Michelle Obama: Becoming

Maailman kirjat -haaste: Yhdysvallat
Mistä lukujonoon: 
Bookbeatista

Ennakko-odotukset: Michelle Obaman muistelmia on hypetetty valtavasti, ja syksyllä kirja ilmestyi myös suomeksi nimellä Minun tarinani. Barack Obamakin oli valinnut kirjan yhdeksi vuoden suosikkiteoksistaan (tosin hän saattaa olla hieman puolueellinen).

Ehdin jo varaamaan kirjan kirjastosta, mutta huomasin että Twitterissä suositeltiin kuuntelemaan se nimenomaan alkukielellä. Michelle nimittäin lukee itse oman äänikirjansa! Niinpä otin kirjan kuunteluun Bookbeatissa.

Juoni: Obama kertoo elämästään alkaen varhaisesta lapsuudesta ja päättyen presidenttikauden jälkeiseen aikaan. Käsitellyksi tulevat opiskeluajat, työelämän alkuvaiheet, kuinka Michelle ja Barack tapasivat, ja sitten elämä poliitikon ja presidentin puolisona. Kirja on jaettu osuvasti kolmeen osaan: Becoming me, Becoming us ja Becoming more.

Kantavana teemana tuntuu olevan oman elämän, perheen ja miehen työn yhdistäminen ja siitä seuraavat ristiriidat. Tilanne on klassinen: Mies menee menojaan, kun vaimo hoitaa kodin, lapset ja oman työnsä. Barack Obama tekee paljon hienoa työtä poliitikkona, mutta se vaatii valtavia uhrauksia perheeltä. Michelle pyrkii kuitenkin aina tekemään omia ratkaisujaan sen verran kuin on mahdollista, ja ajamaan tärkeiksi katsomiaan asioita.

Mustana naisena hän joutuu jatkuvasti yrittämään muita enemmän pärjätäkseen. Michelle kuvaa myös elävästi julkisuuden myllytystä ja miltä tuntuu olla ilkeiden kommenttien kohteena. Jokaista ilmettä, elettä ja vaatekappaletta seurataan mediassa, ja varomaton lause voidaan irrottaa asiayhteydestään kohun aiheeksi. Erityisesti lasten kanssa Michelle ja Barack kokevat tämän hankalaksi.

Vahva, musta nainen herättää vihaa, mutta Michelle haluaa sisukkaasti ”näyttää kaikille”. Vahvan kuoren alla piilee kuitenkin epävarmuutta. Koko kirjan läpi kulkee ajatus: ”Am I good enough?” Kyllä, sinä olet.

Mikä toimi:

  • Minäkin suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan äänikirjan englanniksi! Kirjailijan itsensä lukema äänikirja on mielenkiintoinen konsepti, joka tuo kerrontaan ihan eri tavalla syvyyttä.
  • Kirja tuntuu mielenkiintoiselta kurkistukselta kulissien taakse, vaikka varmasti teoksen joka sana on tarkkaan harkittu ja hyväksytetty. Michelle on sellainen nainen, johon haluaisin tutustua.
  • Kirjaa kuunnellessa alkaa kummasti arvostaa Suomen systeemiä: Yhdessä kohtauksessa Michelle on työhaastattelussa 3-kuukautinen Sasha kainalossaan. Perhe joutuu myös palkkaamaan lastenhoitajan, jotta Michelle pääsee töihin.
  • When they go low, we go high.”

Mikä ei toiminut: 

  • 19 tunnin pituus alkoi välillä puuduttaa, varsinkin kun kuuntelin kirjaa normaalinopeudella.

Subjektiivinen tuomio: *****

PS. Mielenkiintoista muuten vertailla Michelle Obaman englanninkielistä ja suomenkielistä Wikipedia-sivua. Englanniksi hän on kirjailija, juristi ja ensimmäinen nainen – suomeksi hän on Barack Obaman puoliso ja tyyli-ikoni. Way to go!

Michelle Obama
Becoming
Penguin Books 2018
Kesto 19 h 3 min

Kokeile Bookbeatia kuukausi ilmaiseksi* (Becoming on poistunut valikoimasta, mutta Minun tarinani on kuunneltavissa suomeksi. Etu koskee uusia käyttäjiä.)

David J. Peterson: The Art of Language Invention

When I was hired to create Dothraki for Game of Thrones, I didn’t get many notes from the producers. Really there were only two things they wanted from the Dothraki language: (1) They wanted it to incorporate all the words George R. R. Martin had created in his books, and (2) they wanted it to sound harsh.

Kirjailija David J. Peterson on ammatiltaan language creator. Mikä se mahtaa olla suomeksi? Kielten luoja? Joka tapauksessa hän luo kokonaisia keinotekoisia kieliä ja saa rahaa siitä. Nettifoorumeilta lähtenyt harrastus on muuttunut työksi, kun hän on tehnyt kieliä moniin tunnettuihin tv-sarjoihin.

Tunnetuin hänen luomuksistaan on ehkäpä dothraki-kieli Game of Thrones -sarjassa. Sen hän rakensi 56:n kirjoissa käytetyn sanan pohjalta, höystettynä tuottajien toiveella että kielen pitää kuulostaa karkealta. Niinpä Daenerys Targaryenin ja kumppaneiden repliikit sarjassa eivät ole hatusta vedettyjä, vaan dothraki on kokonainen kehitetty kieli kielioppeineen ja sanastoineen. Hash yer astoe ki Dothraki?

Kirjassa The Art of Language Invention pureudutaan nimen mukaisesti keinotekoisten kielien (conlang, constructed language) luomiseen. Peterson haluaa jakaa osaamistaan nuoremmille polville. Hän käy läpi alan historiaa sekä asiat, jotka täytyy ottaa huomioon jos haluaa luoda oikeasti käytettävän, elävän kielen: äänteet, sanat, kielen kehitys ja kirjoitettu kieli.

Kirja raapaisee kutakin osiota juuri tarpeeksi syvältä, jotta esimerkiksi fonologiasta saa jonkinlaisen idean mutta aihetta tuntematon ei lopeta lukemista. Kokonaisuudessaan The Art of Language Invention tarjoaa kattavan yleiskatsauksen kielten maailmaan. Esimerkkejä käytetään paljon, osa on todellisista kielistä ja osa Petersonin omista kielistä. Lisäksi kirjassa on muutama case study, jossa pureudutaan syvemmälle Petersonin luomiin dothraki-, irathient-, high valyrian- ja castithan-kieliin.

Käy todella selväksi, ettei muutaman sanan tai lauseen heittäminen fantasiatarinaan ole vielä kielen luomista. Alan guru on tietysti J. R. R. Tolkien, joka ei luonut pelkästään useita haltiakieliä vaan kokonaisen kielikunnan.

Minulla ei riittäisi kärsivällisyys kokonaisen kielen luomiseen, mutta kielitiede kiinnostaa yleisellä tasolla. Kirja toimikin perusasioiden oppikirjana, jossa esimerkit vain olivat tavallista kiinnostavampia. Englanninkielistä tekstiä pystyi seuraamaan hyvin, kunhan keskityin. Moni asia oli tuttu jo entuudestaan, joten vain muutaman oudomman termin kanssa piti turvautua Googlen apuun. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun saksassakin esiintyvä sijamuoto datiivi selitettiin missään kunnolla! Ja olen samaa mieltä kirjailijan kanssa – German is a nightmare.

Suosittelen kirjaa erityisesti kielien kehittämisestä kiinnostuneille conlangereille, fantasia- ja scifikirjoittajille sekä kaltaisilleni nörteille, joita kielet kiinnostavat muuten vain. Kirja laajentaa ajattelua ja kutkuttaa mielikuvitusta: Mitä kaikkea kielellä voikaan tehdä ja mihin se voi taipua?

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Subjektiivinen tuomio: *****

David J. Peterson
The Art of Language Invention
Penguin Books 2015
292 sivua

Yousafzai & Lamb: Minä olen Malala

Maailman kirjat -haaste: Pakistan
Mistä lukujonoon:
Omasta hyllystä

Ennakko-odotukset: Malalan muistelmat ovat odottaneet lukujonossani ainakin pari vuotta, mutta sain viimein kirjan luettua viikon loman aikana. (Kannattaa selvästi ottaa tällainen kirja mukaan lentokoneeseen.) Olen tietysti kuullut Malalasta ja tiesin hänen saaneen Nobelin rauhanpalkinnon, mutta muuten en oikeastaan tuntenut hänen tarinaansa.

Juoni: Kirjan esipuhe alkaa päivästä, jolloin Malalan elämä muuttui: Tuntematon mies tunkeutui koulubussiin ja ampui tyttöä päähän. Tapauksen kuvailun jälkeen Malala aloittaa alusta ja kertoo lapsuudestaan, perheestään ja koulunkäynnistään. Samalla sivutaan Pakistanin historiaa, kulttuuria ja poliittista tilannetta: Talibanit saapuivat maahan ja saivat pikku hiljaa enemmän ja enemmän valtaa. Lopulta tytöt eivät esimerkiksi saaneet enää käydä koulua.

Malala alkoi pyynnöstä pitää BBC:n urdunkielisellä sivustolla salanimellä blogia, jossa hän kertoi nuoren tytön elämästä Pakistanissa. Myös perheen aktivisti-isä on  vaarassa, mutta talibanit hyökkäävätkin yllättäen tyttären kimppuun. Pari viimeistä lukua Malala kertoo uudesta elämästään ampumisen jälkeen ja pakolaisena Englannissa. Kotiin perhe ei voi enää palata.

Kuka on Malala? Minä olen Malala, ja tämä on minun tarinani.

Mikä toimi:

  • Malalasta on vaikeaa olla pitämättä: Hän on vahvatahtoinen, viisas ja ikäistään paljon kypsemmän oloinen nainen. (Lisäksi hän rakastaa lukemista.) Upeaa, että hän sai Nobelin palkinnon, ja pystyy näin edistämään tärkeäksi katsomiaan asioita. Vaikeudetkin ja kamalat tapahtumatkin voi kääntää voitoksi.
  • Naisen aseman käsittely kirjassa. Erityisesti Malala puhuu tyttöjen koulunkäynnin puolesta, sillä se avaa mahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin. Hän huomaa itsekin, ettei koulukirjoja osaa arvostaa ennen kuin ne menettää.
  • Kirja on tasapainoinen sekoitus Malalan omaa tarinaa ja tarpeellisia taustatietoja. En voi väittää olevani perehtynyt Pakistanin poliittiseen tilanteeseen, mutta nyt olen taas hieman sivistyneempi.

Mikä ei toiminut: 

  • Enpä keksi mitään valittamista.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa.

Malala Yousafzai & Christina Lamb
Minä olen Malala – koulutyttö jonka Taliban yritti vaientaa
Suom. Jaana Iso-Markku
Tammi 2015
312 sivua