Nuortenkirjat

Kiera Cass: Valinta, Eliitti & Ainoa

”Jokainen halusi erottua ja jokainen teki sen omalla tavallaan. Myös minä.
Jokainen tytöistä näytti Ykköseltä. Minä näytin Viitoselta hienossa mekossa.”

Nälkäpeli goes Unelmien poikamies! Siinä on tiivistettynä tämä nuorten aikuisten dystopia-rakkaussaaga.

Kiera Cassin Valinta-sarjassa on yhteensä viisi suomennettua osaa: Valinta, Eliitti, Ainoa, Perijätär ja Kruunu. Ennen sarjaan tarttumista olin lukenut siitä jo monesta kirjablogista, ja käytännössä spoilautunut kaikesta oleellisesta lukemalla pelkkiä takakansitekstejä. Oletin kuitenkin pitäväni sarjasta, ja ostin ensimmäisen osan viime kirjamessuilta ja seuraavat kaksi varasin kirjastosta. Olin taas oikeassa: hotkaisin nämä kolme kirjaa noin viikon sisään, kaksi viimeistä yhdessä viikonlopussa.

Tarina sijoittuu jonnekin neljännen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Yhdysvaltojen raunioista nousseeseen Illéaan, jonka kruununprinssille järjestetään Valinta. 35 tyttöä eri kasteista lähetetään palatsiin, ja yhdestä on tarkoitus tulla prinssi Maxonin vaimo. Viitoskastiin kuuluva America Singer (kyllä vain) on yksi valituista ja ainoa, joka joutuu kilpailuun vasten tahtoaan. Kotona odottaa nimittäin alempaan kastiin kuuluva poikaystävä Aspen. Aluksi America hengailee mukana saadakseen rahaa perheelleen, mutta mitäs kun Maxon osoittautuukin pelkän kuninkaallisen pökkelön sijaan ihan mukavaksi mieheksi? Tätä kolmiodraamaa seuraillaan sitten kolmen kirjan verran.

Kirjastosta lainaamani kirjat on luokiteltu scifi-hyllyyn, mutta toisin kuin esimerkiksi Nälkäpelissä, dystopia ja scifielementit toimivat vain ohuena kehyksenä kolmiodraamalle. Suhdesolmujen lomassa raotetaan kyllä Illéan poliittista tilannetta ja historiaa, mutta pääpaino on ehdottomasti rakkaustarinassa. Politiikka jää tasolle ”prinssi joutuu käymään budjettikokouksissa ja suunnittelemaan sotastrategiaa”. Enkä ole ikinä kuullut palatsista, jonka turvatoimet ovat näin surkeat. Kapinallisethan pääsevät hyökkäämään sinne joka toinen päivä. Kellariin piiloutuminen antaa toki mukavan ympäristön hempeälle kohtaukselle, mutta hei – sähköaidat ja piikkilankaa palatsin ympärille, anyone?

Valinta-sarja on ennalta-arvattavampi kuin Disney-elokuvien uudelleenfilmatisoinnit, vaikka takakannet eivät kertoisikaan koko juonta. Alusta asti on päivänselvää, miten tarina päättyy, mutta kiinnostavampaa onkin seurata, miten loppuun päästään. Vaikka America muuttaakin mieltään vähintään kerran luvussa, kirjat eivät missään vaiheessa käy tylsiksi. Heikoin esitys oli toinen osa Eliitti, joka oli tyypillinen keskeltä alkava ja keskelle loppuva trilogian toinen osa. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja teksti on nopealukuista.

Yleisin lukemani kommentti kirjoista on, että tämä on oikeastaan aika huono, mutta pidin silti. Olen aika lailla samaa mieltä. Minulla ei ole sen enempää tarvetta mollata sarjan kirjallisia ansioita, koska se täyttää tehtävänsä loistavasti. Kun ei jaksa lukea mitään vaikeaa, Valinta toimii erinomaisena todellisuuspakona tanssiaispukujen ja ylellisyyden täyttämään maailmaan. Ensimmäisten kolmen kirjan muodostaman kokonaisuuden jälkeen kahdessa viimeissä päästään seuraamaan Valintaa toisessa sukupolvessa.

Valinta pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja aloittaa sarjan.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kiera Cass
Valinta
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2016
339 sivua

Eliitti
Pen & Paper 2016
Suom. Laura Haavisto
320 sivua

Ainoa
Pen & Paper 2017
Suom. Laura Haavisto
323 sivua

Lue tai kuuntele kirjat Bookbeatista, kokeile kuukausi ilmaiseksi* (uusille asiakkaille)

Helena Waris: Linnunsitoja

”Tuntuu turvattomalta nähdä kauas ympärilleen. Maisema on hallitsematon ja siinä on liikaa aukkoja. Kuilussa horisontti ulottuu aina vain seuraavaan kortteliin, ja näkymä päättyy joko Kuilun seinämään tai Koneeseen. Kuilussa taivasta on vain ohut kaistale suojaverhon takana. Täällä taivas on kaikkialla ympärillämme eikä välissä ole mitään.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Helena Waris on suhteellisen pitkän linjan suomalainen fantasiakirjoittaja, mutta Linnunsitoja on ensimmäinen teos, jonka luen häneltä. Kirja on YA-fantasiagenreen solahtava dystopia, jonka päähenkilönä on nuori Zemi.

Zemi pakenee Koneiden hallitsemasta Kuilusta ja päätyy kauas myrskyävän meren ympäröimälle majakkasaarelle kapinallisten tukikohtaan. Ainoana viestintäkeinona ovat linnut, joiden kanssa Zemi huomaa tulevansa hyvin toimeen. Vähitellen taustalta alkaa hahmottua suurempi suunnitelma, eikä hän enää tiedä, keneen voi luottaa.

Linnunsitoja rikkoo fantasiagenren tuttua kaavaa, sillä se on 171 sivullaan varsin lyhyt. Sivumäärästä johtuen kerronta on tiivistä ja tiukan toimintavetoista: maailmaa ei selitetä, vaan lukija pudotetaan suoraan sen keskelle. Tylsiä hetkiä ei tule. Waris onnistuu maalaamaan muutamilla lauseilla elävän kuvan synkästä maailmasta, ja lukijana tuntee itsekin olevansa mukana kalsean kostealla saarella meren pauhatessa taustalla. Henkilöitä on sopiva määrä, mutta kukaan ei nouse joukosta erityisen kiinnostavaksi tapaukseksi.

Kirja toimii kyllä näinkin, mutta minä jäin kaipaamaan vielä syvempää maailman kuvausta ja henkilöhahmojen rakentamista. Haluaisin tietää lisää Koneiden hallitsemasta maailmasta ja sen säännöistä ja historiasta. Nyt Linnunsitojan tarina voisi hyvin olla osa suurempaa kokonaisuutta. Loppukliimaksi ja ratkaisu tuntuivat hieman hätäisiltä.

Tätä voi kuitenkin suositella fantasian ja dystopioiden ystäville tummasävyiseksi välipalaksi. Jos paksut tiiliskivikirjat ahdistavat, voi olla helpompaa aloittaa tiiviistä teoksesta, jonka saa varmasti luettua loppuun. Sen verran kirjassa on väkivaltaa ja sadismia, kun kuvataan esimerkiksi Zemin menneisyyttä kylpyläorjana, ettei kirjaa kannata välttämättä tyrkätä ihan nuorimmille lukijoille.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on mukana meri.

Subjektiivinen tuomio: ***

Helena Waris
Linnunsitoja
Otava 2017
171 sivua

Elina Pitkäkangas: Kajo

”Laite piippasi kolme terävää hälytystä ja sen pää vilkutti punaista.
Suuni jäi auki.
Jääkärit, Samu ja Duke tuijottivat kaikki mustaa laitetta. Meni muutama sekunti, ennen kuin kukaan tajusi mitä tulos tarkoitti. Minun testini.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kajo jatkaa Elina Pitkäkankaan urbaania fantasiatrilogiaa. Ensimmäinen osa ylitti odotukseni ja vei täysillä mukanaan (lue postaukseni Kuurasta). Kajo jatkaa melkein suoraan siitä, mihin Kuuran lopussa jäätiin.

Lukija pääsee seuraamaan tarinaa edelleen kuurankerolaisten nuorten Inkan ja Aaronin näkökulmista. Inka on maksanut kovan hinnan pikkuveljensä hengestä, ja he yrittävät pitää matalaa profiilia Kuurankeron muurien sisällä. Aaron ja Matleena puolestaan samoilevat pakosalla metsän keskellä ja yrittävät vältellä Jahdin kynsiin joutumista. Alkuasetelmasta seuraa yllättäviä kohtaamisia, tiukkoja käänteitä ja tukku uusia henkilöitä.

Inka on kasvanut henkilöhahmona niin, ettei hän ollut oikeastaan enää lainkaan ärsyttävä. Tässä kirjassa taitaakin olla Aaronin vuoro olla hieman rasittava, kun hän vatvoo asioita ja on varsin dramaattinen. Eniten pidin ehkäpä Matleenasta.

Ensimmäisessä kirjassa juoni huipentui loppua kohden, kunnes kaikki kosahti paremman kerran. Toisessa osassa asiat menevät hurjaa vauhtia eteenpäin, ja hyvistä aikeista huolimatta kahta kauheammin solmuun. Juoni meni sen verran kovilla kierroksilla, että toimintaleffamaiset pelastus- ja pakokohtaukset olivat paikoitellen uskottavuuden rajoilla tavallisten suomalaisteinien seikkailuiksi. (Kyllä, mielestäni uskottavuudesta voidaan puhua vaikka kirjassa seikkailevatkin ihmissudet.)

Teksti soljui kuitenkin sujuvana ja tämäkin tuli luettua parissa päivässä. Kuuran kohdalla valitin puhekielisistä dialogista, mutta eipä sekään enää häiritse kun siihen on tottunut. Muutamia kirjoitusvirheitä bongasin – englanninkielisissä lyriikoissa laulettiin esimerkiksi rikkomisen sijaan jarruttamisesta ”They’re never gonna brake me.” Ekan osan tapaan Kajo saa pisteet kauniista kannesta.

Kajo on siinä mielessä tyypillinen trilogian toinen osa, että se alkaa keskeltä ja päättyy kesken kaiken. Odotukset kolmannen osan suhteen ovat siis korkealla, kun tapahtumat huipentuvat päätökseen. Sekä Inkalla että Aaronilla on suuria haasteita edessään tahoillaan.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

Subjektiivinen tuomio: ****

Elina Pitkäkangas
Kajo
Myllylahti 2017
343 sivua