Nemo

Torben Kuhlmann: Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus

”Sinä päivänä luennolle ilmaantui hiiri, jota professori ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Viimeisen istuinrivin takaa kurkisti pieni kuononpää. Pikku hiiri odotteli kärsivällisesti omalla paikallaan, että professori saisi opetuksen päätökseen ja kaikki hiiret lähtisivät kotimatkalle. Sitten hiirulainen astui epäröiden luentopöydän eteen.
     ’Anteeksi, että häiritsen, herra professori, mutta tarvitsen kipeästi apuanne…’ hiiri aloitti ujostellen. ’Minä olen nimittäin etsimässä aarretta.’”

Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus on sympaattinen tarina nuoresta Pete-hiirestä, joka haluaa etsiä esi-isänsä aarteen. Aarre on uponnut kauan sitten Atlantin valtamereen. Pete saa värvättyä mukaan hiiriyliopiston professorin, ja yhdessä he rakentavat toimivan pikku sukellusveneen ja matkaavat meren pohjaan. Mitä aarrearkusta lopulta löytyy?

Tartuin tähän kirjaan hiirihahmojen ja hienon kannen vuoksi. Torben Kulhmannin vanhanaikainen kuvitus onkin upeaa. Tarina itsessään jäi sivuosaan, kun ihastelin jokaisen aukeaman taideteosta erikseen. Kuville täydet viisi tähteä!

Kirja jätti jonkin verran avoimia kysymyksiä – miten ihmisten nurkissa asuvat hiiret saivat tuosta noin valmistettua sukellusveneen ja jyrsijänkokoiset sukelluspuvut? (Muutenhan puhuvat, yliopistoa käyvät hiiret ovat tietenkin täysin looginen asia.) Hieman harmistusta aiheutti se, että harvoin tulee luettua kokonaista kirjaa jossa ei ole ainuttakaan naispuolista hahmoa. Jopa kuvituksessa seinät on tapetoitu pelkillä historian ”suurmiesten” kuvilla. Tarina jääkin kolmen tähden suoritukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ****

Torben Kulhmann
Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus
Suom. Pirkko Roinila
Nemo 2019
112 sivua

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

”Kiitos hyvä Jumala 
illasta, ja siitä 
että maailman piina 
on päivän verran vähennyt.” 

Keskitysleireiltä selvinnyt 93-vuotias Hédi Fried on kiertänyt vuosia kouluissa kertomassa kokemuksistaan. Hän uskoo, että holokaustista kertominen on tärkeää, jotta samat kauheudet eivät toistu. Nyt hän on koonnut koululaisten ja opiskelijoiden esittämiä kysymyksiä kirjaksi. Jokainen kysymys on oma lyhyt lukunsa, jossa Fried vastaa parhaansa mukaan.

Mikä on pahinta, mitä olet kokenut? Miksi ette tehneet vastarintaa? Millaista oli elää leireissä? Milloin ymmärsit, että meneillään oli kansanmurha? Mikä oli paras asia? Voitko antaa anteeksi?

Olen lukenut jonkin verran keskitysleireistä kertovaa kirjallisuutta (mm. Corrie ten Boomin kokemuksia), joten kirja ei siinä mielessä tuo paljoa uutta. Fried kuvaa kamalia oloja suoraan ja asiallisesti. Nuorten esittämät kysymykset ovat suoria, sellaisia joita ei itse välttämättä kehtaisi kysyä: Raiskattiinko teidät? Entä kun teillä oli kuukautiset? Miten käsittelit traumojasi? Typeriä tai kiellettyjä kysymyksiä ei ole, mutta kaikkiin kysymyksiin ei Friedilläkään ole vastausta.

Reilulla sadalla sivulla kirja on nopealukuinen, ja sopiikin hyvin nuorelle tai aikuiselle ajatuksia herättäväksi tietopaketiksi elämästä keskitysleireillä. Kirjassa käsitellään myös elämää leirien jälkeen ja julmuuksista selviämistä. Fried tuli pakolaisena kesällä 1945 Ruotsiin, kun maahan otettiin 10 000 ihmistä keskitysleireiltä. Hän on sopeutunut nykyiseen kotimaahansa, mutta ei vieläkään ole aivan kotonaan.

”Kun katson vavahduttavia kuvia huteroista, täpötäyteen ahdetuista laivoista ja veneistä Välimerellä, näen itseni istumassa niissä. Minäkin olisin kavunnut siihen kyytiin, vaikka se ei olisikaan tarjonnut suurta toivoa henkiin jäämisestä. Nämä ihmiset tietävät, etteivät he ole tervetulleita minnekään, aivan kuten me tiesimme vuonna 1938, etteivät juutalaiset ole tervetulleita. Se asia ei ole muuttunut paremmaksi edes vuoden 1945 jälkeen, ennakkoluulot ovat sitkeitä.”

Esipuheen suomenkieliseen laitokseen on kirjoittanut Sofi Oksanen.

Kirja pääsee vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirja on maahanmuuttajan kirjoittama. Kirjailija tuli vapauduttuaan pakolaisena Ruotsiin ja jäi sinne asumaan. 

Subjektiivinen tuomio: ****

Hédi Fried
Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Nemo 2018
144 sivua

A. J. Jacobs: Kunnon mies

Kunnon mies”Tilasin BluePrintCleanse-nimisen puhdistuspaketin. Se on tämän hetken kuumin mehupaasto, jota suosittelee liuta naistenlehtiä ja monta B-luokan julkkista. — Tilaamani juoma on ehkä kalleinta mehua koko maailmanhistoriassa. Toivon todella, että jokainen sitruuna sai nauttia shiatsuhieronnasta matkalla mehustamoon. Mehu maksoi 400 dollaria per naama.”

A. J. Jacobs iskee taas. Viime kirjassaan Raamatullinen vuosi hän kuvasi, kuinka eli vuoden kaikkien Raamatusta löytyvien lakien ja sääntöjen mukaan. Tällä kertaa on vuorossa kahden vuoden mittainen terveysprojekti, jonka aikana hän yrittää noudattaa kaikkia mahdollisia terveysneuvoja ja tulla maailman terveimmäksi mieheksi.

Jacobs keskittyy aina yhteen ruumiinosaan kerrallaan joka kuukausi. Vuoronsa saavat esimerkiksi selkä (ryhti), kallo (turvallisuus), vatsa (ruokavalio) ja silmäluomen sisäpuoli. Vuoden aikana hän esimerkiksi viettää mehupaastoa, kokeilee luolamiesdieettiä ja -treeniä, käy uniklinikalla ja kirjoittaa kirjaansa treenaten samaan aikaan juoksumatolla.

Tyyli on taattua itseironista ja huumorilla höystettyä laatua, joskaan kirja ei ollut aivan yhtä hulvaton kuin Raamatullinen vuosi. Suurin osa terveyskokeiluista oli harmillisesti vain pintaraapaisuja, eikä mihinkään oikein ehditty keskittyä vaikka kirja onkin lähes 400-sivuinen. Joka tapauksessa Kunnon mies on viihdyttävä teos, ja saa miettimään myös omaa terveyttä kuntoa. Bonuksena kirjan lopussa on koottuna Jacobsin itsensä mielestä parhaita ruokavaliovinkkejä ja terveysneuvoja.

Kunnon mies on kolmas Lukuhaasteen 2015 luettu teos, kategoriassa Hauska kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

A. J. Jacobs
Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä
Suom. Lotta Heikkeri
Nemo 2012
384 sivua