Kati Tiirikainen: Ujon urakirja

Tutustuessani työnantajien toiveisiin huomioni kiinnitti eräässä työpaikkailmoituksessa vaadittujen ominaisuuksien lista:
’Olet sosiaalisesti erittäin taidokas ja ihmisenä ulospäin suuntautunut. Sinulla on loistavat viestintä- ja esiintymiskyvyt sekä suomeksi että englanniksi.’ Arvaatko, mikä työpaikka oli kyseessä? Annan vinkin: kyse ei ollut ulkoministerin pestistä. Ilmoitus koski tilastotieteilijäharjoittelijan paikkaa. —

Ujon urakirja tarttui mukaani kirjaston Bestseller-hyllystä kahden viikon laina-ajalla. Ilmeisesti tällaiselle kirjalle on siis kysyntää. Kyseessä on suhteellisen uusi, vuonna 2016 ilmestynyt teos. Aikaisemmin on ilmestynyt paljon erityisherkkyyttä tai introverttiyttä käsitteleviä kirjoja, joten aihe on selkeästi pinnalla.

Ujon urakirjan painopiste on nimensä mukaisesti opiskelu- ja työelämässä. Kuinka selvitä työstä ja koulusta, jos on ujo? Entä jos ujous rajoittaa unelma-ammatin valintaa tai päivittäistä arkea työssä? Entä esiintymisjännitys, puheet, kokoukset ja small talk?

Aluksi Tiirikainen käsittelee ujoutta yleisellä tasolla. On tärkeää erottaa introvertit ja ekstrovertit ujoista ja ei-ujoista: ekstrovertti voi olla ihan hyvin olla ujo ja toisin päin. Mukaan otetaan vielä lisäksi erityisherkkyyden käsite. Ujoudella Tiirikainen tarkoittaa kirjassaan sosiaalisissa tilanteissa esiintyvää epämukavuutta. Kirjan puolivälin jälkeen keskitytään varsinaiseen aiheeseen eli alan valintaan, opiskeluun, työn hakemiseen ja elämään työpaikoilla,

Tiirikainen kirjoittaa ymmärtäväisellä otteella, ja kirjaa on ujonkin mukava lukea niin ettei syyllistä itseään. Tärkeä oppi on, että omaa luonnettaan kannattaa arvostaa ja tajuta, että erilaisia ihmisiä tarvitaan. Sitä paitsi sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asia – sosiaalisia taitoja voi aina oppia, vaikka tuntisikin epämukavuutta sosiaalisissa tilanteissa. Kirjaan on koottu paljon käytännöllisiä harjoituksia ja pohdintatehtäviä, joita en tosin jaksanut tehdä.

Aihe oli kiinnostava, koska tunnistan itsessäni monia käsiteltyjä juttuja kuten jännittämistä ja ajoittaista ujoutta. Kirja ei sinänsä kuitenkaan tarjonnut paljoakaan uutta, koska olen ehtinyt jo lukea paljon muuta kirjallisuutta temperamenttieroista, erityisherkkyydestä ja introverteistä. Tuntui, että teksti myös toisti aika paljon itseään. Toisaalta ehkä en myöskään ole tarpeeksi ujo, jotta hyötyisin kirjasta täysillä. Jos ei ole ehtinyt syventyä vielä aiheeseen ja oma ujous mietityttää, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan.

Ujon toki kannattaa harjoitella sosiaalisia taitoja omien rajojensa puitteissa, jos ujous häiritsee elämää. Olisi silti hienoa, jos myös työelämässä osattaisiin arvostaa ujoja ihmisiä siinä missä ei-ujojakin. Alun sitaatin mukaisesti, työpaikkailmoituksia selatessa tuntuu että lähes jokaisessa paikassa haetaan säkenöivän dynaamista ekstroverttia, jolla on erinomaiset viestintä- ja esiintymistaidot vähintään suomeksi ja englanniksi. Läheskään kaikki eivät sellaisia ole, eikä läheskään kaikissa työpaikoissa oikeasti tarvitsisi olla. Myös meitä introverttejä ja ujompia ihmisiä tarvitaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten se ei pääse mukaan tämän vuoden lukuhaasteeseen.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kati Tiirikainen
Ujon urakirja: Keinoja työelämän sosiaalisiin tilanteisiin
Atena 2016
260 sivua

Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria

Kummallinen kissa on ollut alusta saakka. Egyptissä sitä palvottiin jumalattarena. Roomassa sitä kunnioitettiin hiirten pyydystäjänä. Kristillisessä Länsi-Euroopassa kissan maine musteni sitä mukaa, kun mustia kissoja yhdistettiin paholaiseen ja noituuteen. Alusta lähtien kissa ja nainen on liitetty toisiinsa. Vasta valistuksen aikana kissan maine parani Euroopassa. Lopulta kaupungistuminen teki siitä länsimaissa monien suosikin.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Syksyllä 2016 ilmestynyt Kissojen maailmanhistoria kertoo nimensä mukaisesti maailman historiasta kissojen näkökulmasta. Yllä oleva esipuheesta napattu lainaus tiivistää kirjan sisällön hyvin: kirja seuraa kissojen elämää esihistoriasta muinaisen Egyptin ja antiikin Rooman kautta keskiajan Eurooppaan, piipahtaa välillä idän uskontojen ja islamin reviirillä ja palaa sitten valistuksen ajan Eurooppaan, jossa viihdytään aina nykyajan internetin kissahuumaan saakka.

Kissan historia kiertyy tiiviisti uskontojen historiaan. Välillä teoksen keskivaiheilla tuntui, että olisin lukenut kissakirjan sijaan valikoitua kirkkohistoriaa. Kristityt ja juutalaiset tuntuvat olevan joka kohdassa pääasiallinen syypää kissan ahdinkoon, oli kyse sitten juutalaisen tarinaperinteen kissademonista, paavien tai munkkien kissavihasta tai siitä, kuinka ”kristikunnassa vallitsi inho henkilökohtaiseen hygieniaan”, mikä aiheutti kaupunkien likaisuuden ja ruton leviämisen (jonka takia tapettiin kissoja). Idän uskontoja ja erityisesti islamia kuvataan sen sijaan kissaystävällisiksi uskonnoiksi.

Mielenkiintoisimmat osiot olivat mielestäni muinaisesta Egyptistä kertova luku, kirjan nykyaikaa ja lähihistoriaa käsittelevät luvut sekä pienet tietoiskut, joita on siroteltu sinne tänne leipätekstin lomaan. Tietoiskut käsittelevät vaikkapa poliitikkojen kissoja, kissojen syömistä eri puolella maailmaa, kissoja sodassa, historian kissavihaajia ja kissanrakastajia.

Kirjan loppuluvuissa päästään lähelle nykyaikaa, ja kerrotaan esimerkiksi kissakuvien ja videoiden historiaa. Hauska yksityiskohta on, että valokuvat kissoista yleistyivät jo 1900-luvun alussa, ja niistä painettiin esimerkiksi huippusuosittuja postikortteja. Myös kuuluisia kissoja kuten Irvikissa, Karvinen ja Schrödingerin kissa, esitellään. Mielenkiintoinen huomio on, että Walt Disney ei pitänyt kissoista – ja niinpä Disneyn elokuvissa tai sarjakuvissa kissat esitetäänkin useimmiten pahiksina.

En oikein tiedä mitä odotin, mutta kirja oli paljon tuhdimpi tietopaketti kuin ajattelinkaan – täynnä yksityiskohtia, henkilöitä ja vuosilukuja. Mikään kerralla luettava hotkaisu tämä ei ollut, vaan vaati pureskelua pienissä pätkissä. En olisi uskonut, että kissoista on näin paljon materiaalia olemassa eri historian aikakausilta. Kirjan loppusivuilta löytyy kolmisenkymmentä sivua lähdekirjallisuutta.

Kevyen lukemisen ystäville en tätä kirjaa suosittele, mutta jos haluaa perehtyä seikkaperäisesti kissan historiaan ja ihmisten suhtautumiseen kissaan eri aikoina, Kissojen maailmanhistorian voi lisätä lukulistalle. Harmittaa, etten päässyt kirjan julkkareihin, sillä ne pidettiin Helsingin kissakahvila Helkatissa!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan kannessa on eläin.

Subjektiivinen tuomio: ***

Petri Pietiläinen
Kissojen maailmanhistoria
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2016
352 sivua

James Essinger: Adan algoritmi

— Ada oivaltaa sen ydinseikan, että analyyttinen kone ja Jacquard-kutomakone toimivat pohjimmiltaan samoin, ja niin hän tekee upean ja valtaisan käsitteellisen loikan, jonka perusteella hänet on katsottava tietokoneen esihistorian merkittäväksi hahmoksi – ja kiistatta sen johtavaksi naishahmoksi. Jakso osoittaa hänen ymmärtäneen täsmälleen, mikä tietokone on.

Löysin Vastapainon tuoreen kirjan Adan algoritmi syksyn 2016 kirjakatalogista, ja kävin saman tien varaamassa sen kirjastosta itselleni. Ada Lovelacen tarina ei ollut tuttu, ja alkoi kiinnostaa, miten 1800-luvun alussa elänyt nainen vaikutti digiajan alkamiseen.

James Essingerin teos kertoo Ada Lovelacen elämänvaiheista ja työstä perusteellisesti, mutta huumorilla höystettynä. Samalla tutustutaan myös moniin Adan elämän tärkeisiin hahmoihin. Essinger maalailee värikkäät kuvat henkilöiden luonteista eikä epäröi kommentoida heidän tekemisiään. Kirjan tyylistä tulee monessa kohdassa mieleen Jane Austenin kepeän ironinen tyyli, vaikka nyt onkin kyse todellisista historian henkiöistä.

Valitettavasti suurimmasta osasta asiakirjaa ei saa selvää: 1800-luvun alussa lukukelpoista käsialaa ei pidetty herrasmiehelle välttämättömänä ja Greig oli kaikin puolin herrasmies.

Kirja pohjustaa Adan tarinaa kertomalla ensin hänen isovanhemmistaan ja vanhemmistaan. Ada Lovelacen isä oli kuuluisa runoilija lordi Byron, joka muun muassa petti vaimoaan siskopuolensa kanssa ja jätti jälkeensä raskaat velat. Äiti lady Annabelle oli alkuun arka nuori nainen, mutta tästä kasvoi Adan elämää vahvasti ohjaileva, määrätietoinen nainen. Estääkseen liiallisen mielikuvituksen (jota pahamaineinen runoilijaisä edusti), lady Byron ohjasi tyttärensä päättäväisesti matematiikan pariin. Ada saikin kattavan koulutuksen, mutta ei päässyt toteuttamaan taipumuksiaan koskaan kunnolla, koska sattui olemaan nainen.

Hänen [Adan ystävän, matemaatikko Mary Somervillen] isänsä uskoi – tuohon aikaan tällainen ei ollut epätavallista – että ’abstraktin ajattelun aiheuttama rasitus vahingoittaisi naisen haurasta ruumiinrakennetta’.

Parikymppisenä Ada tutustui kuitenkin matemaatikko Charles Babbageen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Heidän välilleen kehittyi ystävyys ja he tekivät paljon yhteistyötä. Kirja osoittaa, kuinka suuri vaikutus Adalla oli Babbagen työhön, vaikka Babbage itse suhtautuikin Adaan usein alentuvasti omana ”tulkitsijanaan”.

Ada muun muassa käänsi Babbagen suunnittelemasta analyyttisesta koneesta kirjoitetun artikkelin ranskasta englanniksi, ja lisäsi siihen omat huomautuksensa, jotka olivat kolme kertaa pidemmät kuin alkuperäinen artikkeli. Yksi huomautuksista on niin monimutkainen algoritmi, että sitä pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmana. Adan mukaan on myöhemmin nimetty ohjelmointikieli.

Adan algoritmi on kiinnostava ja nopealukuinen kirja, jonka luin yhdessä vuorokaudessa (olosuhteiden pakosta – varattua kirjaa ei saanut uusia). Essingerillä on ollut käytössään runsaasti lähdemateriaalia ja kirjeitä, ja välillä jopa ihmetyttää kuinka tarkasti hän pystyy kuvaamaan 150 vuotta sitten eläneen elämänvaiheet. Kirja on paitsi viihdyttävä tietokirja, myös kiinnostava katsaus varhaisen tietokoneen historiaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten tämä teos ei pääse lukuhaasteeseen 2017 mukaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

James Essinger
Adan algoritmi – Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan
Suom. Tapani Kilpeläinen

Vastapaino 2016
310 sivua