Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

SuomalaistenPainajaisia

Tämä on Matti, tyypillinen suomalainen, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista etäisyyttä. Matti yrittää parhaansa kohdellakseen muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan: Hän antaa tilaa, eikä häiritse kanssaihmistä höpöttämällä turhia. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

Finnish Nightmares on someilmiö, joka on nyt Atenan kustantamana päätynyt kirjan muotoon. Suomalaisten sielunelämää avaava sarjakuva on kerännyt jo lähes 150 000 tykkääjää Facebookissa niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

Karoliina Korhosen hilpeissä sarjakuvissa seikkailee Matti, joka joutuu erilaisiin ujoa suomalaista ahdistaviin tilanteisiin – kuten tuntemattoman kanssa samaan hissiin, ”täyteen” bussiin jossa joutuu istumaan jonkun viereen tai liian innokkaan myyjän uhriksi kaupassa.

Itse olen tähän asti seurannut Matin kommelluksia lähinnä Facebookista ja muista somekanavista, mutta kirjassa on onneksi myös paljon netissä ennen julkaisematonta materiaalia. Noin satasivuinen kirja on selattu läpi kymmenessä minuutissa, mutta tarjoaa runsaasti viihdykettä ja monet naurut sinä aikana. Matti on sympaattinen hahmo, enkä usko että on olemassa yhtään suomalaista, joka ei voisi samaistua ainakin yhteen kirjassa kuvattuun tilanteeseen.

Joissakin kirjablogeissa kirjaa on moitittu kliseiseksi ja stereotypioita vahvistavaksi. Monet Matin kohtaamista tilanteista ovat kliseisiä, mutta ne ovat myös huvittavan totta. Kirja ei missään nimessä mollaa suomalaisia, mitä nyt käsittelee lempeän itseironisesti. Ihan hyväkin nauraa itselleen joskus. Suomalaisten lisäksi myös monet ulkomaalaiset ovat tunnustaneet löytäneensä itsestään pienen Matin.

Suomalaisten painajaisista on otettu jo ainakin kaksi painosta. Voisin kuvitella, että jatko-osakin on jossain vaiheessa tulossa. Esimerkiksi Matin vaimoa Ainoa, josta Korhonen järjesti netissä aikoinaan nimikilpailun, ei esitelty vielä lainkaan.

KunJoudutPitämäänPuheen

Kirja käykin loistavasti Lukuhaasteen 2016 kategoriaan Suomalaisesta miehestä kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia – vähäsanaista vertaistukea
Atena 2016
n. 100 sivua

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

kuva

Minulle on useasti suositeltu Hyvän mielen vaatekaappia. Odotukseni olivat siis varsin korkealla, kun odottelin kirjaston varausjonossa sen saamista käsiini. Eikä minun tarvinnut pettyä! Rinna Saramäen kirja on samaan aikaan painavaa asiaa, ajatuksia herättävä ja viihdyttävä.

Tuloksista käy ilmi jotakin hätkähdyttävää: jos ompelijan palkka nostetaan elinkelpoiselle tasolle, [alun perin 13 euroa maksavan] paidan vähittäismyyntihinta nousee 2,48 eurolla. Tai toisinpäin: sillä, että ompelija elää näännyttävässä köyhyydessä, paidan ostaja säästää 2,48 euroa.

On vaikea löytää kirjasta tähän sopivaa lainausta, kun tekisi mieli lainata niin monta kohtaa. Hyvän mielen vaatekaappi käsittelee muotia monesta eri näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa paneudutaan globaalin vaatebisneksen ongelmiin ja muotivaatteiden tuotantoketjuun. Loppuosa kirjasta keskittyy omaan henkilökohtaiseen vaatevarastoon, sen suunnittelemiseen, karsimiseen, uusien vaatteiden hankkimiseen, hyvän laadun tunnistamiseen, vanhojen kuteiden korjaamiseen ja huoltamiseen.

Hyvän mielen vaatekaapin ovien aukaiseminen saa aikaan levollisen mielen ja tyytyväisen olon. Siellä ei ole syyllisyydentuntoa aiheuttavia vaatekappaleita, ei ahdistusta aiheuttavaa kasaa eriparisia vaatekappaleita, ei vaatteita, jotka sopivat vain aivan toiselle ihmiselle toisessa elämässä, eikä ylipäätään hämmentävää kaaosta, joka pyrkii vyörymään lattialle. Hyvän mielen vaatekaapissa on juurikin ne vaatteet, jotka sieltä toivookin löytävänsä – tyyliisi, olemukseesi ja tarpeisiisi sopiva kokoelma – eikä muuta.

Keskeistä Saramäen kirjassa on riittävyyden filosofia. Ensin turhista vaatteista hankkiudutaan eroon esimerkiksi lahjoittamalla tai myymällä. Sitten mietitään tarkkaan, mitä oikeasti tarvitaan ja mikä sopii jo olemassa olevan puvuston kanssa yhteen. Sitten tehdään vuosittainen budjetti, jossa pysytään. Mitään ei osteta sen takia, että se on halpaa, vaan budjetin ansiosta laatuun voi panostaa kunnolla. Vaatteiden on tarkoitus kestää aikaa, ja kaikkia vaatteitaan pitäisi myös käyttää.

Ehdottomasti mitään ei pitäisi ostaa vain siksi, että se on halpaa. Tämä on yksi tärkeimpiä asioita, joka nykyisessä vaatekulttuurissa pitää sisäistää. Ostoksen hinnan ei pitäisi olla sen paras puoli.

Hyvän mielen vaatekaappi sai minut miettimään paljon omaa vaatekaappiani. Vaikka garderobini on varmasti pienempi kuin monella muulla ikäiselläni, minulla on silti paljon vaatteita joita en käytä, joissa en tunne oloani mukavaksi tai jotka eivät sovi minkään muun vaatteen kanssa. Varmasti tästä lähin pidän tarkemmin silmällä omia ostoksiani, enkä sorru enää ostamaan niitä aleriepuja vain halvan hinnan takia. Lisäksi tutustun myös tarkemmin omistamieni ja ostamieni vaatteiden materiaaleihin.

Saramäki kirjoittaa painavin sanankääntein, mutta ei silti syyllistä lukijaa. Monet luvut ovat suorastaan inspiroivia, ja myös huumoria on rutkasti mukana. Kirja ei myöskään jätä lukijaa vellovan ahdistuksen valtaan muotiteollisuuden vääryyksien takia, vaan tarjoaa myös runsaasti ratkaisuja. Minulle esimerkiksi vuosittaisen vaatebudjetin teko etukäteen oli valaiseva asia: Jos tietää käyttävänsä vaikka 500 euroa vaatteisiin vuodessa, laadukkaaseen parin sadan euron takkiin onkin yhtäkkiä hyvin varaa, kun jättää sitten jotain muuta vastaavasti ostamatta.

Tykkäsin kyllä ehdottomasti tästä ja suosittelen muillekin! Tämä pitäisi melkein jokaisen länsimaalaisen vaateshoppailijan lukea. Hyvän mielen vaatekaappi on myös osa Lukuhaastetta kategoriassa Tietokirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Rinna Saramäki
Hyvän mielen vaatekaappi

Atena 2013
304 sivua

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut

syötäväksikasvatetut”Näin [pihattosikalassa] tuotettu liha maksaa hieman tavallista enemmän, mutta niin sen kuuluukin maksaa! Onko meidän pakko syödä aina vain enemmän lihaa ja vaatia, että se ei saisi edes maksaa mitään? Pidän irvokkaana ajatusta, että eläinten pitäisi rypeä omassa sonnassaan ja elää kurjuudessa vain siksi, että kuluttaja säästäisi pari euroa. Jos vaatii halpaa lihaa, ummistaa silmänsä eläinten oloilta.”

Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä oli silmiä avaava lukukokemus. Koska olin lukenut jo kirjan Eläinten syömisestä, en järkyttynyt tästä enää niin suuresti, mutta mielessä kyllä heräsi moninaisia ajatuksia.

Lappalainen kuvaa kirjassaan suomalaista lihantuotantoa juuri niin kuin takakansitekstissä luvataankin: kaunistelematta mutta myös kauhistelematta. Faktaat lyödään pöytään, asioita pohditaan monelta kantilta, parannusehdotuksia esitetään. Kirjassa on omat luvut munijakanoille, broilerille, naudalle ja sioille.

Päällimmäiseksi kirjasta jää mieleen ajatus, että Suomen eläintentuotanto on loppujen lopuksi todella säädeltyä verrattuna muihin maihin – kotimainen liha on joka tapauksessa parempi valinta kuin ulkomainen. Toisaalta vaihtelua tuottajien välillä esiintyy paljon: parhaat tavalliset tilat voivat olla parempia kuin huonoimmat luomutilat. Parannettavaa on paljon. Kuluttaja ei voi mitenkään tietää, millaiselta tilalta hänen ostamansa liha tulee.

Pystyn monessa kohtaa samastumaan Lappalaiseen: hänkin on lihansyöjä, mutta eläinten tuotanto-olot vaivaavat. Toisaalta hän kokee tarpeettomaksi maksaa luomulihasta superkorkeaa hintaa vain sen takia että eläimet syövät kallista luomurehua – miksei kehitetä muita laatumerkkejä, kuten ”vapaan naudan lihaa” tai ”vapaan lehmän maitoa”? Minullekin eläinten kohtelu ja pitopaikka merkitsevät paljon enemmän kuin sen mahdollinen luomuruokavalio. Toisaalta tällä hetkellä luomuliha on ainoa vaihtoehto, joka takaa paremman eläinten kohtelun.

Kirjassa on paljon kiinnostavia huomioita, joista seuraavassa pari esimerkkiä.

  • Lemmikit ja tuotantoeläimet asetetaan ristiriitaiseen asemaan, suhtaudumme koiraan aivan eri tavalla kuin sikaan.
  • Olen aina ajatellut, että lattiakanalan munat ovat ehdottomasti parempia kuin häkkikanalasta tulevat. Lappalainen ottaa kuitenkin esille sen, että kanat stressaantuvat valtavissa laumoissa, joita lattiakanaloissa pidetään, kun taas yhdessä häkissä kanoja on vain pieni ryhmä. Valinnat eivät todellakaan ole helppoja.
  • Vaikka kaupassa voisikin valita haluamansa lihatuotteen, ravintolassa se muuttuu jo melkein mahdottomaksi. Esimerkiksi broileria tuodaan ravintoloihin paljon Thaimaasta ja Brasiliasta.
  • Luomulihan kyseenalainen kriteeri, homeopatia eläinten hoitomuotona. Lappalainen pitää tätä luomutuotannon suurimpana uskottavuusongelmana, ja olen siinä ihan samaa mieltä.
  • Tuomiot eläinsuojelurikoksista Suomessa. Kirjassa esitellään tapaus, jossa eräällä tilalla navetassa oli lantaa niin paljon, että lehmien utareet uivat siinä. Vettä ei ollut tarpeeksi, ja lehmät joivat virtsaista nestettä lattialta. Tätä oli jatkunut jo useita vuosia. Tuomio: 240 € sakkoa, ei eläintenpitokieltoa, koska tilalliset vetosivat siihen että bisnekset menee jos lehmät otetaan pois.
  • Lihatuotteiden mainonnan antaman mielikuvan valtava ero tuotantoeläinten todellisiin olosuhteisiin, eli harhaan johtava mainonta.

Jos miettii lihantuotantoa kokonaisuudessaan, paras vaihtoehto tällä hetkellä lienee vähentää lihansyöntiä sekä ostaa lihaa ja kananmunia mahdollisuuksien mukaan suoraan sellaisilta tuottajilta, jotka kohtelevat eläimiään hyvin.

Syötäväksi kasvatetut on Tieto-Finlandiansa ansainnut! Se antoi paljon ajattelemisen aihetta – kannattaa lukea ihan vaikka vain yleissivistyksen vuoksi.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Elina Lappalainen
Syötäväksi kasvatetut

Atena 2012
327 sivua