Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki

Ebenezer Pinset oli kammottava mies, jolla oli ihmeellinen elämä. Hän ei ollut milloinkaan nälissään, koska kaikki hänen jääkaappinsa olivat pullollaan ruokaa. Hän ei jäänyt milloinkaan pohtimaan pitkiä sanoja, sellaisia kuin konstikkelsaatio tai pumppelirumpsis, koska hän luki hyvin harvoin kirjoja. Hänen elämässään ei ollut lapsia eikä ystäviä, joten häntä eivät milloinkaan kiusanneet epämiellyttävät äänet eivätkä harmilliset keskustelut.”

Ebenezer Pinset on nuorekas 511-vuotias mies, joka ei välitä kenestäkään paitsi itsestään. Ullakolla asuva hirviö toimittaa hänelle rajattomasti nuoruuseliksiiriä, mutta vaatii vastineeksi mitä erilaisempia ruokia. Aiemmin hirviö on syönyt vain tavaroita ja eläimiä, mutta eräänä päivänä se haluaa ruoakseen ihmislapsen.

Mikä siis ratkaisuksi? Ebenezer päättää adoptoida orpokodista mahdollisimman rasittavan muksun ja tutustuu paikalliseen kauhukakaraan, Helmikkiin. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan!

Hirviö ja Helmikki -kirjan tyylistä ja kuvituksesta tulevat mieleen Roald Dahlin teokset. Mukana on ihanan ärsyttäviä henkilöhahmoja ja mustaa huumoria. Alkupuolella on vaikeaa tykätä kenestäkään kirjan henkilöstä, mutta tarinan edetessä sympatiat kääntyvät Ebenezerin ja Helmikin puolelle. Hirviö ja Helmikki ei sovi jokaiseen makuun, mutta itse tykkäsin todella paljon. Aivan herkimmille en tätä suosittele, sillä kirjassa ahmaistaan ainakin yksi viaton puhuva eläin parempiin suihin.

Loppuratkaisun perusteella tälle olisi luvassa myös jatkoa!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jack Meggitt-Phillips
Hirviö ja Helmikki
Suom. Marja Helanen 

WSOY 2021
249 sivua

Syksyn 2021 kirjatärpit lapsille ja nuorille

Kirjasyksy on taas täällä! On aika kerätä yhteen kiinnostavimmat lasten- ja nuortenkirjat kotimaisilta kustantamoilta. Nämä ovat sellaisia, jotka haluaisin itsekin lukea. Poimi tästä kirjavinkit syksylle 2021 itsellesi tai muille!

Tue kirjabloggaajaa ja tilaa kirjoja mainoslinkkini kautta:
*Kirjaostoksille Adlibrikseen

Kuunteletko mieluummin äänikirjoja tai luetko e-kirjoja?
*Kokeile Bookbeatia ilmaiseksi 30 päivää! Tarjous koskee uusia asiakkaita.


Lukemista pienille lapsille

Jenna Salo: Yllättävät yöjuhlat
Kumma Kustannus 2021

Mitä tehdä, kun nukkumaan mennessä uni ei tulekaan? Kun Arttu-nalle ei eräänä iltana millään saa unta, se päättää luottaa mielikuvituksen voimaan. Arttu päätyy avaruuden yöjuhliin, jotka eivät olekaan ihan tavalliset kekkerit. Vastassa on muun muassa linnunradalla luistelevia lampaita! Menevissä juhlissa riittää katseltavaa ja koettavaa, mutta jossain vaiheessa pientä nallea alkaa kovasti väsyttää. Lempeä ja yllätyksiä täynnä oleva kirja johdattelee lasta rauhoittumaan mielikuvituksen avulla.

Tähän kirjaan törmäsin jokin aika sitten Instagramin kautta. Luistelevat lampaat kuulostavat hyvältä, ja pastellivärinen kansikuva on ihana!

Bright & Field: Lisää, sanoi valas
Suom. Katariina Kallio
Kustannus-Mäkelä 2021

Elipä kerran syvissä vesissä valtava valas. Sitä vaivasi kova halu saada aina jotakin enemmän, uutta ja parempaa. Il­lat se kiillotti aarteitaan, mutta jostain syystä ne eivät aa­mulla enää hohtaneetkaan. Vaikka valaan ympärillä oli tavaraa, se ei ollut onnelli­nen. Lopulta valas havahtuu huomaamaan, mikä on veden­alaisessakin elämässä kaikkein tärkeintä.”

Kuulostaa sellaiselta kirjalta, joka aikuistenkin kannattaisi lukea.

Docherty & Docherty: Ruutusyöppö
Suom. Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä 2021

Yksinäinen Sini tahtoisi kavereita, mutta kaikki vain laahus­tavat katse kiinni ruudussa. Silloin Sini pistelee poskeensa muutaman puhelimen, ja ruokahalu kasvaa syödessä. Pian se popsii tabletteja ja hotkii lounaaksi tietokoneen näyttöjä… Riemukas riimitelty tarina kertoo siitä, miten hauskaksi elämä voi muuttua, kun malttaa nostaa katseen ruudusta.

Omassa lapsuudessani yksi suosikkikirjoistani oli Anna ahmii kirjoja. Nykyään ahmitaan ajanmukaisesti älylaitteita. Kuulostaa myös aikuisille sopivalta muistutukselta!

Katajavuori & Baltscheit: Oravien sota
Tammi 2021

”Oravaveljekset Valtteri ja Pekka asuvat naapuripuissa. Valtterin puussa on paljon käpyjä, mutta Pekan puu antaa vähemmän satoa. Kun ankara talvi koittaa, Valtterilla ja hänen ystävillään on lokoisat oltavat, mutta Pekalta loppuu ruoka. Silloin veljesten välille puhkeaa iso riita. Lukutavasta riippuu, kertooko hurja eläinsatu oravaveljesten keskinäisestä taistelusta vai Suomen vuoden 1918 sisällissodasta.”

Okei, allegorinen oravasatu Suomen sisällissodasta. Tämä täytyy lukea.


Ahmittavaa alakoululaisille

Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat (Pages & Kumppanit #1)
Suom. Marja Helanen
HarperCollins 2021

11-vuotias Tilly on asunut isovanhempiensa kirjakaupan yläpuolella siitä lähtien, kun hänen äitinsä katosi mystisesti. Eräänä päivänä Tilly huomaa, että klassisia lastenkirjojen hahmoja alkaa vaellella kaupassa. Hahmot hyppäävät kirjojen sivuilta oikeaan elämään mystisellä kirjoissa matkustamisen taialla. Apulaisinaan Vihervaaran Anna ja Ihmemaan Liisa, Tilly päättää ratkaista hänen äitinsä katoamisen mysteerin.

Ihanaa, kirjakauppaan ja kirjoihin liittyvä seikkailu! Tämä menee omaan lukujonoon.

Margit Auer: Maagisten eläinten koulu – Täynnä kuoppia! (#2)
Suom. Tuula Syvänperä
Sitruuna kustannus 2021

”Nyt jännittää! Kuka luokassa saa seuraavaksi maagisen eläimen? Schoki ei toivo mitään muuta niin kovasti kuin omaa eläintä. Häntä ei kiinnosta koulunäytelmät, ei luokan juoruilijat saati salaperäiset kuopat koulun pihalla. Olisikohan pian jo hänen vuoronsa saada oma maaginen eläin?

Keväällä 2021 ilmestynyt Maagisten eläinten koulun ensimmäinen osa oli sen verran hauska, että toinen osa ansaitsee paikkansa listalla.

Matt Haig: Hiiri nimeltä Miika
Suom. Sarianna Silvonen
Aula & Co 2021

Hiiri nimeltä Miika uskoo, että juustoa on olemassa, vaikka kaikki muut hiiret ovat ihan tyhmiä ja väittävät muuta. Miika päättää todistaa heille, että on oikeassa, ja joutuu suureen seikkailuun, jonka myötä oppii arvostamaan muita olentoja (ja juustoa) aivan uudella tavalla. Hiiri nimeltä Miika on pieni mutta eeppinen seikkailukertomus rakkaudesta (juustoon) ja suurista vaaroista – sekä sisäisestä vahvuudesta.

En ole lukenut yhtään Matt Haigin kirjaa, vaikka Keskiyön kirjasto onkin lukujonossa. Haig kirjoittaa näemmä ahkerasti myös lastenkirjoja. Tämä kuulostaa hienolta!

Kocjan & Dineen: Hirviöt – Vinksahtanut valikoima
Suom. Sanna Kangasluoma
Lasten Keskus 2021

Oletko joskus törmännyt Mörkkiin, Liposomiin, Tuppajäärään, Kriisiäiseen tai Pep-Buliin? Tämä vinksahtanut hirviövalikoima on vuosikausien tutkimustyön tulos. Se on uskomattoman hyödyllinen opus kaikille, joita hirviöt kiehtovat, pelottavat tai kiinnostavat. Joskus kammotuksia näkee kaikkialla, mutta kun huomaa hirviöiden hassut puolet, alkaakin hillittömästi hekotuttaa.

Hirviökirja pääsi listalle mainion kuvituksensa takia.

Hiro Kamigaki: Sakke sokkelosalapoliisi ja taivaslinnan arvoitus
Suom. Jade Haapasalo
S&S 2021

Sokkelovaltakunnan kadut ovat täynnä väkeä, sillä on karnevaalin aatto. Karnevaalin aarre, legendaarinen sokkelomuna on kuitenkin kadonnut. Pian hätiin kutsutaankin Sakke ja Carmen. Jännittävä sokkeloseikkailu vie uskomattomien rakennusten, maisemien ja pilviin kurottavan puulinnan läpi kohti arvoituksen ratkaisua. Reitti kunkin sokkeloisen aukeaman läpi selvitetään vihjeiden avulla.

Kuvaustekstistä ei aivan täysin selviä, millainen kirja on kyseessä, mutta ilmeisesti pelimäinen sokkeloseikkailu. Sarjaa on suomennettu useampikin osa. Mielenkiintoista!

Walliams & Ross: Jäätynyt jättiläinen
Suom. Kaisa Kattelus
Tammi 2021

Eeppisen hauska mammuttiseikkailu! Vuoteen 1899 sijoittuvassa lastenromaanissa tavataan orpotyttö Elsie, joka karkaa karusta lastenkodistaan. Samaan aikaan Lontoossa kohistaan luonnontieteelliseen museoon näytteille tuodusta mammutista. Hyväsydäminen ja neuvokas Elsie päättää vapauttaa karvaisen jättiläisen jäisestä vankilastaan ja palauttaa sen löytöpaikkaansa pohjoisnavalle.

Kuulostaa hauskalta! Alkuteos oli saanut erinomaiset arviot Goodreadsissa.

Catherine Doyle: Ebenezerinkadun ihme
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kumma Kustannus 2021

Valloittava uudelleentulkinta Charles Dickensin rakastetusta Saiturin joulusta! On kulunut kolme pitkää vuotta siitä, kun Georgen äiti kuoli ja hänen isänsä päätti peruuttaa joulun. Kun George löytää jouluputiikista mystisen lumisadepallon, jotain erikoista tapahtuu. Pallon sisällä oleva näkymä on kuin suoraan Georgen menneisyyden joulusta, jolloin kaikki oli vielä hyvin. George ja hänen isänsä pyyhkäistään seikkailuun, joka vie heidät kolmeen eri jouluun – menneeseen, nykyiseen ja tulevaan.

Syksymmällä on mukavaa käpertyä sohvannurkkaan lukemaan jouluisia tarinoita.


Kirjavinkkejä nuorille

Lucy Ivison: Unelmien muotitalo – Silkkiä ja salaisuuksia
Suom. Aila Herronen 
WSOY 2021

Suloinen uutuussarja sukeltaa muodin maailmaan Downton Abbeyn hengessä! Aatelistyttö Sylvialla on rajaton mielikuvitus ja pettämätön tyylitaju. Palvelustyttönä työskentelevä Myrtle taas on räätälin tytär, joka on perinyt isänsä ompelutaidon. Kun Sylvian isosiskon tanssiaispuku osoittautuu katastrofiksi, päättävät tytöt yhdistää voimansa.

1920-luvun Lontooseen sijoittuva, vaatteisiin liittyvä tarina Downton Abbeyn hengessä. Olen myyty.

Emiko Jean: Tokion prinsessa
Suom. Susanna Sjöman
Otava 2021

Izumi on vähän tavallista hauskempi kalifornialainen 18-vuotias tyttö. Kun selviää, että hänen kauan kadoksissa ollut isänsä on Japanin tuleva keisari, ei viimeinen vuosi high schoolissa menekään suunnitelmien mukaan. Izumi matkaa Japaniin totuttelemaan prinsessan rooliin. Opittavaa on paljon: kieli, kulttuuri, komean henkivartija Akion mielenliikkeet…

Kivaa ja kevyttä lukemista syksyyn. Alkuteos oli saanut hyvät arviot Goodreadsissa.

Parvela & Pitkänen: Varjot. Kirja 1: Helähdys
Tammi 2021

Pete Valo on epätoivoinen. Sara, hänen paras ja ainoa ystävänsä, on sairas, eikä parannuskeinoa ole. Viimeisenä keinonaan 13-vuotias Pete kuiskaa toiveensa tavaratalon joulupukin korvaan. Hän saa lupauksen, että Sara paranee, mutta vain yhdellä ehdolla: Peten on annettava vastalahjaksi varjonsa. Se ei kuulosta paljolta, mutta on enemmän kuin kukaan on osannut kuvitella.

Vaikea kuvitella, miten varjon menettäminen haittaisi menoa, mutta ilmeisesti se on astetta isompi juttu.

B. B. Alston: Amari ja yön veljet
Suom. Ilkka Rekiaro
Otava 2021

Amari löytää kadonneen veljensä huoneesta tikittävän salkun, joka johtaa hänet Yliluonnollisten asiain viraston pääsykokeisiin. Paljastuu, että hänen veljensä on ollut Viraston salainen agentti, joka on kadonnut kesken vaarallisen tehtävän. Amari joutuu heti vaikeuksiin, sillä hänen kykynsä paljastuvat laittomiksi. Amari ei kuitenkaan voi luovuttaa. Hänen on pakko selvittää, mitä hänen veljelleen tapahtui.”

Uusi fantasiasarja alkaa! Alkuteos on saanut vaikuttavan keskiarvon 4,52/5,0 Goodreadsin arvioissa.

Jakob Wegelius: Hudson Queenin ruusu
Suom. Kati Valli 
WSOY 2021

”Itsenäinen jatko-osa rakastetulle Merten gorillalle. Sally Jonesin ja Henry Koskelan Hudson Queen -laivan uumenista löytyy ruusuriipuksinen helminauha, jonka jäljet johtavat Skotlantiin. Koneenkäyttäjägorilla ja suomalaiskapteeni lähtevät sinne palauttaakseen arvokkaan korun oikealle omistajalle. Glasgowin sumuisessa satamakaupungissa matka saa kuitenkin kohtalokkaan käänteen…”

Merten gorilla on minulla vielä lukulistalla, ja tämäkin kuulostaa kiinnostavalta.

Anniina Mikama: Myrrys
WSOY 2021

15-vuotias orpo Niilo elää kovissa oloissa Kivihalmeen talon kasvattina. Hän ei muista omaa menneisyyttään, mutta siihen liittyy jotakin, mistä ei puhuta. Kun talossa tarvitaan tietäjän apua, ottaa mahtava myrrys palkkioksi avustaan Niilon rengikseen ja päättää perehdyttää hänet parantamisen ja tuonpuoleisen taikuuden saloihin. Elämä korpimetsän armoilla kasvattaa Niilosta vahvan ja rohkean ja hän löytää omat voimansa.

Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -trilogia on yksi kotimaisista suosikeistani. Odotan tältäkin paljon!

Victoria Averyard: Maailmojen murtaja
Suom. Jussi Korhonen
Aula & Co 2021

Pimeys hiipii Allwardin valtakuntaan ja jopa syrjäisessä merenrantakylässä asuva Corayne tuntee sen. Coraynelle selviää, että hän on muinaisen sukulinjansa viimeinen – ja samalla viimeinen toivo koko tunnetun maailman lopullista tuhoa vastaan.

Victoria Averyardin aiempi teos Punainen kuningatar on edelleen lukujonossa, mutta Maailmojen murtaja aloittaa uuden fantasiasarjan. Kuvaustekstin perusteella kuulostaa melko perinteiseltä maailmanpelastusmeiningiltä, mutta kiinnostelee silti.


Tietokirjallisuus

Salovaara & Salovaara: Kosa ja Muka muuttavat maailmaa – Kestävän kehityksen jäljillä
Avain 2021

Kosa on utelias lapsi, joka keksii lähteä tutkimaan, mistä vesi tulee ja minne se menee. Seurakseen hän saa hiukan vastahakoisen serkkunsa, Mukan. Lapset kulkevat yhden päivän ajan kaupungissa ja tapaavat matkan varrella muun muassa hamstraaja-rotan, aktivisti-mupan ja hänen riitasointuisen papukaijansa sekä kuivuutta paenneen norsun.

Kestävästä kehityksestä lapsille sopivasti. Kiva ulkoasu!

Mikama & Da Cruz: Päivä maapallolla – Lääkärit
Karisto 2021

Millaista mahtaa olla kirurgin, kätilön tai ambulanssin ensihoitajan työ? Kuka auttaa, kun lemmikkihamsteri sairastuu? Päivä maapallolla – Lääkärit esittelee kaksitoista lääketieteen ja hoitoalan ammattilaista sekä heidän tärkeimmät työvälineensä, perheensä ja vapaa-ajan harrastuksensa.”

Anniina Mikama on ehtinyt laajentaa myös tietokirjallisuuden puolelle. Eri kulttuurit ja kielet kiinnostavat, joten tämä voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen. Miksei tällaisia tehdä myös aikuisille :D

Linda Liukas: Hello Ruby – Mahtava tietokoneseikkailu
Otava 2021

Suositun Hello Ruby -kirjasarjan kaikki osat yksissä kansissa. Rubyn seurassa tutustut ohjelmoinnin perusteisiin ja kurkistat tietokoneen sisälle. Kattavassa kirjassa on neljä tietokoneiden maailmaan sijoittuvaa tarinaa. Opit, miten internet toimii ja miten koneita voi kouluttaa.

Suosittu Hello Ruby -sarja tutustuttaa lapsia tietokoneiden ja ohjelmoinnin maailmaan. Tässä saisi luettua kaikki kätevästi kerralla.

Joona Leppälä: ZoneVD kiehtovan tiedon jäljillä
Tammi 2021

Miltä avaruus haisee? Voiko ihmisestä tulla kuolematon? ZoneVD selvittää! Suosittu, tiedonjanoinen tubettaja etsii vastauksia maailmankaikkeuden kiehtovimpiin kysymyksiin. Jo vuodesta 2008 videoillaan inspiroinut tubettaja ZoneVD eli Joona Leppälä vie sinut seikkailulle mielenkiintoisiin mysteereihin. ZoneVD etsii taatun hauskalla tyylillään vastauksia kysymyksiin, jotka ovat jo kauan kiinnostaneet ihmisiä.

Vaihteeksi vähän erilainen kirja tubettajalta, ja sopii kyllä loistavasti ZoneVD:n kanavan aiheisiin.

Dara Mcanulty: Nuoren luonnontutkijan päiväkirja
Suom. Leena Ojalatva
Karisto 2021

15-vuotiaan Daran puhuttelevat päiväkirjamerkinnät vievät Pohjois-Irlannin kuvankauniisiin maisemiin. Kirja kattaa yhden vuodenkierron keväästä kesään, syksystä talveen, kotona ja koulussa, luonnossa ja hänen sisimmässään. Teos tarkastelee maailmaa vivahteikkaasti autistisen teinipojan näkökulmasta: tarkkanäköinen luontoaktivisti kuvailee kohtaamisia niin mustarastaiden, sammakoiden, voikukkien kuin jänistenkin kanssa, aina kunnioituksen vallassa ja hämmästellen.”

En muista mitä kautta törmäsin tähän kirjaan, mutta alkuteos on saanut loistavat arviot Goodreadsissa. Menee lukulistalle!

Löytyikö listalta uutta luettavaa?

Kevään 2021 kirjatärpit lapsille ja nuorille

Kirjakevät on jo hyvässä vauhdissa, ja on taas aika kerätä yhteen kiinnostavimmat lasten- ja nuortenkirjat kotimaisilta kustantamoilta. Tällä kertaa vinkkejä tuli niin paljon, että jaoin aikuisten kirjatärpit omaan postaukseensa. Poimi tästä omaan listaasi kirjavinkkejä lapsille ja nuorille keväälle 2021 nämä ovat sellaisia, jotka haluaisin itse lukea.

Tue kirjabloggaajaa ja tilaa kirjoja mainoslinkkini kautta:
*Kirjaostoksille Adlibrikseen

Kuunteletko mieluummin äänikirjoja tai luetko e-kirjoja?
*Kokeile Bookbeatia ilmaiseksi 30 päivää! Tarjous koskee uusia asiakkaita.


Spekulatiivista fiktiota (varhais)nuorille

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
Karisto 2021

Nuorten tieteisseikkailu ympäristökatastrofin turmelemassa Suomessa. Vaaroja kuhiseva Silkkomaa vei Ilveksen vanhemmat. Hän haluaisi lähteä selvittämään näiden kohtaloa ystävänsä Västäräkin kanssa. Kun metsästä löytyy kuollut kyläläinen ja sitten muukalainen nimeltä Aino, Ilves huomaa tilaisuutensa tulleen.”

Olen törmännyt Joonas Riekkolaan somen puolella ja Hesarin artikkelissa. Nuorille suunnattu tieteiskirja herätti kiinnostuksen. Kivan näköinen kansi!

Jack Meggitt-Phillips & Isabelle Follath: Hirviö ja Helmikki
Suom. Marja Helanen 
WSOY 2021

511-vuotiaan Ebenezer Pinsetin ullakolla asuu hirviö, joka vaatii ruoakseen kaikkea mahdollista kaktuksista kotikissaan ja toimittaa vastineeksi Ebenezerille nuoruuseliksiiriä. Yhtenä päivänä hirviö kääntää nälkäisen katseensa Helmikin puoleen, mutta tyttö onkin pippurinen tapaus… Hirviö ja Helmikki on herkullinen yhdistelmä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-, Itse ilkimys- ja Pieni kauhukauppa -elokuvien henkeä.”

Kirjan kuvausteksti ja kuvitus tuovat mieleen Roald Dahlin kirjat. Alkuteos on saanut muikean keskiarvon 4,4/5 Goodreadsissa.

Suvi Nurmi: Unissamatkaaja
Myllylahti 2021

Kadonnut äiti. Umpeen muurattu ovi. Suvun vaiettu salaisuus. Mielikuvitusta kutkuttava tarina pikkukaupungin sisaruksista, jotka saavat tietää olevansa aikamatkaajien sukua. Varhaisnuorille suunnattu teos yhdistää arkitodellisuuteen fantasian ja kauhun kihelmöiviä väreitä.

Jee, aikamatkailua! Tässäkin on hieno kansi.

Sini Helminen: Hurme
Myllylahti 2021

”Kuinka pieleen treffit ovat menneet, jos toinen alkaa niiden jälkeen kirjaimellisesti ghostata? Mustankirjava Hurme yhdistelee urbaanin fantasian, kauhun ja romantiikan piirteitä kaikissa sateenkaaren sävyissä. Hirtehisellä huumorilla varustetussa teoksessa Mullan alla kohtaa Addams Familyn.”

En ole lukenut Helmisen aiempaa Väkiveriset-sarjaa, mutta uuden Lujaverinen-sarjan aloittava kirja kuulostaa kielmättä mielenkiintoiselta.

Christopher Paolini: Infinitum. Tähtien meri
Suom. Ilkka Rekiaro 
Tammi 2021

Kosminen avaruusseikkailu vie lukijan galaksien äärirajoille taisteluun koko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Captain Marvel meets Star Wars! Rutiinitutkimusmatkalla asumattomalle planeetalle tutkija Kira Navárez tekee mullistavan löydön, joka heittää hänet painajaisten ja ihmeiden keskelle ja muuttaa paitsi hänet itsensä, myös koko historian.”

Eragonin kirjoittaja yllättää uudella avaruuteen sijoittuvalla romaanilla. Tällä kertaa mukana ei ilmeisesti ole lohikäärmeitä.


Tarinoita lapsille

Kari Kakkonen & Adrienn Széll: Dragons out!
Avain 2021

”Opi ohjelmistotestausta hauskalla tavalla, lukemalla tarinoita lohikäärmeistä ja ritareista. Kirja myös sopii erinomaisesti kenelle vain, joka haluaa tietää, mitä ohjelmistotestaus on.”

Ohjelmistotestaus ja lohikäärmeet kuulostavat lukemisen arvoiselta yhdistelmältä.

Torben Kuhlmann: Armstrong – Erään hiiren kuuseikkailu
Suom. Pirkko Roinila
Otava 2021

”Hiiret uskoivat, että kuu oli juustoa. Vain yksi hiiri ajatteli toisin. Se halusi lentää kuuhun ja näyttää muille. Mutta miten? ’Nokkelat hiiret selviävät kaikesta!’ se ajatteli ja löysi onneksi liittolaisen.”

Näissä Kuhlmannin hiirikirjoissa on niiiin sympaattinen kuvitus!

Deborah Marcero: Purkissa
Suom. Mari Nurminen
Kumma-kustannus 2021

”Leevi on keräilijä, joka kätkee purkkeihin erilaisia asioita. Ihan tavallisia juttuja — niittyleinikkejä, sulkia ja sydämenmuotoisia kiviä. Mutta kun Leevi tapaa Elvin, he päättävät kerätä talteen jotain aivan muuta! Kurkistellessaan purkkeihin, he muistavat kaikki ihmeelliset asiat, joita ovat yhdessä nähneet ja kokeneet.

Tässä kiinnitti ensimmäisenä huomiona upea kansi ja hauskat kanihahmot. Arvostan, kun kustantamot laittavat lastenkirjoista esille näytesivuja kirjan tietosivulle. Helpottaa lahjaksi ostamista!

Margit Auer & Nina Dulleck: Maagisten eläinten koulu
Suom. Tuula Syvänperä
Sitruuna kustannus 2021

Mikään ei ole entisellään sen jälkeen kun lemmikkikauppias Mortimer Morrison vierailee koulussa. Hänellä nimittäin on mukanaan joukko maagisia eläimiä, jotka etsivät itselleen omaa ihmistä. Ujo Benni toivoo ystäväkseen villiä saalistajaa, mutta kilpikonna Henrietta osoittautuukin hänen parhaaksi ystäväkseen.”

Tämä kirjasarja on myyty yli 25 maahan ja on mitä ilmeisimmin aikamoinen bestseller. Kiva saada suomeksikin!

Silja Sillanpää & Marja Siira: Salasaaren salaisuudet
WSOY 2021

”Ylen lastenohjelmissa syksyllä 2020 starttaavaan sarjaan pohjautuva kuvakirjaseikkailu kertoo Edlan tutkimuksista salaperäisellä saarella. Silja Sillanpään kirjoittama tarina on täynnä kiehtovia karttoja, salamyhkäisiä vihjeitä ja nokkelia sanaleikkejä.”

Silja Sillanpää on tullut itsellekin aikoinaan hyvin tutuksi lastenohjelmista. Tässä kirjassa kiinnostuksen herätti erityisesti hieno kansi.


Lasten tietokirjoja

Silja Vuorikuru: Titanic – Maailman suurin laiva
Avain 2021

Titanic kiinnostaa monia ihmisiä edelleen. Se on monien kirjojen ja elokuvien aihe. Koko perheelle sopiva selkokirja kertoo Titanicista, sen ensimmäisestä matkasta ja onnettomuudesta. Kirja kertoo myös Titanicin erilaisista matkustajista. Kirjan kirjoittaja Silja Vuorikuru on kirjallisuudentutkija, joka on tutkinut Titanicia suomalaisessa kirjallisuudessa.

Jep, Titanic on tuttu juurikin Siitä Elokuvasta. Kiinnostaa, miten Titanicin kokoisesta onnettomuudesta saa lapsille sopivan selkokirjan.

Freya Hardy & Sara Mulvanny: Suuri tiedekirja
Suom. Tarja Kontro
Into 2021

Suuri tiedekirja tutustuttaa lukijansa 15 isoon tieteelliseen ideaan aina atomeista ja painovoimasta tekoälyyn ja massadataan. Jokaiselle idealle on varattu kaksi värikkäästi kuvitettua aukeamaa, joilla tutustutaan itse idean lisäksi yli 50 nerokkaaseen ajattelijaan idean takana. Kuka oli Marie Curie tai Isaac Newton?”

Kävin kurkkaamassa Amazonista, miltä tämä kirja näyttää sisältä. Todella kivalta!

Tuija Mäki: Lasten ja nuorten jatko- ja sarjakirjat
Avain 2021

Tuija Mäen kokoamaan teokseen on koottu kirjat, joiden pääosassa ovat samat hahmot tai henkilöt kirjasarjan eri osissa. Asiasanat auttavat löytämään kiinnostavaa luettavaa. Keskeisiä asiasanoja ovat muun muassa fantasiakirjallisuus, helppolukuiset kirjat, sadut, sarjakuvat ja tieteiskirjallisuus.”

Jos lukeminen jossain vaiheessa loppuu, tästä voinee kerätä uusia kirjasarjoja lukujonoon.

Löytyikö listasta uutta luettavaa? Kommentoi alle!