Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa

Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Neljätuhatta viikkoa asemoi itsensä tavallisia tehokkuusoppaita vastaan. Oliver Burkemanin mukaan nykyajan tehokkuusajattelu nojaa siihen, että kun vain teemme tarpeeksi asioita, saamme kaiken valmiiksi ja voimme levätä. Ongelmana on, että tämä ei tule koskaan onnistumaan. Sinänsä yksinkertainen oivallus, mutta tämä kolahti kunnolla!

Burkeman kritisoi sitä, että suhtaudumme tehtävälistoihimme ikään kuin aikaa olisi rajattomasti. Todellisuudessa teemme joka päivä lukemattomia pieniä valintoja, jotka sulkevat muita pois. Hänen mukaansa yritys saada kaikki tehtyä on oikeastaan tapa välttää ottamasta vastuuta. Lisäksi tehokkuus on ansa – mitä tehokkaammin tyhjentää työpöydältä asioita, sitä nopeammin se täyttyy taas.

Olet ehkä kuullut opettavaisen tarinan lasipurkista sekä kivistä, pikkukivistä ja hiekasta? Ajatuksena on, että kun täytät lasipurkkisi (eli aikasi) ensin isommilla kivillä ja siirryt vasta lopuksi pikkusälään, kaikki mahtuu mukaan. Burkeman huomauttaa, että lähtökohta on epäreilu, koska tarinassa on tasan sen verran ainetta kuin purkkiin mahtuu. Todellisuudessa elämämme pursuaa tekemättömiä töitä paljon enemmän kuin on mahdollista tehdä.

Burkeman käyttää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää vertausta ajanhallintaan: kannattaa maksaa aikaa ensin itselleen ja tehdä tärkeitä asioita eikä odottaa että aikaa jää yli – koska sitä ei jää. Hyvä oivallus on myös, että vapaa-ajan merkitys ei ole vain siinä että se mahdollistaa työnteon, vaan se on itsessään päämäärä.  Kirjassa on lisäksi kiinnostavia pointteja tarkkaavaisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Ajanhallinnasta elämän merkityksettömyyteen

Burkemanin kirjan alku oli huikeaa luettavaa, ja tehdessäni muistiinpanoja teki mieli lainata noin joka toinen lause. Sitten kirja laajensikin yllättäen tonttiaan ja ajanhallinnan lisäksi otti kantaa elämän tarkoitukseen ja universumin alkuperään. Täytyy myöntää, että sitä en osannut odottaa.

Burkeman toteaa ykskantaan, että elossa oleminen on sattumaa. Uskonnollisuus tarkoittaa sitä, että kieltäytyy hyväksymästä ”totuutta aikansa rajallisuudesta”. Tämä johtaa siihen, että ”päätökset siitä miten aikansa käyttää eivät ole aidosti merkittäviä”. Eli jos uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, Burkemanin mukaan ei voi olla aidosti läsnä omassa elämässään.

Burkeman lainaa ruotsalaista filosofia Martin Hägglundia, jonka mukaan ainoastaan ateistisella elämänkatsomuksella pystyy välittämään sellaisista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Materialistinen maailmankuva ei ole yksi mahdollinen näkemys, vaan ”tosiasia joka pitää sisäistää”. Burkemanin mielestä ajatus siitä, että elämällä olisi jokin suurempi tarkoitus, on New Age -piirien mahtipontisuutta.

Enpä ole koskaan osannut ajatella, että uskonto ja ympäröivästä maailmasta välittäminen olisivat toisensa poissulkevia! Edelleen tänä päivänä 84 prosenttia maailman ihmisistä kannattaa jotakin uskontoa. Burkemanin mielestä on lohdullinen ajatus, että millään ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Epäselväksi jää, mistä hän lopulta ammentaa merkitystä elämälleen.

”Ei ole kovinkaan tärkeää, mitä teemme elämällämme – ja mitä tulee siihen, miten käytämme äärellistä aikaamme, universumi ei voisi vähempää välittää.”

Harvoin tulee luettua ajanhallintakirjaksi markkinoitua teosta, joka päätyykin ottamaan kantaa ontologisiin kysymyksiin ja kertomaan, mikä on lopullinen totuus maailmankaikkeudesta! Varsinkin, kun kirjan olennaisin oivallus siitä, ettemme tule koskaan saamaan kaikkea tehdyksi, ei vaadi mitään tiettyä maailmankatsomusta.

Kirja loppuu liitteeseen, jossa on yllättäen taas todella hyvät kymmenen käytännön vinkkiä ajanhallintaan. Tekstissä oli lopulta aika paljon toistoa, ja räjähtävän alun jälkeen rakenne on varsin tajunnanvirtamainen. Neljätuhatta viikkoa onnistui herättämään kaikenlaisia tunteita riemusta raivoon, ja tekisi mieli antaa sille samaan aikaan viisi ja kaksi tähteä. Päädyin antamaan kompromissina kolme.

Lukukokemus: ***

Oliver Burkeman
Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022
266 sivua

Kevään 2022 kirjatärpit aikuisille

Kirjakevät on jo hyvässä vauhdissa! Keräsin jälleen kasan kiinnostavia kauno- ja tietokirjoja aikuisille kotimaisilta kustantamoilta. Jos lukumakusi on samantyylinen kuin minulla, saat toivottavasti tästä kirjavinkkejä myös omaan lukujonoosi keväälle 2022.

Tue kirjabloggaajaa ja tilaa kirjoja mainoslinkkini kautta:
*Kirjaostoksille Adlibrikseen

Kuunteletko mieluummin äänikirjoja tai luetko e-kirjoja?
*Kokeile Bookbeatia ilmaiseksi 30 päivää! Tarjous koskee uusia asiakkaita.


Historiallisia romaaneja

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär
Bazar 2022

Kun Ilussa syntyy, moista lasta ei ole ennen nähty. Osa vauvan pehmeästä ihosta hehkuu verenpunaa. Se on merkki jumalilta, sen tietävät kaikki. Ilussa on assyrialaista hajusteentekijöiden sukua, ja äiti kasvattaa tyttärestään taitavan tuoksujen ja voiteiden valmistajan. Mutta äidin mukana kulkee salaisuus, savitaulu, joka ei saisi missään nimessä joutua vieraisiin käsiin.

Assyriologin esikoisromaani, joka sijoittuu 1200-luvulle eaa. Mielenkiintoista!

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä
Gummerus 2022

Jenny ja Fredrik Barkerin ottotytär Martta palaa Ruotsista Turkuun ja pääsee kansankirjastoon töihin. Puuvillatehtailija Robert alkaa tutustuttaa Marttaa seurapiireihin, mutta lapsuudenystävä, telakkatyöläinen Juho vetää Marttaa puoleensa karkealla charmillaan. Antavatko seurapiirit Martan alhaisen syntyperän unohtua?

Tykkäsin sarjan ensimmäisestä osasta Puuvillatehtaan varjossa, joten tämäkin menee heittämällä lukulistalle.

Riikka-Maria Rosenberg: Hakoisten Anna
Tammi 2022

Aistillinen historiallinen romaani kuljettaa lukijansa 1700-luvulle ja keskelle erästä rakkaustarinaa. Neljääkymmentä vuodenkiertoa lähestyvä Anna Magdalena Lilliebrunn on uuden ja tuntemattoman edessä. Avioliitto tunnetusti kiivaan aatelismiehen, Karl Gustaf Ugglan, kanssa on silti käypä ratkaisu aikana, jolloin naisen ei sovi elää yksin.

Kirjailija ei ole tuttu, mutta aatelisromanssi 1700-luvulta kuulostaa joka tapauksessa hyvältä.

Maggie O’Farrell: Hamnet
Suom. Arja Kantele
Kustantamo S&S 2022

Englanti 1580-luvulla: Nuori latinanopettaja rakastuu itseään hieman vanhempaan, eksentriseen neitoon. Agnes on villi ja vapaa, kulkee mailla ja mannuilla haukka hansikoidulla kädellään. Agnesin suostuttua latinanopettajan puolisoksi pariskunta asettuu asumaan Stratford-upon-Avoniin miehen perheen kanssa. Agnesista kasvaa suojeleva perheenäiti sekä puolisonsa vakaa tukija. Mutta samaan aikaan kun miehen ura Lontoon teatterimaailmassa lähtee nousukiitoon, perheen nuori poika menehtyy äkillisen kuumeen nujertamana.”

Tarina keskittyykin William Shakespearen sijaan tämän vaimoon. Alkuteos on saanut huikeat arviot Goodreadsissa.

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
Suom. Taina Helkamo
Gummerus 2022

1800-luvun taitteessa syntyneen Alma Whittakerin intohimo on kasvitiede. Myös toisten ihmisten käytöksen hän pyrkii järjestelemään loogisesti mikroskoopin alle. Alman aikaansa edellä olevat sammaltutkimukset vievät hänet kotoa Philadelphiasta trooppiselle Tahitille saakka.”

Historiallinen romaani Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittajalta. Päähenkilö on saanut inspiraatiota monista eri 1800-luvun tiedenaisista.

Natasha Lester: Pariisin ompelijatar
Suom. Cristina Sandu
Gummerus 2022

Pariisilainen ompelijatar Estella Bissette joutuu maanpakoon saksalaisten miehittäessä Ranskan vuonna 1940. Hänen määränpäänsä on Manhattan, taskussa vain muutama lantti, kainalossa matkalaukku ja ompelukone ja mielessä unelma omasta ateljeesta.

Muotia! Historiaa! Salaisuuksia!


Romantiikkaa

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa
Suom. Saara Pääkkönen 
Tammi 2022

Uusi sarja hurmaa onnellisten loppujen ystävät. Kun Posy Morland perii pienen kirjakaupan, se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Ja se onkin: liike on vaikeuksissa, ja Posylla on kaksi vuotta aikaa tehdä siitä tuottava. Jos hän ei onnistu, kirjakauppa siirtyy Sebastian Thorndykelle, joka tahtoo lyödä rahoiksi purkamalla koko rakennuksen. Sebastian sattuu myös olemaan sekä Lontoon raivostuttavin mies että Posyn ensirakkaus.”

Tuntuu, että kirjakauppa-aiheisia romansseja ilmestyy vähintään kaksi vuodessa (enkä ole lukenut vielä yhtäkään), mutta laitetaan tämäkin listalle.

Beth O’Leary: Törmäyskurssi
Suom. Taina Wallin 
WSOY 2022

Addie ja hänen siskonsa ovat valmistautuneet mahtavalle roadtripille. Heidän ystävänsä on menossa naimisiin Skotlannissa ja automatka sinne on osa hauskuutta. Siihen asti, kun toinen auto törmää heidän peräänsä ja kolaroivaksi kuskiksi paljastuu Addien eksä Dylan. Dylan bestiksineen on matkalla samoihin häihin, ja kun poikien auto on lunastuskunnossa, Addie ei voi kuin tarjota heille kyytiä.”

Beth O’Learyn uusin ei ole saanut aivan yhtä hyviä arvioita kuin edeltäjänsä, mutta veikkaan että kyseessä on silti mukiinmenevä hyvän mielen romanssi.


Dekkareita ja trillereitä

Erin McCarthy & Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama
Suom. Nana Sironen
Art House 2022

Kun työtön näyttelijä Sophie saa kuulla perineensä sekä kartanon että pubin viehättävässä Friendship Harborin pikkukaupungissa, hän on innoissaan: juuri tätä hän kaipaa, uutta alkua. Sen sijaan Sophie ei kaipaa ongelmia, joita aiheuttaa hänen perintönsä mukana tullut laama nimeltä Jack Kerouac.”

Jos dekkarin yhtenä päähenkilönä on laama, kyseessä on pakko olla hieno kirja.

Nita Prose: Huonesiivooja
Suom. Katariina Kallio
Bazar 2022

Molly Gray loistaa työssään millimetrintarkan siivousjälkensä ja virheettömän etikettinsä vuoksi. Hän kuitenkin kamppailee sosiaalisten taitojensa kanssa ja tulkitsee usein väärin muita ihmisiä. Mollyn järjestelmällinen elämä kääntyy ylösalaisin, kun hotellin vakiovieras löytyy sviitistään murhattuna. Ennen kuin Molly ehtii kissaa sanoa, on hän poliisin pääepäilty.”

Vähän erilainen suljetun tilan murhamysteeri kiinnostaa!

Hillary Rodham Clinton & Louise Penny: Terrorin valta
Suom. Timo Korppi
Bazar 2022

Yhdysvaltojen poliittinen tilanne on kiehumassa yli. Kansasta piittaamaton presidentti on neljän vuoden jälkeen viimein jättänyt Valkoisen talon. Kongressin kokoontuessa ensimmäistä kertaa Pakistanin suhteista vastaava diplomaatti Anahita Dahir saa kännykkäänsä nimettömän uhkausviestin. Hetkeä myöhemmin itsemurhapommittaja räjäyttää bussin Lontoon ydinkeskustan aamuruuhkassa.”

En tiedä onko itse aihe niin huippu, mutta Hillary Clintonin kirjoittama trilleri kiinnostaa joka tapauksessa.

Sebastian Fitzek: Terapia
Suom. Sanna van Leeuwen
Bazar 2022

12-vuotiaalla Josylla on selittämätön sairaus, ja lääkärikäynnin aikana hän katoaa. Neljä vuotta myöhemmin Josyn isä saa ovelleen yllättävän vieraan. Kirjailija Anna Spiegel kärsii harvinaisesta skitsofrenian muodosta: hän uskoo kirjoittamiensa henkilöhahmojen tulevan todeksi. Annan viimeisin romaani kertoo tuntemattomasta sairaudesta kärsivästä nuoresta tytöstä, joka katoaa yhtäkkiä jäljettömiin.

En ole vielä lukenut Fitzekin aiempia kirjoja, mutta kuulostaapa mielenkiintoiselta lähtökohdalta mysteerille.

Femi Kayode: Pimeän jäljillä
Suom. Kristiina Vaara
Bazar 2022

Kun kolme nuorta yliopisto-opiskelijaa murhataan julmasti nigerialaisessa yliopistokaupungissa, murhat ja niiden tekijät tallentuvat sosiaaliseen mediaan kuvina ja videoina. Koko maailma tietää, kuka opiskelijat murhasi, mutta kukaan ei tiedä miksi. Kun murhien oikeudenkäynti alkaa, pyytää yhden uhrin varakas isä psykologi Philip Taiwoa selvittämään, miksi nuoret miehet surmattiin.

Vaihteeksi muitakin kuin pohjoismaisia tai angloamerikkalaisia dekkareita? Tässä olisi yksi nigerialaiselta kirjailijalta.


Työelämää ja siihen liittyvää

Rick Pastoor: Grip. Miten hallitset viikkoasi, vuottasi, elämääsi
Suom. Suvi Kauppila
Atena 2022

Tehokkaan organisoinnin, priorisoinnin ja ajankäytön arvioinnin avulla voi hallita niin yksittäistä työpäivää kuin koko elämää. Suunnitteluun satsatut minuutit palkitsevat: kiire päättyy ja työ on kivaa.”

Tämä kirja tuli tietooni HS Vision jutun myötä. Oma kalenterini on hyvin hallussa, mutta olisi kiva lukea miten se kirjan mukaan tehdään.

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo & Riikka Ilmivalta: Etätyön hyvinvointiopas
Bazar 2022

Opas tarjoaa tietoa työskentelyyn liittyvien valintojen tueksi sekä konkreettisia vinkkejä arjen tilanteisiin. Onko etätyö erilaista aivojen kannalta? Miten liikkumisen lisääminen vaikuttaa luovuuteen ja ongelmanratkaisukykyyn? Mitkä ovat kolme tärkeintä ravintovalintaa erityisesti etätyössä?

Varsin ajankohtainen työelämäopas!

Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa – miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022

Sähköpostilaatikko tulvii, to-do-listat pitenevät, tunnit eivät riitä, keskittymiskyky hajoaa. Arkikiireiden takana on yksi perimmäinen ongelma, jota ei voi ratkaista. Ihmisellä on koko elämässään aikaa rajallinen määrä – nelisentuhatta viikkoa, jos selviää 80-vuotiaaksi. Neljätuhatta viikkoa on uudenlainen opas ajan hallintaan. Sen sijaan, että pyrimme saamaan kaiken tehtyä, meidän tulee keskittyä tekemään asioita, jotka tekevät elämästämme hyvän.”

Mielenkiintoinen elämänhallintakirja on saanut yllättävän hyvät arviot Goodreadsissa.

Petteri Järvinen: Digiajan tietosuoja
Tammi 2022

Tietosuojamurrot ovat herättäneet ihmiset ymmärtämään henkilökohtaisten tietojensa arvon ja mitä seurauksia henkilötietojen päätymisellä vääriin käsiin voi olla. Kirja kertoo, mitä henkilötietoja meistä kerätään, miten niitä käsitellään ja mitä jokaisen tulisi tietää omien henkilötietojensa suojaamisesta.”

Luin muutama vuosi sitten Petteri Järvisen aiemman tietokirjan ja tykkäsin siitä viiden tähden arvoisesti, joten tämäkin pääsee tärppilistalle.

Linda Saukko-Rauta: Piirrä ja kiteytä
Tammi 2022

Tiedon jäsentäminen, ideoitten käsittely ja ajatusten kiteyttäminen käsin piirtämällä on kasvava työtapa maailmalla. Mistä lähteä liikkeelle, kun mielessä on kuva, mutta käsi ei välttämättä tottele ajatusta? Tämän kirjan avulla opit pikapiirtelemään ja hyödyntämään visuaalista sanastoa kokouksissa, työpajoissa tai ihan vain omissa muistiinpanoissa.”

Linda Saukko-Rauta on ”se livekuvittaja”, jonka työtä olen seurannut LinkedInissä. Tämä opas vaikuttaa varsin kiinnostavalta!


Kiinnostavia tyyppejä

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja
Like 2022

Naisvihaa, läskivihaa, luokkaeroja ja valkoisten etuoikeuksia ruotiva feministinen selviytymisopas kertoo, miksi tyttöys on yksi parhaista lyömäaseista patriarkaattia vastaan. Eve Kulmala räjäyttää stereotypiat ja avaa, mitä itse kukin voi oppia etuoikeuksistaan.”

Eve Kulmalan hauskoja somevideoita seurasin Instagramissa, niin kauan kun hupia kesti. Kirjakin siis kiinnostaa.

Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä
Tammi 2022

Kun vanhemmat päättävät muuttaa ulkomaille, Lotalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Miltä se tuntuu? Unohtuvatko suomalaiset juuret? Lotta on kaksivuotias perheen muuttaessa Saksaan. Kotona pyritään puhumaan suomea ja juhlimaan suomalaisia juhlia. Mutta kun matka jatkuu Kiinaan, todellinen identiteettikriisi iskee. Äkkiä hän on suomalainen Kiinassa, tosin eväinä vain saksalainen kulttuuri ja koulutus.

Lotta-Sofia Saahko on puolestaan tuttu Lotan ja papan laulukanavalta. Saahko on kirjoittanut useamman kirjan, joista yhtään en ole lukenut, mutta ulkosuomalaisuus on erityisen mielenkiintoinen aihe.


Historiaa ja elämäkertoja

Markus Hotakainen: Tähtitieteen naiset
Aula & Co 2022

Henrietta Swan Leavittin ansiosta hahmottuivat maailmankaikkeuden mittasuhteet, Cecilia Payne-Gaposchkin selvitti tähtien koostumuksen, ja Vera Rubinin johdolla päästiin galakseja koossa pitävän pimeän aineen jäljille. Tähtitieteen naiset kertoo heistä ja monista muista naisista, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Lisää kirjoja historian unohdetuista naisista. Jäin vain miettimään, miksi kannessa on alaotsikkona paikkamerkkiteksti Lorem ipsum dolor sit amet.

Tuula Vainikainen & Anu Lahtinen: Proffapoluilla – Tutkittua ja koettua tiedenaisten elämästä
Avain 2022

Suomalaisten naisten tie tieteen huipulle on ollut kivinen. Vielä 1900-luvun alussa naisten oli anottava vapautusta sukupuolestaan päästäkseen edes opiskelemaan yliopistossa. Kirjassa nykypäivän naisprofessorit tarkastelevat omaa urapolkuaan ja pohtivat kohtaamiaan vaikeuksia ja sitä, miten yliopiston ovet aukenivat heille.

Suomalaisia tiedenaisia ja yliopistoelämää vuosikymmenien varrelta.

Eero Ojanen & Timo Jantunen: Zacharias Topelius – Suomalaisten satusetä
Avain 2022

Zacharias Topelius (1818-1898) on kiistatta Suomen historian suurimpia nimiä. Hän oli ensimmäinen joka kirjoitti koko kansalle tarkoitetun kertomuksen Suomesta, ja lastenkirjailijana hän oli uranuurtaja. Topeliuksesta on kirjoitettu useitakin elämäkertoja, mutta edellisen ilmestymisestä on kulunut jo yli 70 vuotta.”

”Suomen historian suuri nimi” on jäänyt ainakin minulle varsin tuntemattomaksi. Kiva kansi!

Riitta Konttinen: Tarinankertoja – Anni Swanin elämä
Siltala 2022

Kaikki tuntevat Anni Swanin (1875–1958), usean sukupolven rakastaman lasten- ja nuortenkirjailijan, jonka teosten myynti ylsi miljoonaan kirjaan. Mutta tiedetäänkö hänen elämästään mitään? Tarinankertojassa etsitään luovaa, rohkeaa, voimakkaasti tuntevaa ja omilla aivoillaan ajattelevaa Anni Swania hänen kirjeenvaihtonsa, teostensa ja kaiken hänestä kirjoitetun takaa.”

Luin Riitta Konttisen kirjoittaman Aino Sibelius -elämäkerran, joka oli huikea. Tältäkin sopii odottaa paljon, vaikka kansi ei ole erityisen mieleenpainuva.

Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat – lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle
Avain 2022

”Millaista oli kasvaa naiseksi esimodernin ajan perheissä? Teos johdattaa tyttöjen elämään keskiajalta 1800-luvulle Suomessa ja muualla Euroopassa. Siinä käsitellään kasvatusta ja koulutusta, arjen askareita, leikkejä ja huveja, sydänsuruja, unohtamatta kahnauksia sisarusten kanssa.

Lasten ja nuorten historia on kiinnostava aihe, ja vanhanaikainen kansi on tyylikäs.


Kirjallisuutta ja journalismia

Tuukka Hämäläinen & Heidi Rautalahti (toim.): Grimmin saduista Controliin — Esseitä pelien ja kirjallisuuden rajalta
Art House 2022

Grimmin saduista Controliin valottaa kirjallisuuden ja pelien suhdetta tarkastelemalla pelejä, jotka perustuvat kirjoihin tai kirjasarjoihin. Mitä kirjojen tarinoille, hahmoille, maailmoille ja tyylilajeille tapahtuu, kun ne muovataan uuteen, interaktiiviseen kerronnan muotoon?

Aina sanotaan, että nuoret lukevat liian vähän ja pelaavat liikaa. Kiinnostavaa lukea vaihteeksi pohdiskeleva teos kyseisten taiteenlajien suhteesta.

Carole, Sokura & Välimäki (toim.): Kumma kirjoitusopas
Osuuskumma 2022

Takkuaako dialogi? Ovatko ideat hukassa? Kumma kirjoitusopas sopii ohjeistukseksi sekä aloittelevalle että kokeneemmalle romaanin kirjoittajalle. Osuuskumman kirjailijat antavat omiin kokemuksiinsa pohjaavia täsmävinkkejä niin maailmanrakennukseen, hahmojen luontiin kuin juonitteluun tai editointiinkin.”

Kirjoitusopas fantasian, scifin ja muun spekulatiivisen fiktion luomiseen. Kiinnostaa!

J. R. R. Tolkien & Carl. F. Hostetter (toim.): Kirjoituksia Keski-Maasta
Suom. Jaakko Kankaanpää 
WSOY 2022

”Tuhti paketti tekstejä, joita J. R. R. Tolkien laati tarustonsa monista yksityiskohdista Tarun Sormusten herrasta ilmestymisen jälkeen. Timanttista tietoa kaikille faneille! Kirja sisältää lähes 70 tekstiä, joissa käsitellään niin haltioiden kuolemattomuutta, valarin voimia ja Númenorin eläinkuntaa kuin lembasin valmistusta, Gondorin kokkovaaroja ja jopa eri kansojen parrankasvua.”

Kuvauksen perusteella tämä sopinee parhaiten jo kaiken muun tietäville tosifaneille, mutta lisäsinpä nyt kuitenkin listalle.

Riitta Korhonen & Hannu Ollikainen: Päätoimittaja – Työtä sananvapauden arjessa
Siltala 2022

Saako rattijuoppoudesta kärähtäneen kunnallispampun nimen julkistaa? Herättääkö bikinikuva kannessa pahennusta? Entä miten suhtautua, kun yritys uhkaa vetää ilmoituksensa pois mediasta? 17 entistä ja nykyistä päätoimittajaa kertovat, millaisia sananvapauteen liittyviä asioita toimituksissa päivittäin ratkotaan, ja miten mediat takaavat oikean tiedon välittämisen valeuutisten ja somepöhinän keskellä.”

Ajankohtainen kirja journalismista ja sananvapaudesta kiinnostuneille.

Laura Lindstedt & Sinikka Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies – menetelmällinen murhamysteeri
Siltala 2022

Lokakuussa 1981 Anja B. ampui kiväärillä rintaan aviomiestään Thorvaldia. Käräjäoikeus vapautti Anja B:n murhasyytteistä ja totesi syylliseksi vainajan, joka oli pahoinpidellyt vaimoaan vuosikausia. Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola varioivat Anja B:n tarinaa erilaisten metodien avulla: anagrammi, balladi, epäluotettava kertoja, google-runous, jediritarit, juomalaulu, limerikki, mansplainaus, sonetti, Susikoira Roi…

Tämä oli vaikea luokiteltava! Meinasin laittaa kirjan ensin dekkareihin, ja kaunokirjallisuutta se virallisesti onkin. Kiinnostava konsepti Raymond Queneaun Tyyliharjoituksien tyyliin.


Matkailua ja matkamuistoja

Paula Hotti: Horisonttiin ja takaisin – opas matkakirjallisuuteen
Avain 2022

Horisonttiin ja takaisin tarkastelee länsimaisen matkakirjallisuuden historiaa ja nykypäivää matkailijoiden ja heidän tarinoidensa kautta. Kirjassa matkustetaan vuoristoihin, nummimaisemiin ja valtamerten horisonttien taa.

Matkailu, kirjallisuus ja historia kiinnostavat, joten myös matkakirjallisuuden historia kuulostaa hyvältä.

Aalto, Papinaho & Riihihuhta: Valo askeleillani — Pyhiinvaelluksella Suomessa
Kirjapaja 2022

Pyhiinvaellus kiinnostaa yhä useampaa. Voiko Suomessakin vaeltaa? Miksi ihmiset lähtevät matkalle? Millaisia reittejä Suomesta löytyy? Miten pyhiinvaellus eroaa tavallisesta vaelluksesta?

Olen lukenut muutamankin pyhiinvaelluskirjan muualta Euroopasta, mutta Suomesta ei ole kovin montaa vastaavaa.

Mikko Manka: Interrail-muistoja
SKS kirjat 2022

Interrail-matka on ollut monelle ensimmäinen kokemus muista maista ja kulttuureista. Kirja kokoaa nuorisomatkailun klassikoksi kehittyneen interrailin tarinan ensimmäistä kertaa yksiin kansiin. Reilaajat muistelevat, millaista oli matkailu aikana ennen kännyköitä, internetiä, maksukortteja ja yhteisvaluuttaa.”

Maata pitkin matkailun historiaa! Oma interrail-matka on vielä tekemättä, mutta tästä voi saada inspiraatiota.