Klassikot

Jules Verne: Matka Maan keskipisteeseen

”Sitä paitsi olimme jo tottuneet luolaihmisten elämään. En juurikaan muistellut aurinkoa, tähtiä, kuuta, puita, taloja, kaupunkeja tai kaikkia niitä maanpäällisiä turhanpäiväisyyksiä, joita maan asukkaat kokevat välttämättömiksi. Muiden fossiilien tapaan mekin annoimme palttua noille hyödyttömille ihmeille.”

Saisinko kaikki klassikkoni Ville Keynäksen tuoreina suomennoksina ja Sami Saramäen upealla nelivärikuvituksella, kiitos?

Luin Jules Vernen tieteiskirjasta Matka Maan keskipisteeseen vuonna 2024 ilmestyneen laitoksen ja yllätyin kuinka hyvin viihdyin. Hieno kuvitus ja tyylikäs taitto tekevät klassikolle paljon. WSOY on luokitellut kuvitetun painoksen nuortenkirjaksi 12-vuotiaasta ylöspäin, mutta käsittääkseni Vernen kirjat ovat yhtä lailla aikuistenkin scifi-klassikoita.

Itse tarina oli kiinnostava, mutta ei mitenkään tajuntaaräjäyttävä. Pähkähullun professorin arkkityyppi päättää matkustaa maapallon keskipisteeseen muinaisen käsikirjoituksen ohjaamana. Tarinan minäkertojana toimii parikymppinen sisarenpoika, mikä on Verneltä hyvä veto. Lukijan on hyvä ihmetellä yhdessä Axelin kanssa löytöretkestään hurmioituneen professorin omituisuuksia.

Kirjan rytmitys ei ole mitenkään tasainen, sillä hahmoilla menee puoli kirjaa ennen kuin he pääsevät edes maanpinnan alle, ja loppu tapahtuu todella nopeasti. Tykkäsin itse asiassa enemmän kirjan alkupuoliskosta, koska se on käytännössä realistinen maata pitkin matkan kuvaus Saksasta Islantiin 1860-luvun tyyliin. Matkailun historia on aina kiinnostavaa, ja uskon että Verne on tehnyt taustatyönsä tässäkin hyvin.

Kirjan klassikkoasemasta huolimatta en tiennyt etukäteen, että maan keskipisteeseen mennään Islannista, ja että tulivuori Snæfellsjökull on kuuluisa nähtävyys kirjan takia. Myös kaikki maan alla kohdattavat asiat tulivat yllätyksenä, enkä halua spoilata niitä teillekään. Lopussa on mukana suomalaisten geologien jälkisanat, jotka avaavat tuon ajan tieteellisiä käsityksiä ja kertovat, mikä kaikki ei olisi oikeasti mahdollista (noh, tämähän ON scifiä).

Matka Maan keskipisteeseen on ilmestynyt alun perin vuonna 1864 ja pääsi siis osaksi vanhojen kirjojen lukuprojektiani. Kirjasta on aiemmin ilmestynyt kokonaista neljä suomennosta vuosina 1879, 1917, 1966 ja 1974. Annoin tämän laitoksen kuvitukselle ja käännökselle viisi tähteä ja tarinalle kolme, joten keskiarvoksi tulee 4 tähteä.

Lukukokemus: *****

Jules Verne: Matka Maan keskipisteeseen
Suomentanut Ville Keynäs
Kuvittanut Sami Saramäki
WSOY 2024
291 sivua

Kirjan kuvitusta.

L. M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla

Maailman kirjat -haaste: Kanada 
Mistä lukujonoon: Kirjastosta

Ennakko-odotukset: Odotin ihan mukavaa, vanhahtavaa lukukokemusta. Kokemukseni tyttökirjoista rajoittuvat muutamaan lapsena luettuun Tiina-kirjaan, ja tartuinkin Kotikunnaan Rillaan lukupiirin takia. En ole koskaan lukenut Anna-sarjaa, mutta minulle vakuutettiin että kirjan voi lukea myös itsenäisenä teoksena.

Juoni: Anna-sarjan Anna on nyt viisikymppinen perheellinen nainen. Kirjan päähenkilö on hänen teini-ikäinen tyttärensä Rilla. Kun ensimmäinen maailmansota alkaa, Rillan ystävät ja veljet lähtevät Eurooppaan rintamalle. Rilla itse jää kotiin ja alkaa toimia vapaaehtoistehtävissä. Hän saa sattumalta hoidettavakseen myös pienen orpolapsen, ja joutuu ottamaan uudella tavalla vastuuta. Taustalla kulkee ihastus komeaan Kennethiin, joka on myös lähtenyt rintamalle.

Mikä toimi:

  • Pientä alkukankeutta oli, mutta kirjan pystyi hyvin lukemaan vaikka ei ole lukenut Anna-sarjan aiempia kirjoja.
  • Odotin hömppäkirjaa, mutta huomasin lukevani fiktiivistä sotakuvausta ensimmäisestä maailmansodasta nuoren naisen näkökulmasta.
  • Game of Thronesin ja Star Warsien myötä mietin, kuinka vahvat plot armorit sotaan lähtevillä hahmoilla on. Ehkä tyttökirjoissakin kaikki tärkeät hahmot pelastuvat? Olin väärässä. Nyyh!
  • Eläinhahmot. Blythen perheen kissa Tohtori Jekyll ja herra Hyde, jolla on kaksi eri persoonaa. Maanantai-koira, joka odottaa juna-asemalla Rillan veljeä takaisin sodasta.
  • ”Oletko sinä minun Rilla-ma-Rillani?”

Mikä ei toiminut: 

  • ”Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen.” Mitämitämitä? Miten niin lyhentäen? Mitä on jätetty pois? Miksi tästä ei ole julkaistu täyttä versiota vuoden 1962 jälkeen? Pitääkö tässä nyt lukea kirja vielä uudestaan alkukielellä?
  • Kennethin ja Rillan suhde ei saanut kovin paljoa tilaa, ja eniten tapahtui rivien välissä.

”Elämme nyt uudessa maailmassa”, sanoo Jem, ”ja meidän on tehtävä siitä parempi kuin vanha oli. Se ei ole vielä valmis, vaikka joidenkin mielestä sen pitäisi jo olla. Tehtävä ei ole vielä päättynyt – se ei ole vielä oikein alkanutkaan. Vanha maailma on hävitetty ja meidän on rakennettava tilalle uusi. Se vie vuosia. Olen nähnyt kyllikseni sotaa huomatakseni, että meidän rakennettava maailma, jossa sodat eivät ole mahdollisia.”

Subjektiivinen tuomio: ****

L. M. Montgomery
Kotikunnaan Rilla
(Alkuteos Rilla of the Ingleside, 1921)
Suom. Kerttu Piskonen
WSOY 2002
242 sivua

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

”Jos en olisi rakastanut sinua
niin suunnattomasti
ja aina uskonut
sanoihisi
että tämä oli viimeinen kerta
ehdottomasti ja peruuttamattomasti
     kaikkein viimeisin kerta
kun joit
olisi ehkä ollut helpompaa
kestää
ne kerrat jotka tulivat sitten”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Osallistuin viime vuoden Kirjamessuilla Bonnierin bloggaajatilaisuuteen, jossa haastateltiin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita heidän uusimmista teoksistaan. Tällä kertaa bloggaajien goodie bageihin ei päätynyt uutuuskirjoja, vaan saimme kaksi juhlavuoden teosta, Minna Canthin Työmiehen vaimon ja Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

Työmiehen vaimon olen lukenut ja blogannutkin siitä, mutta Vuosisadan rakkaustarina herätti lähinnä epäilyksiä runomuodollaan ja rankalla aiheellaan. Päädyin kuitenkin lukemaan sen yhdessä illassa, ja olihan se vaikuttava teos!

Vuonna 1978 julkaistu omakohtainen romaani kertoo kahden kirjailijan myrskyisästä avioliitosta, aviomiehen alkoholismista ja sen vaikutuksesta koko perheeseen. Juomisellaan mies tukahduttaa kaiken muun, ja nainen joutuu vaivalla hakemaan tilaa omalle uralleen ja unelmilleen.

Vaikka en ole itse koskaan kokenut vastaavaa, Työmiehen vaimon tavoin Tikkasen kirja on täynnä samaistuttavia ajatuksia ja mukaansa tempaavaa tunteiden vuoristorataa rakkaudesta vihaan ja turhautumiseen. Toivoa kuitenkin on, eikä tämä kirja pääty tuhoon niin kuin Canthin näytelmä.

Rakkaussuhteen lisäksi kirja ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin teemoihin ja naisen asemaan, ja onnistuu olemaan 40 vuotta myöhemmin edelleen ajankohtainen. Kirjasto luokittelee Vuosisadan rakkaustarinan runoihin, kustantaja taas nykyromaaneihin. Kirjan muoto toi minulle mieleen modernit säeromaanit ja lukemani Kirsti Kurosen Pöntön, vaikka vuosikymmen ja kertojan kohtaamat ongelmat ovatkin erilaiset.

Kaiken kaikkiaan pitäisi selkeästi päästä yli (runo)kirjoja koskevista ennakkoluuloista ja tarttua niihin avoimin mielin. Tämä innostaa tarttumaan myös muuhun Tikkasen tuotantoon, jos siihen sattuu törmäämään.

”Varhain
minä kätkin herkkyyteni 
sinulta

Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan”

Subjektiivinen tuomio: ****

Märta Tikkanen
Vuosisadan rakkaustarina
Suom. Eila Pennanen
WSOY 2018 (Juhlavuoden uusintapainos)
173 sivua