Rämö & Valtari: Unelmahommissa

Se, että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. – – Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kukapa ei joskus miettisi, miten hienoa olisi elää blogia kirjoittamalla? Salamatkustaja-blogia pitävä, Islannissa asuva Satu Rämö ja Lähiömutsi-bloggaaja Hanne Valtari kertovat kirjassaan, miten ovat luoneet itse omat unelmaduuninsa. Kirja on jakanut blogeissa jonkin verran mielipiteitä, mutta minulle se oli ihanan inspiroivaa ja sopivan kevyttä lukemista kesälle.

Naisten omiin unelmaduuneihin kuuluu esimerkiksi bloggaamista, kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittamista, matkustamista, sometyöskentelyä, tuottajana ja matkanjohtajana toimimista ja kivijalkakaupan pitämistä Islannissa. Omien yritystensä kautta he voivat tehdä sitä, mikä milloinkin kiinnostaa eniten ja mistä joku on valmis maksamaan jotain.

Kirjoittajat myös neuvovat, miten lukija pystyy halutessaan samaan. Kaikkien unelma ei tietenkään ole blogin pitäminen – kirja kehottaakin miettimään, mitä sellaista osaa ja tykkää tehdä, josta joku muu olisi valmis maksamaan. Eikä unelmaduuni synny yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Blogeillaan tienaavat eivät yleensä tarkemmin avaudu työnsä sisällöstä tai siitä, miten sitä rahaa oikeasti tehdään. Oli siis virkistävää lukea konkarien omakohtainen ja avoin kokemus asiasta.

Unelmahommissa ei ole pelkkä haihattelukirja, vaan mukana on myös sopiva annos realistisuutta. Vaikka alussa meinasinkin heittää kirjan seinään kun luin hehkutusta rennosta työpäivästä Balin paratiisirannalla, käsittelyyn pääsevät myös vähemmän ihanat käytännön asiat. Blogi ei ala tuottamaan rahaa tuosta vaan, vaan vaatii ensin satoja tunteja työtä. Lifestylebloggaja on tavallaan aina töissä. Ja unelmatyötäänkin tekevä ihminen voi uupua, kun paahtaa menemään liian innokaasti ja asioita kasautuu liikaa.

Pyysin kirjasta arvostelukappaleen kun ystäväni vinkkasi siitä – hän arvasi ihan oikein, että kirja vetosi myös meikäläiseen. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoittajiin, kun itseänikin kiinnostaa vähän kaikki, enkä haluaisi tehdä työkseni pelkästään yhtä asiaa. Ja olisihan se nyt hienoa, jos pystyisi rahoittamaan maailmanympärimatkan kirjoittamalla matkajuttuja ja blogia. Mutta kirjoittajien sanoin – kaikkea ei tarvitse tehdä nyt, kyllä sitä vielä ehtii.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Satu Rämö ja Hanne Valtari
Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät
WSOY 2017
351 sivua

Laura Honkasalo: Nuukaillen

nuukaillen-eli-kuinka-pelastin-kukkaroni-ja-maailman”Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä.”

Luulin alun perin, että Laura Honkasalon kirjan Nuukaillen on taas yksi opas säästäväisempään elämäntapaan. Kirja paljastui kuitenkin enemmän Honkasalon elämänkerralliseksi tarinaksi, jossa hän kertoo elämänmuutoksestaan yksinhuoltajaksi jäämisen jälkeen ja tutustumisestaan nuukailun maailmaan.

Tällaisena kirja toimii oikein hyvin, ja sai ainakin minut lukemaan innokkaasti. Kerronnan seassa on runsaasti hyviä vinkkejä ja ajatuksia yksinkertaisempaan arkeen.

Kirjassa keskitytään vuorollaan moniin aiheisiin: ruokaan ja tähteisiin, kotikutoisiin kosmetiikkatuotteisiin, vaatehankintoihin ja laukkuihin, brändäykseen, lastentarvikkeisiin, hamstraamiseen ja tavaroiden karsimiseen.

Oman lukunsa on saanut myös supernuukailija, jolla minimalismi on keikahtanut toiseen ääripäähän (eikä sekään ole hyvä). Honkasalo puhuu paljon muoti- ja sisustusbloggaajista ja heidän vaikutuksestaan kulutuskäyttäytymiseen, ehkä minun makuuni vähän liikaakin.

Lukujen välissä on hauskoja lainauksista vanhan ajan kotitalousoppaista sekä Honkasalon omia nuukailu- ja ekoiluvinkkejä. Lyhyet luvut sopivat erinomaisesti luettavaksi yksi kerrallaan aamupalapöydässä, kuten minä tein. Honkasalon ote on lämminhenkinen ja hän puhuttelee lukijaa suoraan.  Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta kovasti ja suosittelen muillekin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Laura Honkasalo
Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman
Kirjapaja 2014
200 sivua

Anne Frank: Päiväkirja

Usko minua: kun ihminen on ollut puolitoista vuotta suljettuna sisään, joinakin päivinä hänestä tuntuu kaikki ylivoimaiselta, kaikesta oikeudenmukaisuudesta tai kiittämättömyydestä huolimatta. Tunteita ei voi tukahduttaa, haluaisin pyöräillä, tanssia, viheltää, nähdä maailmaa, tuntea olevani nuori, tietää että olen vapaa, kaipaan sitä kaikkea suunnattomasti, ja kuitenkaan en saa näyttää muille kaipaustani.

Anne Frankin Päiväkirja on ollut lukulistallani jo vuosia, ja jostain syystä se on kummitellut mielessäni kuivakkana historiateoksena. Avasin vihdoin kirjan (kun olin uusinut sen viisi kertaa kirjastosta) ja huomasin, että mielikuvani on kaukana todellisuudesta. Annen 13-15-vuotiaana kirjoittamat päiväkirjatekstit ovat mukaansatempaavia, eloisia ja huumorilla höystettyjä, vaikka ne kuvaavatkin kurjia oloja.

Anne aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen saatuaan sen lahjaksi 13-vuotissyntymäpäivänään. Alkusivut täyttyvät kepeästä pohdinnasta ja tyttöystävien sekä ihailijoiden luonteenlaadun ruotimisesta. Kesällä 1942 koko perhe joutuu kuitenkin menemään maan alle sodan ja juutalaisvainojen takia. Mukaan erääseen toimistorakennukseen tehtyyn ”salaiseen siipeen” tulee myös van Daanin kolmihenkinen perhe sekä myöhemmin hammaslääkäri herra Dussel.

Koko kaksivuotisen piiloutumisjakson ajan Anne kirjoittaa päiväkirjaansa. Kirjaan tallentuu kuvauksia perheen sisäisistä ja perheiden välisistä ristiriidoista, päivärytmistä piilossa, syödystä ruoasta, opiskelusta, syntymäpäivistä ja lahjoista, rakennukseen tehdyistä murroista ja pelosta, pommituksista ja ulkoa kuuluvista ampumisista.

Anne kuvaa tekstissä paljon tunteitaan ja tuulettaa turhaumiaan. Hän pohtii paljon myös rakkautta ja seksuaalisuutta. Alkuvaiheessa van Daanin perheen poika Peter ärsyttää Annea valtavasti, mutta ajan kuluessa hän ihastuu tähän ja saa pojalta myös ensisuudelmansa. Päiväkirjassa näkyy hyvin Annen kasvu parissa vuodessa itsepäisestä ja hieman nenäkkäästä tytöstä ajattelevaiseksi nuoreksi naiseksi, joka tunnistaa myös omat virheensä.

Kauheista olosuhteista huolimatta Anne on usein onnellinen, ja kirjoittaa etenkin luonnosta ylistävään sävyyn. Hän toistaa moneen kertaan, että monilla muilla asiat ovat huonommin. Mädät perunat eivät ole herkullista syötävää, mutta parempi sekin kuin kiinni jääminen. Asenteesta voisi ottaa itsekin oppia! Tekstistä paistaa luotto tulevaisuuteen ja toivo paremmasta. Anne kirjoittaa paljon tulevaisuudensuunnitelmistaan, opinnoista ja pohtii naimisinmenoa.

Pidin kirjasta kovasti. Anne tekee paljon teräviä huomioita, viisaita havaintoja ja teksti on älykästä. Annen ajatuksiin on monessa kohtaa helppo samaistua, ja hän käy läpi paljon samanlaisia tunteita kuin itsekin nuorempana. Teksti koskettaa, kun ajattelee Annen perheen myöhempiä vaiheita. Kirja on myös autenttinen kurkistus 1940-luvun ajan juutalaisten elämään, eikä ihmisten julmuutta voi kuin ihmetellä. On myös ihmeellistä, miten perhe selvisi niinkin hyvin kaksi vuotta piilossa katseilta. Se vaati rutkasti kekseliäisyyttä, sopeutumista ja monta luotettavaa ja uskollista ihmistä, jotka avustivat perhettä.

Elokuun 4. päivänä vuonna 1944 piiloutuneiden joukko vangittiin, todennäköisesti joku oli ilmiantanut heidät. Kahdeksasta hengestä ainoana selviytyi Annen isä Otto Frank, joka toimitti myöhemmin tyttärensä päiväkirjasta julkaisukelpoisen version. Anne ja hänen siskonsa Margot kuolivat lavantautiin Bergen-Belsenin keskitysleirillä keväällä 1945.

Nyt jostakin muusta: olet jo kauan tiennyt, että minun rakkain toiveeni on tulla sanomalehtinaiseksi ja myöhemmin kuuluisaksi kirjailijattareksi. Jää vielä nähtäväksi, voinko joskus toteuttaa nämä suureelliset (hullut) toiveeni, mutta nyt minulla on kyllä aiheita tarpeeksi. Sodan jälkeen haluan joka tapauksessa julkaista kirjan nimeltä Salainen siipi, onnistuuko se, en tiedä, mutta päiväkirjani on tarkoitettu sitä varten.

Subjektiivinen tuomio: *****

Päiväkirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja on inspiroinut muuta taidetta.

Anne Frank (toim. Otto H. Frank ja Mirjam Pressler)
Päiväkirja
Suom. Anita Odé
Tammi 2011
421 sivua

Kävin viime vuonna Berliinissä Anne Frank -museossa. Siellä oli näytillä päiväkirjan ensimmäinen sivu.