Tietokirjallisuus

3 hyvää opasta toimittajanaluille

Hyvä journalismi – käytännön opas kirjoittajalle
Maarit Jaakkola
Kansanvalistusseura 2013

Hyvä journalismi on nimensä mukaisesti käytännönläheinen ja asiapitoinen journalismin perusteos, joka sopii hyvin alan opiskelijoille. Käsittääkseni tätä on käytetty ainakin Haaga-Helian journalismilinjan pääsykoekirjana. Teos sisältää kattavasti asiaa toimittajan työnkuvasta, jutuntekoprosessista aina ideoinnista jutun myymiseen, tekstin rakenteesta ja journalismin arvioinnista. Kaikki pääasialliset juttutyypit saavat oman katsauksensa, ja kirja sisältää myös paljon käytännön harjoituksia. Plussaa siitä, että verkkojournalismia ja sosiaalista mediaa luonnehditaan niin yleisellä tasolla, että teksti pätee edelleen, vaikka kirja onkin jo viisi vuotta vanha.

Livenä ja läsnä – Verkon uudet juttutyypit
Terhi Upola
Art House 2018

Jos ja kun verkkojournalismiin haluaa sitten perehtyä ajanmukaisemman teoksen avulla, voi tarttua tähän. Livenä ja läsnä on käsikirja verkkotoimittajille uusien juttutyyppien maailmaan. Mitä toimittaja voi oppia tubettajalta? Miten verkkojuttu eroaa lehtitekstistä? Miten journalismia tehdään yhdessä yleisön kanssa?

Kirjassa käsitellään esimerkiksi tarinallistamista, yleisön osallistamista, toimittajan persoonan esiintuomista, videoiden hyödyntämistä, kuvajournalismia ja pelillistämistä. Jokaisesta aiheesta on sujuva teoriaosio ja lopuksi onnistuneita hankkeita  kotimaasta ja ulkomailta, sekä niiden tekijöiden haastatteluja.

Nuoren toimittajan eloonjäämisopas
Anni Lintula & Meri Valkama
Ajatus Kirjat / Gummerus 2009

Nuoren toimittajan eloonjäämisopas on puolestaan omakohtaisempi kirja, neuvoja kokeneilta journalisteilta aloitteleville toimittajille. Anni Lintula ja Meri Valkama kertovat, kuinka toimittajaksi päästään, miten saada työharjoittelupaikka ja ensimmäinen alan työpaikka, mitä tulee muistaa työsuhdetta kirjoittaessa ja miten aloitella free-uraa.

Oman osionsa saa myös jutuntekoprosessi, hyvän journalistin ominaisuudet ja ”kuolemansynnit” sekä kirjoittajana kehittyminen. Kirja sisältää paljon kirjailijoiden omia kokemuksia joista voi oppia, ja he ovat myös haastatelleet useita muita tunnettuja toimittajia. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos!

BONUS: Tsekkaa myös Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa!

Ahlroth & Pohjola: Westerosin kirjeenvaihtaja

”Miltä kausi näyttää ja kuulostaa? Kuka jää henkiin? Kuka lopussa istuu Rautavaltaistuimella? Mitä Yön kuningas haluaa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan kirjan tässä osiossa.
Spekuloidaan.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Westerosin kirjeenvaihtaja on siitä mielenkiintoinen kirja, että sen elinkaari on vain puoli vuotta. Kirja on ajankohtainen huhtikuuhun 2019 asti, jolloin Game of Thrones -sarjan viimeinen tuotantokausi ilmestyy. Tv-sarja on ohittanut kirjat kauan sitten, joten kukaan ei tiedä, miten tarina päättyy. Tähän markkinarakoon iskee Westerosin kirjeenvaihtaja spekulaatiollaan.

Kirja osui minulla hyvään saumaan, kun olen miettinyt sarjan katsomista uudelleen alusta alkaen. Westerosin kirjeenvaihtaja toimi hyvänä muistinvirkistyksenä, eikä GoT-maratoniin tarvitse ainakaan ihan heti lähteä. Kirjassa käydään läpi tv-sarjan kaikki tähänastiset kaudet ja keskeisimmät juonikuviot. Selostamisen lisäksi kirjailijat arvioivat jaksojen ja juonenkäänteiden onnistumista ja kommentoivat niitä.

Kirjan kanssa on helppo olla samaa mieltä: kuudes ja seitsemäs tuotantokausi eivät perustu enää Martinin kirjoihin, ja sen kyllä huomaa. Juoni on yksinkertaistunut ja kerronta nopeutunut huimasti ensimmäisten kausien tasapainoisista kokonaisuuksista. Etäisyyksillä ja ajalla ei ole enää väliä – tämän myöntävät sarjan tekijät itsekin.

Sarjan henkilöistä tehdään psykoanalyysia kuin oikeista persoonista konsanaan. Kertauksen jälkeen raapaistaan pinnalta esimerkiksi sukupuolen, rodun ja uskonnon merkitystä sarjassa. Kovin syvälle ei kuitenkaan mennä. Sitä kuuluista spekulaatiota saa odottaa aika pitkään, sillä kahdeksannen kauden sisällön arvailua on 357 sivusta vain 47 sivua. Kirjailijat vaikuttavat olevan varsin varmoja asiastaan, ja heidän hahmottelemansa rakenne tulevan kauden jaksoille kuulostaa kyllä perustellulta. Onnellista loppua sarjalle ei ole tulossa, vaan se kuuluisa ”katkeransuloinen”.

Westerosin kirjeenvaihtaja kärsii jonkin verran turhasta toistosta, minkä huomaa kun kirjan ahmaisee kerralla. Kyseessä on kuitenkin varsin mukaansatempaava opus sarjan tunteville faneille – muiden ei kannata vaivautua. Nyt yritän vastustaa kiusausta ostaa HBO vielä ja alkaa tapittaa julkaistuja tuotantokausia huhtikuuta odotellessa.

Jussi Ahlroth pitää Hesarin NYT-liitteen sivulla myös Westerosin kirjeenvaihtaja-nimistä blogia, jonne hän on tehnyt monen kauden verran GoT-jaksoarvioita.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jussi Ahlroth & Mike Pohjola
Westerosin kirjeenvaihtaja
Otava 2018
357 sivua

Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia

”Asetetaanpa perinteinen asetelma toisin päin.
’Mä haluan lapsia.’
Pieni tauko. Hämmennys.
’Miksi?’
’Olen vain aina halunnut lapsia.’
’Kyllä sun mieli kuule vielä muuttuu.’”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Nefertiti Malatyn kirja Ei äitimateriaalia tarjoaa kattavan tietopaketin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Faktaosuuden lisäksi se sisältää kahdeksantoista vapaaehtoisesti lapsettoman naisen tarinat. Pariskuntia ja perheitä varten rakennetussa yhteiskunnassa vapaaehtoinen lapsettomuus on edelleen kummallista. Jos nainen ei halua lapsia, hän joutuu todennäköisesti selittämään miksei. Äidiksi tulleet naiset joutuvat harvemmin puolustamaan valintaansa.

Myönnän, etten olisi tarttunut kirjaan pelkän ulkoasun perusteella. Kannen maalaus, fonttivalinnat ja taitto antavat kirjasta kotikutoisen vaikutelman, vaikka kustantajana onkin Reuna. Kun sain tarjouksen arvostelukappaleesta, sisältö vakuutti kuitenkin sen verran, että tartuin siihen. Kirja osoittautui hyväksi teokseksi tärkeästä aiheesta. Suomessa ei ole aiemmin ilmestynyt vastaavia kirjoja.

Ei äitimateriaalia käsittelee vapaaehtoista lapsettomuutta monipuolisesti: historian kautta, biologian ja eläinkunnan näkökulmasta ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Kirjasta löytyy niin yleisimpiä syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen kuin kokoelma legendaarisia lausahduksia, joita lapsettomat saavat usein kuulla. ”Se on eri asia sitten, kun se on oma!”

Suurimman osan sivuista haukkaavat kuitenkin VELA-naisten tarinat, joissa he kertovat elämästään. On taiteilijoita, lasten ja eläinten kanssa työskenteleviä, kirjailija, muusikko, liikunnanohjaajia, sairaanhoitaja, ohjelmistoarkkitehti, asiakkuusjohtaja, eläkeläinen. Naiset ovat eri-ikäisiä ja erilaista taustoista, mutta monissa tarinoissa on myös yllättävän samankaltaisia piirteitä. Osa on tiennyt aina ettei halua lapsia, osalle vakaumus on valjennut vanhempana.

Pienistä tekstivirheistä huolimatta päädyin antamaan kirjalle viisi subjektiivista tähteä. Kaiken kaikkiaan Ei äitimateriaalia on lämminhenkinen ja tärkeä kirja, joka auttaa ymmärtämään vapaaehtoista lapsettomuutta ilmiönä. Toivon, että kirjan lukisivat erityisesti sellaiset ihmiset, jotka tykkäävät kysellä tutuilta ja tuntemattomilta että milloinkas teille tulee lapsia. (Pieni neuvo: Älkää kysykö.)

Subjektiivinen tuomio: *****-

Nefertiti Malaty
Ei äitimateriaalia
Reuna 2018
194 sivua