***

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki

Ninette astui eteenpäin, ojensi kätensä ja kosketti. Muna oli kylmä ja osittain hiekan peitossa. Niin myös toinen ja kolmas. Ne olivat kuolleita, hylättyjä munia. Silti Ninette silitti niitä ja kokeili kiertää käsivartensa niiden ympäri – kädet eivät yltäneet – ja tunnusteli, jos olisi tuntenut hieman lämpöä jossain.

Tuhannen ja yhden yön tarinoiden inspiroiman Käärmeiden kaupungin voisi luokitella vaikkapa aavikkofantasiaksi. Alatalo on rakentanut kiehtovan kuivan ja kuuman maailman, jossa myös magia on jatkuvasti mukana.

Kaikilla kolmella nuorella päähenkilöllä on erityislaatuisia voimia. Ninette osaa kommunikoida käärmeiden kanssa, Arry voi muuntautua toiseksi ihmiseksi ja Sulwaen on aloitteleva velho. Kun he löytävät muinaisia käärmeenmunia, Arry rikkoo ne ja särkee samalla lapsuudenystävien välisen luottamuksen.

Vuosia myöhemmin olosuhteet heittävät heidät yhteen, kun kolmikon kotikaupunkiin hyökätään ja ihmiset viedään orjuuteen. Prinsessa Ninette päätyy palvelijaksi vieraaseen palatsiin, Arry juonii päästäkseen hallitsijaperheen sisäpiiriin ja Sulwaen houkutellaan paikallisen kultin palvelukseen. Voivatko he yhdistää voimansa vapauttaakseen kansansa?

Lähtökohtaisesti minua kiehtovat spefikirjat, joissa nähty vaivaa omanlaisen maailman luomiseen. On myös virkistävää lukea vaihteeksi yksittäinen fantasiakirja eikä perinteistä trilogiaa tai pidempää sarjaa.  Yli kuusisataasivuinen teos oli varsin tuhti lukupaketti, ja tiivistämisen varaa olisi paikoitellen ollut. Juoni rullasi sinänsä hyvin eikä kirjassa ole erityisiä kompastuskiviä, mutta keskivaiheilla into meinasi silti loppua kesken. Kirjan lukeminen kesti minulla lopulta yli kuukauden.

Loppuvaiheessa alkaa taas tapahtua, ja erään hahmon yllättävä käännös tuli mielestäni vähän turhankin puskista. Muutenkaan en samaistunut hahmoihin kovin vahvasti tai pystynyt jännittämään heidän puolestaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Hidastempoisena fantasiatunnelmointina Käärmeiden kaupunki on kuitenkin paikallaan.

Kirja menee vielä viime vuoden Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Katri Alatalo
Käärmeiden kaupunki
Gummerus 2017
686 sivua

Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia

Emiliana Salomon: Misse ja Lapin taikayö

”Mitä revontulet ovat?” Alina kysyy ihmeissään.
”Ne ovat taivaalla tanssivia valoja”, susi vastaa. ”Kuin pimeässä hohtava ja liikkuva sateenkaari.”

Misse ja Lapin taikayö on Hillcottage-kustantamon ensimmäinen julkaisu. Päätin ottaa kirjan luettavaksi, kun sitä mainostettiin Avainlippu- ja Joutsenlippu-merkinnöillä. Kaikki kirjan tekijät ovat suomalaisia aina kirjailijasta kuvittajaan ja käännöstoimistoon (kirja on ilmestynyt suomeksi, englanniksi ja saksaksi).

Viehättävä 24-sivuinen satukirja kertoo Alinasta, joka ei haluaisi mennä vielä nukkumaan. Misse-kissa alkaa yllättäen jutella ja vie tytön retkelle Lapin yöhön. Matkalla he tapaavat Suomen luonnosta tuttuja eläimiä, kuten poron, suden ja ahman. Kirjan lopussa eläinystävät esitellään vielä erikseen.

Tarina oli ihan kiva, mutta itse pidin erityisesti kauniista kuvituksesta. Varsinkin revontulet ovat upeat! Ihmettelen vain, miksi kirja on nimetty Misse-kissan mukaan eikä varsinaisen näkökulmahenkilön eli Alinan. Ehkä Misse-kirjoja on tulossa lisääkin?

Plussaa tulee kotimaisuuden lisäksi hyväntekeväisyydestä – jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan 50 senttiä Suomen Luonnonsuojeluliitolle ja 50 senttiä Luonnonperintösäätiölle. Kustantajan sivuilla kerrotaan, että ensimmäinen 1000 euron lahjoitus on tehty 20.9.2019. Ilmeisesti kauppa on käynyt hyvin!

Subjektiivinen tuomio: ***

Misse ja Lapin taikayö
Teksti Emiliana Salomon, kuvitus ja taitto Oksi
Hillcottage 2019
24 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat

Naomi Alderman: Voima

”Margot painaa kämmenensä pöydän alapintaa vasten. Hän tuntee sihinän yltyvän, kun Daniel puhuu. Hän hengittää hyvin hitaasti ja tasaisesti; hän tietää pystyvänsä hallitsemaan voimaa, ja juuri tämä hallinta tuottaa hänelle aluksi mielihyvää. Hän miettii, mitä hän tarkalleen ottaen tekisi. Hän tuntee teot käsissään Danielin jatkaessa jaaritteluaan. Voimaa on sen verran, että hän voisi tarrata Danielia kurkusta ja nitistää yhdellä iskulla.”

Tytöt ja naiset ympäri maailmaa pystyvät yhtäkkiä antamaan sähköiskuja, vahingoittamaan muita ja jopa tappamaan. Mitä tapahtuu, kun he ottavat käyttöön voimansa ja ovat fyysisesti miehiä vahvempia? Menestysromaani Voima kuvaa yhdenlaista skenaariota.

Kirjan vastaus kysymykseen on synkkä. Naiset liittoutuvat keskenään, aiheuttavat kaaosta ja kylvävät pelkoa, tappavat, kiduttavat ja raiskaavat miehiä ja poikia.

Luin Voiman jo viime kesänä, pienissä pätkissä vähitellen. Juoni oli epämiellyttävä ja väkivaltainen, eikä kirjaa tehnyt mieli ahmia. Tarinassa on monta näkökulmahenkilöä: uuden uskonlahkon perustaja Allie, kokenut poliitikko Margot, kaiken taltioiva miestoimittaja Tunde ja mafiaperheen tytär Roxy. Varsinkin alussa oli hankalaa pysyä perässä kaikkien tarinoissa.

Kirjan lähtöajatus on todella kiinnostava ja se pyrkii käsittelemään isoja teemoja, mutta toteutus ei ollut omaan mieleeni. Voima herättää kuitenkin ajattelemaan, miten vastaava ilmiö vaikuttaisi hienovaraisempana oikeassa elämässä. Uskaltaisiko ulkona liikkua yöllä pelkäämättä ja olisiko yksinäisenä naisena matkustaminen turvallisempaa? Turmeleeko valta ja voima aina?

Kirjasta ovat kirjoittaneet laajemmin esimerkiksi Amma, Suketus ja Raija. Samankaltaisia fiiliksiä tuntuu olevan muillakin bloggaajilla!

Kirja pääsee mukaan viime vuoden Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Naomi Alderman: Voima
Suomentanut Marianna Kurtto
Gummerus 2018
411 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia