***

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset

”’Minne me menemme?’
He saapuivat tornin huipulle juuri kun ilotulitus saavutti dramaattisen huipennuksensa ja punaiset, kultaiset, siniset ja violetit räjähdykset valaisivat öisen taivaan.
’Menemme kotiin, Morrigan Korppi.'”

Maailman kirjat -haaste: Australia (11/195)
Mistä lukujonoon: Arvostelukappale Otavalta.

Ennakko-odotukset: Maaginen seikkailu uudessa fantasiamaailmassa. Tähän mennessä jokainen lukemani arvio on maininnut Morriganin koetusten muistuttavan Harry Potteria.

Juoni: Morrigan Korppi on kirottu lapsi, eli häntä syytetään kaikista onnettomuuksista ja kukaan ei oikein pidä hänestä. Lisäksi hänen on määrä kuolla yksitoistavuotissyntymäpäivänään. Ennen kuin näin ehtii käydä, paikalle saapuu kuitenkin outo mies Jupiter Pohjoinen.

Jupiter vie Morriganin kuolemaa pakoon toiseen maailmaan, Nevermoorin kaupunkiin. Siellä Morriganille selviää, että hän on Jupiterin valitsema ehdokas Meineikkaan Seuran jäseneksi, ja hänen tulee osallistua kolmiosaiseen kokeeseen. Viimeisessä koetuksessa hänen täytyy esitellä omaa erityiskykyään – kunhan hän ensin keksii, mikä se on.

Mikä toimi ja mikä ei: Nevermoor tosiaan muistuttaa Harry Potteria. 11-vuotias lapsi päätyy taianomaiseen maailmaan. Hän saa huomata, että hänessä on tuntemattomia voimia, tai ainakin sitä häneltä odotetaan. Lisäksi hän osallistuu kolmeen koetukseen kuin paraskin kolmivelho-ottelija. Tämänkin kirjan on suomentanut ansiokkaasti Jaana Kapari-Jatta. Samanlaisuuden tunnisti, mutta kirjoissa on onneksi myös paljon erottavia piirteitä.

Halusin koukuttua kirjaan, mutta en oikein päässyt kunnolla fiilikseen mukaan. Juoni kulki kyllä vauhdikkaasti, ja Jessica Townsendin luoma maailma on rikas ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Vähän liiankin täynnä – tuntui, ettei Nevermoorissa ole mitään sisäistä logiikkaa tai syitä tiettyihin asioihin, kun oli vain keksitty mahdollisimman paljon kaikkea outoa ja hauskaa. Koska kirjasta tulee niin paljon mieleen Harry Potterin maailma, vertasin Nevermooria Tylypahkaan, ja tämän kisan Tylypahka voittaa.

Nevermoor on kuitenkin suunnattu lapsille ja nuorille eikä lähes kolmekymppisille kirjabloggaajille. Kohderyhmäänsä kirja varmasti uppoaa. Tarina jaksoi pitää otteessaan loppuun saakka, ja pyysin arvostelukappaleen myös sarjan seuraavasta osasta. Ehkäpä sen kanssa pääsen paremmin vauhtiin! Sarjan molempien kirjojen kannet ovat todella hienot ja kiva lisäys kirjahyllyyn.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Otava 2018
368 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Lastenkirjat

Kaukomatkalle omin päin – kirjoja pitkistä reppureissuista

Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois – 543 päivän reppumatka

Tammi 2012
254 sivua

Tiedän Merja Mähkän ahkerana twiittaajana ja muhkean osakesalkun omistavana sijoitusbloggaajana, mutta hän onkin kirjoittanut myös matkakirjan. Kymmenen vuotta sitten Mähkä otti vapaata ja lähti puolentoista vuoden reppureissulle yksinään. Hän aloitti Intiasta ja matkusti Kaakkois-Aasian läpi Australian kautta Afrikkaan ja siitä Etelä- ja Väli-Amerikkaan. Hän kirjoitti myös 100 maata -blogia Ilta-Sanomien sivuilla, mutta nyttemmin blogi on poistettu.

Ihanasti hukassa keskittyy lähinnä kohteiden herättämiin tunteisiin ja erilaisiin sattumuksiin ja niistä selviämiseen. Matkakohteita, nähtävyyksiä tai paikkojen kulttuuria tai historiaa ei juuri esitellä. Monet minua kiinnostavat kohteet sivuutetaan harmillisen lyhyesti: Buenos Airesissa Mähkä ryöstettiin ja luku keskittyy siihen. Pari kuukautta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kuitataan kahdella sivulla.

Lukiessani ajattelin koko ajan, etten mukavuudenhaluisena introverttinä haluaisi ikinä itse lähteä samanlaiselle matkalle. Mähkä matkustaa kymmenien tuntien matkoja paikallisissa busseissa tai rekan kyydissä, nukkuu milloin missäkin, eksyilee, opettelee surffaamaan, melkein hukkuu useamman kerran, matkustaa kiikkerällä veneellä kovassa myrskyssä, vaeltaa viidakossa, ryömii pimeässä hopeakaivoksessa ja osallistuu kymmenen päivän meditaatioleirille jossa keskitytään lähinnä oman ylähuulen tuntemuksiin ja hengitykseen. Muun muassa.

Joillekin puolentoista vuoden askeettinen reppureissu yksin on mahtava kokemus, mutta itse olen iloinen että voin matkailla nämä reissut nojatuolissa. Kirja inspiroi silti miettimään, millaisille matkoille sitten haluaisi lähteä. Moneen muuhun matkakirjaan verrattuna plussaa kirjassa ovat selkeät kartat reitistä, kuvitus ja kiva taitto.

Subjektiivinen tuomio: ***

Merja Pyhälä: The Matka – omin päin kaukomaille

Tammi 2005
224 sivua

Merja Pyhälän kirja The Matka on ensisijaisesti opaskirja pitkästä reppureissusta haaveileville travellereille. Sinne tänne on ripoteltu myös Pyhälän ja hänen haastattelemiensa ihmisten lyhyitä matkakokemuksia. Kirjassa on paljon hyödyllistä tietoa kohteiden valinnasta, turvallisuudesta, eri matkustusmuodoista, budjetista, vakuutuksista, terveydestä, pakkaamisesta, ruoasta ja majoituksesta. Oma osionsa on myös arkielämän järjestelemiselle niin, että voi lähteä pitkälle reissulle.

Monet kirjan tiedot ovat kuitenkin neljässätoista vuodessa vanhentuneet, joten ainoaksi matkaoppaaksi tästä ei ole. Internetiä käytetään nettikahviloissa, rahat kuljetetaan matkashekkeinä, somea ei ole olemassakaan ja puhelin on mallia Nokian Communicator. Lisäksi suurin osa vinkeistä koskee lähinnä Aasian reppureissuja, jossa kirjailija itse oli miehensä kanssa.  The Matka on silti hauska välipalakirja, josta saa ajateltavaa oman matkan suunnitteluun.

Subjektiivinen tuomio: ***

Susanna Linna: Simpukankuorelta kotiin – matkani Santiago de Compostelaan

Kustannus Arkki 2004
228 sivua

Susanna Linnan matkakertomus Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta oli eniten oman tyyliseni kirja. Linna kuvaa 800 kilometrin kävelymatkan kulkua päivä päivältä, reitin pituudet, käydyt paikkakunnat, elämää retkeilymajoissa ja ajatuksia tien päältä. Mukana on myös hiukan käytännön infoa samalle matkalle aikoville. Sopivan verkkaisesti kulkeva tarinaa sopii hienosti nojatuolimatkailuun, ja kirjan perusteella samanlaisen matkan voisi kohtuullisen helposti toteuttaa itsekin.

Santiago de Compostelaa vaelletaan paljon ihan huvin vuoksi, mutta Linnalle matka on pitkälti hengellinen kokemus. Hän kirjoittaakin paljon uskostaan ja kokemastaan johdatuksesta. Kiinnostavia ovat myös Linnan kertomukset matkan aikana luoduista ystävyyssuhteista. Jos ymmärsin oikein, hän sattui löytämään tulevan aviomiehensä suunnilleen toisena vaelluspäivänä. Ei huono!

Subjektiivinen tuomio: ****

PS. Perustin syksyllä oman matkablogin nimeltä Välimatkoja. Hyppää mukaan matkalle!

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Matkailu

Vanhapiika vai vapaa nainen? Kaksi kirjaa yksin elävistä naisista

Malin Lindroth: Vanhapiika – tahattomasti yksinäisen tarina

Arvostelukappale
Atena 2019
112 sivua

Tarvitsin nimen. Paikanmäärityksen. Pituus- ja leveyspiirin sosiaalisella kartalla. Sinkku? Yksin asuva? Hullu kissanainen? Mikä minä olin?

Malin Lindrothin paljon puhuttanut bestseller Vanhapiika kertoo nimensä mukaisesti kirjailijan oman, tahattomasti yksinäisen tarinan. 52-vuotias Lindroth haluaa ottaa jälleen käyttöön vanhapiika-sanan, ja tehdä siitä sanan jota voi käyttää itsestään ilman häpeää. Hän kertoo omia kokemuksiaan yksin jääneenä pariskuntien ja perheiden maailmassa.

Lindrothilla on hyviä pointteja yksin elämisestä, kuten ajatus ”jos vanhapiikuus olisi suuntautuminen” ja pohdinta siitä, mitä on sallittu yksinäisyys. Kerronta on kuitenkin vähän liian tajunnanvirtamaista minun makuuni. Loppujen lopuksi tuntui vaikealta samaistua viisikymppisen, paljon yksinäisyyttä kokeneen naisen tilanteeseen. Olin ehkä odottanut vielä laajempaa yhteiskunnallista aiheen käsittelyä omien kokemusten lisäksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Osta kirja Adlibriksesta*

Arja Mäkinen: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia

Kirjapaja 2008
229 sivua

Ajattele naista. Tarkenna ajatustasi siten, että määrittelet mielessäsi normaalin aikuisen naisen. Millaista naista ajattelit? Nousiko mieleesi kuva naisesta, jolla on mies ja lapsia?

Yksinelävät naiset ovat stereotyyppisesti urakeskeisiä citysinkkuja, perinteisiä vanhapiikoja tai muuten vain vähän reppanoita. Yksin eläminen nähdään välivaiheena lapsuudenkodista muuttamisen ja oman perheen perustamisen välillä. Mutta millaista naisen elämä oikeasti on, kun ikää on yli 30 tai 40 eikä miestä tai lapsia ole?

Arja Mäkisen teos ottaa vanhapiikuuteen tieteellisemmän näkökulman, mikä onkin hyvä kun kirja perustuu hänen väitöskirjaansa. Hän on haastatellut kymmeniä yksin eläviä naisia ja referoi myös aikaisempaa tutkimusta (sikäli kun sitä on tehty). Kirjassa käydään läpi mm. normeihin, äitiyteen, työelämään ja seksuaalisuuteen liittyviä odotuksia ja paineita. Kiinnostava kirja, joka herättelee ajattelemaan myös omia ennakkoluuloja ja tapoja puhua sinkkuudesta.

Subjektiivinen tuomio: ****

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Perhe