Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Kirjailija: Jane Austen
Formaatti: Äänikirja
Suomentaja: Eila Pennanen
Lukija: Erja Manto
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2015

Ennakko-odotukset:
Innostuin kuuntelemaan äänikirjoja parin viikon ilmaisella Bookbeat-jaksolla. Neito vanhassa linnassa oli silloin ainoa suomenkielinen Austen-äänikirja koko palvelussa, joten päätin viihtyä sen parissa yhdeksän tuntia. Varmasti taattua laatua 1800-luvun alun romantiikkaa ja ihmissuhteita. Olin joskus aiemmin lainannut tämän äänikirjana kirjastosta, mutta jättänyt kesken.

Huomiot:
 17-vuotias Catherine Morland pääsee ystäväpariskunnan luokse Bathiin huvittelemaan. Siellä hän tapaakin nopeasti uusia ystäviä ja useita kosijaehdokkaita, joista mielenkiintoisin on nuoriherra Henry Tilney. Mikään ei kuitenkaan mene niinkuin Strömsössä, ja loppuratkaisua saadaan odotella aina viimeisille minuuteille saakka. Sitten kirja loppuu melkein kuin seinään – kyllä onnellisella lopulla voisi vähän pidempään mehustella.

Kirja täytti odotukset, vaikka ei parhaiden Austenin teosten joukkoon pääsekään. Puolessa välissä kirja alkoi muistuttaaa terävän ihmissuhderomaanin sijaan vähän liikaa Edgar Allan Poen novellia karmivine vanhoine linnoineen, kun Catherinen mielikuvitus laukkaa. Parasta on Austenin riemastuttava, kaikkea ja kaikkia kommentoiva kertojanääni sekä ajaton ihmisten kuvaus. Erja Mannon lukeminen on niin kivaa kuultavaa, että voisin valita äänikirjoja kuunneltavaksi pelkästään hänen perusteellaan.

Ihminen, joka ei pidä hyvästä romaanista, olkoonpa kyseessä mies tai nainen, on varmasti sietämättömän tyhmä.” – Catherine Morland

Subjektiivinen tuomio: ****

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Hän kertoo minulle jostain ystävästään, naisesta, jolla ei koskaan ollut ketään mutta jolla nyt on joku. Kuulen tällaisia tarinoita usein.
’Minä muuten lähetin hakemuksen sinne radioon’, sanon.
’No niin!’ Aapeli vastaa ja nousee lähteäkseen. Työt kutsuvat.
’He eivät olleet kiinnostuneet minusta.’
’Höh’, Aapeli sanoo. ’Ensi kerralla sitten.’

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

On ollut mielenkiintoista lukea muiden arvioita Sisko Savonlahden esikoiskirjasta Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Osa ei ole löytänyt teoksesta juurikaan kosketuspintaa, ja osa tykkää valtavasti. Alun perin suhtauduin epäilevästi näin hehkutettuun kirjaan, mutta luettuani jonkun arvioista tajusin, että tämähän täytyy lukea. Ja nyt kuulun jälkimmäiseen porukkaan.

Kirja koostuu episodimaisista luvuista nuoren helsinkiläisnaisen elämästä. On epätoivoista työnhakua, on urahaaveita, on ulkopuolisten odotuksia ja itsensä etsimistä. On Tinder-treffejä, on poikaystävä, on entinen poikaystävä. On elämässään edenneitä ystäviä ja suorasanaisia sukulaisia. Välillä on rahaa, useimmiten ei. On matka New Yorkiin. On sipsejä ja epäonnistunut sipsilakko ja sipsejä ja juuri oikealla tavalla sekoitettua valkosipulidippiä. On psykologikäyntejä ja yritys saada oma elämä hallintaan.

Emme ehdi puhua pidempään, koska Teemun täytyy osallistua Skype-palaveriin New Yorkin -pomonsa kanssa. Se korostaa joutenoloani, joten avaan Oikotien ja Molin sivut toivoen, että jommassakummassa niistä olisi työpaikkailmoitus, joka puhuttelisi minua. Niin ei käy. Ilmoituksissa haetaan tänäänkin avarakatseisia ihmisiä, jotka osaavat ’kiteyttää olennaisen isosti’, hallitsevat B2B-markkinoinnin ja viihtyvät epämukavuusalueellaan.

Vaikka minulla ja nimettömäksi jäävällä minäkertojalla ei samanlainen elämäntilanne olekaan, tarina vei mukanaan ja samaistuin täysillä kolmikymppisen kaupunkilaissinkun elämään ja tuskaan. Savonlahden tyyli on lakonista, purevaa ja oivaltavaa. Tässä kirjassa ei pelasteta maailmaa, vaan eletään millenniaalien arkea ensimmäisen maailman ongelmilla höystettynä. Monessa kohdassa vain nauroin, sillä niin tuttuja tietyt asiat ovat. Tässäkö se aikuisuus nyt sitten on?

Ja ei, en aio kuvittaa tätä postausta tai Twitter-jakoa tai Instagram-kuvaa sipseillä. Tosin huomasin vasta tätä kirjoittaessani että myös romaanin KANNESSA on sipsejä. En valitettavasti jaa päähenkilön intohimoista suhdetta sipseihin, mutta dippiin suhtaudumme samalla hartaudella.

Subjektiivinen tuomio: *****

Sisko Savonlahti
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
304 sivua

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

On yleisesti tunnettu tosiseikka, että kolmekymmentäyhdeksänvuotias naimaton, hyvähipiäinen nainen haluaa ehdottomasti aviomiehen. Ja lapsen. Siis kaikki muut paitsi minä.

Nimen ja kannen perusteella Avioliitto Jane Austenin tapaan -romaanilta voi odottaa vain ja ainoastaan kevyttä kesähömppää, ja sitä lukija myös saa. Päähenkilö Katherine ”Kate” Shaw elää mukavaa elämää kauneuslehden toimittajana ja ystävien ja perheen ympäröimänä. Neljäkymmentä täyttävällä uranaisella ei ole miestä, ja hän yrittää parhaansa mukaan vältellä ystävien vauvanhuuruista lapsiperhearkea.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Kate jää työttömäksi, läheinen isoäiti sairastuu ja äiti on pelannut kaikki rahansa niin että perheen asunto menee myyntiin. Nyt free-toimittajana Kate saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun: pitäisikö nykyajan naisen hankkia Austenin romaanien tyyliin varakas aviomies talouden turvaamiseksi, ja miten se onnistuu? Kirjoittamisen ohella hän todella alkaa elää tarinaansa, sillä rikas mies tuntuu ainoalta ratkaisulta tukalaan tilanteeseen.

Kun ystävät antavat Katelle vielä vitsinä syntymäpäivälahjaksi pikku palasen skotlantilaista maata, jonka mukana hän saa aatelisarvon, soppa on valmis. Katherine hyödyntää mediasuhteitaan hulppeiden matkojen hankkimiseen, alkaa esiintyä lady Katena ja pääseekin pian mukaan eliitin elämään. Kulissia on kuitenkin jatkuvasti pidettävä yllä, ja hän ajautuu yhä syvemmälle huijaukseensa. Miesehdokkaitakin pyörii mukana ihan kiitettävästi, mutta löytyykö rikkaudesta rakkaus?

Kate on päähenkilönä toisaalta hauska ja itseironiaan kykenevä, toisaalta todella rasittava. Kaikki muut henkilöt sekä lukija tietävät mitä hän todella tarvitsee, mutta hän kieltäytyy jääräpäisesti näkemästä tosiseikkoja ja mennä posottaa oman pakkomielteensä perässä. Kirjan loppuratkaisun arvaa 99-prosentin varmuudella suurin piirtein neljänkymmenen sivun jälkeen, mutta tarinassa on silti omanlaisensa vetovoima ja liimauduin siihen kiinni ihan loppusivuille saakka. Olennaista on tässäkin, miten loppuratkaisuun päästään ja kuinka pahasti Kate ehtii sotkea elämänsä ennen sitä. Teksti kulkee sujuvasti ja kirjaa maustavat hyvät sivuhahmot.

Jane Austenin kirjat mainitaan Katen suurena intohimona, ja jokaisen luvun alussa on pieni lainaus jostain Austenin romaanista, mutta tarinan alkusysäyksen jälkeen kirjat unohtuvat tarinasta kokonaan. Eipä sillä, Katen toilailut ovat aika kaukana Austenin hillittyjen sankaritarten elämästä. Austen-faneille kirja ei siis tarjoa mitään mullistavaa, mutta kevyenä lomalukemisena se toimii hyvinkin neljän tähden arvoisesti.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kim Izzo
Avioliitto Jane Austenin tapaan
Suom. Sari Luhtanen

Schildts & Söderströms 2015
327 sivua