”Tyttö oli vähän meitä vanhempi. Hänellä oli punaisin mekko, jonka olin koskaan nähnyt. Kuulin Västäräkin vetävän hämmästyneenä henkeä.
Vielä suurempi ihme olivat tytön hiukset. Ne ulottuivat olkapäiden yli hopeisena putouksena. Ensin luulin, että ne olivat valkoiseksi haipuneet, kuten monen vanhuksen, mutta lähempää katsottuna niissä tosiaan oli metallinkiilto.”
Nuori Ilves on ollut vuoden verran karkuteillä kotikylästään, kun hän löytää metsästä erään kyläläisen kuolleena. Sitten Ilves kohtaa oudon hopeahiuksisen muukalaisen, joka esittäytyy Ainoksi. Tämä on kummallisen väsynyt ja pakenee perässään olevaa aseistettua rosvojoukkoa. Onko Aino ystävä vai vihollinen?
Pian Ilves ja hänen ystävänsä Västäräkki pakenevat Ainon kanssa Silkkomaahan, josta kerrotaan pelottavia tarinoita. Ilves haluaa löytää vanhempansa, jotka lähtivät vuosia sitten tutkimusmatkalle eivätkä koskaan palanneet.
Silkkomaahan kadonneet on kiinnostava nuortenkirjauutuus, joka sijoittuu massiivisen ympäristökatastrofin jälkeiseen aikaan. Pienissä kylissä eletään niukoilla resursseilla, ympäröivä luonto on saastunut ja metsässä elää mitä kammottavimpia mutanttiotuksia (naurahdin jatkuvasti kahdentuville tvoraville, joilla kasvoi ylimääräisiä häntiä ja silmiä). Mukana on myös aimo annos scifi-teknologiaa.
Riekkola on onnistunut luomaan kiinnostavan (joskin hieman ahdistavan) maailman ja ujuttamaan sen luontevaksi osaksi tarinaa ilman infodumppausta. Minäkertoja Ilveksen kautta maailmaa avataan sopivasti, ja lukija pääsee mukaan toiminnan keskelle. Tykkäsin pienistä yksityiskohdista, kuten hahmojen perheissä kulkevista luontoaiheisista nimistä (Pääskyn tytär on Västäräkki, Ahman poika on Ilves).
Parisataasivuinen kirja on varsin nopealukuinen, ja lukaisin sen kerralla läpi. Tarina on todella vauhdikas, ja melkein joka luvun lopussa on jonkinlainen käänne tai cliffhanger. Yhtään tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, ja jäinkin kaipaamaan edes muutamia rauhallisia, syventäviä suvantohetkiä. Kaiken kaikkiaan Silkkomaahan kadonneet on kelpo esikoisromaani, jota voin suositella myös vähemmän lukeville nuorille. Ja pisteet Karin Niemen tekemästä hienosta kannesta!
Subjektiivinen tuomio: ***½
Joonas Riekkola
Silkkomaahan kadonneet
Karisto 2021
202 sivua
”Päästyään selville Tomin salaisuudesta ja tämän todellisesta luonteesta Mina oli uskonut, että he voisivat kenties elää ystävinä saman katon alla, mutta se tuntui käyvän päivä päivältä vaikeammaksi.
”Se oli siinä kuin mahtava kulta-aarre. Niin uskomaton voimanlähde, että se venytti hänen ymmärryksensä rajoja. Aina tätä ennen hänen oli pitänyt pihtailla Onneaan, säilyttää sitä varastossa, käyttää sitä säästeliäästi pikku annoksina. Nyt hän tunsi olevansa kuin nälkiintynyt nainen ylhäisaatelisen juhlissa. Hän istui tyrmääntyneenä ja tunnusteli sisällään olevaa suunnatonta rikkautta.”