkin ehtineet vahvistaa liittonsa muinaisella taialla, eikä siitä ole helppoa päästää irti. Étain joutuu päättämään, kenelle on uskollinen.

Kerronta on sujuvaa ja kieli kaunista, ja juonenkäänteet seuraavat toisiaan vauhdikkaasti. Toisaalta oli hyvä, ettei sivuja täytetty tylsällä puuhastelulla tai loputtomilla matkakuvauksilta, mutta paikoitellen kerronta tuntui jo tapahtumien luettelemiselta. Lähtöasetelma ennustuksineen on todella herkullinen, mutta konfliktit ratkeavat lopulta aika helposti.

Kompastelin muutenkin kirjan rakenteeseen: kaikkitietävä kertoja hyppi hahmosta toiseen, enkä ehtinyt kiintyä henkilöihin tai fiilistellä romantiikkaa (tai Rautakatsetta) tarpeeksi. Kiitän kuitenkin tyylikkäästi toteutettua romantiikan kuvausta verrattuna esimerkiksi Bridgertonin yksityiskohtaisiin seksikohtauksiin.

Takakannessa luvatut fantasiaelementit jäivät pienempään rooliin, lähinnä Étainin ja tämän veljen näkyihin. Uskontojen kuvaus yllätti, sillä osa hahmoista oli ”kuollutta jumalaansa kumartavia” kristittyjä. En oikein pystynyt sijoittamaan tapahtumia sen enempää meidän maailmaamme kuin keksittyynkään paikkaan. Uskonnolla ei myöskään loppujen lopuksi ole kovin suurta roolia tarinassa.

 Korpinlaulu sopiikin enemmän historiallisen romantiikan ystäville kuin pelkkää fantasiaa etsiville.

Lukukokemus: ***

Katinka Sarjanoja
Korpinlaulu
Karisto 2019
532 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Fantasia, Rakkaus, 0 comments
Kotimaiset kirjavaikuttajat valitsivat vuoden 2021 parhaat kirjat

Kotimaiset kirjavaikuttajat valitsivat vuoden 2021 parhaat kirjat

Blogistania-kirjallisuuspalkinnon voittajista äänestettiin neljässä kategoriassa.

Perinteinen Blogistania-palkinto nostaa esille suomalaisten kirjavaikuttajien arvostamia teoksia. Äänestykseen osallistui 51 kirjabloggaajaa, kirjagrammaajaa ja kirjatubettajaa. Ehdolle sai asettaa vuonna 2021 julkaistuja kirjoja, joista vaikuttaja on julkaissut arvion.

Voittajiksi nousivat:

Blogistanian Finlandia eli paras kotimainen kaunokirja
Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus)

Blogistanian Globalia eli paras käännetty kaunokirja
TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto. Suomentanut Mika Kivimäki)

Blogistanian Tieto eli paras tietokirja
Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta. Suomen kielen jäljillä (Tammi)

Blogistanian Kuopus eli paras lasten- tai nuortenkirja
Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)

Voittajat palkitaan kunniakirjoilla Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. klo 12 Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa Helsingissä.

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen äänestyksen järjestävät kotimaiset kirjabloggaajat vapaaehtoisvoimin. Ensimmäinen Blogistania-äänestys järjestettiin vuonna 2012, joten palkinto jaetaan nyt 11. kertaa.

Tarkemmat tiedot voittajista sekä muista pistesijoille yltäneistä teoksista löytyvät vastuublogeista:

Itse pohdin voittajakirjojen herättämiä ajatuksia videolla:


Posted by Sanna in Kirjallisuuspalkinnot, 0 comments

Kim Liggett: Armonvuosi

Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä. Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin.

Armonvuosi on feministinen YA-dystopia, joka toi mieleeni Nälkäpelin yhdistettynä Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan maailmaan. Nuorilla tytöillä ajatellaan olevan taikavoima, valta vietellä miehet ja tehdä heidät hulluiksi, joten 16-vuotiaina heidät lähetetään vuodeksi yhteisön ulkopuolelle vapauttamaan voimansa.

Tytöt elävät keskenään leirissä alkeellisissa oloissa. Rajojen ulkopuolella kiertelee murhanhimoisia saalistajia, joiden tavoitteena on lähettää heidät pieninä palasina kotiin. Päähenkilö Tierney yrittää kaikin keinoin pysytellä hengissä luonnon, muiden tyttöjen ja saalistajien armoilla.

Armonvuosi on taitavasti rakennettu nuortenkirja, jota oli pakko lukea yömyöhään asti kun juoni vei mukanaan. Pidin Liggettin tavasta kuvata tyttöjen välisiä suhteita, tilanteen eskaloitumista ja vallankäyttöä, vaikka osa hahmoista onkin melko stereotyyppisiä. Kirja ylläpitää sopivasti mysteeriä, kun ympäröivää maailmaa ja yhteiskuntaa ei selitetä puhki.

Toisaalta rakenne on hieman epätasainen, enkä tykännyt käänteestä, joka paljasti minäkertojan epäluotettavaksi (tai ainakin tiedon pimittäjäksi). Minun oli myös vaikea hahmottaa saaren maantiedettä, missä meni leirin rajat ja aita ja missä ne saalistajat oikein kiertelivät.

Vauhdikkaan seikkailun lisäksi kirja kritisoi taitavasti nuorten tyttöjen seksualisointia ja naiseuteen suhtautumista yhteiskunnassamme. Loppusanoissa kirjailija avasikin motivaatiotaan kirjoittaa tämä tarina (ja sai minut tuntemaan itseni fiksuksi kun onnistuin tulkitsemaan kirjaa oikein).

Lukukokemus: ****

Kim Liggett
Armonvuosi
Suom. Leena Ojalatva

Karisto 2020
376 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Dystopia, Nuortenkirjat / YA, 0 comments