Ajattelin aluksi, ettei Finlandia-voittaja Jää ole oikein minun makuuni. Kirja näytti mielestäni tylsältä, eikä takakansitekstin kauniit maalailutkaan antaneet kuvaa kiinnostavasta juonesta. Minulle suositeltiin tätä kirjaa kuitenkin niin sinnikkäästi, että kun näin Jään kirjaston palautuskärryssä, nappasin sen mukaani.
Jää kertoo Ahvenanmaan saaristossa sijaitsevista Luodoista, jonka seurakuntaan saapuu uusi pappi perheineen. Kirja sijoittuu aikaan sodan jälkeen, ja elämä saaristossa on karua. Kesällä paikasta toiseen pääsee liikkumaan veneellä, mutta talvella saaria ympäröi jää.
”Kun meri on jäätynyt, jää lepää saarten välissä kuin lattia. Ikuinen tuuli pyyhkii lumen pois, ja ranta-aittojen luistimet ja potkukelkat heräävät eloon. Myös pappi kaivaa aitasta ruosteisen potkurin, vaihtaa istuimen pari katkennutta listaa ja ruuvaa ohjaustangon tiukemmin kiinni. Hän poistaa kovasimella jalaksista pahimman ruosteen. Ajoneuvo on kelvollinen, ja pian hän kiitää vesimaailman yllä kuin komeetta.”
Odotuksieni mukaisesti kirjasta ei löytynyt vauhdikasta tai koukuttavaa juonta, mutta kieli on kaunista ja kerronta verkkaista. Lundberg kuvaa kirjansa henkilöitä todella hyvin, ja heihin kiintyy nopeasti. Sivuhenkilöilläkin on omanlaisensa luonne ja tarina. Erityisen sympaattisesti hän kirjoittaa lapsihahmot: lempihenkilöni kirjassa olikin parivuotias papin tytär Sanna, eikä vain sen takia että olemme kaimoja (vaikka olikin outoa lukea kirjaa jossa vähän väliä kerrottiin Sannan touhuilua. Aika harvoin sellainen tulee vastaan).
”Lillus pelkää heitä. Äiti on opettanut tytöt sanomaan hyvää päivää ja jatkamaan matkaa, mutta Lillus ei pysty siihen. ”Byäää”, hän ulvoo, kun Portman vain katsookin häneen. – – Sanna on kärsivän näköinen, niiaa, sanoo päivää ja samalla ”Hiljaa Lillus!” ja raahaa pikkusiskon mukanaan pois ja ulkoportaille. Siellä voi elää, jos pysyy poissa teiltä joilla Portmanit kulkevat. – – On helpotus päästä talosta, mutta vaikka Sanna on ikäisekseen viisas, hänen on vaikea ennakoida Portmanien liikkeitä ja estää heitä katsomasta Lillusta. Silloin Lillus ulvoo ja äiti tulee vihaiseksi.”
Kirjan ensimmäinen puolikas maalailee papin ja pastorskan asettumisesta saaristoon kauniisti, mutta sen jälkeen tummiakin sävyjä alkaa tulla mukaan. Olin jo aiemmin kuullut, että moni on ruvennut lopussa suorastaan itkemään, joten osasin odottaa koskettavaa loppua. Sieltä se myös tuli, ja kirjan loputtua suorastaan masennuin hetkeksi. Kirja on kaikesta huolimatta todella hyvä, ja jaksoi kiinnostaa myös meikäläistä loppuun saakka. Kyllä tämä on Finlandia-palkintonsa ansainnut!
Jää on Lukuhaasteen viides kirja kategoriassa Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon.
Subjektiivinen tuomio: ****½
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suom. Leena Vallisaari
Teos 2012
366 sivua
”Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään hyvin arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan muotoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat hyvin jäykät ja sotiaalliset.”
”– Rudintiellä on löytynyt maastosta hauta, Manninen jatkoi. – Ilmoitus tuli juuri. Pistin tekniikan Kannaksen jo matkaan. Teidänkin kannattaisi varmaan poiketa.