Leïla Slimani: Kehtolaulu

Maailman kirjat -haaste: Marokko
Mistä lukujonoon: 
Kirjastosta, suosittelun kautta.

Ennakko-odotukset: Minulle suositeltiin kirjaa Instagramissa liittyen Maailman kirjat -projektiini. Myöhemmin luin siitä arvioita muualtakin, ja päätin tarttua kirjaan kun löysin sen kirjaston bestseller-hyllystä. Odotin synkkää mutta hyvin kirjoitettua kirjaa, onhan se kehuttu arvostelumenestys.

Juoni: ”Vauva on kuollut.” Ennakko-odotukset synkkyydestä osuvat oikeaan heti, kun lukee kirjan ensimmäisen luvun. Kehtolaulu kertoo Pariisissa asuvista Myriamista ja Paulista, jotka elävät rankkoja ruuhkavuosia ja palkkaavat avukseen lastenhoitajan. He löytävät Louisen, joka vaikuttaa oikealta unelmalta: lapset rakastavat häntä ja hän rakastaa lapsia. Lisäksi Louise vielä siivoaa ja kokkaakin. Aluksi kaikki on yhtä idylliä, mutta pikku hiljaa Massén perheen arki alkaa saada uhkaavia sävyjä, ja lastenhoitajasta paljastuu hirviö.

Mikä toimi:

  • Slimani sukeltaa ihmismielen syviin pohjamutiin. Henkilöhahmojen monitahoiset luonteet, mielen rikkinäisyys ja keskinäiset suhteet kuvattu hienosti. Louise ei ole pelkästään hyvä tai paha, vaan hänen traaginen taustansa on muovannut hänestä sellaisen kuin hän on.
  • Kirja on reilulla 230 sivullaan nopealukuinen ja koukuttava, luin sen kahdelta istumalta.
  • Tiiviydestään huolimatta kirjassa pystytään käsittelemään ansiokkaasti useita teemoja: vanhemmuuden nurja puoli, uran ja perheen yhteensovittaminen, eriarvoisuus ja köyhyys, riippuvuussuhteet ja vallankäyttö sekä yksinäisyys. Slimani ei selitä tai alleviivaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.
  • Aikamuotojen ja -tasojen taitava käyttö. Kammottavin osuus kuvataan heti alussa. Sen jälkeen tarinaa lähdetään kerimään hitaasti auki, kuinka tähän pisteeseen päädyttiin.  Välissä kerrontaa rytmitetään takaumilla, jotka valottavat Louisen taustaa. Vaikka lukija tietää miten tarina päättyy, jännite säilyy. Rakenteeltaan kirja vertautuu Ehdottomaan valtaan.

Mikä ei toiminut: 

  • Kirjassa on ahdistava pohjavire, eikä se aiheensa puolesta sovi herkimmille lukijoille.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.

Leïla Slimani
Kehtolaulu
Suom. Lotta Toivanen

WSOY 2018
237 sivua

Mariette Lindstein: Ehdoton valta

Maailman kirjat -haaste: Ruotsi
Mistä lukujonoon: 
Kirjastosta, suosittelun kautta.

Ennakko-odotukset: Minulle suositeltiin kirjaa vahvasti koukuttavana jännärinä, joka kertoo fiktiivisestä uskonlahkosta ja sinne joutuneista ihmisistä. Kirjailija itse on ollut ahtaassa skientologiyhteisössä ja onnistunut pakenemaan sieltä 20 vuoden jälkeen. Saako omien kokemusten pohjalta kirjoitettua vetävän romaanin?

Juoni: Kirjan päähenkilö on nuori Sofia Bauman, joka on juuri valmistunut yliopistosta ja miettii, mitä elämällään tekisi. Hän törmää terveellistä elämäntapaa korostavaan Via Terra -yhteisöön ja sen karismaattiseen johtajaan Franz Oswaldiin.

Sofia lähtee ystävänsä kanssa tutustumaan sumuisella saarella sijaitsevaan yhteisöön pariksi viikoksi, ja ihastuu kauniiseen kartanoon, hyvään ruokaan ja ystävälliseen ilmapiiriin. Kun Oswald pyytää häntä jäämään ja kokoamaan kartanoon kirjaston, Sofia ei voi kieltäytyä. Pikku hiljaa hän kuitenkin huomaa, ettei Via Terrassa ole kaikki kunnossa. Ja mitä syvemmälle lahkoon ajautuu, sitä vaikeampaa on päästä pois.

Mikä toimi:

  • Tarina vei mukanaan, ja luin kirjan parissa päivässä. Lindsted kirjoittaa hyvin ja onnistuu pitämään lukijaa jatkuvasti jännityksessä. Ehdoton valta on kuin klassinen kauhuelokuva, jossa haluaisi vain koko ajan huutaa päähenkilölle: Älä tee sitä! Älä mene sinne! Pakene!
  • Henkilöt ovat hyvin rakennettuja ja persoonallisia. Heidän motiivejaan ja tekojaan on helppo ymmärtää. Karmivaa on, että esimerkiksi Oswald perustuu todelliseen henkilöön.
  • Kirja alkaa pakokohtauksella ja kulkee sitten kahdessa aikatasossa. Ne hämmentävät alussa, mutta nivoutuvat lopussa taitavasti yhteen.

Mikä ei toiminut: 

  • Arvasin keskeiset käänteet hyvissä ajoin ennen loppua, mutta se ei onneksi haitannut lukukokemusta.
  • Kirjan lukeminen viisi-kuusi tuntia putkeen ja siitä seurannut lukukrapula.

PS. Kirjailijan haastattelu kannattaa lukea vasta kirjan lukemisen jälkeen, koska juonessa ja Lindstedin elämässä on niin paljon yhtäläisyyksiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

Mariette Lindstein
Ehdoton valta (Lahko #1)
Suom. Christine Thorel
Atena 2018
494 sivua

Dan Brown: Inferno

Robert Langdon katseli naista yli joen, jonka kuohuva vesi virtasi verestä punaisena. Nainen seisoi vastarannalla Langdoniin päin kääntyneenä, liikkumattomana, vakavana, kasvot hunnun peittäminä. Hän puristi kädessään sinistä tainia-liinaa ja kohotti sitä jalkojensa juurella levittäytyvän ruumismeren kunniaksi. Kaikkialla leyhyi kuoleman löyhkä.
Etsi, nainen kuiskasi. Niin löydät.

Inferno on kolmas lukemani Dan Brownin kirja. Viimeistään nyt tuli todettua, ettei kirjojen lukemisjärjestyksellä ole väliä: kun olet lukenut yhden Dan Brownin, olet lukenut ne kaikki. Silti teokset jaksavat viihdyttää ja koukuttaakin.

Tällä kertaa symbologian professori Robert Langdon löytää itsensä Italiasta. Pian hän joutuu pakenemaan henkensä edestä, kumppaninaan kaunis ja älykäs nainen jonka hän on juuri tavannut. Matkalla tutkitaan taidetta ja symboleita sekä ratkaistaan arvoituksia. He kisaavat aikaa vastaan, ja koko kuvion taustalla on eksentrinen miljonääri, jonka toiminta muodostaa  maailmanlaajuisen uhkan. Vai hetkinen, kuuluiko tämä juoni Alkuun? Da Vinci -koodi, is that you?

No, leikki sikseen. Vaikka sisus on pohjimmiltaan sama, kuorrutteesta löytyy makueroja. Infernossa Langdon on menettänyt muistinsa eikä lainkaan tiedä, miten päätyi Firenzeen. Tämä tuo mukaan mukavasti mysteeriä, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää. Juoni kietoutuu tällä kertaa vahvasti Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän teemoihin. Lisäksi Langdonin kiintiönainen Sienna ei ole vain älykäs, vaan poikkeuksellisen älykäs. Melkoista. Kirjassa on muutenkin totuttua enemmän naisia tärkeissä rooleissa, pisteet siitä.

Alan olla kolmen kirjan jälkeen sen verran kokenut brownisti, ettei minua enää niin vain jymäytetä äkillisellä juonenkäänteellä kirjan loppupuolella. Arvasinkin tällä kertaa hyvän osan loppuratkaisusta. Kirja oli joka tapauksessa hyvää välipalalukemista: juoni kulkee vauhdikkaasti, luvut ovat lyhyitä, jännitystä piisaa ja mukaan on ripoteltu sopivasti historiaa ja taidetietoutta. Tarttumalla tähän ei saa ehkä kaikkein omintakeisinta luettavaa, mutta tasalaatuisen lukukokemuksen ainakin.

Subjektiivinen tuomio: ***+

Dan Brown
Inferno
Suom. Jorma-Veikko Sappinen

WSOY 2013
468 sivua