”Hän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi
kulkuaan.”
Sain vihdoin tänä vuonna luettua Hobitin! Kirja on ollut lukulistallani jo iät ja ajat. Lainasin sen aikoinaan ekalla tai tokalla luokalla koulun pikkukirjastosta, mutta jätin tylsän alun takia hyvin nopeasti kesken. Taru sormusten herrasta -kirjoista en ollut silloin kuullutkaan. Ne on tullut myöhemmin luettua pariinkin otteeseen ja Hobitti-elokuvatkin kävin katsomassa, ennen kuin sain tartuttua tähän kirjaan.
Hobitti sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herran tapahtumia, ja kertoo Bilbo Reppulin seikkailuista. Eräänä päivänä velho Gandalf ilmaantuu Kontuun ja tuo pian mukanaan revohkan kääpiöitä. Pian selviää, että kääpiöt ovat suorittamassa retkeä Yksinäiselle vuorelle palauttamaan ryöstetyn aarteen itselleen.
Vuorta vartioi pelätty lohikäärme Smaug, ja kääpiöjoukko tarvitsee mukaansa varkaan. Tähän Gandalf oli jostain käsittämättömästä syystä suositellut nimenomaan Bilboa, joka olisi mieluiten kiertänyt kaikki seikkailut kaukaa. Matkalle lähdetään, ja monien juonenkäänteiden myötä Bilbo löytää myös valtasormuksen.
Kirjan tyyli on aika erilainen kuin sormustrilogian, ja Hobitti onkin selvästi enemmän lastenkirja. Kertoja on kaikkitietävä ja vie tarinaa eteenpäin suorastaan jutustelevaan tyyliin. Bilbo pelastaa kääpiöt monesta eri pinteestä ja yleensä sattuman kautta. Kaksi kertaa kuvaan ilmestyvät kotkat-ex-machina ja kerran ratkaisevassa juonenkäänteessä auttaa muuan rastas. Ilmeisesti lintujen tuominen kuvaan on Tolkienin lempikeino selvitä ikävistä tilanteista.
Puolustukseksi on sanottava, että toisin kuin elokuvissa, kotkien käyttäytyminen ja motiivit selitetään kirjassa paremmin. Pelkät leffat nähneenä voi vain miettiä, mikseivät kotkat vieneet matkalaisia suoraan vuorelle vaan tiputtivat jonnekin sadan kilometrin päähän niin että tyyppien tarpomista joutui seuraamaan vielä tuntikausia. Kirjan lukeminen saa elokuvat näyttämään entistäkin naurettavammilta, kun tajuaa miten lyhyitä kohtauksia tynnyripako tai kokonaiseksi leffaksi venytetty viiden armeijan taistelu ovat kirjassa.
Kuten Taru sormusten herrasta, myös Hobitti on selkeästi miesten kirja. Koko kirjassa ei taida olla yhtä ainutta naishahmoa jolla olisi joku repliikki. Tämän takia alan ymmärtää, miksi elokuviin piti keksiä uusi haltiahahmo Tauriel (vaikka mukaan ympätty haltia-kääpiö-romanssi oli silti aika pöhkö). Bilbon lisäksi hahmoista jäivät mieleen lähinnä Gandalf, Thorin Tammikilpi, Smaug ja Klonkku. Kolmentoista kääpiön nimistä muistan ehkä neljä. Heidän kohtalonsa kiinnostanut paljoakaan kun ei heitä erottanut toisistaan (paitsi että Fili ja Kili olivat nuoria ja Bombur lihava).
Kävin Wikipediassa vilkaisemassa, mitä Hobitista siellä sanottiin, ja oli pakko nauraa vähäsen:
Hobitin ensimmäisessä suomennoksessa (Lohikäärmevuori, 1973) englannin hobbit on käännetty ”hoppeliksi”.
Lisäksi rakkaan päähenkilömme nimi oli ekassa suomennoksessa Kalpa Kassinen. En ehkä selviä tästä. :D Puutteistaan huolimatta Hobitti on kuitenkin helppolukuinen klassikko, ja saa neljä tähteä. Bilbo käy tarinan edetessä läpi kunnon kasvutarinan, ja lopussa hän on kaukana siitä tärisevästä ja mukavuudenhaluisesta hobitista, jollaisena lähti matkalle.
Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Matkakertomus. Kirja kuuluu myös BBC:n 100 kirjan listaan.
Subjektiivinen tuomio: ****
J. R. R. Tolkien
Hobitti
Suom. Kersti Juva
WSOY 2006
328 sivua
