Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

’Miksi ihmeessä kuvittelin, että elämän pitäisi olla mielenkiintoista?’ hän ihmetteli juostessaan. ’Pelkäisin vain koko ajan. Kaikki johtuu siitä, että olen vanhin kolmesta.’

Liikkuva linna -elokuva löytyy hyllystäni ja olen katsonut sen monta kertaa, mutta luin kirjan vasta tänä vuonna lukupiirin yhteydessä. Kirja on erilainen kuin elokuva, mutta molemmat ovat hyviä!

Liikkuvan linnan päähenkilönä on nuori Sophie, joka on vanhin kolmesta siskoksesta ja tekee töitä perheen hattukaupassa. Yllättäen kauppaan piipahtaa Erämaan noita, joka loitsii Sophiesta yhdeksänkymppisen eukon ilman mitään selkeää syytä. Mummo-Sophie päättää lähteä kotoaan, ja päätyy erämaahan harhailemaan.

Sieltä Sophie löytää Howl-velhon liikkuvan linnan, ja ängettyään sisään päättää ryhtyä taloudenhoitajaksi. Turhamaisen ja itsekkään Howlin väitetään syövän nuorten naisten sydämiä, mutta Sophie uskoo olevansa turvassa – hänhän ei ole nuori eikä kaunis. Liikkuvaa linnaa ohjailee sympaattinen tulidemoni Calcifer, joka tarjoutuu poistamaan Sophien loitsun. Vastalahjaksi Sophien pitää ensin selvittää, miten purkaa Calciferin ja Howlin välinen sopimus.

Liikkuvan linnan maailma on kiehtova ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Taikuutta ei selitetä, vaan lukija pudotetaan suoraan eriskummalliseen maailmaan, jossa on velhoja, tulidemoneita ja loitsuja. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heidän toimiaan on hauska seurata. Mummoksi muuttunut Sophie päästää luonteensa valloilleen, ja on riemastuttava päähenkilö. Eikä Howlkaan ole se tyypillisin satujen sankarihahmo. Yhdessä he ovat varsin vinkeä parivaljakko.

Liikkuvasta linnasta löytyy muuten upea miesflunssan kuvaus:

Howl loihti uuden nenäliinatukon ja mulkoili niiden takaa Sophieta punaisiksi ja vetisiksi muuttuneilla silmillään. Sitten hän nousi seisomaan. ’Minulla on kurja olo’, hän ilmoitti. ’Menen sänkyyn ja saatan kuolla sinne.’ Hän vaappui säälittävästi portaiden luo. ’Haudatkaa minut rouva Pentstemmonin viereen’, hän raakkui matkalla huoneeseensa.

Kerronta on sujuvaa ja kirjan luki nopeasti. Kuten äskeisestä katkelmasta näkyy, mukana on myös reippaasti huumoria. Loppuratkaisu on joidenkin arvioiden mielestä turhan nopeatempoinen ja hivenen siirappinen, mutta minun mielestäni oikein passeli.

Kirja ja elokuva eroavat toisistaan paljon, mutta kirjaa lukiessani näin mielessäni elokuvan hahmot. Kirja myös selitti tiettyjä elokuvan juoniratkaisuja, jotka eivät ole useammallakaan katselukerralla auenneet. Kumpikin on kuitenkin erillinen teoksensa ja pidin molemmista yhtä lailla. Parhaiten tuntuukin toimivan, että katsoo elokuvan ensin ja lukee kirjan sitten, jolloin kirja täydentää elokuvan tarinaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Diana Wynne Jones
Liikkuva linna
Suom. Ville Viitanen
WSOY 2005
323 sivua

Siri Pettersen: Odininlapsi

Maailman kirjat -haaste: Norja
Mistä lukujonoon: 
Kirjamessuilta pokkarina.

Ennakko-odotukset: Paljon kehuttu, karuun pohjoiseen sijoittuva fantasiasarja. Kuulostaa hyvältä!

Juoni: Hirka elää isänsä kanssa rauhallista elämää pienessä mökissä Yminmaassa. Hän on kuitenkin erilainen kuin muut Riitti-rituaaliin valmistautuvat nuoret: häneltä puuttuu häntä. Hänen isänsä kertoo, että sudet purivat sen poikki kun Hirka oli vauva.

Viisitoistavuotiaana Hirka saa tietää totuuden. Hän on aina ollut hännätön, ihminen, pelätty odininlapsi toisesta maailmasta. Hän ei myöskään tunne Mahtia tai osaa syleillä muiden yminmaalaisten tapaan. Hirka tajuaa olevansa vaarassa ja joutuu pakenemaan vallanpitäjiä.

Riitti. Kaikki johtui siitä pahuksen Riitistä.
Kylmä turtumus palasi. Sydän hakkasi nopeammin.
’Kai niin on ennenkin käynyt?’ Hirka toisti. ’En voi mitenkään olla ainoa koko maailmassa? Koko yhdessätoista valtakunnassa?
Isä katsoi häntä. Silmät olivat syvällä päässä ja niiden ilme oli yhtä riutunut kuin hänen jalkansa. Asia siis oli niin. Hirka oli syntymästään viallinen, koska ei osannut syleillä. Hän oli sokea Mahdille. Häneltä puuttui se, mikä kaikilla muilla oli. Hän oli voimaton. Hännätön.
’”

Mikä toimi:

  • Kiehtova, kylmään pohjoiseen sijoittuva fantasiamaailman, jossa on myös ripaus magiaa. Taikuus ei ole kirjassa pääosassa, vaan enemmän keskitytään yhteiskunnalliset asioihin sekä vallan ja uskonnon kiemuroihin.
  • Pääpari Hirka ja Rime!

Mikä ei toiminut: 

  • Kirja on aikamoinen tiiliskivi (pokkari jossa yli 600 sivua) ja tarina lähtee hitaasti käyntiin. Kun sitten viimein alkaa tapahtua, henkilöhahmot vain tuntuvat säntäilevän paikasta toiseen, välillä ilman kunnon motiivia. En missään vaiheessa päässyt tarinaan kunnolla koukkuun.
  • Kirjan pääpahis jäi aika yksipuoliseksi hahmoksi.
  • Yminmaalaisten kiehtova taikuus jäi loppujen lopuksi aika vähälle käytölle. Entä mikä on häntien funktio?
  • Kirjan alussa olevasta kartasta ei saa selvää kiemuraisen fontin takia :D

Subjektiivinen tuomio: ***

Seuraavana lukulistalla: Trilogian seuraavat osat Mätä ja Mahti. Ehkä tarina lähtee paremmin liikkeelle?

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja.

Siri Pettersen
Odininlapsi (Korpinkehät #1)
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

Jalava 2016
614 sivua

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Kaikki alkoi siitä, kun leikkasin hiukset tallissa mohmanharjasaksilla ilman äidin lupaa.

En ole aiemmin lukenut Siiri Enorannan kirjoja, mutta tänä vuonna ilmestynyt nuortenkirja Tuhatkuolevan kirous houkutteli tarttumaan hienolla kannellaan. Monet bloggaajat ovat jo kirjoittaneet kirjasta, ja luku-urakkani jälkeen kirja voitti myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanoisin, että ihan aiheesta!

Kirja kertoo nuoresta Pausta, joka elää rauhallista elämää Sisintrassa perheensä kanssa. Kun tyttö leikkaa vuosia kasvattamansa tukan, hänen äitinsä kauhistuu enemmän kuin olisi normaalia. 14-vuotiaana Pau saakin sitten kutsun Magia-akatemiaan, ja saa tietää että hänellä on taikavoimia isoveljensä tapaan. Letin leikkaaminen osoittautuu isoksi virheeksi, sillä tässä taikamaailmassa noidat taikovat hyödyntäen omasta kehosta saatavaa materiaalia kuten hiuksia ja ihokarvoja.

Magia-akatemia ei ole ainoa asia, jota Paun vanhemmat salaavat, ja aika pian alkaakin tapahtua.  Sen enempää juonesta ei viitsikään paljastaa. Minut kirja onnistui yllättämään monta kertaa, kun kuvittelin juonen kulkevat tiettyyn suuntaan. Vaikka tarina kulkee vääjäämättä kohti ”suurta lopputaistelua”, mikään ihan perinteinen maailmanpelastuskirja ei ole kyseessä.

Enorannan luoma fantasiamaailma on virkistävän erilainen verrattuna miekka & magia -tyylisiin keskiaikasaagoihin. Magia-akatemiassa professoreineen ja taikuuden periaatteessa on tiettyjä pottermaisia piirteitä, mutta erojakin on runsaasti. Esimerkkinä vaikkapa tuo aiemmin mainittu ruumiinosien käyttö taikomismateriaalina – karvojen lisäksi esimerkiksi kuukautisveri käy tarkoitukseen. Harvoin tulee vastaan nuortenkirjan päähenkilöä, joka kadehtii toisen tytön tuuheita säärikarvoja, tai poikaa joka onnittelee tyttöä kuukautisten alkamisesta! Hahmot suhtautuvat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen luontevasti, ja kirja sisältää myös taitavasti ja sopivan herkästi kirjoitetun seksikohtauksen.

Kirjan henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heihin on helppo kiintyä tarinan aikana. Erityisen kiinnostavia hahmoja ovat Paun taidemaalariäiti, josta paljastuu kirjan edetessä yllättävä puolia, sekä mystinen Nubya tuhatkuoleva, jonka mukaan kirja on nimettykin. Ainoa hämmennykseni koskee päähenkilö Pauta, joka tuntuu jostain syystä 14 vuoden ikäänsä nuoremmalta (heräävästä seksuaalisuudesta huolimatta). Paikoitellen ajatuspuheen tason perusteella tuli mieleen melkeinpä Kiepaus-romaanin kahdeksanvuotias päähenkilö.

Kaiken kaikkiaan Tuhatkuolevan kirous on kuitenkin ehjä ja yllättävä kokonaisuus ja kiinnostava tapaus, johon kannattaa tutustua. Viisi tähteä täältä!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY 2018
443 sivua