Jännitys

Dan Brown: Alku

”’Saavun tapaamaan teitä siksi, että olen tehnyt tieteellisen löydön, joka uskoakseni hätkähdyttää teitä’, Kirsch aloitti. ’Olen pyrkinyt löytööni jo monta vuotta ja toivonut saavani vastauksen kahteen inhimillisen kokemusmaailman perustavimpaan kysymykseen. Kun olen ne nyt saanut, lähestyin nimenomaan teitä siksi, että uskon tämän tiedon vaikuttavan maailman uskovaisiin merkittävällä tavalla. On hyvinkin mahdollista, että se aiheuttaa järistyksen, jota voisin kenties kuvailla vain mullistavaksi. Tieto, jonka aion paljastaa teille, on tällä hetkellä koko maailmassa vain minun hallussani.’”

Alkukevät on vierähtänyt suht kuivasti kotimaisten klassikoiden parissa, joten siihen väliin oli mukavaa saada jotain täysin erilaista. Olen lukenut Dan Brownilta aikaisemmin vain Da Vinci -koodin. Onneksi tietämättömyys symbologian professori Robert Langdonin aikaisemmista seikkailuista ei haittaa, vaan kaikki teokset ovat itsenäisiä.

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, pääosin Bilbaoon ja Barcelonaan. Nelikymppinen suuruudenhullu miljardööri Edmond Kirsch aikoo paljastaa tutkimuksensa tulokset, vastaukset kahteen suurimpaan kysymykseemme: Mistä me tulemme? Minne me olemme menossa? Sitä varten Kirsch on järjestänyt kutsuvierastilaisuuden Guggenheim-museoon, jonne Robert Langdon saapuu myös vieraana. Ilta menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, ja Langdon huomaa taas olevansa pakomatkalla – toki tälläkin kertaa kauniin ja älykkään naisen kanssa. Robertin ja Guggenheim-museon johtajan Ambra Vidalin täytyy yhdessä selvittää salasana Edmondin tiedostoihin.

Brown rakentaa vahvasti jännitystä heti alusta saakka. Kirja on jatkuvasti juuri paljastamaisillaan Edmondin suuret vastaukset, mutta lukija saa lopulta odottaa aika kauan ennen kuin salaisuus paljastuu. Kaiken hypetyksen jälkeen olin hieman pettynyt Edmondin teoriaan, se ei ollut niin kekseliäs kuin odotin. Brown on kuitenkin jälleen punonut mielenkiintoisen jännärin. Keskeisenä teemana on uskonnon ja tieteen suhde. Tarvitaanko uskontoja, kun tiede hallitsee? Plussaa kirjalle siitä, ettei sen esittämä näkemys ole täysin mustavalkoinen.

Verrattuna Da Vinci -koodiin Langdon pääsee käyttämään paljon vähemmän symbologian taitojaan, mikä on vähän harmi. Nyt hänen paikallaan olisi voinut olla aika lailla kuka tahansa kulttuuria harrastava perusjamppa. Arkkitehtuuriset ja taiteeseen liittyvät yksityiskohdat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, ja nyt minulla on matkakuume näkemään Bilbaon Guggenheim ja Sagrada Familia livenä. Kirja on taattua Dan Brown -laatua, eli teksti vetää mukanaan ja soljuu sujuvasti. Tarina sisältää mukavasti koukkuja ja eksyttää lukijaa tehokkaasti. Paras ja monipuolisin henkilöhahmo on ehdottomasti Edmondin luoma sympaattinen tekoäly Winston.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.

Subjektiivinen tuomio: ****

Dan Brown
Alku
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
WSOY 2017
463 sivua

Dan Brown: Da Vinci -koodi

”Jacques Saunièren kalvakka ruumis makasi parkettilattialla täsmälleen samassa asennossa kuin valokuvassa. Kun Langdon seisoi sen vieressä siristellen silmiään räikeässä valossa, hän hämmästyi taas muistaessaan, että Saunière oli käyttänyt elämänsä viimeiset hetket tämän kummallisen ruumisasetelman järjestämiseen.”

Olen lukenut Da Vinci -koodin kerran kauan sitten ja katsonut siitä tehdyn leffan. Muistelin että kirja oli varsin vetävä trilleri, ja päätin tarttua teokseen uudestaan. En pettynyt, sillä Da Vinci -koodi oli edelleen viihdyttävä mysteeri viikonlopun ratoksi.

Kirjan päähenkilönä seikkailee uskonnollisen symbologian professori Robert Langdon, joka Pariisin vierailunsa aikana kutsutaan keskellä yötä Louvreen auttamaan murhatapauksen selvittelyssä. Louvren intendentti Jacques Saunière on ammuttu, ja ennen kuolemaansa mies on ehtinyt jättää kuolinpaikalleen salakirjoitetun viestin.

Avukseen Langdon saa kryptologi Sophie Neveun, ja pian hän huomaa olevansa Neveun kanssa pakomatkalla. Saunièren jättämä arvoitus osoittautuu olevan osa paljon suurempaa mysteeriä, joka ulottuu aina parin tuhannen vuoden taakse kristinuskon alkuhämäriin. Miten koodin saa murrettua, ja mitä siitä seuraa?

Mukaan on leivottu aimo annos jännitystä, salaseuroja ja salaliittoja, oikeaa historiaa, myyttejä, Brownin omasta päästään keksimää historiaa sekä oikeita taidehistoriallisia, arkkitehtonisia ja symbologisia yksityiskohtia. Voisi kuvitella että taustatiedon tunkeminen kirjaan tekee siitä takkuavaa, mutta ainakin minun mielenkiintoni pysyi yllä kirjassa kuvatuista Langdonin luennoista huolimatta.

Wikipedian sanoin ”Brownia on arvosteltu epätosien väitteiden esittämisestä kirjassa historiallisesti todellisina”, enkä yhtään ihmettele. Kirja sekoittelee faktaa ja fiktiota iloisesti, ja Brown on punonut niistä loistavan juonen. Välillä rupesin itsekin miettimään, mikä on totta ja mikä tarua. Toisaalta kirja on selkeästi romaani, ja sellaisena se toimii hienosti.

Kirja myös innosti tarkistamaan useammankin faktan ja historiallisen tapahtuman oikean laidan, mikä on trilleriltä aika hyvä aikaansaannos. Kuvitetun laitoksen lukeminen olisi varmaan ollut vieläkin antoisampaa, niin ei olisi tarvinnut googlailla kuvailtuja taideteoksia netistä lukemisen ohessa.

Langdon että Neveu jäävät aika ohuiksi henkilöhahmoiksi, mutta pääpaino onkin juonessa ja historiallisissa aineksissa.  Brownin teksti oli vetävää, eikä tylsiä hetkiä kirjan parissa tullut. Tykkään kaikenlaisista arvoituksista, joten koodin ratkaiseminen ja symbolien selvittäminen kutkuttivat mukavasti älynystyröitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Dan Brown
Da Vinci -koodi
Suom. Pirkko Biström
WSOY 2004
520 sivua

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

”– En ollut koskaan lumoutunut, hurmaantunut ja uppoutunut mihinkään tarinaan sillä tavalla kuin siihen kirjaan, Clara selitti.
– Siihen asti lukeminen oli ollut minulle pakkopullaa, eräänlainen sakko, joka oli maksettava opettajille ja kotiopettajille ilman että oikein tiesi minkä takia. En tuntenut lukemisen nautintoa, sitä riemua kun sielussa avautuu ovia joiden taakse voi kurkistaa, halua antautua mielikuvituksen, kauneuden sekä tarinan ja kielen mysteerien vietäväksi. Kaiken tämän sain sen romaanin myötä.”

Tuulen varjo on ollut meikäläisen lukulistalla pitkään. Sitä on kehuttu monessa paikassa, ja aloitinkin lukemaan sitä joskus nuorempana. Silloin teksti ei kuitenkaan maistunut ja kirja jäi heti alkuunsa kesken. Päätin nyt antaa kirjalle uuden mahdollisuuden.

Nykyään tykkään kiinnittää huomiota kirjojen ensimmäisiin lauseisiin, ja Tuulen varjon alulle täytyy antaa pointsit kiinnostuksen herättämisestä:

”Muistan vieläkin sen varhaisen aamun, jolloin isä vei minut ensimmäisen kerran käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.”

Kirja sijoittuu 1940-1960 -luvuille Barcelonaan. Kymmenvuotias Daniel Sempere asuu kahdestaan isänsä kanssa ja auttaa tätä pyörittämään käytettyjen kirjojen kirjakauppaa. Sinä aamuna, kun Daniel herää ja tajuaa unohtaneensa äitinsä kasvot, isä vie hänet Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Sieltä hän saa valita yhden kirjan, josta pitäisi huolta loppuelämänsä ajan, ja hän valitsee Tuulen varjon.

Kirja on lähes mestariteos, ja Daniel alkaa etsiä tietoa sen kirjailijasta, Julian Caraxista. Mies on kuitenkin kadonnut mystisesti, ja hänen kirjojaan on lähes mahdotonta löytää mistään. Caraxista tulee Danielille pakkomielle, ja hän alkaa seurata kirjailijan jalanjälkiä. Pian hän huomaa, ettei ole ainoa etsivä, ja lisäksi häntä alkaa uhkailla eräs Caraxin romaanin henkilöistä.

Pidin Tuulen varjosta paljon. Siinä on taidokkaasti punottu juoni ja kiinnostavia henkilöhahmoja (lempparini on hurmaava Fermín). Mikään koukuttava page-turner kirja ei ole, mutta verkkaisesti rakentuva tarina palkitsee lukijansa. Rauhallisesta tahdista huolimatta juoni ei missään vaiheessa käy tylsäksi, vaikka välillä käydään pitkissäkin takaumissa ja muistelmissa.

Kirja lupaa takakannessa olevansa sekä jännäri, rakkausromaani ja kauhutarina, ja siitä löytyy tosiaan kaikkia elementtejä. Caraxin salaisuus kiehtoo, ja erityisesti Aldayan palatsia kuvailtaessa jännityskin kohosi niin, etten viitsinyt lukea yksin eteenpäin illalla ennen nukkumaanmenoa vaan piti vaihtaa Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Romantiikkaakin löytyy, vaikka suurin osa kirjan rakkaustarinoista on luonteeltaan traagisia.

Alun ja takakannen perusteella odotin tarinalta enemmänkin maagisia elementtejä, mutta loppujen lopuksi ratkaisu oli aika arkinen ilman sen kummempia yliluonnollisuuksia. Loppu ei myöskään ollut ihan niin dramaattinen kuin olin ajatellut. Ympyrä sulkeutuu ja kaikki langanpäät solmitaan yhteen.

Tästä on monissa muissakin kirjablogeissa tykätty kovasti, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos et ole Tuulen varjoa vielä lukenut. Jännittävä, kirjoja ylistävä romaani ripauksella romantiikkaa ja hyvällä juonella on hyvä yhdistelmä.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Carlos Ruiz Zafón
Tuulen varjo
Suom. Tarja Härkönen
646 sivua
Otava 2004