Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

On yleisesti tunnettu tosiseikka, että kolmekymmentäyhdeksänvuotias naimaton, hyvähipiäinen nainen haluaa ehdottomasti aviomiehen. Ja lapsen. Siis kaikki muut paitsi minä.

Nimen ja kannen perusteella Avioliitto Jane Austenin tapaan -romaanilta voi odottaa vain ja ainoastaan kevyttä kesähömppää, ja sitä lukija myös saa. Päähenkilö Katherine ”Kate” Shaw elää mukavaa elämää kauneuslehden toimittajana ja ystävien ja perheen ympäröimänä. Neljäkymmentä täyttävällä uranaisella ei ole miestä, ja hän yrittää parhaansa mukaan vältellä ystävien vauvanhuuruista lapsiperhearkea.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Kate jää työttömäksi, läheinen isoäiti sairastuu ja äiti on pelannut kaikki rahansa niin että perheen asunto menee myyntiin. Nyt free-toimittajana Kate saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun: pitäisikö nykyajan naisen hankkia Austenin romaanien tyyliin varakas aviomies talouden turvaamiseksi, ja miten se onnistuu? Kirjoittamisen ohella hän todella alkaa elää tarinaansa, sillä rikas mies tuntuu ainoalta ratkaisulta tukalaan tilanteeseen.

Kun ystävät antavat Katelle vielä vitsinä syntymäpäivälahjaksi pikku palasen skotlantilaista maata, jonka mukana hän saa aatelisarvon, soppa on valmis. Katherine hyödyntää mediasuhteitaan hulppeiden matkojen hankkimiseen, alkaa esiintyä lady Katena ja pääseekin pian mukaan eliitin elämään. Kulissia on kuitenkin jatkuvasti pidettävä yllä, ja hän ajautuu yhä syvemmälle huijaukseensa. Miesehdokkaitakin pyörii mukana ihan kiitettävästi, mutta löytyykö rikkaudesta rakkaus?

Kate on päähenkilönä toisaalta hauska ja itseironiaan kykenevä, toisaalta todella rasittava. Kaikki muut henkilöt sekä lukija tietävät mitä hän todella tarvitsee, mutta hän kieltäytyy jääräpäisesti näkemästä tosiseikkoja ja mennä posottaa oman pakkomielteensä perässä. Kirjan loppuratkaisun arvaa 99-prosentin varmuudella suurin piirtein neljänkymmenen sivun jälkeen, mutta tarinassa on silti omanlaisensa vetovoima ja liimauduin siihen kiinni ihan loppusivuille saakka. Olennaista on tässäkin, miten loppuratkaisuun päästään ja kuinka pahasti Kate ehtii sotkea elämänsä ennen sitä. Teksti kulkee sujuvasti ja kirjaa maustavat hyvät sivuhahmot.

Jane Austenin kirjat mainitaan Katen suurena intohimona, ja jokaisen luvun alussa on pieni lainaus jostain Austenin romaanista, mutta tarinan alkusysäyksen jälkeen kirjat unohtuvat tarinasta kokonaan. Eipä sillä, Katen toilailut ovat aika kaukana Austenin hillittyjen sankaritarten elämästä. Austen-faneille kirja ei siis tarjoa mitään mullistavaa, mutta kevyenä lomalukemisena se toimii hyvinkin neljän tähden arvoisesti.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kim Izzo
Avioliitto Jane Austenin tapaan
Suom. Sari Luhtanen

Schildts & Söderströms 2015
327 sivua

Pikavinkki: Avainnovelleja 1900-luvulta

Haluaisitko lukea novelleja, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Kannattaa tarttua valmiisiin kokoelmiin.

Yksi tutustumisen arvoinen yleiskokoelma on Anne Helttusen ja Tuula Uusi-Hallilan toimittama Avainnovelleja 1900-luvulta, jonka luin kirjallisuuden opintojen novellianalyysia varten. Kirja keskittyy vain eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin teksteihin, mutta tarjoaa hyvän läpileikkauksen tunnetuilta kirjoittajilta – mukana on niin Tove Janssonia kuin Arthur C. Clarkeakin. Oli hauskaa bongata myös Roald Dahlin kauhunovelli, koska hänet tunnetaan lähinnä lastenkirjojen kirjoittajana.

Kirja sisältää pari todella hienoa novellia, useita ajatuksia herättäviä tekstejä, muutaman ihan hyvän novellin ja kaksi joita en ollenkaan ymmärtänyt. Novellianalyysini kirjoitin García Márquezin maagista realismia edustavasta novellista Valo on kuin vesikin.

Kokoelma sisältää seuraavat novellit:

  • Hermann Hesse: Riikinkukkokehrääjä
  • Tove Jansson: Elokuussa
  • Gabriel García Márquez: Valo on kuin vesikin
  • István Örkény: Balladi runouden voimasta
  • Slawomir Mrozek: Nimipäivät
  • Peter Bichsel: Mies, joka ei halunnut tietää enää mitään
  • Heinrich Böll: Tehdään, tehdään!
  • Isaac Bashevis Singer: Fatalisti
  • Maarit Verronen: Kivenhalaaja
  • Michel Tournier: Amandine eli kaksi puutarhaa
  • Antti Hyry: Kivi auringon paisteessa
  • Raija Siekkinen: Nälkä
  • John Steinbeck: Käärme
  • Alberto Moravia: Häämatka
  • Virginia Woolf: Perintö
  • Eeva Tikka: Atlaskehrääjä
  • William Faulkner: Ruusu Emilylle
  • Roald Dahl: Vuokraemäntä
  • Ray Brandbury: Maailman viimeinen ilta
  • Italo Calvino: Päivän synty
  • Arthur C. Clarke: Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä

Kannattaa tutustua, jos kirjastosta löytyy kyseinen teos!
Mitä muita novellikokoelmia suosittelisit aloittelijoille?

Avainnovelleja 1900-luvulta
Anne Helttunen & Tuula Uusi-Hallila (toim.)
WSOY 2001
204 sivua

Kirsti Kuronen: Pönttö

”Sekin on mahdollista
että en kelpaa aikuiseksi.”

Oletko jo lukenut säeromaaneja? Kyseessä on kaunokirjallinen teos, joka on aseteltu runon tyyliin säkeisiin. Itse tutustuin termiin luettuani Hesarin artikkelin aiheesta. Laitoin lukulistalle jutussa mainitun Sarah Crossanin teoksen Yksi, mutta ensiksi lukupinooni ehtikin kotimainen Kirsti Kurosen Pönttö, jota minulle suositeltiin.

Täytyy myöntää, että pelkän kannen perusteella ja ilman suosittelua en olisi kirjaan tarttunut. Taustatekstuuri on kaunis, mutta värikyllästetty pipopää vanhan kameran kanssa tuo mielikuvan ehkä 90-luvun nuortenromaanista. Nimikään ei oikein kuvaa sitä sisältöä, joka kansien välistä löytyy, vaikka toki liittyykin aiheeseen.

Kirjan päähenkilö on juuri ylioppilaaksi valmistunut 18-vuotias Luna, ja teksti on tajunnanvirran kaltaista pohdintaa tai päiväkirjaa. Kirja on lyhyt, mutta siinä kulkee lomittain monia lankoja: valmistuminen, linnunpöntössä asustavien poikasten seuraaminen, huonot seurustelukokemukset, muistisairas mummo, rakas valokuvausharrastus, perhe- ja kaverisuhteet…  Kaiken keskellä Luna pohtii paljon nuoruutta ja aikuisuutta sekä oman polun löytämistä.

Alle satasivuisen, ilmavasti asetellun kirjan lukee vajaassa tunnissa. Olen vasta opettelemassa runojen lukemista, joten säeromaanin formaatti epäilytti. Yllätykseksi kirja kuitenkin kolahti johonkin sielun sopukkaan ja pystyin samaistumaan minua kahdeksan vuotta nuoremman päähenkilön kokemuksiin.

”Huh niitä päiviä kun ei tapahdu mitään, tylsiä.

Huh niitä päiviä kun tapahtuu liikaa, täysiä.

Miten aikuispäivät, ovatko ne tylsiä vai täysiä?

Töihin kotiin töihin kotiin töihin kotiin
pari laskua maksamatta ja maito loppu
kuka vastaa, kenen velvollisuus
vaihda vaippa täytä hakemus tilaa aika
pissata koira poista tatuointi lankkaa kengät
järjestä juhlat varaa matka osta kinkku

keski-ikä suoritettu arvosanalla tyydyttävä

oho, kevät jo meni ja vuokot
poikaset lensivät pöntöstä
harmi etten huomannut
taas töihin töihin töihin kotiin töihin
ensi vuonna uudet vuokot
ja tiaisenrääpäleet”

Kuinka usein tuleekaan jutusteltua muiden kanssa, kuinka se kevät / syksy kului niin nopeasti? Kuronen on tavoittanut jotain olennaista elämästä ja nuoruudesta, ja kirja välillä nauratti ja välillä melkein itketti. Lähes jokaiselta sivulta löytyi hyviä oivalluksia tai ajatuksia joista tunnistin myös itseni. Lopussa kaikkiin kysymyksiin ei saada vastauksia, mutta selvää on, että elämä jatkuu.

Kirja olisi nappivalinta valmistuvalle nuorelle tai vähän nuoremmallekin. Olisin ehkä itse ihmetellyt, jos olisin saanut ylppärilahjaksi ysärilookilla varustetun kirjan nimeltä PÖNTTÖ, mutta ainakin teosta voi hienovaraisesti suositella. Ohkainen romaani sopii hitaammallekin lukijalle, ja bonuksena tulee aikaansaanut fiilis, kun saa lyhyessä ajassa luettua kokonaisen kirjan (ja merkinnän Goodreadsin lukuhaasteeseen).

Hauska someajan yksityiskohta on, että Lunalla on oma Instagram-tili.

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
86 sivua