Kim Liggett

Kim Liggett: Armonvuosi

Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä. Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin.

Armonvuosi on feministinen YA-dystopia, joka toi mieleeni Nälkäpelin yhdistettynä Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan maailmaan. Nuorilla tytöillä ajatellaan olevan taikavoima, valta vietellä miehet ja tehdä heidät hulluiksi, joten 16-vuotiaina heidät lähetetään vuodeksi yhteisön ulkopuolelle vapauttamaan voimansa.

Tytöt elävät keskenään leirissä alkeellisissa oloissa. Rajojen ulkopuolella kiertelee murhanhimoisia saalistajia, joiden tavoitteena on lähettää heidät pieninä palasina kotiin. Päähenkilö Tierney yrittää kaikin keinoin pysytellä hengissä luonnon, muiden tyttöjen ja saalistajien armoilla.

Armonvuosi on taitavasti rakennettu nuortenkirja, jota oli pakko lukea yömyöhään asti kun juoni vei mukanaan. Pidin Liggettin tavasta kuvata tyttöjen välisiä suhteita, tilanteen eskaloitumista ja vallankäyttöä, vaikka osa hahmoista onkin melko stereotyyppisiä. Kirja ylläpitää sopivasti mysteeriä, kun ympäröivää maailmaa ja yhteiskuntaa ei selitetä puhki.

Toisaalta rakenne on hieman epätasainen, enkä tykännyt käänteestä, joka paljasti minäkertojan epäluotettavaksi (tai ainakin tiedon pimittäjäksi). Minun oli myös vaikea hahmottaa saaren maantiedettä, missä meni leirin rajat ja aita ja missä ne saalistajat oikein kiertelivät.

Vauhdikkaan seikkailun lisäksi kirja kritisoi taitavasti nuorten tyttöjen seksualisointia ja naiseuteen suhtautumista yhteiskunnassamme. Loppusanoissa kirjailija avasikin motivaatiotaan kirjoittaa tämä tarina (ja sai minut tuntemaan itseni fiksuksi kun onnistuin tulkitsemaan kirjaa oikein).

Lukukokemus: ****

Kim Liggett
Armonvuosi
Suom. Leena Ojalatva

Karisto 2020
376 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

6.2.2022
Posted by Sanna in Dystopia, Nuortenkirjat / YA, 0 comments

Kesäloman 2021 lukupino – katso video!

Jokavuotinen perinteeni on lainata kirjastosta enemmän kirjoja kuin ehdin lukea. Esittelyssä kesäluettavaa vuodelle 2021!

Tilaa kirjatubekanava!

Videolla mainittu:

Videon sisällys:
00:00 Johdanto
01:29 Salla Savolainen: Asfalttia!
02:01 Vuokko Hurme: Kaipaus
02:55 Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki
03:47 Margit Auer: Maagisten eläinten koulu
04:35 Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
05:15 Vacklin & Parhamaa: Replica
06:23 Sini Helminen: Hurme
06:51 Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
08:17 Kim Liggett: Armonvuosi
09:00 Katie Kirby: Oispa kaljaa
09:58 Julia Quinn: Bridgerton – Salainen sopimus
10:51 Maria Lassila-Merisalo: Tarinallinen journalismi
11:20 Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
12:23 Yhteenveto

Mainoslinkit, joilla tuet kirjabloggaajaa:
*Siirry Adlibrikseen kirjaostoksille
*Kokeile Bookbeatia 2 viikkoa ilmaiseksi (uusille asiakkaille)
*Kokeile Nextorya 2 viikkoa ilmaiseksi (uusille asiakkaille)

30.6.2021
Posted by Sanna in Historiallinen, Lasten kaunokirjat, Nuortenkirjat / YA, 0 comments