Kaunokirjallisuus

Jane Austen: Järki ja tunteet

Maailman kirjat -haaste: Englanti
Mistä lukujonoon: Kirjastosta tylsänä hetkenä.

Ennakko-odotukset: Olen nähnyt Järki ja tunteet -elokuvan vuodelta 1995 (suosittelen!) ja lukenut muuta Austenin tuotantoa, joten tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Lainasin kirjan lomalle hilpeäksi välipalalukemiseksi.

Juoni: Järki ja tunteet kertoo kahdesta naimattomasta sisaresta, Elinor ja Marianne Dashwoodista, jotka kumpikin etsivät onnea omalla tavallaan. Vanhempi Elinor on pidättyvä ja suhtautuu asioihin ensisijaisesti järkensä kautta, kun taas Marianne elää jatkuvassa tunteiden myrskyssä eikä voi käsittää tyyntä sisartaan. Isänsä kuoleman takia Dashwoodin neidit ja heidän äitinsä joutuvat muuttamaan pois mukavasta kodistaan, kun vanhempi veli aikaisemmasta avioliitosta perii koko omaisuuden. Elämä on niukkaa, mutta sulhasehdokkaita ilmaantuu  useampiakin.

Mikä toimi:

  • Jane Austenin kepeä kertojanääni ja tapa kommentoida ironisesti henkilöidensä tekemisiä ja ajatuksia.
  • Hurmaavat henkilöhahmot ja hahmojen välinen kemia.
  • Keskustelut iästä 1800-luvun tyyliin: 35-vuotias naimaton mies on jo onneton vanhapoika, vaikka saattaakin elää vielä kaksikymmentä vuotta. Avioliiton kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä, ellei sitten tapaisi jotakuta 27-vuotiasta vanhapiikaa. On kuitenkin mahdotonta, että sen ikäinen nainen enää herättäisi rakkautta. 16-vuotias Marianne on varma, ettei ikinä löydä unelmiensa miestä.
  • Hitaasti kehittyvä rakkaus.
  • Oli ilo huomata, kuinka uskollinen elokuva on ollut kirjalle.

”Mariannelle alkoi nyt valjeta, että epätoivo sen vuoksi ettei hän kuudestatoista ja puolesta ikävuodestaan huolimatta ollut tavannut miestä, joka vastasi hänen käsitystään täydellisyydestä, olikin ollut ennenaikainen ja turha. Willoughby vastasi täysin mielikuvaa, jonka hän oli kuvitelmissaan luonut sekä surullisina että valoisimpina hetkinä miehestä, johon hän luuli voivansa kiintyä.”

Mikä ei toiminut: 

  • En voi valittaa!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Rakkausromaani.

Jane Austen
Järki ja tunteet
Suom. Aune Brotherus
WSOY pokkari 2014
352 sivua

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Maailman kirjat -haaste: Marokko
Mistä lukujonoon: Kirjastosta, suosittelun kautta.

Ennakko-odotukset: Minulle suositeltiin kirjaa Instagramissa liittyen Maailman kirjat -projektiini. Myöhemmin luin siitä arvioita muualtakin, ja päätin tarttua kirjaan kun löysin sen kirjaston bestseller-hyllystä. Odotin synkkää mutta hyvin kirjoitettua kirjaa, onhan se kehuttu arvostelumenestys.

Juoni: ”Vauva on kuollut.” Ennakko-odotukset synkkyydestä osuvat oikeaan heti, kun lukee kirjan ensimmäisen luvun. Kehtolaulu kertoo Pariisissa asuvista Myriamista ja Paulista, jotka elävät rankkoja ruuhkavuosia ja palkkaavat avukseen lastenhoitajan. He löytävät Louisen, joka vaikuttaa oikealta unelmalta: lapset rakastavat häntä ja hän rakastaa lapsia. Lisäksi Louise vielä siivoaa ja kokkaakin. Aluksi kaikki on yhtä idylliä, mutta pikku hiljaa Massén perheen arki alkaa saada uhkaavia sävyjä, ja lastenhoitajasta paljastuu hirviö.

Mikä toimi:

  • Slimani sukeltaa ihmismielen syviin pohjamutiin. Henkilöhahmojen monitahoiset luonteet, mielen rikkinäisyys ja keskinäiset suhteet kuvattu hienosti. Louise ei ole pelkästään hyvä tai paha, vaan hänen traaginen taustansa on muovannut hänestä sellaisen kuin hän on.
  • Kirja on reilulla 230 sivullaan nopealukuinen ja koukuttava, luin sen kahdelta istumalta.
  • Tiiviydestään huolimatta kirjassa pystytään käsittelemään ansiokkaasti useita teemoja: vanhemmuuden nurja puoli, uran ja perheen yhteensovittaminen, eriarvoisuus ja köyhyys, riippuvuussuhteet ja vallankäyttö sekä yksinäisyys. Slimani ei selitä tai alleviivaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.
  • Aikamuotojen ja -tasojen taitava käyttö. Kammottavin osuus kuvataan heti alussa. Sen jälkeen tarinaa lähdetään kerimään hitaasti auki, kuinka tähän pisteeseen päädyttiin.  Välissä kerrontaa rytmitetään takaumilla, jotka valottavat Louisen taustaa. Vaikka lukija tietää miten tarina päättyy, jännite säilyy. Rakenteeltaan kirja vertautuu Ehdottomaan valtaan.

Mikä ei toiminut: 

  • Kirjassa on ahdistava pohjavire, eikä se aiheensa puolesta sovi herkimmille lukijoille.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.

Leïla Slimani
Kehtolaulu
Suom. Lotta Toivanen
WSOY 2018
237 sivua

Elina Pitkäkangas: Ruska

”Enää neljä päivää, ajattelin rauhallisesti. Katsoin pyöristyvää kuuta kuin tiimalasia, joka valutti hiekkaansa mustan järven syvyyksiin. Päivä olisi tiistai, yhdeksäs syyskuuta. Laskujeni mukaan olisin nilloin kahdeksantoista vuotta ja satayhdeksänkymmentäkaksi päivää vanha. Sen pidemmälle en näillä näkymin eläisi. Sillä vaikka me kuin ihmeen kaupalla pääsisimmekin Jahtia pakoon, vielä oli eräs, jonka täydenkuun kohtaamisesta en selviäisi hengissä.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ruska päättää komeasti Elina Pitkäkankaan urbaania fantasiaa ja paranormaalia romantiikkaa edustavan Kuura-trilogian. Katso myös postaukseni aiemmista osista Kuura ja Kajo. Tämä teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia kirjan aiemmista osista.

Ruskaa aloittaessa minua häiritsi hieman se, että edellisen osan lukemisesta oli puolitoista vuotta. En muistanut enää kaikkia juonen yksityiskohtia, eikä näin uudesta kirjasta löydy netistä juonitiivistelmääkään (kyllä, yritin etsiä). Aloin kuitenkin lukemaan suoraan kolmatta osaa. Muistin onneksi pääkohdat, mutta luulen että tämä sarja kannattaisi lukea vielä kerran putkeen.

Ruska alkaa metsän siimeksestä, jossa päähenkilöjoukko pakoilee parhaansa mukaan Jahtia. Täysikuu on kuitenkin tulossa, ja seurassa on ihmissusia. Ihmis(susi)suhdekuviot mutkistuvat entisestään. Mukana on susien välisiä verisiteitä, ja välillä vain on hankalaa suhtautua tyttöystävään, joka on tappanut useita ihmisiä. Inkalla puolestaan on erikoinen lykantropian muoto, jota hän pystyy jossain määrin kontrolloimaan itse. Olisiko siinä vastaus sairauden hoitoon? Kuvioihin palaa myös vastarintajärjestö Werecare, joka haluaa Aaronin keulakuvakseen ja pyrkii todistamaan, että ihmissuhdetkin ovat ihmisiä. Tie ei kuitenkaan ole helppo.

Henkilöhahmoja on paljon, mutta he ovat luonteiltaan riittävän erilaisia. Päähenkilöihin on matkan varrella kiintynyt ja heidän vaiheistaan välittää aidosti. Jopa Inka paljastaa vihdoin haavoittuvan puolensa. Aaron ja Matleena pysyvät silti suosikkeinani. Kirjan kieli on vaivatonta luettavaa, ja nyt pidin puhekielisestä dialogista, jota olen aiemmin kommentoinut. Se saa henkilöt tuntumaan aidoilta nykajan nuorilta. Jos lykantropia olisi olemassa, tarinan maailma voisi olla meidänkin maailmamme.

Juoni rullaa mukavasti eteenpäin, eikä tekstissä ole mitään turhaa. Loppuratkaisusta on vahva aavistus, mutta on pakko saada tietää, miten sinne päästään. Tyylilleen uskollisena Pitkäkangas huipentaa juonen eeppiseen, elokuvamaiseen toimintakohtaukseen. Toisin kuin edellisessä osassa, tällä kertaa lopusta ei jäänyt epäuskottava fiilis, vaan juoni vei mukanaan. Viimeiset luvut piti taas lukea tiiviisti lukulaitteeseen liimautuneena.

Kaikki eivät voi mitenkään selvitä hengissä tai ehjinä. Loppu onkin vaikuttava ja dramaattinen. Kirjan lukemisen jälkeen jäi haikea fiilis, ja haluaisin palata uudestaan ensimmäiseen osaan. Jos et ole aiemmin lukenut sarjaa, nyt on hyvä hetki aloittaa kun kaikki osat ovat ilmestyneet.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Selviytymistarina.

Subjektiivinen tuomio: *****

Elina Pitkäkangas
Ruska
Myllylahti 2018
355 sivua