***

”Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Neljätuhatta viikkoa asemoi itsensä tavallisia tehokkuusoppaita vastaan. Oliver Burkemanin mukaan nykyajan tehokkuusajattelu nojaa siihen, että kun vain teemme tarpeeksi asioita, saamme kaiken valmiiksi ja voimme levätä. Ongelmana on, että tämä ei tule koskaan onnistumaan. Sinänsä yksinkertainen oivallus, mutta tämä kolahti kunnolla!

Burkeman kritisoi sitä, että suhtaudumme tehtävälistoihimme ikään kuin aikaa olisi rajattomasti. Todellisuudessa teemme joka päivä lukemattomia pieniä valintoja, jotka sulkevat muita pois. Hänen mukaansa yritys saada kaikki tehtyä on oikeastaan tapa välttää ottamasta vastuuta. Lisäksi tehokkuus on ansa – mitä tehokkaammin tyhjentää työpöydältä asioita, sitä nopeammin se täyttyy taas.

Olet ehkä kuullut opettavaisen tarinan lasipurkista sekä kivistä, pikkukivistä ja hiekasta? Ajatuksena on, että kun täytät lasipurkkisi (eli aikasi) ensin isommilla kivillä ja siirryt vasta lopuksi pikkusälään, kaikki mahtuu mukaan. Burkeman huomauttaa, että lähtökohta on epäreilu, koska tarinassa on tasan sen verran ainetta kuin purkkiin mahtuu. Todellisuudessa elämämme pursuaa tekemättömiä töitä paljon enemmän kuin on mahdollista tehdä.

Burkeman käyttää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää vertausta ajanhallintaan: kannattaa maksaa aikaa ensin itselleen ja tehdä tärkeitä asioita eikä odottaa että aikaa jää yli – koska sitä ei jää. Hyvä oivallus on myös, että vapaa-ajan merkitys ei ole vain siinä että se mahdollistaa työnteon, vaan se on itsessään päämäärä.  Kirjassa on lisäksi kiinnostavia pointteja tarkkaavaisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Ajanhallinnasta elämän merkityksettömyyteen

Burkemanin kirjan alku oli huikeaa luettavaa, ja tehdessäni muistiinpanoja teki mieli lainata noin joka toinen lause. Sitten kirja laajensikin yllättäen tonttiaan ja ajanhallinnan lisäksi otti kantaa elämän tarkoitukseen ja universumin alkuperään. Täytyy myöntää, että sitä en osannut odottaa.

Burkeman toteaa ykskantaan, että elossa oleminen on sattumaa. Uskonnollisuus tarkoittaa sitä, että kieltäytyy hyväksymästä ”totuutta aikansa rajallisuudesta”. Tämä johtaa siihen, että ”päätökset siitä miten aikansa käyttää eivät ole aidosti merkittäviä”. Eli jos uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, Burkemanin mukaan ei voi olla aidosti läsnä omassa elämässään.

Burkeman lainaa ruotsalaista filosofia Martin Hägglundia, jonka mukaan ainoastaan ateistisella elämänkatsomuksella pystyy välittämään sellaisista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Materialistinen maailmankuva ei ole yksi mahdollinen näkemys, vaan ”tosiasia joka pitää sisäistää”. Burkemanin mielestä ajatus siitä, että elämällä olisi jokin suurempi tarkoitus, on New Age -piirien mahtipontisuutta.

Enpä ole koskaan osannut ajatella, että uskonto ja ympäröivästä maailmasta välittäminen olisivat toisensa poissulkevia! Edelleen tänä päivänä 84 prosenttia maailman ihmisistä kannattaa jotakin uskontoa. Burkemanin mielestä on lohdullinen ajatus, että millään ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Epäselväksi jää, mistä hän lopulta ammentaa merkitystä elämälleen.

”Ei ole kovinkaan tärkeää, mitä teemme elämällämme – ja mitä tulee siihen, miten käytämme äärellistä aikaamme, universumi ei voisi vähempää välittää.”

Harvoin tulee luettua ajanhallintakirjaksi markkinoitua teosta, joka päätyykin ottamaan kantaa ontologisiin kysymyksiin ja kertomaan, mikä on lopullinen totuus maailmankaikkeudesta! Varsinkin, kun kirjan olennaisin oivallus siitä, ettemme tule koskaan saamaan kaikkea tehdyksi, ei vaadi mitään tiettyä maailmankatsomusta.

Kirja loppuu liitteeseen, jossa on yllättäen taas todella hyvät kymmenen käytännön vinkkiä ajanhallintaan. Tekstissä oli lopulta aika paljon toistoa, ja räjähtävän alun jälkeen rakenne on varsin tajunnanvirtamainen. Neljätuhatta viikkoa onnistui herättämään kaikenlaisia tunteita riemusta raivoon, ja tekisi mieli antaa sille samaan aikaan viisi ja kaksi tähteä. Päädyin antamaan kompromissina kolme.

Lukukokemus: ***

Oliver Burkeman
Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022
266 sivua