***

Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika

konmari”KonMari-menetelmä on mutkaton, fiksu ja toimiva tapa päästä eroon sekasotkusta ja epäjärjestyksestä. Aloita heittämällä tavaraa pois. Järjestä seuraavaksi tilasi täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti. Jos noudatat tätä strategiaa, et enää koskaan palaa epäjärjestykseen.”

KonMari on ollut minulla pitkään lukulistalla, ja olen lukenut sekä hehkuttavia arvioita että paljon kritiikkiä kirjaa kohtaan. Ennakkoasenteeni oli suhteellisen kriittinen. KonMari onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti, vaikka suhtaudunkin sen periaatteisiin edelleen pienellä varauksella.

Marie Kondo on japanilainen siivousguru, joka on kehittänyt KonMariksi nimeämänsä menetelmän tavaroiden raivaamiseen. Hän tyrmää monimutkaiset ja asteittaiset siivousmenetelmät, ja antaa tilalle tasan kaksi vaihetta: ensin käydään joka ikinen tavara kodissa läpi, ja kysytään itseltä tuottaako esine mielihyvää vai ei. Jos ei, tavara heitetään pois. Jos esine säilytetään, toinen vaihe on etsiä sille kodista sille oma paikka ja laittaa se aina käytön jälkeen sinne takaisin. Näin kodissa säilyy järjestys vastaisuudessakin.

Ajatus tavaroiden karsimisesta pelkän fiiliksen perusteella ihmetyttää. Eihän kaikista tavaroistaan voi mitenkään saada ”mielihyvää”. Vai voiko? Menetelmä on todella raju, varsinkin jos on taipumusta luoda tavaroihin tiukkoja tunnesiteitä ja luopuminen on vaikeaa. Toisaalta ajatus myös kiehtoo. Kondo maalailee näkymää esimerkiksi kirjojen karsimisen jälkeen:

”Kuvittele, millaista olisi, jos sinulla olisi hyllyn täydeltä pelkästään rakkaita kirjoja. Eikö olekin kiehtova mielikuva? Voiko kirjojen ystävällä enää suurempaa onnea olla?”

Periaate toimii varmasti hyvin vaatteiden, kenkien, asusteiden, kosmetiikan, koriste-esineiden, kirjojen ja sen sellaisten kanssa. Luulen kuitenkin, että jokaisessa kodissa on joitain pakollisia asioita, jotka eivät tuo erityistä mielihyvää. Vakuutuspapereista ja tärkeistä asiakirjoista Kondo joutuu myöntämään itsekin, etteivät ne tuota hänelle hyvää mieltä, mutta ne on silti pakko säilyttää.

Kirja on itsessään helppolukuinen ja hyvin jäsennelty. Kondo kertoo omasta nuoruudestaan ja kuinka alun perin innostui tavaroiden järjestelystä. Hän tunnustaa myös tehneensä paljon virheitä, esimerkiksi heittäneensä perheenjäsensä tavaroita salaa pois. Tekstistä paistaa kuitenkin itsevarmuus – Kondo uskoo oman nykyisen järjestelmänsä toimivuuteen ja paremmuuteen.

Kondo on sitä mieltä, että kodin järjestys vaikuttaa myös kaikkeen muuhun elämään. Hän kertoo asiakkaista, jotka ovat kodin siivoamisen jälkeen muuttaneet täysin elämänsä suuntaa ja alkaneet vihdoin tehdä sitä, mitä pitävät. Kirjan lopussa hän väittää, että varsinainen elämä voi alkaa vasta kun koti on raivattu – tästä voi olla montaa mieltä.

Itse olisin kaivannut edes jonkinlaista näkökulmaa tavaroiden poistamiseen. KonMari-menetelmässä tavaran karsiminen päättyy yksinkertaisesti ”pois heittämiseen”. Itse olen ainakin huomannut, ettei tavaroiden karsiminen kotoa ole sinänsä vaikeaa, vaan loppusijoituspaikan keksiminen niille. Kirpparille, kierrätykseen, lahjoitukseksi, keräykseen vai jonnekin muualle? Käyttökelpoisen kaman kerääminen jätesäkkeihin ja heittäminen roskiin tuntuu aika ankealta.

Kirjassa näkyy taustalla myös shintolainen ajattelu. Kondo suhtautuu esineisiin kuin ne olisivat elollisia olioita: niitä pitää kiittää hyvin tehdystä työstä ja laukku pitää töiden jälkeen tyhjentää jotta sekin saa levätä. Hän kertoo aina tervehtivänsä uuden asiakkaansa kotia polvistumalla eteiseen ja esittelemällä itsensä ja työnsä. Näin kodin järjestely sujuu hänen mukaansa helpommin. Kondo ei kuitenkaan sinänsä tuputa filosofiaansa, kunhan vain kertoo miten toimii.

Itse en aio alkaa juttelemaan kamoilleni tai polvistumaan eteiseen, mutta tavaran arvostaminen on mielestäni hyvä periaate. Jonkinlaista kevytversiota KonMarista voisin kokeilla, ja käydä esimerkiksi kirjahyllyni Kondon periaatteiden avulla läpi. Hylly täynnä pelkästään rakkaita kirjoja on varsin kiehtova ajatus.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

PS. Juteltiin kaverien kanssa KonMarin metodista ja eräs ystäväni kutsui sitä konmarinoinniksi. Alan ehdottomasti käyttää tätä termiä!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Marie Kondo
KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Suom. Päivi Rekiaro
Bazar 2015
214 sivua

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

kudottujenkujienkaupunki”Tämä yö on toisenlainen. Uni on ohutta talossa, sillä aukion kivillä kuivuu vieras veri. Hiekka valuu tiimalaseissa hitaana. Yskähdykset, askeleet ja salaa vaihdetut sanat vaimenevat vähitellen. Näen tytön edessäni joka kerta, kun silmäni sulkeutuvat. Vaikka tiedän, että hyökkääjän täytyy olla kaukana, jokainen varjo seinillä on tavallista tummempi.”

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki kuului kesämaratonin luku-urakkaan, ja postaus on pyörinyt blogin luonnoksissa siitä saakka. Kirja herätti paljonkin ajatuksia, mutta niitä on ollut vaikeaa koota järkeväksi tekstiksi.

Kirja sijoittuu meren keskellä olevalle saarelle, jota piinaavat toistuvat tulvat. Saarta hallitsee kivisessä tornissa majaileva neuvosto, ja kaikkien asukkaiden on muun muassa käytävä vuosittain Musteellamerkinnässä hankkimassa ikätatuointi. Unien näkeminen on kiellettyä, ja kaikkein pahinta on, jos nukkujan luona vierailee yöllä painaja. Kirjan päähenkilö on Eliana, joka elää ja työskentelee kutojana Seittien Talossa. Hänellä on kaksikin salaisuutta: toisin kuin muut naiset, hän osaa lukea ja kirjoittaa, ja sen lisäksi hän näkee unia.

Eliana yrittää piilotella unennäköään nukkumalla mahdollisimman vähän, ja eräällä yöllisellä vartiovuorolla hän löytää meren rannasta pahoinpidellyn nuoren naisen. Nainen ei voi kertoa tarinaansa, sillä hänen kielensä on leikattu irti. Mistä nainen on tullut ja miksi hänen kämmeneensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi? Vesi, muste, rakkaus ja kuolema ovat vahvasti kirjan teemoja.

Itärannan kieli on unenomaista, hurjan kaunista ja soljuvaa. Hän on luonut jälleen kiehtovan fantasiamaailman, eikä selittele asioita sen kummemmin. Yhteiskunnan lainalaisuudet selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä, ja lukijan pitää ymmärtää lukea myös rivien välistä. Lukumaraton ei ehkä ollut otollisin aika lukea Kudottujen kujien kaupunkia, kun tavoitteena oli lukea mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.

Useimmat muut ovat ylistäneet kirjaa loistavaksi, mutta minulle kirja jätti melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nautin todella paljon runollisesta kielestä, mutta ehkä juuri sen takia juoni jäi minulle etäiseksi.  Monet asiat verhottiin niin hyvin kielikuviin, että ne jäivät hämäriksi. Saaren salaisuudet ovat monimutkaisella solmulla.

Lopussa luin kirjan viimeisen luvun kolme kertaa, enkä siltikään ymmärtänyt mitä siinä tapahtui. Mikä oli lopulta hahmojen kohtalo? Vai kuuluiko lopun ollakin unenomaisen hämärä ja lukijan itse tulkittavissa? Pidän kirjoista, joissa kaikkea ei selitetä, mutta jos tapahtumat esitetään liian viitteellisesti, tuntee olevansa vain vähän tyhmä.

Tuntuu hassulta antaa ulkonaisesti näin hyvälle kirjalle vain kolme tähteä, mutta se olkoon subjektiivinen arvio kunnes luen kirjan uudestaan. Harmillisesti kukaan ei ole vielä kirjoittanut kirjasta Wikipedia-artikkelia ja tiivistänyt juonta sinne kivasti. Opetus: Keskity lukumaratonissa yksinkertaisempiin ja juoneltaan helppolukuisiin romaaneihin.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on myrsky. 

Subjektiivinen tuomio: ***½

Emmi Itäranta
Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015
335 sivua

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

villijoutsenet_ja_muita_kertomuksia”Tässä kaupungissa elää prinssi, jonka vasen käsivarsi on samanlainen kuin muillakin, mutta oikea on joutsenen siipi. Hänet ja hänen yksitoista veljeään taikoi joutseniksi heidän räävitön äitipuolensa, tällä kun ei ollut pienintäkään aikomusta kasvattaa kahtatoista miehensä ex-vaimon synnyttämää poikaa.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tästä kirjasta on suhteellisen vaikea kirjoittaa. Pyysin Villijoutsenet ja muita kertomuksia arvostelukappaleena, koska nykyaikaan tuodut sadut ja kysymys ”mitä tapahtui sen jälkeen kun he elivät onnellisina elämänsä loppuun?” herättivät mielenkiinnon. Fanitan isosti perinteisiä satuja ja kertomuksia. Odotin kirjan olevan humoristista ja oivaltavaa viihdettä alkuperäisten satujen pohjalta, mitä se olikin. Sen lisäksi mukana oli kuitenkin myös paljon synkempiä sävyjä.

Kirjassaan Cunningham ottaa käsittelyyn kymmenen vanhaa kertomusta ja värittää ne uuteen muotoon. Lumikki, Tähkäpää sekä Kaunotar ja hirviö ovat helposti tunnistettavissa, mutta mukana on myös tuntemattomampia satuja kuten Tittelintuure ja Villijoutsenet. Löysin itseni parikin kertaa Wikipedian syövereistä kertaamassa jonkin satuklassikon ”oikeita” juonenkäänteitä. Pari tarinaa minulta jäi tunnistamatta kokonaan Googlen suopeasta avusta huolimatta.

Cunninghamin kertomukset tuovat esiin uusia puolia monista henkilöistä ja erityisesti alkuperäisten satujen pahiksista. Tarinoissa tutustutaan esimerkiksi Hannun ja Kertun pahan noidan menneisyyteen ja Tittelintuuren mielenmaisemaan. Kertojan tyyli vaihtelee, ja pari satua oli kirjoitettu jännästi sinä-muodossa. Kertomuksissa tunnutaan liikkuvan jossain perinteisen satumaiseman ja nykyajan välillä – prinssit hengaavat baareissa ja tuoreen kuningattaren kuva päätyy viirien lisäksi myös matkamuistomukeihin.

Kirjan kieli on hyvää ja 150-sivuinen teos oli nopeasti luettu, vaikka pariin kertomukseen pitikin palata uudelleen. Kuvaus on humoristista ja oivaltavaa, ja pari kertaa nauroin ääneen. Tarinat toisaalta myös koskettivat, ja erityisesti satu pariskunnan kolmesta toivomuksesta sai ajattelemaan.

Muutamista kohdista jäi kuitenkin epämiellyttävä fiilis. Kirja on selkeästi aikuisille suunnattu, kun mukaan on tuotu hahmojen seksiseikkailuja, sadistisuutta, alkoholismia ja fetissejä. Tajusin, että pidän sittenkin mieluummin sadut satuina ja (inho)realismin realismina. Kirjan jälkeen pitikin katsoa pari kepeää Disney-elokuvaa vastapainoksi.

Toisaalta Cunningham kuvaa kauniisti myös onnellisten loppujen muotoutumista pitkiksi liitoiksi, joissa puolisot ”vaistoavat toisensa ajatukset niin hyvin, että mies ymmärtää sanoa ’Joo’ – tietämättä lainkaan, mihin on vastannut myöntävästi.” Erityismaininnan ansaitsee Yuko Shimizun mielettömän kaunis piirroskuvitus. Kirjan viimeisen tarinan alkuperää en tunnistanut, mutta onneksi se päätti satukokoelman suhteellisen onnelliseen loppuun.

Subjektiivinen tuomio: ***

Michael Cunningham
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
Suom. Kristiina Drews
Gummerus 2016
150 sivua

VINKKI: Tällä hetkellä Yle Areenassa on kuunneltavissa myös mielenkiintoinen seitsemänosainen sarja Olipa kerran, jossa pureudutaan satuihin ja tutustutaan niiden historiaan. Kannattaa kuunnella!