J. R. R. Tolkien

J. R. R. Tolkien: Hobitti

hobittiHän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi
kulkuaan.

Sain vihdoin tänä vuonna luettua Hobitin! Kirja on ollut lukulistallani jo iät ja ajat. Lainasin sen aikoinaan ekalla tai tokalla luokalla koulun pikkukirjastosta, mutta jätin tylsän alun takia hyvin nopeasti kesken. Taru sormusten herrasta -kirjoista en ollut silloin kuullutkaan. Ne on tullut myöhemmin luettua pariinkin otteeseen ja Hobitti-elokuvatkin kävin katsomassa, ennen kuin sain tartuttua tähän kirjaan.

Hobitti sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herran tapahtumia, ja kertoo Bilbo Reppulin seikkailuista. Eräänä päivänä velho Gandalf ilmaantuu Kontuun ja tuo pian mukanaan revohkan kääpiöitä. Pian selviää, että kääpiöt ovat suorittamassa retkeä Yksinäiselle vuorelle palauttamaan ryöstetyn aarteen itselleen.

Vuorta vartioi pelätty lohikäärme Smaug, ja kääpiöjoukko tarvitsee mukaansa varkaan. Tähän Gandalf oli jostain käsittämättömästä syystä suositellut nimenomaan Bilboa, joka olisi mieluiten kiertänyt kaikki seikkailut kaukaa. Matkalle lähdetään, ja monien juonenkäänteiden myötä Bilbo löytää myös valtasormuksen.

Kirjan tyyli on aika erilainen kuin sormustrilogian, ja Hobitti onkin selvästi enemmän lastenkirja. Kertoja on kaikkitietävä ja vie tarinaa eteenpäin suorastaan jutustelevaan tyyliin. Bilbo pelastaa kääpiöt monesta eri pinteestä ja yleensä sattuman kautta. Kaksi kertaa kuvaan ilmestyvät kotkat ex machina ja kerran ratkaisevassa juonenkäänteessä auttaa muuan rastas. Ilmeisesti lintujen tuominen kuvaan on Tolkienin lempikeino selvitä ikävistä tilanteista.

Puolustukseksi on sanottava, että toisin kuin elokuvissa, kotkien käyttäytyminen ja motiivit selitetään kirjassa paremmin. Pelkät leffat nähneenä voi vain miettiä, mikseivät kotkat vieneet matkalaisia suoraan vuorelle vaan tiputtivat jonnekin sadan kilometrin päähän niin että tyyppien tarpomista joutui seuraamaan vielä tuntikausia. Kirjan lukeminen saa elokuvat näyttämään entistäkin naurettavammilta, kun tajuaa miten lyhyitä kohtauksia tynnyripako tai kokonaiseksi leffaksi venytetty viiden armeijan taistelu ovat kirjassa.

Kuten Taru sormusten herrasta, myös Hobitti on selkeästi miesten kirja. Koko kirjassa ei taida olla yhtä ainutta naishahmoa jolla olisi joku repliikki. Tämän takia alan ymmärtää, miksi elokuviin piti keksiä uusi haltiahahmo Tauriel (vaikka mukaan ympätty haltia-kääpiö-romanssi oli silti aika pöhkö). Bilbon lisäksi hahmoista jäivät mieleen lähinnä Gandalf, Thorin Tammikilpi, Smaug ja Klonkku. Kolmentoista kääpiön nimistä muistan ehkä neljä. Heidän kohtalonsa kiinnostanut paljoakaan kun ei heitä erottanut toisistaan (paitsi että Fili ja Kili olivat nuoria ja Bombur lihava).

Kävin Wikipediassa vilkaisemassa, mitä Hobitista siellä sanottiin, ja oli pakko nauraa vähäsen:

Hobitin ensimmäisessä suomennoksessa (Lohikäärmevuori, 1973) englannin hobbit on käännetty ”hoppeliksi”.

Lisäksi rakkaan päähenkilömme nimi oli ekassa suomennoksessa Kalpa Kassinen. En ehkä selviä tästä. :D Puutteistaan huolimatta Hobitti on kuitenkin helppolukuinen klassikko, ja saa neljä tähteä. Bilbo käy tarinan edetessä läpi kunnon kasvutarinan, ja lopussa hän on kaukana siitä tärisevästä ja mukavuudenhaluisesta hobitista, jollaisena lähti matkalle.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Matkakertomus. Kirja kuuluu myös BBC:n 100 kirjan listaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

J. R. R. Tolkien
Hobitti
WSOY 2006
328 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Fantasia, Kirja vs. elokuva

8 vaikuttavaa kirjojen naishahmoa

naiset

Kirjablogeissa vietetään 18.-24.7. naistenviikkoa, ja Tuijata-blogin Tuija emännöi siihen liittyen naistenviikon haastetta. Haasteeseen voi osallistua esimerkiksi lukemalla naisten kirjoittamia kirjoja, havainnoimmalla naiskuvia tai käsittelemällä viikon nimipäiväsankareihin liittyviä kirjoja. Itse ajattelin listata lempinaishahmoni kirjallisuudesta. Kaikki suosikeistani esiintyvät suhtellisen suosituissa teoksissa, mutta hyvin kirjoitettuja naisia löytyy tietenkin myös vähemmän tunnetuista kirjoista.

naistenviikko-2016Hermione Granger
J. K. Rowling: Harry Potter -sarja
Hermione on yksi lempihahmoistani, ja häneen on aina helppo samaistua Pottereita lukiessa. Alussa hän on aika näsäviisas ja hieman ärsyttävä, mutta nopeasti hänestä kasvaa fiksu, rohkea ja taitava noita. Hän tykkää lukea ja rakastaa kirjoja, ja onkin hauskaa että aktiivisena päähenkilönä voi olla myös kirjaviisas kympin tyttö. Hermione on selvästi aktivistiluonne, ja hänet löytää milloin vapauttamasta kotitonttuja tai perustamasta Albuksen kaartia. Hän myös tasapainottaa hyvin Harrya ja Ronia. Ilman häntä Harry ei olisi luultavasti selvinnyt monistakaan seikkailuista yhtä kunniakkaasti kuin nyt.

Elizabeth Bennet
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Ihastuin BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarjaan (1995) ennen kuin luin itse kirjaa, joten yhdistän hahmon hyvin vahvasti häntä näytelleeseen Jennifer Ehleen. Viidestä sisaruksesta toiseksi vanhin Lizzy on älykäs ja hilpeä nuori nainen. Perheen vähävaraisuudesta huolimatta hän haluaisi mennä naimisiin rakkaudesta eikä pelkästään taloudellisen turvan takia. Siinä välissä pitäisi tasapainotella omituisten ja välillä hävettävienkin perheenjäsenten kanssa. Elizabethin ja herra Darcyn rakkaustarina ei ole mikään itsestäänselvyys, ja Elizabethkin joutuu tarinan kuluessa kypsymään ja tarkistamaan omat ennakkoluulonsa.

Jane Eyre
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Jane Eyre on kiinnostava hahmo. Hän on hiljainen, hyväkäytöksinen ja arkisen näköinen nainen, jolla on kuitenkin rikas sisäinen elämä ja joka ulkokuorensa takana tuntee hyvin vahvasti. Hän on kasvanut syrjittynä ottolapsena rikkaassa sukulaisperheessä ja sittemmin ankeissa oloissa sisäoppilaitoksessa. Hänen elämänsä muuttuu, kun hänet palkataan kartanoon kotiopettajattareksi. Jane yllättää sisäisellä voimallaan ja vahvalla moraalillaan: vaikka tarjolla olisi rakkautta ja taloudellista turvaa, hän ei voi toimia vastoin omia arvojaan ja kääntyy sen sijaan pois. Jane on hyvin realistisesti kuvattu hahmo, ja ilmeisesti hänessä on paljon omaelämäkerrallisia aineksia kirjailijasta itsestään.

Lyra Belacqua 
Philip Pullman: Universumien tomu -sarja
Nuori Lyra on mielenkiintoinen ja monipuolinen hahmo, ja hän käy fantasiatrilogian aikana läpi melkoisen kasvutarinan. Alussa hän on omapäinen ja itsekäs lapsi, joka valehtelee sujuvasti itsensä ulos milloin mistäkin tilanteesta ja jolla ei ole lainkaan käytöstapoja. Odottamattomat seikkalut kasvattavat hänestä hieman viisaamman, rohkean nuoren naisen, joka osaa myös uhrautua muiden puolesta. Hän ei menetä oveluuttaan tai itsepäisyyttään, mutta osaa ehkä käyttää niitä paremmin. Kiinnostavan lisän Lyran hahmoon tuo hänen daimoninsa Pantalaimon.

Éowyn
J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
Täytyy sanoa, että Tolkienin kirjasarjassa ei ole kovin montaa aktiivista naishamoa, joista voisi valita. Näistä muutamasta Éowyn on kuitenkin ehdottomasti kovin tyyppi (Arwen ei tee oikeastaan muuta kuin hymistelee ja Galadriel antaa lahjoja). Toisaalta Éowyninkin ansio on siinä, että hän haluaa olla kuin mies ja karkaa taistelemaan. Hän on kuitenkin sitkeä luonne, joka ei anna helposti periksi. Hän huomioi myös Merrin ja otti tämän mukaansa taisteluun, kun kukaan miehistä ei ottanut hobittia vakavasti. Éowyn oli pitkään yksipuolisesti rakastunut Aragorniin, mutta onneksi hänkin löytää onnellisen loppunsa ja oppii että elämässä on muutakin kuin kuolemaa ja taistelua.

Arya Stark
George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu
Valtaistuinpelissä
ja sitä seuranneissa kirjoissa kaikki Starkit ovat olleet lempihahmojani, ja erityisesti nuori Arya. Hänessä on paljon samaa kuin Éowynissa: hänkin kieltäytyy perinteisestä naisen roolista ja haluaa ompelemisen sijaan taistella. Veljeltään hän saa miekan ja isä järjestää hänelle opettajan antamaan miekkailutunteja. Arya on itsepäinen ja vahva hahmo, ja on nuoresta iästään huolimatta selviytynyt jo vaikka mistä. Minulla on vielä viimeisin ilmestynyt kirja lukematta (ja monta kautta sarjaa katsomatta), joten en tiedä mitä Aryalle käy. Luotan kuitenkin siihen, ettei Martin tapata häntä – kuulemma hänen vaimonsa on sanonut ottavansa eron, mikäli Arya kuolee. Toivottavasti hänestä kasvaa entistä vahvempi nuori nainen ja merkittävämpi henkilö kirjassa.

Katniss Everdeen
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Katniss kuuluu taisteleviin naisiin samoin kuin Éowyn ja Arya, mutta hänen kohdallaan kyse ei ole kapinasta naisen roolia vastaan vaan ensin perheen ruokkimisesta ja myöhemmin hengissä selviytymisestä. On aina mukavaa lukea hahmoista jotka ovat erityisen hyviä jossain, ja Katnissin ehdoton bravuuri on jousiammunta. Hän on toisaalta kova taistelija ja valmis tekemään mitä tahansa perheensä puolesta, mutta toisaalta myös hyvin haavoittuvainen. Mikään supliikkinainen hän ei ole, eikä vallankumouksen keulakuvana toimiminen käy ihan helposti. Ympärillä on myös Peetan ja Galen muodostama kolmiodraama, eikä ole lainkaan selvää kumman Katniss valitsee. Myös Katniss käy kirjojen aikana läpi melkoisen kasvun henkilönä.

Juliette Nichols
Hugh Howey: Siilo
Juliette on uusin tulokas lempihahmokategoriassani. Hän on päähenkilö Siilon saagan ensimmäisessä kirjassa, syvätasolta kotoisin oleva nuori nainen, josta tulee erinäisten tapahtumien kautta seriffi. Hän alkaa selvittää siilon mysteeriä ja onnistuukin siinä. En ole vielä lukenut saagan viimeistä osaa, joten Julietten lopullinen kohtalo on vielä auki. Joka tapauksessa älykkään ja vahvatahtoisen nuoren naisen seikkailuista on mukava lukea.

Ketkä ovat sinun lempinaishahmojasi kirjallisuudessa?

12 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Haasteet, TOP-listat

J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit

sormuksenritarit

Voikohan Taru Sormusten Herrasta -sarjasta enää kirjoittaa edes mitään uutta? Suurin osa tietää tarinan juonen ja on vähintäänkin katsonut Peter Jacksonin eeppiset elokuvasovitukset. Halusin kuitenkin raapustaa vähän ylös fiiliksiäni lukukokemuksesta, joten tässä sitä ollaan.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun luin Sormuksen ritarit kokonaisuudessaan. Ensimmäisen kerran luin koko trilogian läpi joskus reilu 10-vuotiaana, koska isäni oli sitä mieltä että minun täytyi lukea kirjat läpi ennen kuin sain katsoa ne (silloin vasta ilmestyneet) leffat. Siinä olikin sitten motivaatiota kerrakseen.

Asiaan. Sain tosiaan luettua läpi satoja sivuja kyseistä fantasiatrilogiaa, ja siitä lähtien olen voinut ylpeänä sanoa, että minä olen muuten lukenut oikeasti ne kirjatkin. Yllättävän harva meinaan on. Ongelmana oli, että kirjat olivat pitkäpiimäisen tylsiä, eivätkä hahmot tuntuneet pääsevän oikein minnekään. Kymmenen viime vuoden aikana olen yrittänyt aloittaa kirjat uudestaan moneen kertaan, mutta jämähtänyt aina ensimmäiseen osaan suunnilleen sivulle sata. Ostin jopa kaikki kolme kirjaa pokkareina syksyn 2013 kirjamessuilta, koska sitten ainakin ehtisin lukea ne. Edellisellä kerralla olin ylittänyt kirjaston uusimiskaton, koska en saanut luettua niitä puolessa vuodessakaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kirjat makasivat hyllyssä puolisentoista vuotta, kunnes ehkä viikko sitten tuli sellainen olo että no nyt. Tartuin Sormuksen ritareihin ja yllätyksekseni ahmaisin sen muutamassa päivässä. Sehän on todella hyvä kirja! Olen vieläkin ihan fiiliksissä tästä. On totta, että kirjan hahmoilla kestää edelleen hirveän kauan päästä yhtään mihinkään, mutta jotenkin se ei enää haittaa. Mieluusti viipyisin Tolkienin luomassa maailmassa pidempäänkin.

Taru Sormusten Herrasta on ehkä ainoa kirjasarja, jota lukiessa mielessäni seikkailevat itse kuvittelemieni hahmojen sijaan elokuvien näyttelijät. Olen katsonut leffat niin monen monta kertaa, että Aragorn kerta kaikkiaan on Viggo Mortensen ja Frodo Elijah Wood. Mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin elokuva on seurannut kirjaa. Paljon on trimmailtu, mutta mitään erityisen oleellista ei ole jäänyt pois. Suurimpia eroja on tarinan aikaskaala: kirjassa Frodo jää tosiaan Bilbon synttärien jälkeen Kontuun hengailemaan pariksi vuosikymmeneksi sormuksen kanssa, eikä pariksi viikoksi niin kuin elokuva antaa ymmärtää. Ja Aragornkin on erittäin hyvin säilynyt melkein satavuotias.

Kaiken kaikkiaan sekä elokuvat että kirjat ovat todella hyviä. Ne sopivat vain vähän eri tarkoituksiin. Kirja tietenkin syventää paljon elokuvasta tuttua maailmaa, jos näin voi sanoa. Monet asiat aukeavat paljon paremmin, kun tarinan taustat kerrotaan. Jos jokin asia hieman huvittaa, niin ehkä se että tarina on täynnä miehiä. Koko ensimmäisessä kirjassa taisi olla kokonaista kolme nimeltä mainittua naishahmoa, jotka puhuivat jotain: Tom Bombadilin ihastuttavan kaunis vaimo Kultamarja, Aragornin ihastuttavan kaunis on-off-tyttöystävä Arwen (vai puhuikohan hän sittenkään mitään?) ja ihastuttavan kaunis haltiavaltiatar Galadriel. Onneksi jatko-osissa tutustutaan myös Eowyniin, vaikka hänenkin ansionsa on lähinnä siinä että hän teeskentelee olevansa mies. Ei taida tämä trilogia läpäistä Bechdelin testiä :D

Joka tapauksessa tämä oli ehdottomasti uudelleenlukemisen arvoinen kirja, ja siirryinkin innokkaasti suoraan Kahteen torniin. Sormuksen ritarit pääsee myös Lukuhaasteen listaan kategoriassa Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

J. R. R. Tolkien
Taru Sormusten Herrasta 1: Sormuksen ritarit
WSOY pokkari 
668 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Fantasia, Kirja vs. elokuva