Historia

Robert Lacey: The Crown – todellinen tarina

”Kruunun on aina voitettava – sen on aina voitettava.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Harryn ja Meghanin häiden jälkeen luin mainion tietokirjan Monarkian muruset, ja kuninkaallishuumassani jatkoin Robert Laceyn kirjaan The Crown – todellinen tarina. Olen katsonut Netflixistä molemmat The Crown-sarjan tuotantokaudet ja pitänyt niistä kovasti, joten kirja luonnollisesti kiinnosti.

Kirja keskittyy syventämään ensimmäisen tuotantokauden tapahtumia, jotka sijoittuvat kuningatar Elizabethin vaiheisiin vuosina 1947-1950. Kirjailija Robert Lacey toimii televisiosarjan historiallisena asiantuntijana, joten hän tietää mistä puhuu. Kuvituksena on käytetty sekä aitoa kuvamateriaalia että sarjan näyttelijöitä, ja kirjan luvut on jaoteltu sarjan jaksojen mukaan. Oli muuten hauskaa huomata, kuinka yhdennäköisiä sarjan hahmoista on saatu tosielämän vastineidensa kanssa.

Sarjan tekoa kuvataan eniten esipuheessa, ja myöhemmissä vaiheissa se nostetaan lähinnä esiin jos tapahtumat on kirjoitettu poikkeamaan oikeasta historiasta. Pääosin kirjaa voisi siis lukea pelkästään tietokirjana Iso-Britannian kuningasperheestä ja poliittisesta tilanteesta 1950-luvulla.

Monarkian muruset -kirjan kepeän viihdyttävän otteen jälkeen The Crown tuntui aika raskaalta ja osittain vaikeaselkoiselta tekstiltä, joka on täynnä nimiä, vuosilukuja ja sitaatteja. Tekstin joukkoon on siroteltu sinänsä mielenkiintoisia teemasivuja tietyistä henkilöistä tai tapahtumista, mutta ne katkaisevat luvun yleensä keskeltä lausetta, mikä ei tee helpoksi palata takaisin varsinaiseen tekstiin.

Luulen että kirja aukeaakin ehkä paremmin brittiläiselle lukijalle kuin suomalaiselle kuninkaallisia sivusta seuraavalle tallaajalle. Jos kuitenkin The Crown -sarja kolahtaa ja haluat perehtyä nimenomaan kuningatar Elizabethin ja kumppanien taustoihin, kannattaa lukea tämä.  Minulle kävi samalla tavalla kuin kesken jääneet Hidden Figures – Varjoon jääneet -kirjan kanssa – lukemisen sijaan teki jatkuvasti mieli mennä ennemmin katsomaan itse sarjaa.

Taas huijaan ehkä vähän, mutta kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo elokuvan tekemisestä.

PS. Myös Minerva Kustannukselta on ilmestynyt tänä vuonna kirja Elizabeth ja Philip – kuninkaallisen avioliiton tarina.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Robert Lacey
The Crown – todellinen tarina
Suom. Tarja Kontro
Otava 2017
310 sivua

Haatanen & Hovi: Monarkian muruset

”Jokaisella on kuninkaallisista mielipide. Niin meilläkin: he ovat kiehtovia. Kuninkaalliset eivät ole satujen sankareita vaan ihmisiä, ja me olemme kiinnostuneita toisista ihmisistä ja heidän asioistaan. Me rakastamme kummallisuuksia ja poikkeuksia. Me nauramme hassuille hatuille ja kuuntelemme korvat hörössä juoruja. Me pidämme historiasta ja me seuraamme politiikkaa. Me luemme kuninkaallisista historiankirjoista ja katsomme muun maailman kanssa häitä ja hautajaisia.”

Kaisa Haatasen ja Sanna-Mari Hovin kirjoittama Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia esittelee nimensä mukaisesti maailman nykyiset monarkiat, ja muutamia menneitäkin. Bongasin tämän 400-sivuisen tiiliskiven HS:n kirja-arviosta, ja sain sen aika pian käsiini (Lohjan kirjasto <3). Kirja oli mitä mainiointa luettavaa Meghanin ja Harryn toukokuisten häiden jälkimainingeissa, ja hotkaisin sen parissa päivässä.

Kirjailijat esittelevät kuningashuoneet sekä niiden erikoiset, hassut ja traagiset ihmiskohtalot sekä tavat maa kerrallaan. Ajoittain opitaan lisää tietyistä teemoista, kuten kuninkaallisista anopeista, kummilapsiverkostoista, aiheeseen liittyvistä tv-sarjoista ja leffoista tai ensimmäisen maailmansodan tapahtumista.

Plussaa on, että kirja ei rajoitu pelkästään eurooppalaisiin kruunupäihin. Käsitellyiksi tulevat myös arabimaiden, Afrikan ja Aasian kuningaskunnat ja keisarit. Pakko myöntää että yllätyin, kuinka paljon kiinnostavia kuninkaallisia muualla maailmassa onkaan. Heistä emme kuule mediassa, kun Iso-Britannia ja Ruotsi vievät palstatilan. Lisäpisteitä tulee myös selkeistä sukupuista kunkin kuningasperheen kohdalla, tosin monesti ne olisivat voineet ulottua kauemmaskin historiaan.

Kaisa Haataselta olen aiemmin lukenut muun muassa viihdyttävän romaanin Meikkipussin pohjalta. Sama hupaisa tyyli jatkuu myös tässä tietokirjassa. Parhautta ovat kirjoittajien omat kommentit tekstin marginaalissa, kun he käyvät vuoropuhelua keskenään ja kommentoivat kuninkaallisten tempauksia. Komppaan Hesarin artikkelia siinä, että erityisen toimivaa kirjassa on sen asenne kuninkaallisiin: He ovat menneen maailman jäänne, kotimaansa markkinointikoneisto, turhia mutta tärkeitä ja kuitenkin niin ihania.

Jollain tavalla Monarkian muruset vertautuu Giulia Endersin kirjaan Suoliston salaisuus. Aiheet eivät liity toisiinsa mitenkään, mutta molemmat ovat tietokirjoja joita lukiessa naurattaa, ja uusia asioita oppii puolivahingossa viihteen varjolla. Jos kaiken maailman kuninkaalliset yhtään kiinnostavat, suosittelen tarttumaan tähän teokseen.

Ehkä vähän huijaan, mutta laitan tämän vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Käsiteltiin siinä vähän sitäkin. 

Subjektiivinen tuomio: *****

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi
Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia
Johnny Kniga 2018
400 sivua

Aalto & Helkala: Matka muinaiseen Suomeen

”Nykyaika korostaa elämyksiä, joita lähdemme herkästi hakemaan lentomatkan takaa ulkomailta. Joskus tekee kuitenkin hyvää katsoa lähemmäs. Suomi on täynnä kiinnostavia ja vaikuttaviakin kulttuurikohteita vuosituhansien varrelta. Muinausjäännöksillä on myös taipumus herättää uteliaisuus. Yksinkertainenkin röykkiö, kiviaita tai rakennuksen pohja haastaa pohtimaan, miksi se on tehty juuri siihen. Mitä sen rakentaja on ajatellut ja millaisessa maailmassa hän on elänyt?”

Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama Matka muinaiseen Suomeen tarttui mukaan kirjaston bestseller-hyllystä. Luin kirjan nopeasti, mutta bloggaaminen venähti sen verran että pitää maksaa myöhästymismaksuja viikosta, möh. Joka tapauksessa kirja oli aika erilainen kuin odotin. Yleisen Suomen historian tai muinaisen elämäntyylin sijaan se esittelee matkaoppaan tyyliin joukon suomalaisia muinaisjäännöksiä.

Muinaiskohteet on jaoteltu eri kategorioihin: pyhät paikat, asuinpaikat, vainajiin ja hautoihin liittyvät kohteet, jäljet kivissä ja kallioissa, elinkeinoihin ja liikkumiseen liittyvät paikat, sodankäynti sekä linnat ja linnoitukset. Jäännöksiä on kaikenlaisia aina kiviröykkiöistä kalliomaalauksiin ja kirkoista kalmistoihin.

Teksti on sujuvaa ja kirjoittaja selvästi tuntee asiansa. Kesti jonkin aikaa ennen kuin hahmotin kirjan rakenteen: kohteet ovat kategorioiden sisällä aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.  Kirjassa esitellään niin monia kohteita, ettei yksittäisiin muinaisjäännöksiin ehditä syventyä kovin tarkasti. Kiinnostavimmista olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Ulkoasultaan kirja on itsessään jo hieno, ja valokuvat sekä digitaalinen piirroskuvitus täydentävät hyvin tekstiä. Jonkinlaiset kartat esimerkiksi aina lukujen alussa olisivat paikallaan. Paikallistuntemukseni ei ole niin hyvää, että pystyisin sijoittamaan jokaisen kohteen lukiessani edes suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Yllätyin, kuinka monesta kohteesta todettiin ettei sen alueella ole koskaan tehty kunnon kaivauksia tai tutkimuksia. Lisäksi vain tunnetuimmissa muinaisjäännöksissä on ylipäätään mitään kylttejä tai opasteita, mikä näin matkailualalle kouluttautuneena kummastuttaa. Tottahan kaupunkien ja kuntien kannattaisi tuoda esille maillaan sijaitsevia muinaisjäännöksiä ja konseptoida niitä matkakohteiksi.

Yllätyin muuten googlatessani kirjailijat – Ilari Aalto ei olekaan kypsässä iässä oleva arkeologisetä vaan tyyliin kaksi vuotta minua vanhempi :D Jotenkin oletin hänet aiheen perusteella vanhemmaksi. Eipä pitäisi taas olettaa mitään!

Luin osittain samanaikaisesti Johanna Valkaman historiallista romaania Itämeren Auri (bloggaus tulossa), ja oli hauskaa huomata yhteneväisyyksiä näissä kahdessa. Rautakaudella asuva Auri viettää kirjassa aikaa Hakoisten linnavuorella, joka mainitaan heti Aallon ja Helkalan kirjan alkusanoissa. Seuraavaksi kiinnostaa lukea Aallon ja Helkalan aiempi teos Matkaopas keskiajan Suomeen, jossa on varmaan vielä enemmän sitä, mitä alun perin odotin tältä kirjalta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa palkittu tietokirja. Sille myönnettiin vuonna 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ilari Aalto & Elina Helkala
Matka muinaiseen Suomeen – 11 000 vuotta ihmisen jälkiä
Atena 2017
264 sivua