Naiem, Vus & Kypibida: Pitkän sodan lyhyt historia

Haluaisin ihmisten muistavan, että tämä ei ole yhden ihmisen sota. — Emme ole ensimmäinen ukrainalaisten sukupolvi, joka kuolee vääryyden vuoksi.”

Pitkän sodan lyhyt historia on sarjakuvakirja Ukrainan historiasta. Ukrainassa sodan aikana kirjoitettu, kuvitettu ja taitettu kirja lupaa selittää Venäjän ja Ukrainan välistä monisatavuotista konfliktia historiallisessa kontekstissa keskiajalta nykypäivään. Pituutta on reilut sata sivua, joten kirja on nopea lukea.

Törmäsin kirjaan jossakin somepostauksessa ja ajattelin, että tämä olisi helppo tapa oppia jotain aiheesta, josta en tiennyt käytännössä mitään. Ja kyllä – sarjakuvamuodossa tulivat tutuiksi Kiovan Rus ja kristinuskon saapuminen, pyrkimykset ukrainan kielen hävittämiseksi, Holodomorin nälänhätä, Oranssi vallankumous, Ukrainan vallankumous eli Euromaidan sekä Krimin valtaus. Kehyskertomuksena toimii tarina naisesta, joka pakenee kotoaan ilmahälytyksen takia. Historiajaksot on upotettu väleihin niin, että ne tulevat puheeksi pommisuojassa tai postauksena eteen somessa.

Kuvitustyyli on yksityiskohtainen ja realistinen, mielestäni hieno. Väripaletista löytyvät ainoastaan musta, valkoinen ja oranssi. Kiinnostavasti kirjan esilehdillä mainitaan erikseen, ettei sen tekemiseen ole käytetty tekoälyä. Mutta: Jos sarjakuvaan lisää lähdeluettelon viitteineen ja sivunumeroineen, olisi kiva että kirjassa olisi sivunumerot.

Lukukokemus: ****

Mariam Naiem, Julija Vus & Ivan Kypibida:
Pitkän sodan lyhyt historia
Suomentanut Eero Balk
Tammi 2025
112 sivua

Sarjakuvan kuvitusta.

Jules Verne: Matka Maan keskipisteeseen

Sitä paitsi olimme jo tottuneet luolaihmisten elämään. En juurikaan muistellut aurinkoa, tähtiä, kuuta, puita, taloja, kaupunkeja tai kaikkia niitä maanpäällisiä turhanpäiväisyyksiä, joita maan asukkaat kokevat välttämättömiksi. Muiden fossiilien tapaan mekin annoimme palttua noille hyödyttömille ihmeille.”

Saisinko kaikki klassikkoni Ville Keynäksen tuoreina suomennoksina ja Sami Saramäen upealla nelivärikuvituksella, kiitos?

Luin Jules Vernen tieteiskirjasta Matka Maan keskipisteeseen vuonna 2024 ilmestyneen laitoksen ja yllätyin kuinka hyvin viihdyin. Hieno kuvitus ja tyylikäs taitto tekevät klassikolle paljon. WSOY on luokitellut kuvitetun painoksen nuortenkirjaksi 12-vuotiaasta ylöspäin, mutta käsittääkseni Vernen kirjat ovat yhtä lailla aikuistenkin scifi-klassikoita.

Itse tarina oli kiinnostava, mutta ei mitenkään tajuntaaräjäyttävä. Pähkähullun professorin arkkityyppi päättää matkustaa maapallon keskipisteeseen muinaisen käsikirjoituksen ohjaamana. Tarinan minäkertojana toimii parikymppinen sisarenpoika, mikä on Verneltä hyvä veto. Lukijan on hyvä ihmetellä yhdessä Axelin kanssa löytöretkestään hurmioituneen professorin omituisuuksia.

Kirjan rytmitys ei ole mitenkään tasainen, sillä hahmoilla menee puoli kirjaa ennen kuin he pääsevät edes maanpinnan alle, ja loppu tapahtuu todella nopeasti. Tykkäsin itse asiassa enemmän kirjan alkupuoliskosta, koska se on käytännössä realistinen maata pitkin matkan kuvaus Saksasta Islantiin 1860-luvun tyyliin. Matkailun historia on aina kiinnostavaa, ja uskon että Verne on tehnyt taustatyönsä tässäkin hyvin.

Kirjan klassikkoasemasta huolimatta en tiennyt etukäteen, että maan keskipisteeseen mennään Islannista, ja että tulivuori Snæfellsjökull on kuuluisa nähtävyys kirjan takia. Myös kaikki maan alla kohdattavat asiat tulivat yllätyksenä, enkä halua spoilata niitä teillekään. Lopussa on mukana suomalaisten geologien jälkisanat, jotka avaavat tuon ajan tieteellisiä käsityksiä ja kertovat, mikä kaikki ei olisi oikeasti mahdollista (noh, tämähän ON scifiä).

Matka Maan keskipisteeseen on ilmestynyt alun perin vuonna 1864 ja pääsi siis osaksi vanhojen kirjojen lukuprojektiani. Kirjasta on aiemmin ilmestynyt kokonaista neljä suomennosta vuosina 1879, 1917, 1966 ja 1974. Annoin tämän laitoksen kuvitukselle ja käännökselle viisi tähteä ja tarinalle kolme, joten keskiarvoksi tulee 4 tähteä.

Lukukokemus: *****

Jules Verne: Matka Maan keskipisteeseen
Suomentanut Ville Keynäs
Kuvittanut Sami Saramäki
WSOY 2024
291 sivua

Kirjan kuvitusta.

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Lainasin joulun alla kirjastosta kaksi mysteeripakettia, joiden avaamisesta tein Youtube-videon. Aikuisten osaston paketista paljastui Keigo Higashinon Uskollinen naapuri, ja vihjeenä pakettikortissa oli ”japanilainen laatudekkari yllätyskäänteineen”.

Odotukseni olivat vähän kahtalaiset, kun toisaalta dekkarit eivät läheskään aina iske minuun. Toisaalta kansi hehkutti tämän olevan Vuoden dekkari Japanissa, eikä KUKAAN ole kuulemma arvannut loppuratkaisua.

Mutta tämä olikin ihan todella hyvä! Enkä tosiaan arvannut loppuratkaisua. Rakenne on kiinnostava, sillä saamme tietää murhaajan heti alussa, kun äiti ja tytär tappavat yhdessä väkivaltaisen ex-miehen. Silloin ilmestyy paikalle erikoinen naapuri, joka kehottaa jättämään kaiken hänen huolekseen. Toisessa näkökulmassa seurataan paikallisen poliisin ponnisteluja murhan selvittämiseksi, mikä onkin vaikeaa, kun pääepäillyllä on vedenpitävä alibi.

Lukijana tuli hämmentyneen jakautunut olo, kun toisaalta halusin Yasukon selviävän tapauksesta ilman syytteitä ja toisaalta halusin, että poliisit saavat syyllisen kiinni. Japanilainen kulttuuri kotatsuineen ja kumarruksineen sekä työelämän kuvaus toivat tarinaan kiinnostavan lisän. Plussaa myös siitä, ettei väkivallalla mässäillä.

Iso suositus tälle! Punainen Silakka -kustantamo on näköjään julkaissut Higashinolta pari muutakin dekkaria sekä somessa paljon näkyneen Namiyan puodin ihmeet, jotka laitoin pitkän lukujononi jatkoksi.

Lukukokemus: *****

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri
Suom. Raisa Porrasmaa
Punainen Silakka 2020
288 sivua