3 tietokirjaa pienille työmaafaneille

Fanitan lasten tietokirjoja, koska niissä asiat on pakko esittää lyhyesti, selkeästi ja mielenkiintoisesti. Ja niissä on kuvia! Kokosin alle kolme pienille lukijoille suunnattua kotimaista tietokirjaa, joissa tutustutaan rakennustyömaihin.

Salla Savolainen: Asfalttia!

WSOY 2021

Laura mittaa mittalaitteillaan, että katu, kaivot, viemärit ja muut tulevat tarkasti juuri siihen paikkaan, mihin ne on suunniteltu. Esimerkiksi sadevesikaivot pitää olla tarkasti oikeassa kohdassa, jotta vesi juoksee niihin.”

Asfalttia!-kirjassa tutustutaan asfaltin valmistukseen. Parasta Savolaisen kirjoissa ovat yksityiskohtaiset kuvat erilaisista isoista työkoneista ja työmaan arjesta. Kirja on pullollaan koneiden osia, rakennusalan termejä ja työvaiheiden kuvailua. Kun lastenkirjassa mainitaan 3D-koneohjausjärjestelmä, sen on pakko olla hyvä!

Oli myös hauska huomata, miten monipuolinen kirjan hahmokaarti on. Kyöstin ja Matin lisäksi työmaalta löytyy vaikkapa Annukka, Kamilla ja Hassan. Kevennyksenä toimii kirjoissa seikkaileva Piki-koira, joka löytyy milloin mistäkin.

Lukukokemus: ****

*Osta kirja Adlibriksesta


Salla Savolainen: Betonia!

WSOY 2022

Muotin sisälle rakennetaan harjateräksestä raudoitus. Raudoitus ja betoni tarttuvat lujasti toisiinsa kiinni. Siitä tulee teräsbetonia.

Betonia!-kirja on hyvin samantyylinen kuin asfalttikirja, mutta tällä kertaa kurkistetaan betoniasemalle ja siltatyömaalle. Kerralla luettuna Savolaisen kirjat ovat yllättävän tuhteja tietopaketteja aikuisellekin, ja opin itsekin paljon uutta. Vaikka kustantajan ikäsuositus kirjalle on 3+, lukijaa ei tosiaan aliarvioida! Aiheesta innostuneen lapsen kanssa kirjojen äärellä saisi varmasti vietettyä useamman tunnin.

Lukukokemus: ****

Katso lukunäyte kirjasta
*Osta kirja Adlibriksesta


Pasi Lönn & Jussi Kaakinen (kuv.): Rakennustyömaa

Tammi 2022

Kaikki työvaiheet on tarkasti suunniteltu. Arkkitehti on piirtänyt talon, me toteutamme hänen kynänjälkeään. Aikataulujen on sovittava täsmälleen yhteen.”

Rakennustyömaa-kirjassa keskitytään talonrakennukseen ja seurataan kerrostalon valmistumista. Kuvitustyyli on mielenkiintoinen ja hyvin erityyppinen kuin Savolaisen kirjoissa, ja toi jollain tavalla mieleeni vanhat mainokset. Rakentamisen ekologisuutta käsitellään yhdellä aukeamalla, jossa kerrotaan muun muassa betonin hiilipäästöistä. Tässäkin kirjassa on mukana koira! Kustantajan ikäsuositus kirjalle on 5+.

Lukukokemus: ****

*Osta kirja Adlibriksesta

Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa

Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Neljätuhatta viikkoa asemoi itsensä tavallisia tehokkuusoppaita vastaan. Oliver Burkemanin mukaan nykyajan tehokkuusajattelu nojaa siihen, että kun vain teemme tarpeeksi asioita, saamme kaiken valmiiksi ja voimme levätä. Ongelmana on, että tämä ei tule koskaan onnistumaan. Sinänsä yksinkertainen oivallus, mutta tämä kolahti kunnolla!

Burkeman kritisoi sitä, että suhtaudumme tehtävälistoihimme ikään kuin aikaa olisi rajattomasti. Todellisuudessa teemme joka päivä lukemattomia pieniä valintoja, jotka sulkevat muita pois. Hänen mukaansa yritys saada kaikki tehtyä on oikeastaan tapa välttää ottamasta vastuuta. Lisäksi tehokkuus on ansa – mitä tehokkaammin tyhjentää työpöydältä asioita, sitä nopeammin se täyttyy taas.

Olet ehkä kuullut opettavaisen tarinan lasipurkista sekä kivistä, pikkukivistä ja hiekasta? Ajatuksena on, että kun täytät lasipurkkisi (eli aikasi) ensin isommilla kivillä ja siirryt vasta lopuksi pikkusälään, kaikki mahtuu mukaan. Burkeman huomauttaa, että lähtökohta on epäreilu, koska tarinassa on tasan sen verran ainetta kuin purkkiin mahtuu. Todellisuudessa elämämme pursuaa tekemättömiä töitä paljon enemmän kuin on mahdollista tehdä.

Burkeman käyttää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää vertausta ajanhallintaan: kannattaa maksaa aikaa ensin itselleen ja tehdä tärkeitä asioita eikä odottaa että aikaa jää yli – koska sitä ei jää. Hyvä oivallus on myös, että vapaa-ajan merkitys ei ole vain siinä että se mahdollistaa työnteon, vaan se on itsessään päämäärä.  Kirjassa on lisäksi kiinnostavia pointteja tarkkaavaisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Ajanhallinnasta elämän merkityksettömyyteen

Burkemanin kirjan alku oli huikeaa luettavaa, ja tehdessäni muistiinpanoja teki mieli lainata noin joka toinen lause. Sitten kirja laajensikin yllättäen tonttiaan ja ajanhallinnan lisäksi otti kantaa elämän tarkoitukseen ja universumin alkuperään. Täytyy myöntää, että sitä en osannut odottaa.

Burkeman toteaa ykskantaan, että elossa oleminen on sattumaa. Uskonnollisuus tarkoittaa sitä, että kieltäytyy hyväksymästä ”totuutta aikansa rajallisuudesta”. Tämä johtaa siihen, että ”päätökset siitä miten aikansa käyttää eivät ole aidosti merkittäviä”. Eli jos uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, Burkemanin mukaan ei voi olla aidosti läsnä omassa elämässään.

Burkeman lainaa ruotsalaista filosofia Martin Hägglundia, jonka mukaan ainoastaan ateistisella elämänkatsomuksella pystyy välittämään sellaisista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Materialistinen maailmankuva ei ole yksi mahdollinen näkemys, vaan ”tosiasia joka pitää sisäistää”. Burkemanin mielestä ajatus siitä, että elämällä olisi jokin suurempi tarkoitus, on New Age -piirien mahtipontisuutta.

Enpä ole koskaan osannut ajatella, että uskonto ja ympäröivästä maailmasta välittäminen olisivat toisensa poissulkevia! Edelleen tänä päivänä 84 prosenttia maailman ihmisistä kannattaa jotakin uskontoa. Burkemanin mielestä on lohdullinen ajatus, että millään ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Epäselväksi jää, mistä hän lopulta ammentaa merkitystä elämälleen.

”Ei ole kovinkaan tärkeää, mitä teemme elämällämme – ja mitä tulee siihen, miten käytämme äärellistä aikaamme, universumi ei voisi vähempää välittää.”

Harvoin tulee luettua ajanhallintakirjaksi markkinoitua teosta, joka päätyykin ottamaan kantaa ontologisiin kysymyksiin ja kertomaan, mikä on lopullinen totuus maailmankaikkeudesta! Varsinkin, kun kirjan olennaisin oivallus siitä, ettemme tule koskaan saamaan kaikkea tehdyksi, ei vaadi mitään tiettyä maailmankatsomusta.

Kirja loppuu liitteeseen, jossa on yllättäen taas todella hyvät kymmenen käytännön vinkkiä ajanhallintaan. Tekstissä oli lopulta aika paljon toistoa, ja räjähtävän alun jälkeen rakenne on varsin tajunnanvirtamainen. Neljätuhatta viikkoa onnistui herättämään kaikenlaisia tunteita riemusta raivoon, ja tekisi mieli antaa sille samaan aikaan viisi ja kaksi tähteä. Päädyin antamaan kompromissina kolme.

Lukukokemus: ***

Oliver Burkeman
Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022
266 sivua

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe

’Mä haluaisin vaan olla kotona kokonaisen vuoden’, huokaan puolisolleni. Vaikka takana on kesäloma ja rauhallinen residenssijakso Haapsalussa, olen uupunut silkasta ajatuksesta, että minun täytyy taas ryhtyä suunnittelemaan ja säätämään syksyn opetuksia.
Tuosta lauseesta alkaa ajatusprosessi: Voisinko jäädä kotiin joksikin aikaa? Olla tekemättä töitä? Levätä.”

Nelikymppinen luovan alan sekatyöläinen saa tarpeekseen työnteosta ja päättää antaa itselleen lahjaksi vapaajakson. Puolen vuoden lomailu herättää paljon ajatuksia. Miksi vapaan ottaminen omilla rahoilla hävettää? Lapsen tekeminen olisi sovelias syy pitää taukoa työelämästä, mutta entä jos haluaa vain lomaa?

Pysähdyskokeessa on paljon samaistuttavia ajatuksia suorittamisesta, huijarisyndroomasta ja freelancerin elämästä. Tunnistin esimerkiksi vaikeuden pitää yrittäjänä arkivapaita, vaikka olisi työskennellyt iltoja tai viikonloppuja. Ajatuksia ei kuitenkaan kehitellä kovin pitkälle, ja kirja jää jotenkin hajanaiseksi.

Luin juuri ennen tätä Mia Kankimäen esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa kertoja ottaa vapaata lähteäkseen Japaniin tutkimaan tuhat vuotta sitten elänyttä hovinaista. Myös Pysähdyskokeessa viitataan Kankimäen kirjaan ja inspiroidutaan siitä, mutta kirja tuntuu nopeasti kasatulta välityöltä esikuvaansa verrattuna.

Oikeastaan haluan tietää, kuka ja millainen olen, kun en tee koko ajan töitä.

Takakansitekstin perusteella odotin vastaavanlaista konkreettista ihmiskoekirjaa kuin Vuosi herrasmiehenä tai Onnellisuusprojekti. Varsinainen pysähdyskoe alkaa kuitenkin vasta sivulla 66/167, ja kirja keskittyy senkin jälkeen enemmän sisäiseen pohdintaan kuin tapahtumiin. Ehkä ongelma onkin siinä, että Haanpää ei tarkoituksella tee mitään. On vaikea kiinnostua kokonaisen kirjan verran yksittäisen freelancerin pitämästä vapaasta.

Kirjan idea oli siis mielenkiintoinen, mutta toteutus ei napannut minulle. Suosittelenkin ennemmin Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan aiempaa kirjaa Miksi en kirjoittaisi?. Se on inspiroiva esseeteos kirjoittajaelämästä ja innostaa esimerkiksi pitämään taiteilijatreffejä ja kirjoitusretriittejä. Pysähdyskokeen aikana Haanpää päätyy lopulta tekemään hiukan töitä, ja hän editoi juurikin edellä mainittua kirjoitusopasta. Hieman ironisesti vapaajakson päätteeksi alkaa koronapandemia, joka pysäyttää koko maailman.

Kotiliedessä on mielenkiintoinen haastattelu kirjan teemoista: Päivi jätti työt puoleksi vuodeksi voidakseen lorvia enemmän – sitten hän oivalsi, miksi oma aika voi tuntua myös pelottavalta

Lukukokemus: **

Päivi Haanpää
Pysähdyskoe – Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta
Art House 2021
167 sivua