Tietokirjallisuus

Vanhapiika vai vapaa nainen? Kaksi kirjaa yksin elävistä naisista

Malin Lindroth: Vanhapiika – tahattomasti yksinäisen tarina

Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Suom. Hannimari Heino
Atena 2019
112 sivua

”Tarvitsin nimen. Paikanmäärityksen. Pituus- ja leveyspiirin sosiaalisella kartalla. Sinkku? Yksin asuva? Hullu kissanainen? Mikä minä olin?”

Malin Lindrothin paljon puhuttanut bestseller Vanhapiika kertoo nimensä mukaisesti kirjailijan oman, tahattomasti yksinäisen tarinan. 52-vuotias Lindroth haluaa ottaa jälleen käyttöön vanhapiika-sanan, ja tehdä siitä sanan jota voi käyttää itsestään ilman häpeää. Hän kertoo omia kokemuksiaan yksin jääneenä pariskuntien ja perheiden maailmassa.

Lindrothilla on hyviä pointteja yksin elämisestä, kuten ajatus ”jos vanhapiikuus olisi suuntautuminen” ja pohdinta siitä, mitä on sallittu yksinäisyys. Kerronta on kuitenkin vähän liian tajunnanvirtamaista minun makuuni. Loppujen lopuksi tuntui vaikealta samaistua viisikymppisen, paljon yksinäisyyttä kokeneen naisen tilanteeseen. Olin ehkä odottanut vielä laajempaa yhteiskunnallista aiheen käsittelyä omien kokemusten lisäksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Arja Mäkinen: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia

Kirjapaja 2008
229 sivua

”Ajattele naista. Tarkenna ajatustasi siten, että määrittelet mielessäsi normaalin aikuisen naisen. Millaista naista ajattelit? Nousiko mieleesi kuva naisesta, jolla on mies ja lapsia?”

Yksinelävät naiset ovat stereotyyppisesti urakeskeisiä citysinkkuja, perinteisiä vanhapiikoja tai muuten vain vähän reppanoita. Yksin eläminen nähdään välivaiheena lapsuudenkodista muuttamisen ja oman perheen perustamisen välillä. Mutta millaista naisen elämä oikeasti on, kun ikää on yli 30 tai 40 eikä miestä tai lapsia ole?

Arja Mäkisen teos ottaa vanhapiikuuteen tieteellisemmän näkökulman, mikä onkin hyvä kun kirja perustuu hänen väitöskirjaansa. Hän on haastatellut kymmeniä yksin eläviä naisia ja referoi myös aikaisempaa tutkimusta (sikäli kun sitä on tehty). Kirjassa käydään läpi mm. normeihin, äitiyteen, työelämään ja seksuaalisuuteen liittyviä odotuksia ja paineita. Kiinnostava kirja, joka herättelee ajattelemaan myös omia ennakkoluuloja ja tapoja puhua sinkkuudesta.

Subjektiivinen tuomio: ****

Catherine Price: Kuinka päästää irti puhelimesta

”Useimmilla meistä on nykyisin vaikeuksia selvitä ateriasta, elokuvasta tai edes punaisista liikennevaloista ottamatta välillä puhelinta esiin. Jos puhelin joskus vahingossa unohtuu kotiin tai työpöydälle, alamme vaistomaisesti etsiskellä sitä, ja tunnemme ahdistusta joka kerta todetessamme ettei se ole ollenkaan mukana. Jos kuulut suureen enemmistöön, puhelimesi on tälläkin hetkellä käden ulottuvilla, ja kun se vain mainitaankin, sinun alkaa tehdä mieli tarkistaa siitä jotakin. Uutiset ehkä. Tai pikaviestit. Sähköposti. Sääennuste. Tai oikeastaan ihan mitä vain. 

Anna mennä, tarkista vain. Palaa sitten lukemaan tätä ja pane merkille, miltä sinusta tuntuu. Onko olosi tyyni? Keskittynyt? Läsnä oleva? Tyytyväinen? Vai harhaileeko mielesi levottomana, epämääräisen stressin vallassa, vaikket oikein tiedä miksi?”

Kuinka päästää irti puhelimesta on pieni mutta tärkeä tietokirja. Se herättelee ajattelemaan omaa suhdetta älypuhelimeen ja esittelee 30 päivän ohjelman, jonka aikana puhelimen käyttöä vähennetään. Kokonaan luurista ei tietenkään tarvitse luopua, mutta aika monta asiaa jää tekemättä, jos viettää joka päivä tunteja puhelinta räpläten. Kirjailija rinnastaakin puhelimet rahapeleihin. Erilaiset sovellukset on suunniteltu antamaan jatkuvasti pieniä palkintoja ja koukuttamaan meidät mahdollisimman tehokkaasti.

Kirja on nopeasti luettu, mutta oma kultakalan kokoinen kärsivällisyyteni ei riittänyt ohjelman toteuttamiseen kuukauden ajan. Otin sen sijaan muutamia juttuja käyttöön heti ja osa olikin jo käytössä.

Vinkkejä ruutuajan vähentämiseen:

  • Lataa ruutuajan hallintasovellus tai käytä kännykästä valmiiksi löytyvää toimintoa. Näin pääset kärryille siitä, käytätkö puhelinta tunnin vai kuusi tuntia päivässä.
  • Vaimenna somesovelluksista, työsähköpostista ynnä muista tulevat push-ilmoitukset. Minulla puhelin hälyttää vain puheluista, tekstiviesteistä ja henkilökohtaisesta sähköpostista. Piilota myös ne sovelluskuvakkeiden pienet punaiset laatikot, jotka näyttävät montako ilmoitusta vaikkapa Twitterissä odottaa.
  • Siirrä puhelimen laturi pois sängyn vierestä.
  • Säilytä puhelinta kauempana. Kirjaan tai televisioon on helpompi keskittyä, kun kännykä ei ole tarttumisetäisyydellä. Poissa näkyvistä, poissa mielestä.
  • Poista osa (tai kaikki) somesovelluksista ja käytä somea vain puhelimen tai tietokoneen selaimella. Se on hankalampaa, joten aikaa tulee käytettyä vähemmän.
  • Kun olet tarttumassa puhelimeen, mieti miksi teet sen. Yritätkö hoitaa tylsyyttä tai turhautumista? Somen selaamisesta ei välttämättä tule parempi olo, vaan mahdollisesti jopa surkeampi.
  • Kokeile vaikka viikonloppuisin pidempää kännykkäpaastoa. Hyödynnä myös Älä häiritse -tilaa, joka päästää läpi vain suosikkiyhteystietojen puhelut ja viestit.

Olennaista on keksiä korvaavaa, kivaa tekemistä jolla täyttää somettamisesta jäänyt aika. Mitä kaikkea muuta ehditkään tehdä?

Subjektiivinen tuomio: ****

Catherine Price
Kuinka päästää irti puhelimesta
Suom. Lotta Sonninen
Otava 2018
200 sivua

Vanha suosikki: Karmea totuus -tietokirjasarja

Lukiko kukaan muu lapsena Karmea totuus -tietokirjasarjaa? Itse ahmin vuosituhannen vaihteessa melkein kaikki sarjaan kuuluvat kirjat (kuulostanpa muinaisjäänteeltä). Miten ne toimivat nyt melkein kolmikymppisenä?

Nostalgisen muistelun hengessä varasin kirjastosta kaksi parhaiten mieleen jäänyttä kirjaa, Karmea totuus egyptiläisistä ja Karmea totuus suklaasta. Uskon, että lapsena luettu massiivinen tietokirjamäärä vaikutti siihen, että muinainen egyptiläinen kulttuuri kiinnostaa edelleen kovasti. Ja suklaa tietysti myös.

Deary & Hepplewhite: Karmea totuus egyptiläisistä
Suom. Meme Saukko
Tammi 2000

Karmean totuuden egyptiläisistä lukaisee nopeasti, sillä kirja on vain 130-sivuinen ja sisältää runsaasti sarjakuvatyylistä kuvitusta. Huumorin varjolla lukija oppii muun muassa egyptiläisten jumalista, faraoista, kulttuurista, tavallisen kansan elämästä sekä tietysti muumioista ja pyramideista. Jossain vaiheessa teki mieli tarkistaa Googlesta joidenkin asioiden todenperäisyyttä, mutta kaipa kirja suurin piirtein on totta. :D

Lukija voi myös testata, olisiko hänestä itsestään Egyptin hallitsijaksi ja käydä läpi faraon tärkeimmät tehtävät (”Sinä et ollut pelkkä hallitsija, olit myös jumala”). Kirja opettaa myös rakentamaan pyramidin (”Aloita keskeltä ja rakenna ensimmäinen kerros 2-3 tonnin lohkareista”), koristelemaan pyramidin (”Etsi käsiisi farao, jolla on uusi pyramidi – hän tarvitsee taiteilijoita”) ja palsamoimaan muumion (”Hanki ensin käyttöösi kuollut farao”).

Hauska tapa tutustua historiaan, ja naurattaa vähän vanhempiakin!

Alan MacDonald: Karmea totuus suklaasta
Suom. Jani Kaaro
Tammi 2000

Karmea totuus suklaasta -kirjassakin on vain 159 sivua ja paljon kuvia. Kirja keskittyy erityisesti suklaan värikkääseen historiaan, ja järjestyksessä käsitellään niin Maya-intiaanien kaakaoviljelmät, eurooppalaisten hullaantuminen kaakaoon kuin suklaateollisuuden synty ja suklaapatukoiden keksiminenkin.

Mieleen jäi lähinnä, kuinka kaikki tunnetut suklaamerkit on nimetty omistajien mukaan, ja kuinka suklaan historia on miesten historiaa siinä missä moni muukin. Suomentaja on ilmeisesti lisännyt joukkoon myös tarinat kotimaisesta Fazerista. Suklaamerkkien sloganeita arvuuttelevasta kohdasta huomasi kirjan olevan parikymmentä vuotta vanha. Piti käydä tarkistamassa, onko Tuplan slogan todella ollut joskus Taitaa tyttö tietää, että on patukkaa tarjolla seinän takana. Onhan se!

Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin ihan viihdyttävää ja sivistävää luettavaa.

Kiitos jälleen kerran kirjastoille, että pidätte valikoimassa kaikenlaisia vanhempiakin kirjoja.