Hetki unelmille – elämää MS-taudin kanssa

Kaupallinen yhteistyö MS-hoitajat ry:n kanssa.

Mistä sinä unelmoit?

Tämä on kysymys, jota ei kysytä sairailta ihmisiltä kovin usein.  Minna Salakari ja Jan Holmberg ovat kuitenkin halunneet keskittyä kirjassaan nimenomaan unelmiin. Viikko sitten julkaistu Hetki unelmille – Elämää MS-taudin kanssa sisältää kahdentoista MS-tautiin sairastuneen tarinan. He kertovat vapaasti elämästään, sairaudestaan ja haaveistaan.

Kirjoittajilla on pitkä kokemus terveysalalta. Jan Holmberg on kouluttaja, tietokirjailija ja sairaanhoitaja. Minna Salakari on terveydenhuollon asiantuntija, ammattikorkeakoulun opettaja, bloggaaja ja MS-hoitajat ry:n puheenjohtaja. Kirja juhlistaa yhdistyksen 20-vuotista työtä valtakunnallisena MS-hoitotyön edistäjänä.

– Kirja on kahden luovan ystävän yhteistyönä syntynyt teos, Minna Salakari kertoo. – Mitä jos meidän unelmastamme kirjoittaa kirja syntyisikin jotain suurempaa? Jotain hyödyllistä, koskettavaa ja monia liikuttavaa?

Mikä MS-tauti?

MS-tauti eli multippeliskleroosi on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7 000 henkilöä ja yleisin sairastumisikä on 20–40 vuotta. Se on autoimmuunitauti, jossa elimistö hyökkää omia kudoksia vastaan. Tauti onkin monimuotoinen ja oireet vaihtelevat. MS-tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta lääkkeillä ja hoidolla voidaan vaikuttaa sairauden kulkuun. (Lähde: Duodecim)

Parantumaton ja etenevä sairaus on usein vaikea hyväksyä, varsinkin alkuvaiheessa. Kirjaan haastateltu Ritva kuvaa tuntemuksiaan näin:

Kitkin pensasaidan maata polvillani maassa, alkoi sataa, ja samalla tuli itku. Siinä hetkessä mietin, että miksi minä. Heti seuraavassa hetkessä kysyin itseltäni, että miksi juuri MS? Sitten sade huuhteli itkun, ja minä jatkoin kitkemistä.

Moni haastateltu korostaa sitä, että ihminen voi olla vakavasti sairas ilman että se näkyy päällepäin. Seurauksena on välillä äärimmäisen ajattelemattomia kommentteja vaikkapa työkavereilta. Erään haastateltavan kollega oli toivonut samaa sairautta itselleen, jotta töistä saisi pitkiä sairauslomia.

Useimmat pystyvät kuitenkin elämään ihan tavallista arkea, apuvälineillä tai ilman. Joskus päivässä jaksaa enemmän, joskus vähemmän.

On pysyttävä liikkeessä ja toimittava, tehtävä sellaisia asioita, joita myöhemmin voi keinutuolissa – tai vaikka pyörätuolissa – muistella.”

”Arkea ja unelmia sopivassa suhteessa.”

Vertaistukea ja rohkaisua

Hetki unelmille -kirjan tavoitteena on yhdistää MS-hoitajat ja tautia sairastavat. Se tarjoaa vertaistukea sekä sairastuneille että heidän läheisilleen. Jos ei kuulu kumpaankaan joukkoon, kirja toimii omien näkemysten avartajana: sairastumisen jälkeenkin on elämää, arkea ja unelmia. Kirjailijat haluavat myös rohkaista lukijaa pohtimaan omia haaveitaan.

Kirja lähti oivalluksesta, että unelmissa on uskomatonta voimaa. Unelmat ovat yhtä aikaa henkilökohtaisia ja jaettavissa olevia. Ne voivat lohduttaa, innostaa ja saada ihmisen yrittämään, vaikka ne eivät olisi omiakaan, Jan Holmberg sanoo.

Molemmat kirjoittajat korostavat nimenomaan toivoa.

– Silloin kun kyseessä on parantumaton sairaus, toivon ylläpitäminen on hoitotyön keskiössä ja yksi sen keskeisimmistä tavoitteista. Toivon ylläpitämisessä auttavat unelmat, joiden kautta voidaan tarjota lohdutusta, tukea ja toivoa. Ne kannattelevat hankalissakin hetkissä, Minna Salakari sanoo.

Salakari muistuttaa myös, kuinka tärkeitä lyhyetkin kohtaamiset voivat olla sairastuneelle.

– Sen lisäksi, että ehtii kysyä lääkityksestä, pitäisi ehtiä tukea ja olla läsnä. Yksi pieni kysymys unelmista toimii tässä erinomaisena välineenä.

Tavallisia unelmia

Millaisia ovat sitten kirjaan haastateltujen unelmat? Hyvin tavallisia. Monien haaveet liittyvät omiin lapsiin: että saisi nähdä lasten aikuistuvan, että heillä menisi elämässä hyvin, että saisi joskus lapsenlapsia. Yksi haluaa löytää elämäänsä kumppanin, toinen matkustella, kolmas päästä osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeelle ja saada aikaa itselleen. Häistä unelmoidaan myös, ja onnesta yleisesti. Peräti kolme haastateltavaa kahdestatoista haluaisi perustaa oman pienen kahvilan. (Ehkä heidän pitäisi tehdä se yhdessä?)

– Jokainen haastattelu oli omanlaisensa, ainutlaatuinen matka toisen ihmisen maailmaan.  Jokainen kohtaaminen oli tietyllä tavalla mullistava ja omaa ymmärrystä lisäävä. Tarinoita kirjoittaessani kävin läpi tunteiden myrskyn: paljon iloa ja onnea, samalla ahdistusta ja surua, Salakari kuvailee.

Yhdistyksen omana julkaisuna työstetty kirja oli iso urakka.

Tekstit kävivät meillä molemmilla ristikorjauksessa, editorilla ja kielenhuollossa. Teimme haastateltavien kanssa tarvittavia korjauksia niin kauan, että joka ikinen oli tekstiinsä tyytyväinen. Taitto piti saada millimetrilleen oikein ja kirjatilaukset tehtyä. Yhtä aikaa teimme markkinoinnin ja viestinnän kanssa töitä. Tämän kirjan takana on helppo seistä, kun on ollut sen joka ikisessä vaiheessa mukana, Holmberg sanoo.

Paitsi että kirjaprojekti on ollut tärkeä matka kirjoittajille, se on vaikuttanut myös haastateltuihin. Yhdeltä haastatellulta tuli myöhemmin henkilökohtainen kiitos ”unelmakohtaamisesta” ja kuinka se on saanut hänet tavoittelemaan unelmia rohkeammin. Osa haaveista oli jo toteutunutkin.

 Tästä voimaantuneena olen varma, että olemme työskennelleet oikeaan suuntaan. On uskomattoman hienoa saada seistä tällaisen teoksen takana, Salakari sanoo.

Molemmat kirjoittajat mainitsevat kirjan kirjoittamisen olleen myös heidän henkilökohtainen haaveensa.

– Osa unelmista on siis tehty toteutettaviksi, Holmberg kiteyttää.

Jan Holmberg & Minna Salakari
Hetki unelmille – elämää MS-taudin kanssa
Books on Demand 2018
114 sivua

Gretchen Rubin: The Happiness Project

All these thoughts flooded through my mind, and as I sat on that crowded bus, I grasped two things: I wasn’t as happy as I could be, and my life wasn’t going to change unless I made it change. In that single moment, with that realization, I decided to dedicate a year to trying to be happier.

Käsittämätöntä mutta totta, The Happiness Projectin lukeminen kesti minulla kuusi vuotta. Ostin pokkarin heräteostoksena, ja olen aloittanut lukemaan sitä monta kertaa. Jotenkin kirja on aina jäänyt, vaikka se on inspiroiva ja mielenkiintoinen. Tänä vuonna päätin vihdoin tarttua itseäni niskasta kiinni ja siirtää onnellisuusprojektin lukemattomien kirjojen pinosta luettujen joukkoon. Ja onnistuin siinä, jes!

Gretchen Rubin on New Yorkissa perheensä kanssa asuva kirjoittaja. Hän on hyvätuloinen, terve ja hänellä on paljon ystäviä ja mukavat sukulaiset. Jokin kuitenkin mättää – hän ei koe arjessa olevansa niin onnellinen kuin voisi olla. Niinpä Rubin kokee klassisen valaistumisen, tarttuu toimeen ja päättää aloittaa vuoden mittaisen onnellisuusprojektin. Ja kirjailijana luonnollisesti kirjoittaa kokemuksesta kirjan.

Lähtökohdat kuulostavat varsin etuoikeitetuilta, ja sitä ne toki ovatkin. Rubin aloittaa etsimällä tietoa siitä, mitä onnellisuus ylipäätään on. Hän myös pohtii monessa kohdassa projektin saamaa kritiikkiä ja kysymyksiä, mutta päätyy lopulta siihen että on okei pyrkiä onnellisuuteen. Onnellisen ihmisen on helpompi auttaa muita, ja levittää hyvää ympärilleen.

Käytännön tasolla Rubin jakaa projektinsa kuukauden mittaisiin jaksoihin ja antaa jokaiselle kuukaudelle oman teeman sekä arjen tavoitteita. Onnellisuusprojekti alkaa tammikuussa energia-teemalla (”mene nukkumaan aikaisemmin, liiku enemmän, organisoi, taklaa ärsyttävät pikkuhommat”) ja jatkuu avioliittoon, työhön, vanhemmuuteen, vapaa-aikaan, ystävyyteen, rahaan, hengellisyyteen, kirjoihin, keskittymiseen ja asenteeseen keskittyvillä kuukausilla. Joulukuussa Rubin yrittää toteuttaa yhtä aikaa kaikkien aiempien kuukausien tavoitteita.

Kirjassa jokainen kuukausi on oma lukunsa, jossa Rubin kertoo edistyksestään. Projekti vaatii kovaa työtä ja itsehillintää, mutta vähitellen Rubin todella huomaa tulevansa onnellisemmaksi ja löytää paljon uusia kivoja juttuja elämäänsä. Olennaista on määritellä ne asiat, jotka lisäävät omaa tyytyväisyyttä, pilkkoa ne tavoitteiksi ja sitten pysyä niissä.

Kirja sisältää käytännöllisiä ohjeita omankin onnellisuusprojektin toteuttamiseen. Koska eri asiat tekevät eri ihmiset onnellisiksi, myös jokaisen projekti on omanlaisensa. Pureskelun arvoisia ovat myös Rubinin itselleen kirjaamat kaksitoista käskyä (kuten ”Do what ought to be done” ja ”Be Gretchen”) sekä aikuisuuden salaisuudet (kuten ”You can choose what you do; you can’t choose what you like to do”). Asiat, joista muut nauttivat, eivät välttämättä ole sinulle hauskoja, ja se on ihan okei.

Minulle kirjan lukeminen oli antoisaa ja hauskaa, koska tunnistin Rubinista samanlaisen järjestelmällisen suorittajaihmisen jollainen itsekin olen. Listojen tekeminen on parasta, ja kaikesta voi aina tehdä itselleen projektin. Olen monesti kirjaa lukiessani luonnostellut myös omaa vuoden mittaista onnellisuusprojektiani, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. The Happiness Project herättänee lukijoissa tunteita suuntaan ja toiseen, mutta minulle se oli inspiroiva lukukokemus, ja varmasti palaan kirjaan myöhemminkin.

Subjektiivinen tuomio: *****

Gretchen Rubin
Happiness Project
Harper 2009
377 sivua

Jane Mathews: The Art of Living Alone & Loving It

There remains a stigma, for women more than men, about living alone in a society where couples and families are consireded the norm. Small things signal your status, such as filling in a form with the options: never married / separated but not divorced / divorced / widowed / married (invisible sub-titles read You missed the boat / Failure! / Failure! / Poor you / Congratulations). Where’s the ’happily solo’ option?

Australialaisen Jane Mathewsin pirteännäköinen kirja The Art of Living Alone & Loving It tarttui mukaan kirjastosta heti kesäloman alkajaisiksi (kyllä, postauksia on hieman kertynyt varastoon). Olen asustellut yksiössä nyt neljä vuotta, joten oli jo aikakin opiskella hieman yksinasumisen saloja.

Mathews itse on eronnut ja joutunut opettelemaan asumaan yksin aikuisiällä, ja jakaa kirjassaan itsenäisyyden ilosanomaa. Teoksen lähtökohtana on se, että yhteiskunta on pariskunnille ja perheille rakennettu, ja yksin asuvien täytyy nähdä vähän enemmän vaivaa että homma toimii. Tämä on totta paitsi Australiassa, myös täällä koto-Suomessa.

Mathews käsittelee käytännönläheisesti ja humoristisella otteella yksin asuvan henkistä hyvinvointia, ihmissuhteita, terveyttä, kokkaamista yhdelle (ihan reseptien tasolla), talousasioita, kotia ja sisustusta sekä asioiden tekemistä yksin (vaikeat paikat kuten joulu ja yksin matkustaminen). Vain viimeinen henkisyyttä käsittelevä luku jäi aika laimeaksi.

Kirja on selkeästi naisille suunnattu – Mathews kirjoittaa monessa kohdassa ihan suoraan ”meistä naisista”. Sinänsä harmi, koska eivät edellä mainitut aiheet olisi haitaksi sinkkumiehillekään. Kirja oli odotusteni mukaista rentoa lomalukemista, mutta mukana on myös vakavampia sävyjä ja hyvää inspiraatiota. Erityisesti pidin ajatuksesta erottaa käsitteet ”loneliness” ja ”solitude” toisistaan – ja pyrkiä elämässään jälkimmäiseen. Mikä näille olisi hyvä suomennos – ehkä yksinäisyys vs. yksinolo?

Itse en saanut kirjasta elämää suurempia oivalluksia, mutta suosittelen kirjaa kaikille kanssasisarille samassa veneessä. Jos ei muuta, niin Mathews tarjoaa ainakin viihdyttävää vertaistukea. Plussaa myös siitä, ettei kirja lopu kliseisesti tyyliin ”Ja sitten löysinkin elämäni miehen, muutimme yhteen, ja elämä hymyilee taas”.

Laitan tämän vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kategoriaan Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, koska löysin tämän erikseen esille nostetuista kirjoista. 

Subjektiivinen tuomio: ****

Jane Mathews
The Art of Living Alone & Loving It – Your inspirational toolkit for a whole and happy life
Murdoch Books 2018
288 sivua