John Green: The Fault in Our Stars

The_Fault_in_Our_Stars

I told Augustus the broad outline of my miracle: diagnosed with Stage IV thyroid cancer when I was thirteen. (I didn’t tell him that the diagnosis came three months after I got my first period. Like: Congratulations! You’re a woman. Now die.)

Tähtiin kirjoitettu virhe on hieno kirja.  Sain sen alkukielisenä ystävältäni, jolla oli tuplakappale. (Hän käski laittaa tähän että sain sen blogin kautta. Kirja on siis saatu blogin kautta.) Asiaan.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Hazel Grace, jolla on parantumaton syöpä. Hän kulkee happipullon ja -viiksien kanssa, koska hänen keuhkonsa eivät toimi kunnolla. Tarina alkaa, kun hän menee äitinsä pakottamana syöpää sairastavien nuorten tukiryhmään ja tapaa siellä ystävänsä Isaacin mukanaan tuoman 17-vuotiaan Augustuksen. Augustus on sairastanut luusyövän ja hänellä on sen jäljiltä jalkaproteesi. Poika katselee Hazelia koko ryhmätapaamisen ajan ja pyytää tätä sen jälkeen katsomaan elokuvaa. Kuten arvata saattaa, ajan kuluessa pari rakastuu pikku hiljaa.

’Do you have a Wish?’ he asked, referring to this organization, The Genie Foundation, which is in the business of granting sick kids one wish.
     ’No’, I said. ’I used my wish pre-Miracle.’
     ’What’d you do?’
     I sighed loudly. ’I was thirteen’, I said.
     ’Not Disney’, he said.
     I said nothing.
     ’You did not go to Disney World.’
      I said nothing.
      ’Hazel GRACE!’ he shouted. ’You did not use your one dying Wish to go to Disney World with your parents.’
     ’Also Epcot Center,’ I mumbled. 
     ’Oh my God’, Augustus said. ’ I can’t believe I have a crush on a girl with such cliché wishes.'”

Päähenkilö Hazel on luonteeltaan järkevä, ihastuttavan sarkastinen ja hän suorastaan viljelee mustaa huumoria. Hän myös rakastaa kirjoja, erityisesti An Imperial Afflictionia,  jolla on tarinassa suuri osa. Kyseinen kirja loppuu aivan yhtäkkiä, ja Hazelia jää kaivelemaan, mitä hahmoille käy. Hän esittelee lempikirjansa myös Augustukselle, joka innostuu siitä, ja lopulta he päätyvät yhdessä lomamatkalle Amsterdamiin kirjailija Van Houtenin jäljille.

Kirja imaisi minut mukaansa niin, että luin sen muutamassa illassa. Nuorten dialogi on nasevaa ja uskottavaa. Olen edelleen hämmentynyt, miten nelikymppinen mieskirjailija pystyy kirjoittamaan niin elävästi 16-vuotiaan syöpäsairaan teinitytön elämästä ja ajatuksista. Tähtiin kirjoitettu virhe onnistuu ensin naurattamaan, sitten herättämään ajatuksia ja lopulta nostattamaan tipan silmäkulmaan. Kun on kyse kahdesta vakavasti sairaasta nuoresta, ’happily ever afteria’ ei ole luvassa. Silti – ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan myös Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle.

John Green
The Fault in Our Stars

Penguin Books 2013
313 sivua

J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit

sormuksenritarit

Voikohan Taru Sormusten Herrasta -sarjasta enää kirjoittaa edes mitään uutta? Suurin osa tietää tarinan juonen ja on vähintäänkin katsonut Peter Jacksonin eeppiset elokuvasovitukset. Halusin kuitenkin raapustaa vähän ylös fiiliksiäni lukukokemuksesta, joten tässä sitä ollaan.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun luin Sormuksen ritarit kokonaisuudessaan. Ensimmäisen kerran luin koko trilogian läpi joskus reilu 10-vuotiaana, koska isäni oli sitä mieltä että minun täytyi lukea kirjat läpi ennen kuin sain katsoa ne (silloin vasta ilmestyneet) leffat. Siinä olikin sitten motivaatiota kerrakseen.

Asiaan. Sain tosiaan luettua läpi satoja sivuja kyseistä fantasiatrilogiaa, ja siitä lähtien olen voinut ylpeänä sanoa, että minä olen muuten lukenut oikeasti ne kirjatkin. Yllättävän harva meinaan on. Ongelmana oli, että kirjat olivat pitkäpiimäisen tylsiä, eivätkä hahmot tuntuneet pääsevän oikein minnekään. Kymmenen viime vuoden aikana olen yrittänyt aloittaa kirjat uudestaan moneen kertaan, mutta jämähtänyt aina ensimmäiseen osaan suunnilleen sivulle sata. Ostin jopa kaikki kolme kirjaa pokkareina syksyn 2013 kirjamessuilta, koska sitten ainakin ehtisin lukea ne. Edellisellä kerralla olin ylittänyt kirjaston uusimiskaton, koska en saanut luettua niitä puolessa vuodessakaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kirjat makasivat hyllyssä puolisentoista vuotta, kunnes ehkä viikko sitten tuli sellainen olo että no nyt. Tartuin Sormuksen ritareihin ja yllätyksekseni ahmaisin sen muutamassa päivässä. Sehän on todella hyvä kirja! Olen vieläkin ihan fiiliksissä tästä. On totta, että kirjan hahmoilla kestää edelleen hirveän kauan päästä yhtään mihinkään, mutta jotenkin se ei enää haittaa. Mieluusti viipyisin Tolkienin luomassa maailmassa pidempäänkin.

Taru Sormusten Herrasta on ehkä ainoa kirjasarja, jota lukiessa mielessäni seikkailevat itse kuvittelemieni hahmojen sijaan elokuvien näyttelijät. Olen katsonut leffat niin monen monta kertaa, että Aragorn kerta kaikkiaan on Viggo Mortensen ja Frodo Elijah Wood. Mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin elokuva on seurannut kirjaa. Paljon on trimmailtu, mutta mitään erityisen oleellista ei ole jäänyt pois. Suurimpia eroja on tarinan aikaskaala: kirjassa Frodo jää tosiaan Bilbon synttärien jälkeen Kontuun hengailemaan pariksi vuosikymmeneksi sormuksen kanssa, eikä pariksi viikoksi niin kuin elokuva antaa ymmärtää. Ja Aragornkin on erittäin hyvin säilynyt melkein satavuotias.

Kaiken kaikkiaan sekä elokuvat että kirjat ovat todella hyviä. Ne sopivat vain vähän eri tarkoituksiin. Kirja tietenkin syventää paljon elokuvasta tuttua maailmaa, jos näin voi sanoa. Monet asiat aukeavat paljon paremmin, kun tarinan taustat kerrotaan. Jos jokin asia hieman huvittaa, niin ehkä se että tarina on täynnä miehiä. Koko ensimmäisessä kirjassa taisi olla kokonaista kolme nimeltä mainittua naishahmoa, jotka puhuivat jotain: Tom Bombadilin ihastuttavan kaunis vaimo Kultamarja, Aragornin ihastuttavan kaunis on-off-tyttöystävä Arwen (vai puhuikohan hän sittenkään mitään?) ja ihastuttavan kaunis haltiavaltiatar Galadriel. Onneksi jatko-osissa tutustutaan myös Eowyniin, vaikka hänenkin ansionsa on lähinnä siinä että hän teeskentelee olevansa mies.

Joka tapauksessa tämä oli ehdottomasti uudelleenlukemisen arvoinen kirja, ja siirryinkin innokkaasti suoraan Kahteen torniin. Sormuksen ritarit pääsee myös Lukuhaasteen listaan kategoriassa Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

J. R. R. Tolkien
Taru Sormusten Herrasta 1: Sormuksen ritarit
Suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen

WSOY pokkari 
668 sivua

Jane Austen: Viisasteleva sydän

Viisasteleva sydänViisasteleva sydän oli ensimmäinen kuuntelemani äänikirja sitten lapsuuden. Ajattelin Lukuhaasteen kunniaksi kokeilla tätä itselleni uutta formaattia, mutta kuitenkin taattua turvallista Austenia. Kuunneltavaa äänikirjassa oli yhteensä 10 tuntia, ja imaisin sen kolmessa päivässä. Hups! Äänikirja osoittautuikin oikein mukavaksi ajanvietteeksi silloin, kun ei huvita varsinaisesti lukea kirjaa mutta on kuitenkin vähän tylsää.

Viisastelevan sydämen päähenkilönä on 27-vuotias naimaton Anne Elliot. Hän elää hiljaista elämää isosiskon ja isän kanssa, jotka kumpikin keskittyvät lähinnä itseensä ja väheksyvät Annea. Turhamaisen elämäntavan ja tuhlaavaisuuden takia he joutuvat talousongelmiin ja perhe muuttaa halvempaan asuntoon Bathiin, kauas tilastaan Kellynch Hallista.

Anne ei seuraa vielä muuta perhettä, vaan jää viettämään aikaa nuoremman sisarensa ja tämän miehen luokse lähelle sukutilaa. Kun Kellynch Halliin ilmestyy uusien vuokralaisten sukulainen Frederick Wentworth, alkaa tapahtua.  Frederick oli Annen nuoruuden rakastettu, ja he olivat olleet jonkin aikaa kihloissakin kahdeksan vuotta aiemmin, kunnes Anne oli painostettu purkamaan kihlaus miehen varattomuuden takia. Nyt Frederick oli kuitenkin rikas mies ja työskentelee merivoimissa kapteenina. Hän kantaa selvästi kaunaa Annea kohtaan, mutta Anne ei ole unohtanut miestä. Pakkaa saapuu sekoittamaan myöhemmin myös Annen sukulainen, miellyttävän oloinen herra Elliot, joka on suorastaan ihastunut päähenkilöömme. Minne Anne lopulta päätyy?

Minulla oli aluksi omat epäilykseni äänikirjasta, mutta se olikin yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Alun hetkellistä hämmennystä lukuun ottamatta pystyin keskittymään hyvin, varsinkin kun kuuntelin kaiken vain parin päivän sisällä. Erja Manton ääni sopi tarinan henkeen ja ääneen lukeminen sai Austenin oivaltavan ja ironisen kerrontatavan hauskasti heräämään eloon, pari kertaa hekottelin ääneen. Joskus tosin kuuntelemista hankaloittivat tyylille ominaiset pitkät lisäykset tai huomautukset keskellä lauseita. Välillä myös ärsytti se, että juoni kulki niin hitaasti eteenpäin: loppuratkaisu on vasta kolmen cd-levyn päässä, argh! Mutta äänikirjan kuunteleminen oli toisaalta todella rentouttavaa.

Tarina on taattua Austenia ja loppuratkaisun pystyy joten kuten arvaamaan, vaikka sitä viimeiseen saakka epäilinkin. Tämä ei ollut yhtä hyvä kuin ikisuosikkini Ylpeys & Ennakkoluulo, mutta varsin mukiinmenevä kuitenkin. Lainaan äänikirjoja ehdottomasti uudelleenkin, varsinkin jos kyse on tämäntyyppisestä kepeästä tarinasta. Ehkä loputkin lukematta jääneet Austenit?

Viisasteleva sydän pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Klassinen rakkausromaani.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jane Austen
Viisasteleva sydän
Suom. Kristiina Kivivuori 

WSOY 2008
Äänikirjan lukija Erja Manto