Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniin & Vaimoksi vuorille

Taksi Kurdistaniin – Reppumatkasarjakuvia Lähi-idästä ja Vaimoksi vuorille – Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta kertovat matkapäiväkirjamaisesti yksin matkustavan naisen reppureissuista.

Kirjat herättävät toisaalta pienen matkakuumeen, mutta toisaalta saavat myös ärsyyntymään kertojan puolesta. Omia reissujaan kuvittanut Aino Sutinen saa jatkuvasti selittää muille yksin matkustamistaan, kuuntelemaan yksinäisenä naisena kommentteja sekä sietämään häirintää.

Loppujen lopuksi hän saa matkustaa kuitenkin varsin turvassa, vaikka kohteisiin lukeutuvat esimerkiksi Syyria, Pohjois-Irak ja Azerbaijan. Itse en niihin uskaltaisi lähteä yksin, enkä välttämättä kaksinkaan. Melkein joka paikassa Sutinen pääsee kuitenkin nauttimaan paikallisten vieraanvaraisuudesta ja tutustumaan heidän kanssaan paikkoihin.

Kirjat ovat nopeita lukea, ja molemmat lukaisee peräkkäin noin tunnissa. Pidin itse enemmän esikoisteoksen Taksi Kurdistaniin piirrostyylistä ja tarinoista, vaikka kansi ei olekaan ihan niin houkutteleva.

Kirjat pääsevät vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Pienkustantamon julkaisu. 

Subjektiivinen tuomio: ***

”Miksi matkustat yksin? Eikö sinulla ole ystäviä?”

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Jos en olisi rakastanut sinua
niin suunnattomasti
ja aina uskonut
sanoihisi
että tämä oli viimeinen kerta
ehdottomasti ja peruuttamattomasti
     kaikkein viimeisin kerta
kun joit
olisi ehkä ollut helpompaa
kestää
ne kerrat jotka tulivat sitten

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Osallistuin viime vuoden Kirjamessuilla Bonnierin bloggaajatilaisuuteen, jossa haastateltiin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita heidän uusimmista teoksistaan. Tällä kertaa bloggaajien goodie bageihin ei päätynyt uutuuskirjoja, vaan saimme kaksi juhlavuoden teosta, Minna Canthin Työmiehen vaimon ja Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

Työmiehen vaimon olen lukenut ja blogannutkin siitä, mutta Vuosisadan rakkaustarina herätti lähinnä epäilyksiä runomuodollaan ja rankalla aiheellaan. Päädyin kuitenkin lukemaan sen yhdessä illassa, ja olihan se vaikuttava teos!

Vuonna 1978 julkaistu omakohtainen romaani kertoo kahden kirjailijan myrskyisästä avioliitosta, aviomiehen alkoholismista ja sen vaikutuksesta koko perheeseen. Juomisellaan mies tukahduttaa kaiken muun, ja nainen joutuu vaivalla hakemaan tilaa omalle uralleen ja unelmilleen.

Vaikka en ole itse koskaan kokenut vastaavaa, Työmiehen vaimon tavoin Tikkasen kirja on täynnä samaistuttavia ajatuksia ja mukaansa tempaavaa tunteiden vuoristorataa rakkaudesta vihaan ja turhautumiseen. Toivoa kuitenkin on, eikä tämä kirja pääty tuhoon niin kuin Canthin näytelmä.

Rakkaussuhteen lisäksi kirja ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin teemoihin ja naisen asemaan, ja onnistuu olemaan 40 vuotta myöhemmin edelleen ajankohtainen. Kirjasto luokittelee Vuosisadan rakkaustarinan runoihin, kustantaja taas nykyromaaneihin. Kirjan muoto toi minulle mieleen modernit säeromaanit ja lukemani Kirsti Kurosen Pöntön, vaikka vuosikymmen ja kertojan kohtaamat ongelmat ovatkin erilaiset.

Kaiken kaikkiaan pitäisi selkeästi päästä yli (runo)kirjoja koskevista ennakkoluuloista ja tarttua niihin avoimin mielin. Tämä innostaa tarttumaan myös muuhun Tikkasen tuotantoon, jos siihen sattuu törmäämään.

Varhain
minä kätkin herkkyyteni 
sinulta

Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan

Subjektiivinen tuomio: ****

Märta Tikkanen
Vuosisadan rakkaustarina
Suom. Eila Pennanen

WSOY 2018 (Juhlavuoden uusintapainos)
173 sivua

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Kului viikko ilman että herra Rochesterista kuului mitään, kului kymmenen päivää, eikä hän vieläkään palannut kotiin. Rouva Fairfax sanoi, ettei häntä lainkaan ihmetyttäisi, vaikka herra Rochester matkustaisi Leasista suoraan Lontooseen ja sieltä mannermaalle näyttäytymättä Thornfieldissä kokonaiseen vuoteen. Hän oli usein lähtenyt aivan yhtä äkkiä ja odottamatta. Tämän kuullessani minut valtasi merkillisen viluinen ja ahdistava tunne.

En tiedä, voiko Kotiopettajattaren romaanista edes kirjoittaa mitään uutta, sen verran klassikko on kyseessä. Kirja on ollut yksi lempikirjoistani sen jälkeen kun luin sen joskus yläasteella. Palasin jälleen tarinan pariin, kun luin sen lukupiirikirjana.

Kirjassa päähenkilö Jane Eyre kertoo itse lukijalle elämäntarinaansa: onneton lapsuus sukulaisten nurkissa, karut vuodet tyttökoulussa, aikuisuuden ensimmäiset askeleet kotiopettajattarena Thornfieldin kartanossa, rakastuminen aivan huomaamatta, ja kipeästi paljastuvat menneisyyden haamut.

Jane on samaistuttava ja aito päähenkilö: itsenäinen nainen, joka noudattaa periaatteitaan viimeiseen asti. Lukija on hänen puolellaan heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Toinen päähenkilö herra Rochester puolestaan on melko omituinen hahmo, ja ensimmäisellä lukukerralla en tajunnut puoliakaan hänen selityksistään. Parivaljakon suhteen kehittymistä on silti, tai ehkä juuri sen takia, mielenkiintoista seurata. Onnellinen loppu ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Kotiopettajatarta lukiessa teksti kulkee niin hyvin, ettei ollenkaan tunnu siltä että lukisi vuonna 1847 ilmestynyttä klassikkoa. (Jostain syystä perusoletukseni on, että klassikot ovat kuivia.) Tarina vie mukanaan Englannin romanttisiin maalaismaisemiin, ja sivut kääntyvät kuin itsestään.

Mutta miksi niin moniin klassikoihin tehdään esipuheet, joissa spoilataan juonen tärkeimmät kohdat? Niin tehdään myös tämän kirjan kohdalla. Itse pitäisin enemmän analysoivista jälkisanoista. Myös monessa tätä kirjaa käsittelevässä blogipostauksessa paljastetaan juonen yllätyskäänteet. Vaikka kyse onkin tunnetusta klassikosta, vähän voisi jättää avoimeksikin – ainakin jos tavoitteena on saada joku lukemaan kirja.

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää.

Subjektiivinen tuomio: *****

Charlotte Brontë
Kotiopettajattaren romaani
Suom. Kaarina Ruohtula

Karisto 2008
542 sivua