Kevään 2026 kirjatärpit nuorille ja nuorille aikuisille

Hyvää kirjakevättä! Keräsin taas kiinnostavia nuortenkirjoja ja young adult -kirjoja kotimaisilta kustantamoilta. Pääsääntöisesti otin mukaan sarjojen ensimmäisiä osia tai itsenäisiä teoksia.

Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta saat kirjat samaan hintaan ja minä tienaan hieman taskurahaa.


Fantasiaa ja sarjakuvaa

Satu Kontinen: Täysikuun kutsu
Tammi 2026

Kuukuun tehtävä on istuttaa siemeniä, sillä niin pellon lapset tekevät. Mutta mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä ahdistavammalta pellon elämä alkaa tuntua. Eräänä ihmeellisenä täysikuun yönä Kuukuu kuulee kutsun ja päättää paeta. Hän löytää itsensä tiheän metsän keskeltä puun nielaiseman talon edestä. Talossa asuva vanhus on hänelle ventovieras, mutta näyttää tunnistavan Kuukuun. Täysikuun kutsu aloittaa fantasiaa henkivän sarjakuvaromaanitrilogian.

Kustantajan ikäsuositus 12+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna
Suom. Ville Viitanen
WSOY 2026

Hattukaupan Sophie on kolmesta sisaresta vanhin, ja kohtalon mukaan hänen on turha toivoa menestystä elämässään. Sitten kauppaan ilmestyy mahtava Erämaan noita, joka loihtii hänet vanhaksi eukoksi. Sophie rupeaa kiertolaiseksi ja hakee yösijaa kaupungin laidalle ilmestyneestä liikkuvasta linnasta. Sen valtiaan, velho Howlin, huhutaan syövän nuorten tyttöjen sydämiä, mutta mitä pelättävää vanhalla Sophiella muka olisi?

Pitkään odotettu uusi painos uudella ulkoasulla. Kustantajan ikäsuositus 12+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Elina Vahvaselkä: Kolmesti viety sielu
Tammi 2026

Sam on hyväosainen nuori maailmassa, joka jakautuu valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Valosieluisiin kuuluvalla Samilla on salaisuus: hänen parhaat ystävänsä ovat toisluokkaisia, joiden seuraa hänen tulisi kaikin keinoin karttaa. Ella puolestaan on yhteiskunnan alinta luokkaa ‒ demoni, jolla on valta repiä ihmisen sielu irti. Kun Samin ja Ellan maailmat risteävät, ei paluuta ole. Säe- ja proosakerrontaa yhdistävä nuortenromaani vallankäytöstä ja rajat ylittävästä ystävyydestä.”

Kustantajan ikäsuositus 13+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Annika Perkiö: Perhoshuuto
Haamu Kustannus 2026

Tytti on eksyksissä. Poikaystävä ja vanhemmat sanelevat suuntia, joihin Tytti ei haluaisi kulkea. Vain metsässä hän on kotonaan. Kevään viimeisenä päivänä Tytti löytää omituisen kahdeksankulmaisen kiven, joka on koristeltu muinaisin koukeroin. Kesän ensimmäisenä päivänä hän kohtaa suippokorvaisen Ruun, vastarannalta uivan olennon, joka on myös harhaillut kauas omiensa parista. Kesä on pelastettu! Mutta kahdeksankulmainen kivi raksuttaa Tytin patjan alla ja kesä hiipii kohti syksyä.

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Siiri Enoranta: Keskusteluja kukkasten kanssa
WSOY 2026

Maagiset koruleeliat kukkivat Viisjoessa. Xaskia opiskelee kukkia hoitavaksi leelittareksi ja hänen heilansa Naum ylistää niitä tempuillaan. Kylään vasta muuttanut Sona ei ymmärrä leelioiden ihmeellisyyttä tai sitä, miksi hänen elämänsä pitää kietoutua kipakan Xaskian asioihin. Xaskia joutuu satimeen loitsutodellisuuteen, jossa hänellä on seuranaan vain pörröiset, puhuvat sorkkaeläimet. Voiko hän päästä takaisin rakkaidensa luo ennen kuin on liian myöhäistä?

Kustantajan ikäsuositus 14+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Magdalena Hai: Kuunkehä
Otava 2026

Maahan päätyneet noitasisaret Lune ja Ciel yrittävät palata arkeen vietettyään tahoillaan 100 vuotta ajassa, jota muut heidän ympärillään eivät ole kokeneet. Se ei ole helppoa, sillä molemmat ovat muuttuneet. Samaan aikaan Maata ravistelevat tihenevät vulkaaniset purkaukset ja Royaumen romahtanut valtakunta on alkanut uudelleen kasvaa.”

Trilogian päätösosa. Kustantajan ikäsuositus 14+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Alex Aster: Lightlark – Valonkiuru
Suom. Aila Herronen
WSOY 2026

Vuosisadan välein Lightlarkin saari ilmaantuu näkyville hengenvaarallisen pelin ajaksi. Kuuden valtakunnan hallitsijat kohtaavat ja taistelevat murtaakseen kirouksensa ja voittaakseen ylivertaisen vallan. Jokaisella on jotain piiloteltavaa, jokainen kirous on ainutkertaisen paha. Jotta kiroukset murtuvat ja hallitsijat pystyvät pelastamaan valtakuntansa, yhden heistä on kuoltava. Selviytyäkseen Isla Crownin täytyy valehdella, huijata ja pettää – vaikka panoksena olisi rakkaus.”

Kustantajan ikäsuositus 15+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)


Realismia ja ripaus romantiikkaa

Jukka Behm: Pussipää
Tammi 2026

Daniel Penne lukee esseetään luokan edessä, kun opettaja mainitsee ohimennen hänen leuastaan. Sen jälkeen Daniel päättää, ettei puhu enää koskaan ‒ ei ainakaan niin, että leuka näkyy. Videoesitelmänsä hän pitää pussi päässä, ja samalla saa alkunsa someilmiö Pussipää. Pussipään suosio yllättää Danielin. Menestys tuo valtaa vaikuttaa, ja Daniel tajuaa, että Pussipään supervoimat voi valjastaa hyvään. Kaksoiselämä ja kasvava huomio kuitenkin nakertavat voimia.”

Kustantajan ikäsuositus 12+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Laura Suomela: Välivuosisyndrooma
Karisto 2026

Vieno ei saa opiskelupaikkaa, ja edessä on välivuosi. Voi tehdä töitä, reissata ja elää miten huvittaa! Mutta Vienon työnhaku takkuaa, eikä hänellä ole rahaa reissata. Ystävät ovat solahtaneet osaksi opiskelijayhteisöä, kun taas Vienon arki typistyy kotisohvan ja Lidlin väliin. Luovana sieluna Vieno uppoutuu uuteen taideprojektiin. Hän keksii haasteen, jonka avulla pääsee näkemään maailmaa ja selvittämään jotain todellista ihmisistä. Ja ehkä myös sen, mitä tekisi tulevaisuudellaan?

Kustantajan ikäsuositus 14+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Jandy Nelson: Annan sinulle auringon
Suom. Inka Parpola
WSOY 2026

Ennen Jude ja hänen kaksoisveljensä Noah olivat erottamattomat. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, he tuskin sanovat sanaakaan toisilleen. Jotain on tapahtunut ja muuttanut kaksoset eri tavoin, mutta musertavasti. Kun Jude tapaa vastustamattoman pojan ja salamyhkäisen mentorin, lukot alkavat aueta. Noah kertoo ajasta ennen, Jude nykyhetkestä. Molemmilla on vain puolikas tarinasta ja vain, jos he löytävät tiensä takaisin toistensa luo, he voivat luoda maailmansa uudestaan.

Kustantajan ikäsuositus 14+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)


Jännitystä ja kauhua

Eeva Klingberg: Neljäskin katoaa
Kumma Kustannus 2026

Ammaar on 14-vuotias ja tietää, ettei enää näe viidettätoista syntymäpäiväänsä. Jos hän ei olisi koskaan joutunut huostaanotetuksi, kuullut Tuonijärven kylästä tai päätynyt perhekotiin, hän olisi saattanut selvitä. Mutta menneitä on turha vatvoa, kun on jo jonkun kellarissa sidottuna. Jo ennen Ammaarin saapumista Tuonijärven perhekodista oli ehtinyt kadota kolme nuorta, mutta asia ei ollut kiinnostanut ketään. Ammaar ei kuitenkaan ollut välinpitämätön. Ja nyt hän saisi maksaa siitä kalliisti.

Kustantajan ikäsuositus 11+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Marisha Rasi-Koskinen: Mykkien lintujen museo
WSOY 2026

On elokuu 1985. Takaristin kyläkoulua on johtanut sama opettaja jo vuosikymmenten ajan. Kun kylään muuttaa kaksi tuntematonta tyttöä undulaatteineen ja umpimielisine hymyineen, kaikki menee sekaisin. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin juuri ylioppilaaksi valmistunut Veronika tekee podcastia kadonneista kylistä ja päätyy Takaristiin. Paikka näyttää ensin rykelmältä raunioita, mutta sitten unet ja todellisuus alkavat sekoittua. Joku kuvaa Veronikaa vanhanaikaiselle videonauhalle. Ja tappaa undulaatteja.”

Kustantajan ikäsuositus 15+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)


Nuorten tietokirjoja

Noora Perttunen: Henkien maailma – Opas Studio Ghiblin elokuviin
Oppian 2026

Ensimmäinen suomalainen tietokirja Studio Ghiblistä. Studio Ghiblin elokuvat ovat lumonneet katsojia ympäri maailmaa jo vuosikymmenien ajan. Tämä opas on tarkoitettu kaikille animaation ystäville, jotka haluavat syventyä ainutlaatuisen studion maailmaan sekä ymmärtää paremmin elokuvien hahmoja, teemoja ja kuvastoa.”

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Harri Moisio & Mikko Saarainen (kuv.): Intti – Selviytymisopas
WSOY 2026

Kaikki alokkaan kaipaama tieto hauskassa ja selkeässä paketissa: tämän kirjan lukemisen jälkeen armeijan aloitusta ei tarvitse jännittää. Tästä kirjasta löydät helposti tarpeelliset faktat: Mitä ottaa mukaan ja saako puhelinta käyttää? Mitä aseita armeijassa käsitellään? Entä koska pääsee lomalle? Kirja avaa myös armeijaan liittyviä myyttejä ja huhuja. Ihan kaikki, mitä kaverit tai vanhemman polven alokkaat väittävät, ei välttämättä ole totta.

Kustantajan ikäsuositus 16+

Osta kirja Adlibriksesta (mainoslinkki)

Syksyn 2024 kirjatärpit aikuisille

Hyvää kirjasyksyä! Keräsin jälleen kasan kiinnostavia uutuuskirjoja aikuisille. Jos lukumakusi on samantyylinen kuin minulla, saat tästä toivottavasti kauno- ja tietokirjavinkkejä loppuvuodelle 2024. Syksyllä ilmestyy myös paljon jatko-osia, mutta pääsääntöisesti nostan vain sellaisia joiden ensimmäiset osat olen lukenut.

Postaus sisältää tähdellä (*) merkittyjä mainoslinkkejä, joiden kautta saat kirjat samaan hintaan ja minä tienaan hieman taskurahaa.


Fantasiaa ja romantasiaa

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni
Gummerus 2024

Ylenpalttiset kartanot ympäröivät keuhkopuita, joihin jokaisen Homo arboriksen on selviytyäkseen kiinnityttävä yöksi. Vain surkastuneet siivet muistuttavat heitä esivanhempien taivaisiin yltäneistä lennoista. Vapautta janoava Katica on tottunut hurmaamaan seurapiiriläisiä huvikseen, mutta kiehtova taidemesenaatti Sera vangitsee hänen mielenkiintonsa. Finlandia-palkitun kirjailijan ravisteleva romaani luontosuhteen murtumisesta.

*Osta kirja Adlibriksesta

Vehka Kurjenmiekka: Talventaitto
Aula & Co 2024

Talventaitto kertoo kesänkaataja Alatista ja talventaittaja Kaihosta, joiden tehtävä on kannatella vuodenkiertoa. Keväänkutsusta talventaittoon saakka Kaihon ja Alatin elämä on jaettua aina asuintupaa, tulisijaa ja aamiaishetkiä myöten, tahtoivatpa he sitä tai eivät. He eivät tunne toisiaan, mutta yhdestä asiasta Kaiho on silti varma: rakastumaan tai rakastamaan hän ei aio opetella.

Merenkehrä-sarjan toinen osa ja jatkoa Kellopelisydämelle.

*Osta kirja Adlibriksesta

Siri Pettersen: Rautasusi & Hopeakurkku
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
Hertta Kustannus 2024

Rautasusi aloittaa itsenäisen Vardari-trilogian, joka sijoittuu samaan universumiin kuin kansainvälisesti menestynyt Korpinkehät-sarja. Aiemmin julkaistuun suomennokseen on lisätty loppusanoiksi Siri Pettersenin legendaarinen ”fantasiaränttäys”. Hopeakurkku jatkaa synkän vangitsevaa pohjoista fantasiamysteeriä verestä ja vallasta, haluista ja pakkomielteistä.

Hertta julkaisee samaan aikaan Vardari-trilogian ensimmäisen ja toisen osan. Rautasusi on aiemmin ilmestynyt suomeksi Jalavalta vuonna 2021.

*Osta Rautasusi Adlibriksesta
*Osta Hopeakurkku Adlibriksesta

Robin Hobb: Taikuuden laiva
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
Otava 2024

Kallisarvoisesta velhopuusta veistetyt laivat voivat joskus herätä itsestään tietoisiksi elolaivoiksi. Merenkävijä Althea Vestrit odottaa, että hänen rakastamansa Railakas-alus heräisi; laiva on hänen oikeutettu perintönsä. Kun Railakkaan periikin hänen siskonsa, Vestritien kauppiassuku ajatuu valtataisteluun. Laivan kohtalo saattaa kuitenkin olla muiden käsissä, sillä elolaivaa tavoittelee myös kunnianhimoinen merirosvo…

Elolaivat-trilogian avausosa.

*Osta kirja Adlibriksesta

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär
Otava 2024

Puoliverisen Moornan arki ihmisten hovin maksettuna seuralaisena on ankeaa – siitä huolimatta, että hän on päätynyt kruununprinssin suosikiksi. Eräänä juhlailtana hovissa herätetään henkiin vanha demoniuhriperinne. Julma seremonia sytyttää Moornassa jotain, mitä hän ei osaa nimetä. Outoja tunteita aiheuttaa myös Caidas, röyhkeä ja komea haltia.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Saara El-Arifi: Faebound – Veren erottamat
Suom. Helka Sivill
Gummerus 2024

Yeeran on haltioiden armeijan sotapäällikkö, jonka elämä on täynnä taisteluita ja väkivaltaa. Hänen pikkusiskonsa Lettle yrittää ansaita elantonsa etsien enteitä paremmasta tulevaisuudesta. Kun Yeeran ja Lettle tempaistaan Haltiamaasta keijujen lumovoimaiseen valtakuntaan, sisarten välinen uskollisuus rakoilee ja intohimoinen rakkaus repii heidän kummankin sydäntään…

*Osta kirja Adlibriksesta

Jennifer L. Armentrout: Verestä ja tuhkasta
Suom. Annika Eräpuro
Otava 2024

Poppyn elämä ei ole koskaan ollut hänen omissa käsissään. Hän on jumalten valitsema Neito, jota ei kunnioituksesta saa katsoa ja jolle ei saa puhua. Hän ei myöskään saa liittyä sotilaiden rinnalle vastustamaan pahaa, joka on tuhonnut hänen perheensä. Kun Poppy kohtaa Hawken, hänelle osoitetun vartijan, velvollisuus ja kohtalo kietoutuvat intohimoon.

Sarjan avausosa.

*Osta kirja Adlibriksesta

Cassandra Clare: Miekkasieppari
Suom. Johanna Vainikainen
Otava 2024

Kel on määrätty oppimaan miekkasiepparin, kruununprinssin kaksoisolennon ammatti. Hän ja prinssi ovat kuin veljet, mutta Kel tietää, että hänen kohtalonaan on kuolla prinssin puolesta. Lin taas on yksi harvoista, joilla on vielä maagisia kykyjä, ja hänen on käskystä hoidettava sairaita voimillaan. Salamurhayritys johtaa Kelin ja Linin Castellanen kaupungin alamaailman vaaralliseen verkkoon.

Uuden trilogian avausosa.

*Osta kirja Adlibriksesta

George R. R. Martin: Tuli & veri
Suom. Satu Loitsu
Otava 2024

Vuosisatoja ennen Tulen ja jään laulu -saagan valtaistuinpeliä käytiin seitsemän kuningaskunnan herruudesta taisteluja, joissa lohikäärmeiden lieskat korvensivat satoja ja sulattivat linnoja. Targaryenin suvun valtakausi alkoi tulen ja veren väreissä. Westerosin historian kiehtova ja verinen kronikka kertoo siitä, kuinka repivä taistelu rautavaltaistuimesta sai alkunsa.

*Osta kirja Adlibriksesta

J. R. R. Tolkien & Christopher Tolkien (toim.): Silmarillion
Suom. Kersti Juva, Panu Pekkanen ym.
WSOY 2024

Silmarillion on suuri tarukokoelma, jossa kerrotaan, kuinka Taru Sormusten herrasta -teoksesta tuttu haltioiden, hobittien ja örkkien maailma syntyi myyttisten ainur-henkien soitosta ja mitä kaikkea tapahtui pitkinä vuosituhansina ennen Bilbon ja Frodon aikaa.”

Tolkienin itse kuvittama erikoislaitos.

*Osta kirja Adlibriksesta


Uutta ja vanhaa scifiä

Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille – Munkki ja robotti 1
Suom. Kaisa Ranta
Hertta Kustannus 2024

Vuosisatoja sitten Pangan robotit tulivat tietoisiksi ja laskivat tehtailla työkalunsa. Ne vaelsivat yhtenä joukkona villiin luontoon, eikä niitä sittemmin ole nähty. Sisarus Dex työskentelee kiertävänä teemestarina ja elää sinänsä oikein miellyttävää elämää, mutta häntä kaihertaa tyytymättömyys – ja vetää puoleensa villiintyneen erämaan hiljaisuus ja ihmisettömyys. Dexin maailma kuitenkin järkkyy, kun luonnon helmassa häntä lähestyy tuttavallinen robotti.

Uuden sarjan avausosa.

*Osta kirja Adlibriksesta

Kaliane Bradley: Aikaministeriö
Suom. Einari Aaltonen
Tammi 2024

Nuori virkanainen saa erikoisen tehtävän: hänen pitää toimia ’linkkinä’ salaisessa kokeilussa, jonka tarkoitus on tuoda ihmisiä menneisyydestä nykyhetkeen. Linkin pitää paitsi neuvoa ja auttaa suojattiaan myös elää tämän kanssa samassa taloudessa. Eikä mies menneisyydestä ole kuka tahansa, vaan tutkimusmatkailija ja laivaston komentaja Graham Gore, kiivas, peloton ja vetovoimainen mies. Mutta millaista on elää 1800-luvun miehen kanssa?

*Osta kirja Adlibriksesta

H.G. Wells: Maailmojen sota
Suom. Matti Kannosto 
Tammi 2024

Marsilaiset ovat hyökänneet! Niiden alukset syöksevät ilmaan polttosäteitä ja tappavaa, mustaa kaasua. Hirviömäiset olennot ja hurjat taistelukoneet saavat ihmiset silmittömän kauhun valtaan. Miten käy planeetta Maan? H. G. Wellsin Maailmojen sota vuodelta 1898 kuuluu tieteiskirjallisuuden merkittävimpiin klassikoihin.”

*Osta kirja Adlibriksesta


Romanttista viihdettä ja Tiktok-hittejä

Rachel Lynn Solomon: Ex Talk – rakkautta radioaalloilla
Suom. Laura Liimatainen 
Tammi 2024

Podcastidea: kaksi eksää ruotii raadollisen avoimesti parisuhdettaan ja sitä, miksi kipinä sammui. Ei paha, paitsi että ohjelmaa juontamaan pakotetaan radiossa työskentelevät kollegat Shay ja Dominic, jotka inhoavat toisiaan sydämensä pohjasta. Eivätkä todellakaan ole ikinä tapailleet, saati sitten seurustelleet! Mikäpä voisi mennä pieleen?

*Osta kirja Adlibriksesta

Emily Henry: Lempipaikka
Suom. Paula Takio
Otava 2024

Harriet ja Wyn ovat täydellinen pari. Paitsi että he erosivat jo puoli vuotta sitten eivätkä ole vieläkään kertoneet kenellekään. Ystäväporukan pakopaikkanaan pitämä mökki on nyt myynnissä, joten Harriet ja Wyn päättävät tarjota ystävilleen mahtavan viimeisen mökkikesän ja teeskennellä, että kaikki on kuten ennenkin. Onnistuvatko he esittämään onnellista paria niille ihmisille, jotka tuntevat heidät parhaiten?

*Osta kirja Adlibriksesta

Elena Armas: Rakkausjuttu espanjalaisittain
Suom. Inka Parpola
Gummerus 2024

Catalina Martínin pieni valkoinen valhe amerikkalaisesta poikaystävästä on karannut käsistä. Kotona Espanjassa juhlitaan pian siskon häitä ja Catalinan on löydettävä neljässä viikossa hääseuralainen. Kun komea, mutta ärsyttävä kollega Aaron Blackford tarjoutuu avuksi, Catalinan vastaus on gracias, no! Aaron taitaa kuitenkin.olla paras vaihtoehto…

*Osta kirja Adlibriksesta

Julie Murphy: Tosirakkauden mitat
Suom. Taimi Tornikoski 
Tammi 2024

Kun Cindylla on taskussaan designkoulun tutkintotodistus eikä työpaikkaa tunnu löytyvän, hän muuttaa New Yorkista takaisin Losiin äitipuolensa luo. Äitipuoli sattuu tuottamaan maailman tunnetuinta tv:n treffiohjelmaa. Kun yksi kilpailijoista peruu osallistumisensa viime hetkellä, Cindy päätyy paikkaajaksi. Kyllä hän muutamat treffit pinnallisen komistuksen kanssa kestää. Ohjelma kuitenkin mullistaa Cindyn elämän. Ainoana ylipainoisena kilpailijana julkisuus tekee hänestä kehopositiivisuuden mallin yhdessä yössä.”

Aloittaa Tähtiin kirjoitettu -sarjan, joka tuo prinsessasaduista uudet versiot nykypäivään.

*Osta kirja Adlibriksesta

Hannah Grace: Icebreaker – Sulavaa jäätä
Suom. Tuulia Vihanto
Otava 2024

Tihkuvan kuumassa TikTok-sensaatiossa kipinät lentelevät. Taitoluistelija Anastasia on tehnyt koko ikänsä töitä päästäkseen maajoukkueeseen. Kaikki näyttää lupaavalta, kun hän saa stipendin Kalifornian yliopistoon Maple Hillsissä ja lunastaa paikan taitoluistelujoukkueessa. Anastasia ei anna minkään häiritä tavoitteitaan: miessuhteet hoituvat ilman rakastumista ja parisuhdetta. Mutta mitä tapahtuu, kun jääkiekkoilijoiden ja taitoluistelijoiden onkin yllättäen ryhdyttävä treenaamaan samalla jäällä?

*Osta kirja Adlibriksesta

Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä
Suom. Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2024

Emma lähtee lukiorakkautensa Jessen kanssa Los Angelesiin aloittamaan uuden elämän. Heidän ensimmäisenä hääpäivänään Jesse katoaa onnettomuudessa.​ Vuosien jälkeen Emma löytää uuden rakkauden vanhasta ystävästä Samista. Juuri kun he ovat kihlautuneet selviää, että Jesse onkin elossa. Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä -hittiromaanista tunnetun Jenkins Reidin varhaisen tuotannon helmi.

*Osta kirja Adlibriksesta

Ana Huang: Kings of Sin: Viha
Suom. Elina Koskelin
Otava 2024

Dante Russo nauttii hallinnan tunteesta. Upporikas nuori uraohjus ei vaimoa kaipaa – mutta sitten hänen uusi vihollisensa kiristää hänet kihlautumaan tyttärensä kanssa. Tapahtumasuunnittelija Vivian Lau on älykäs, tyylikäs ja hyvätapainen. Kylmä ja etäinen mies on kaukana Vivianin unelmakumppanista, mutta velvollisuudentunne voittaa. Kummankaan suunnitelmiin ei kuulu pahin mahdollinen: tulevaan puolisoonsa hullaantuminen.”

*Osta kirja Adlibriksesta


Historiallisia romaaneja

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus
Suom. Hanni Salovaara
Sitruuna Kustannus 2024

Jännittävä tulkinta yhdestä kirjallisuushistorian tunnetuimmasta mysteeristä. Joulukuussa 1926 Agatha Christie katoaa. Agathan aviomies ja tytär eivät tiedä mitään hänen olinpaikastaan, ja niin Englannissa käynnistyy ennennäkemättömän laaja etsintä nousevan salapoliisikirjailijan löytämiseksi. Yksitoista päivää myöhemmin Agatha palaa takaisin yhtä salaperäisesti kuin katosikin. Selitykseksi hän kertoo muistinmenetyksen – ei mitään muuta.

*Osta kirja Adlibriksesta

Vaseem Khan: Kuolema koittaa keskiyöllä
Suom. Inka Parpola
Sitruuna Kustannus 2024

Bombay, uudenvuoden aatto, 1949. Koko Intian juhliessa historiallisen uuden vuosikymmenen tuloa maan ensimmäinen naispuolinen rikostutkija Persis Wadia vartioi valppaana Malabar Housen kellarissa tuomittuna yövuoroon. Kun vuosi 1950 valkenee ja Intia valmistautuu maailman suurimman tasavallan rooliin, Persis huomaa olevansa keskellä tapausta, joka vaikuttaa hyvinkin poliittiselta. Scotland Yardin rikostutkija Archie Blackfinch tutkii murhaa hänen kanssaan.

Uuden dekkarisarjan aloitusosa.

*Osta kirja Adlibriksesta

James Hynes: Varpunen
Suom. Risto Mikkonen
Sitruuna Kustannus 2024

Jacob asuu bordellissa. Hänen syntyperäänsä ei kukaan tiedä. Hänen maailmansa on keittiö, yrttejä tuoksuva puutarha, äänekäs ja vaarallinen kapakka sekä mystinen yläkerta, jossa sudet – prostituoidut ja orjat – hoitavat asioitansa. James Hynes kuljettaa lukijan elävästi muinaisen Rooman kaupungin Carthago Novan armottomille kaduille ja kujille.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Anu Vähäaho: Niin kauan kuin voit rakastaa
Kustantamo S&S 2024

Robert Stenmark on 1870-luvun teollisuuden vaurastama puukauppias, joka arvostaa riippumattomuuttaan yli kaiken. Selvittämättömään perhetaustaan liittyvä tilinteon tarve saa hänet hankkimaan omistukseensa Oulun seudulta hylätyn kartanon, Mäntykallion, jossa kertoman mukaan kummittelee. Mäntykallion naapurissa Mirjalassa asustaa vanhan äitinsä ja vilkkaan tyttärensä kanssa Salome Jaakson, merimiehen leski. Komea ja kohtelias naapuri tekee vaikutuksen vähävaraisen Mirjalan naisiin.

Oulujoen helmet -sarjan toinen osa.

*Osta kirja Adlibriksesta

Jane Austen: Arkaileva sydän
Suom. Kersti Juva
Teos 2024

Aatelistyttö Anne Elliot kohtaa nuoruuden rakastettunsa, meriupseeri Fredrick Wentworthin kahdeksan vuoden jälkeen. Tunteita on yhä molemmin puolin, mutta ne uhkaavat sotkeutua ylpeyden, mustasukkaisuuden ja epävarmuuksien vyyhteen. Palaako vanha rakkaus kuitenkin voimissaan?

Uusi suomennos Viisastelevasta sydämestä uudella nimellä.

*Osta kirja Adlibriksesta


Dekkareita ja trillereitä

Agatha Christie: Kuolema keskitalvella
Suom. Saara Pääkkönen, Kiti Kattelus & Jukka Saarikivi 
WSOY 2024

Agatha Christien legendaarisen nokkelat etsivät Hercule Poirot, neiti Marple sekä Tommy ja Tuppence kohtaavat vihollisia kinosten keskellä, eivätkä murha, myrkky ja petos karta edes joulujuhlaa. Teos sisältää yhdeksän novellia Christien kultakaudelta.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Otava 2024

Clayton Stumper on vanha mies nuorukaisen ruumiissa. Hänet on kasvattanut erikoinen arvoitusten laatijoiden yhteisö, joka viettää eläkepäiviä vanhassa hotellissa. Tosiasiassa Clayton itse on arvoitus, jota seura ei ole onnistunut ratkaisemaan. Yhteisön johtohahmon jäämistöstä löytyy kuitenkin vihjeitä, joista muodostuu hänen mestariteoksensa, viimeinen suuri arvoituspeli. Vihje kerrallaan Clayton ryhtyy selvittämään menneisyytensä mysteeriä.

*Osta kirja Adlibriksesta

Max Seeck: Merkitty
Tammi 2024

Marraskuisena iltana Seurasaaren rannasta löytyy ruumis. Uhrin ihoa peittää paksu valkoinen maalikerros ja ruumiinavauksessa kurkusta kaivetaan šakkinappula. Poliisi on neuvoton. Miksi murhaaja on halunnut nähdä niin paljon vaivaa ruumiin naamioimiseksi? Hätiin kutsutaan Milo Perho, taidegalleristi, joka on erikoistunut murhaajien profilointiin.”

Uuden Milo-sarjan avausosa.

*Osta kirja Adlibriksesta

Tess Gerritsen: Vakoojarannikko
Suom. Ilkka Rekiaro
Otava 2024

Maggie Bird elää hiljaista elämää pikkukaupungissa Mainessa. Hän pitää tiiviisti yhteyttä naapureihin ja käy säännöllisesti kirjakerhon tapaamisissa. Tai siltä kaikki ainakin näyttää. Oikeasti Maggie, kuten muutkin saman kirjakerhon jäsenet, on eläköitynyt salaisen palvelun agentti.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Sara Ochs: Paratiisin pinnan alla
Suom. Laura Liimatainen
Bazar 2024

Cass johtaa oppilaitaan ensimmäiselle sukellukselle upealla Koh Mookin rannikolla Thaimaassa. Tällä kertaa asiat karkaavat nopeasti käsistä. Kun Cass pääsee takaisin rantaan, yksi hänen oppilaistaan on kuollut ja toinen vakavasti loukkaantunut. Joku vaikuttaa varmistavan yksi murha kerrallaan, etteivät reppureissaajat koskaan lähde paratiisista. Ja Cassilla on tunne, että hän saattaa olla seuraava uhri.

*Osta kirja Adlibriksesta

Cara Hunter: Murha perhepiirissä
Suom. Johanna Laitila
Otava 2024

Guy Howard menetti isäpuolensa ollessaan 10-vuotias. Ruumis löytyi kotipihalta, mutta kohuttu tapaus jäi selvittämättä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Howard ryhtyy tekemään Netflixille sarjaa, jossa käydään vielä kerran läpi kaikki todisteet. True crime -sarjan lailla etenevässä jännärissä lukija saa tutkittavakseen saman materiaalin kuin dokumenttiryhmän asiantuntijatiimi.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Ashley Elston: Ratkaiseva valhe
Suom. Salla Korpela
Kirjapaja 2024

Evie Porterilla on elämä mallillaan: täydellinen poikaystävä, kaunis koti ja menestyneitä ystäviä. On vain yksi mutta – Evie Porteria ei ole olemassa. Evie tiesi, että tämänkertainen tehtävä olisi erilainen kuin aiemmat, mutta yhtä asiaa hän ei osannut odottaa: kaupunkiin saapuu nainen, joka on anastanut itselleen Evien alkuperäisen identiteetin. Tarkkaan hiottu suunnitelma on vaarassa.

*Osta kirja Adlibriksesta


Kaunokirjoja genrejen ulkopuolelta

R. F. Kuang: Yellowface
Suom. Helene Bützow
Teos 2024

June Hayward on parikymppinen opiskelija, jonka haaveet kirjailijan urasta eivät tahdo lähteä lentoon. Kun hänen ihailemansa – ja samalla inhoamansa – lahjakas opiskelutoveri Athena Liu menehtyy kesken illanvieton, June ei voi vastustaa kiusausta: hän varastaa kiinalais-amerikkalaisen toverinsa käsikirjoituksen ja tarjoaa sitä julkaistavaksi omissa nimissään.

*Osta kirja Adlibriksesta

Shankari Chandran: Teehetkiä Kanelilehdossa
Suom. Kirsi Nisula
Kirjapaja 2024

Australiassa sijaitseva, srilankalaisen kulttuurin rikastama vanhainkoti Kanelilehto on keidas, jossa erilaisista taustoista tulevat ihmiset ovat voineet elää sopuisasti rinnakkain. Ulkomaailman ennakkoluulot ja yhteiskunnan jakautuneisuus kuitenkin rikkovat vanhainkodin rauhaa. Seiniä töhritään ja jopa ihmisten kimppuun hyökätään. Tapahtumat nostavat esiin vaiettuja salaisuuksia menneisyydestä.

*Osta kirja Adlibriksesta

Nina Lykke: Emme ole täällä pitämässä hauskaa
Suom. Sanna Manninen
Gummerus 2024

Knut on keski-ikäinen kirjailija, joka ei ole onnistunut toistamaan 20 vuotta sitten kirjoittamansa romaanin menestystä. Viimeisimmällä käsikirjoituksellaan hän halusi vastata kriitikoiden syytöksiin, mutta kirjaa ei koskaan julkaistu. Kirjamessuilla Knut osallistuu paneelikeskusteluun, vaikka yksi kanssapanelisti on hänen ex-vaimonsa uusi aviomies ja toinen on nuori naiskirjailija, joka on tehnyt Knutista naurunalaisen autofiktiivisessä romaanissaan.

*Osta kirja Adlibriksesta


Työelämää ja elämäntyötä

Jouni Hemberg: Kolme kiloa maissia – Elämäntyöni kriisien ja katastrofien keskellä
Docendo 2024

Jouni Hemberg on yli 30 vuoden ajan johtanut monia suomalaisia järjestöjä. Avustusmatkat Romanian lastenkoteihin ja Afrikan pakolaisleireille tai lääkkeiden kuljetukset Mongoliaan olivat vaativia ja vaarallisia. Tapaamiset Valkoisessa talossa, neuvottelut Pohjois-Koreassa ja illalliset kuninkaallisten kanssa kuvastivat ammatin kansainvälistä ulottuvuutta. Kansainvälinen apu on murroksessa, mutta Hembergin elämäntarina antaa uskoa siihen, että maailmanparantamisessa on järkeä.

*Osta kirja Adlibriksesta

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire – Hänen Majesteettinsa palveluksessa
Johnny Kniga 2024

Maalaistyttö Maire Lankinen halusi 1960-luvun alussa nähdä maailmaa ja pestautui piiaksi Windsorin pikkukaupunkiin Englantiin. Laivan lähtiessä Suomesta hän ei osannut aavistaa, että kohtalo heittäisi hänet pian Buckinghamin palatsiin ja työhön kuningattaren palveluksessa. Lankinen kertoo nyt ensimmäistä kertaa koko tarinan vuosistaan ainoana ulkomaalaisena sisäkkönä kuningatar Elisabet II:n hovissa.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Kirpi Uimonen: Työpaikkana Hollywood
Docendo 2024

Suomalaistoimittaja Kirpi Uimonen on työskennellyt yli 20 vuotta Hollywoodissa ja tavannut satoja maailmantähtiä Meryl Streepistä George Clooneyyn. Kirja kuvaa millaista toimittajan työ on elokuvien ja televisiosarjojen keskiössä. Uimosesta on tullut Hollywoodin sisäpiiriläinen, joka tietää mitä tähtikaupungin parrasvaloissa ja niiden kulisseissa tapahtuu.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Laura Savolainen: Yövuorossa
Into Kustannus 2024

Mitä kaikkea yöllä tapahtuukaan? Lukija pääsee sukeltamaan toimeliaaseen yöhön – huoltoasemalle, karaokebaariin, synnytysosastolle ja todistamaan öistä kaipuuta toisen luo. Suomessa tehdään yötyötä enemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa. Mikä ihmisiä öisin työllistää? Millaista on valvoa, kun muu Suomi nukkuu? Mistä löytyy yön taika ja miten valvominen ihmiseen vaikuttaa?

*Osta kirja Adlibriksesta

Veli-Pekka Lehtonen: Rikosasianajaja – Kaarle Gummerus
Tammi 2024

Poikkeuksellinen kurkistus nykypäivän rikoksiin ja niiden oikeudenkäynteihin. Puolustusasianajaja Kaarle Gummeruksen kaunistelematon elämäkerta vie lukijan harvinaisella tavalla keskelle esitutkintoja ja kuulusteluja – oikeussalien joskus tunteikastakin draamaa unohtamatta.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Tiina Alakärppä: Tuomittujen terapeutti – Musta maailma näyttää tältä
Docendo 2024

Miten kohdata vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneitä ihmisiä? Miten käsitellä ihmismieltä järkyttäviä tekoja? Miten säilyttää myötätuntoinen suhtautuminen ihmisiin ja elämään? Kirjassa seksuaaliterapeutti Tiina Alakärppä kuvailee omaa polkuaan ’Tuomittujen terapeutiksi’ ja jokapäiväistä työympäristöään erilaisten tapausesimerkkien avulla.

*Osta kirja Adlibriksesta


Psykologiaa ja self helpiä

Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä – Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille
Gummerus 2024

Kun konfliktien välttely ja toisten tunteiden kannattelu ohittaa omat tarpeet, on kyse liiallisesta miellyttämisestä. Se on inhimillinen mutta tuhoisa toimintamalli, josta voi muodostua jopa riippuvuus. Viisas ja oivaltava kirja pohtii, miten pakonomaisesta hyväksynnän hakemisesta voisi päästä eroon. Se purkaa miellyttämisenhalun juurisyitä ja valottaa myös ilmiön neurobiologista puolta.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo
Suom. Mari Janatuinen
Atena 2024

Historian suunnan muuttajat – orjuuden vastustajista vallankumouksellisiin – huomataan yleensä vasta jälkeenpäin. Heidän polttoaineenaan toimii usein moraalinen kunnianhimo, halu suunnata tarmonsa oikeasti tärkeisiin asioihin. Mitä heiltä voi oppia? Innostava teos herättelee siirtymään sanoista tekoihin: miten suunnata arvojen mukaiselle työuralle, valjastaa kykynsä parhaaseen käyttöön ja keskittyä tärkeimpiin ongelmiin.

*Osta kirja Adlibriksesta

Anniina Virtanen: Tunne työminäsi
Tuuma-kustannus 2024

Mietitkö, miksi juuri sinun on vaikeaa jaksaa työssä, pysyä motivoituneena ja palautua, vaikka työkaveri vaikuttaisi porskuttavan eteenpäin ilman huolen häivää? Keskustelu työhyvinvoinnista painottuu usein vinkkilistoihin ja muihin yksinkertaistuksiin. Samat niksit eivät toimi joka ikisellä, ja vaikka toimisivatkin, joidenkin meistä on huomattavasti helpompi toteuttaa niitä kuin toisten.

*Osta kirja Adlibriksesta

Emilia Kujala: Ulkopuolisuudesta
Otava 2024

Ulkopuolisuus on monille tuttu ja usein kipeä kokemus. Ihminen voi tulla suljetuksi yhteisön ulkopuolelle. Yhtä lailla kyseessä saattaa olla olemisen perusasetus, jonka läpi ihminen havainnoi itseään ja maailmaa. Kirjassa vuorottelevat psykoterapeutti Emilia Kujalan päiväkirjamerkinnät ja keskustelut eri syistä ulkopuolisuutta kokevien suomalaisten kanssa. Mukana ovat muun muassa toimittaja Maria Veitola, kirjailija Petri Tamminen ja tubettaja Mmiisas.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Philippa Perry: Kunpa kaikki läheisesi lukisivat tämän kirjan
Suom. Heli Naski
Atena 2024

Miksi tasainen parisuhde tuntuu tylsältä? Miksi tärkeä ystävyyssuhde kuihtui? Miksi appivanhempien kanssa on vaikea tulla toimeen? Psykoterapeutti ja bestseller-kirjailija Philippa Perry on jalostanut havainnoistaan ihmissuhteiden selviytymisoppaan. Toisten käytöksen ruotimisen sijaan Perry kehottaa miettimään, miten voi muuttaa omaa käytöstään tai ajatteluaan.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Thomas Curran: Täydellisyyden ansa
Suom. Terhi Kuusisto
Atena 2024

Täydellisyyden paine ympäröi meidät joka puolelta, ja moni tunnustautuu perfektionistiksi. Mutta onko täydellisyydentavoittelussa kyse kunnianhimosta vai epävarmuudesta ja pelosta? Mikä on suurien odotusten hinta? Johtava perfektionismin tutkija Thomas Curran selvittää omiin kokemuksiin perustuen, mikä perfektionismia ruokkii ja miten päästä irti täydellisyydentavoittelun ansasta.

*Osta kirja Adlibriksesta


Arkea ja elämäntaitoa

Lilli Pukka, Ursula Mursu & Eino Nurmisto (kuv.): Sipsikirja
Tuuma-kustannus 2024

Suomen ensimmäinen sipsikirja saapuu! Kirja tarjoaa inspiraatiota sipsien luovaan käyttöön sekä dippailuun aina perustasolta luksuslevelille. Lukija pääsee kurkistamaan sipsitehtaalle ja sipsiperunapellolle. Tarjolla on puuhaa sipsi-illanistujaisiin ja sipsinmaistajaisiin. Tilaa on tietenkin myös tarpeellisille sipsilistoille aina kiinnostavista uutuuksista sipsimokiin ja kadonneiden lempimakujen hautausmaahan.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Anna Polo: Apua, vauvani söi vessaharjaa
Gummerus 2024

Huolestuminen on tuoreen vanhemman perustila: Onko vauvalla kaikki hyvin, miten neuvolan suosituksia pitäisi tulkita, miksi vauva itkee? Tämä teos listaa tavallisimmat huolet, tunnistaa nettipalstojen kiistanaiheet ja selvittää asiantuntijatiedon pohjalta, milloin vanhemmalla on syytä huoleen – ja milloin ei.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Henri Tuomilehto: Nukkumisen taito – Parempaa unta unilääkärin neuvoilla
Tammi 2024

Hyvä uni tehdään jo päivällä. Jokainen meistä voi kehittää kuormituksen tunnistamista, jaksamisen hallintaa ja nukkumisen taitoa. Tässä kattavassa oppaassa maailman johtaviin unilääkäreihin kuuluva Henri Tuomilehto valmentaa parempaan uneen, palautumiseen ja jaksamiseen.

*Osta kirja Adlibriksesta


Uskontoa, filosofiaa ja yhteiskunnallista

Mariette Lindstein: Pako kultista – 25 vuotta skientologiliikkeen ytimessä
Suom. Christine Thorel
Atena 2024

Skientologia lupaa jäsenilleen henkistä vahvuutta ja menestystä. Lupaukset houkuttelivat myös ruotsalaista Mariette Lindsteiniä, joka sokaistui liikkeen karismaattisista jäsenistä. Hänestä tuli skientologien valittu, ja hän eteni hierarkian huipulle asti, Kalifornian-päämajaan. Vähitellen liikkeen pimeä puoli paljastui: työllä näännyttämistä, aivopesua, eristämistä perheestä ja ulkomaailmasta. Hulppeasta päämajasta tuli kultainen häkki, josta Lindsteinin oli paettava keinolla millä hyvänsä.

*Osta kirja Adlibriksesta

Lari Launonen: Poikani, elä vielä ensi talvi – Lyhyen elämän filosofia
Otava 2024

Huugo kuolee hieman ennen nelivuotispäiväänsä. Pojan lyhyt ja kivinen polku maan päällä pakottaa uskonnonfilosofiasta väitelleen isän vaikeiden kysymysten eteen. Milloin elämä on enemmän taakka kuin lahja? Onko lisääntymisessä järkeä, jos tunnustamme ihmiselämään liittyvät riskit? Saako lapsen kärsimykselle etsiä tarkoitusta?

*Osta kirja Adlibriksesta

Jouni K. Kemppainen & Venla Rossi: Voi siitä olla iloakin – ikäero parisuhteessa
Siltala 2024

Toimittajapariskunta on haastatellut pariakymmentä suomalaista pariskuntaa, joiden keskinäinen ikäero vaihtelee 12 vuodesta 32 vuoteen. Kävi ilmi, että ikäero näkyy ja tuntuu monessa asiassa ja monin tavoin. Tuttujen ja tuntemattomien reaktiot vaihtelevat hämmennyksestä kauhistukseen. Ikäeron kautta havainnoidaan suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevia parisuhdenormeja ja arjen pieniä yksityiskohtia.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Sofia Tawast & Riikka Leinonen: Suuri valhe vammaisuudesta
Tammi 2024

”Taklaa vammaisuutta koskevat väärinymmärrykset – niitä on vilisemällä. Miten opetella sanomaan vammainen ilman haparoivaa taidepaussia? Miltä tuntuu tulla ulos vammakaapista kesken yhden illan jutun? Kuinka valaa vammaiseen lapseen itseluottamusta? Miksi vammaisuus ei ole traagista?

*Osta kirja Adlibriksesta

Anna Kontula: Kadonneen järjen metsästys
Into Kustannus 2024

Terapiasta löytyy vastaus kaikkeen. Pitääpä sitten ratkaista mielenterveyskriisi, laittaa lastensuojelu kuntoon, arvioida lähimmäisen yhteiskuntakelpoisuutta tai pysäyttää ekokatastrofi. Kaikki hoituu, kun on tunteet ja rohkeutta niiden näyttämiseen. Kaikki tämä nyt, kun tarvitsisimme rakenteita ja keskinäisriippuvuuksia tunnistavaa huolellista ajattelua – ehkä enemmän kuin koskaan.

*Osta kirja Adlibriksesta

Suvi Uski: Mitä some tekee meille?
Tammi 2024

Some on salakavalasti alkanut ohjata niin arkista käyttäytymistämme kuin ajatteluamme. Yksittäinen ihminen ei pysty taistelemaan somen huonoja puolia vastaan, mutta voimme tulla tietoiseksi sen toimintamekanismeista. On aika vaatia itseltä vähemmän ja somelta enemmän.

*Osta kirja Adlibriksesta

Hannu Sokala: Raha ei ole sitä mitä luulet
Nemo 2024

Kaikki me käytämme sitä ja haluamme sitä. Silti emme tiedä, mitä raha on.​ Rahaa käytettiin ongelmitta, kunnes 1600-luvulla Lontoossa nokkelat kultasepät keksivät historian kannattavimman petoksen. He lainasivat saman rahan useammalle asiakkaalle, paperia painamalla.​ Tällä tiellä pankit ovat edelleen – ne lainaavat rahaa, jota niillä ei ole.

*Osta kirja Adlibriksesta


Historiaa ja henkilötarinoita

Ritva Kylli: Ruokaa reissussa
Gaudeamus 2024

Ihminen on liikkunut aina, ja matkalle on tietysti tarvittu hyvät eväät. Ruokaa reissussa ottaa lukijan mukaan jalkapatikkaan suolakalalla varustettu tuohikontti selässä, tarjoaa lihapiirakan huoltoaseman kahviossa ja johdattelee junan käytävää pitkin kultauksin koristeltuun ravintolavaunuun.

*Osta kirja Adlibriksesta

Satu Jaatinen: Suomen kuningattaret
Otava 2024

Pähkinäsaaren rauhasta itsenäistymiseen asti Suomi oli osa monarkiaa. Ahmittava historiateos vie hoveihin ja kertoo mukaansatempaavasti kuningattariemme ja keisarinnojemme elämästä valtapeleineen ja tragedioineen. Samalla lukija oppii paljon keskiajan ja renessanssin ihmisen osasta.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Meri Parkkinen: Veronica Francon syntinen työ
Johnny Kniga 2024

Millaista oli olla luksusseuralainen ja kunnianhimoinen runoilija 1500-luvun Venetsiassa? Meri Parkkinen törmää Veronica Francoon renessanssitaiteen näyttelyssä, eikä hienostunut, rintansa paljastava nainen jätä häntä enää rauhaan. Alkaa nuoren toimittajan huikea matka, joka vie lukijan Venetsian kujille, salaisiin salonkeihin ja keskelle noitaoikeudenkäyntiä. Kuka Veronica Franco oikeastaan oli?

*Osta kirja Adlibriksesta

Mikael Psellos: Bysantin hovimies – Elämäni keisarivallan kulisseissa
Suom. Paavo Hohti
Gaudeamus 2024

Mikael Psellos eli 1000-luvun ensimmäisen vuosisadan Konstantinopolissa ja toimi useiden keisarien luotettuna neuvonantajana. Bysantin hovimies on silminnäkijän värikäs kertomus keisarien ja keisarinnojen sekä muiden aikalaisten toisiinsa kietoutuvista kohtaloista vallanhimon, talouden ja politiikan syövereissä.”

*Osta kirja Adlibriksesta


Kirjallisuutta ammattilaisen silmin

Minna Silver: Sinuhe egyptiläisen maailma — Arkeologin silmin
SKS Kirjat 2024

Miten arkeologi lukee Sinuhe egyptiläistä? Suomalaiset ovat toistuvasti valinneet suosikkiromaanikseen Mika Waltarin vuonna 1945 ilmestyneen Sinuhe egyptiläisen. Faaraoiden Egyptiin sijoittuva taidokas historiallinen romaani tuntuu aina ajankohtaiselta. Waltari ei koskaan käynyt Egyptissä, mutta tunsi laajasti sen muinaista kulttuuria. Mistä kaikkialta Waltari ammensi innoituksensa? Mihin hän Sinuhessa viittasi, ja mitä uusia merkityksiä teoksesta voi edelleen löytää?

*Osta kirja Adlibriksesta

Jukka Mustonen: Olen lääkäri ja voin vilkaista
Warelia 2024

Sisätautiopin emeritusprofessori Jukka Mustonen luo kirjallisuuteen lääkärin katseen ja pohtii, miten päteviä kuvauksia kirjailijat lääketieteeseen liittyvistä aihepiireistä kirjoittavat. Hän kirjoittaa havaintojaan kirjailijoiden lääketieteellisestä tarkkanäköisyydestä, mutta myös uskomuksista, harhaan menevistä kuvauksista ja ’diagnooseista’”.

*Osta kirja Adlibriksesta


Viestintää ja markkinointia

Atte Varsta: Einsteinista Almaan – vahvan henkilöbrändin tunnusmerkit
Aviador 2024

Mikä tekee yksityishenkilön brändistä niin erityisen, että mielikuva hänestä alkaa elää itsenäistä, ’esikuvastaan’ riippumatonta elämäänsä? Politiikan, tieteen, taiteen, talouselämän, viihteen ja urheilun vahvoja henkilöbrändejä yhdistävät muista samalla alalla toimivista erottuvat saavutukset ja tekemisen tavat. Etenkin viihteen alalla on tavallista henkilöbrändin tietoinen rakentaminen, jonka tavoitteena on rakentaa brändi liiketaloudellisin tavoittein.”

*Osta kirja Adlibriksesta

Elina Piskonen & Salla Syrman: Viestinnän palvelumuotoilu
Alma Talent 2024

Miten viestit vaikuttavasti aikana, jolloin huomion tavoittaminen on vaikeampaa kuin koskaan? Viestinnän palvelumuotoilussa näemme viestinnän sananmukaisesti palveluna niille, jotka haluamme tavoittaa. Silloin emme viesti itsekeskeisesti tai organisaatiolähtöisesti vaan selvitämme, mikä kohderyhmille on hyödyllistä ja miten organisaatiomme viestintä voi tässä tukea. Kalleinta viestintää on sellainen, jota kukaan ei kuluta.

*Osta kirja Adlibriksesta


Mysteereitä ratkaistavaksi

G. T. Karber: Murha! – 100 mysteeriä nojatuolietsiville
Suom. Annamari Typpö
Gummerus 2024

On tapahtunut murha. Ja sinä olet salapoliisi, joka kutsutaan löytämään syyllinen. Murha! johdattaa sinut nuuskimaan rikospaikkoja, tutkimaan johtolankoja, kuulustelemaan epäiltyjä ja ratkomaan tapauksia loogisen päättelyn avulla. Humoristiset ja kekseliäät arvoitukset koukuttavat kaikki salapoliisikertomusten ja älypelien ystävät.

*Osta kirja Adlibriksesta

Gareth Moore & Laura Jayne Ayres: Syyllisen jäljillä — Ratkaise rikosmysteerit
Suom. Hanna Sola
Art House 2024

Neiti Marple ja Hercule Poirot selvittävät rikoksen kuin rikoksen, mutta kuinka on omien hoksottimiesi laita? Kirjassa ratkotaan kimurantteja rikostapauksia ja murhamysteereitä brittidekkareiden leppoisassa cosy crime -hengessä. Selvitettävät tapaukset haastavat päättelykykyä, muistia ja luovan ongelmanratkaisun taitoja. Mukana on myös sanapulmia ja muuta mielenkiintoista pähkäiltävää.

*Osta kirja Adlibriksesta

Kevään 2022 kirjatärpit lapsille ja nuorille

Kirjakevät on jo hyvässä vauhdissa! Keräsin taas kasan kiinnostavia lasten- ja nuortenkirjoja kotimaisilta kustantamoilta. Jos lukumakusi on samantyylinen, saat toivottavasti tästä kirjasuosituksia itselle tai lahjaksi keväälle 2022.


Perheen pienimmille

Emilia Erfving: Kasan nenä
Lasten Keskus 2022

Kasan pieni kaarnanenä on kadonnut! Kasa etsii nenäänsä metsästä, niityltä, suolta ja järven pohjasta. Matkan varrella ystävälliset eläimet ehdottavat kukin vuorollaan Kasalle uutta nenää. Mutta mikään niistä ei ole yhtä hyvä kuin rakas tuttu kaarnanpala. Vai onko sittenkin?

Sympaattinen Kasa-sarja jatkuu! Tässä on ihana kuvitus.

Vilja-Tuulia Huotarinen & Anna Emilia Laitinen (kuv.): Vuori, joka juoksi
Tammi 2022

Olipa kerran nuori vuori, joka kyllästyi seisomaan paikallaan. Se päätti kasvattaa jalat ja lähteä tutkimaan maailmaa. Voisi luulla, että tuollainen juokseva vuori herättäisi ihmetystä. Mutta ihmiset näkevät hyvin harvoin sellaista, mihin eivät usko.

Pieni seikkaileva vuori kuulostaa sopivan absurdilta.

Melissa Castrillón: Vilman suuri salaisuus
Suom. Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä 2022

Eräänä päivänä Vilma kohtaa metsässä maailman viimeisen lohikäärmeen. Sen tarunomaiset kaverit – aarnikotka, siivekäs leijona ja puumies – ovat nekin lajiensa viimeisiä. Otukset haluavat pysyä visusti piilossa ulkopuolisilta. Pystyykö Vilma säilyttämään niiden salaisuuden?

Arvaan, että Vilma ei pysty. Kannen perusteella luvassa on kaunis vanhanaikainen kuvitus.

Heidi Johanna & Linnea Bellamine (kuv.): Pörröinen Pikku-Pupu haluaa kiivetä puuhun
WSOY 2022

Suuren suuri tammi keskellä niittyä. Pienen pieni Pörröinen Pikku-Pupu, joka on päättänyt kiivetä sen latvaan. Kiipeäminen ei kuitenkaan ota onnistuakseen. Hän yrittää monta kertaa ja saa neuvoja Pikku-Kettuselta ja Kurrelta, mutta joka kerta hän tömpsähtää maahan pyllylleen. Pikku-Pupu on ihmeissään: äitihän on sanonut, että hän pystyisi mihin vain.”

Voi pikku pupua! Tarinassa on todennäköisesti jonkinlainen tärkeä opetus.

Marc Janssen: Ei tehty kummempia
Suom. Sanna van Leeuwen
Kumma-kustannus 2022

Sini ja Sisu miettivät ikävystyttävää päiväänsä, jonka aikana ei tapahtunut yhtikäs mitään. Ei ainakaan mitään jännittävää! Sisu vain seisoi käsillään, kävi uimassa ja istui paikoillaan. Sini taas näki vilauksen perhosesta ja laski liukumäkeä. Mutta miten tiikerit ja värikkäät kalaparvet, sadat hiiret ja jättiläisnallet liittyvät tähän kaikkeen?

Kirjan nimi tuntuu kuvaavan ainakin omaa arkeani hyvin.

Annika Hämynen & Johanna Lehtomaa (kuv.): Apua, sukissani on lohikäärmeitä!
Kumma-kustannus 2022

Päiväkotiin lähtiessä Kaiku pähkäilee, mitä pukisi ylleen. Ensimmäiset vaatteet löytyvät helposti, mutta sitten tulee sukkien vuoro. Vaatekaappiin on pesiytynyt vain lohikäärmesukkia! Ne pistelevät, hönkivät kuumia lieskoja ja kutittavat suomuillaan Kaikun varpaita. Lempeä ja helposti samaistuttava kirja aistiherkkyyksistä.

En muista aiemmin törmänneeni lastenkirjaan aistiherkkyyksistä. Hyvä idea!

Ashley Spires: Maailman mahtavin vekotin
Suom. Marvi Jalo
Kvaliti 2022

Pieni tyttö saa loistavan idean. Hän päättää rakentaa koira-apulaisensa kanssa MAAILMAN MAHTAVIMMAN VEKOTTIMEN. Hän tietää tasan tarkkaan, miltä se näyttää. Hän tietää tasan tarkkaan, miten se toimii. Helppoa kuin heinänteko! Mutta tehtävästä muodostuukin odotettua vaikeampi. Voi, kun vekotin ALKAISI TOIMIA!

Tulee mieleen kaikenlaiset omat verkkosivuihin liittyvät projektit, jotka ovat todella helppoja (kunhan alkaisivat vain toimia).

Anu Kaaja & Lee Lahikainen: Florian & Griselda
Kustantamo S&S

Lelunrakentaja Florian ja mekaanikko Griselda ovat kumpikin työn touhussa kaksikon yhteisessä kodissa. Kiirettä pitää, eikä hauskanpidolle jää aikaa. Eräänä päivänä keittiö täyttyy maitovaahdosta ja nukenpäät ja polkupyörien osat alkavat monistua. Postiluukusta on pujahtanut sisään pieni peikko nimeltä Kiira! Pian kaaos valtaa koko kodin ja nukenraajat tursuavat ikkunoista.”

Tuleepa viehättävän vanhanaikainen fiilis kannesta ja kuvauksesta!


Alakouluikäisten seikkailuja

Crispin Boyer: Zeus Mahtava – Kultaisen kirpun tehtävä
Suom. Jenni Rapelo 
Tammi 2022

Tervetuloa Olympos-vuoren löytöeläinkeskukseen! Tarinan tähti on Zeus Mahtava, jumalten kuningas ja hamsteri, joka hallitsee lemmikkikaupan valtakuntaa yhdessä muiden jumalien, Athene-kissan, Demeter-sirkan, Ares-koiran ja Poseidon-pallokalan, kanssa. Sarjan ensimmäisessä osassa Zeuksen kyky hallita on koetuksella, ja vain kultaisten kirppujen avulla Zeus voi todistaa olevansa kelvollinen jumalten kuninkaaksi.”

Kreikkalainen hamsterijumala päähenkilönä, pakko olla hieno kirja.

Jemma Hatt: Seikkailijat ja kirottu linna
Suom. Jade Haapasalo
Kumma-kustannus 2022

Salaperäinen kirous on vaivannut Kexleyn suvun linnaa sukupolvien ajan — aina siitä lähtien, kun Laran ja Rufuksen esi-isä piilotti egyptiläisen aarteen sen tiluksille. Serkusten isoeno Herb on tutkinut linnaa koko ikänsä, mutta aarretta ei ole koskaan löytynyt. Ovatko kätketyt kalleudet sittenkin pelkkää satua?

Vahvat Viisikko- ja Seikkailu-sarjojen vibat. Syödäänköhän tässä yhtä paljon?

Juha-Pekka Koskinen & Saara Nyqvist (kuv.): Kirjaston kiusanhenki
Karisto 2022

Nico, Mimosa ja Iivo ovat kiinnostuneet kaikesta kummallisesta. Kun kolmikko kuulee, että Rikhardinkadun kirjastossa kummittelee, he päättävät ryhtyä tutkimaan asiaa ja perustavat Mysteerijengin. Lopulta jengiin liittyy myös Iivon isotäti Elina, joka on todellinen kummitusasiantuntija.”

Helsinkiläiseen kirjastoon liittyvä mysteri, kuulostaa hyvältä!

Anu Ojala: Ryhmä Error – Kiristäjä
Otava 2022

Neljä nuorta nettirikollisten jäljillä. Liljan isoveli Nooa muuttuu päivä päivältä ärtsymmäksi. Mikä häntä vaivaa? Lilja päättää ottaa siitä selvää ystävänsä Saran kanssa. Kohta Nooan huoneen ovi on tiirikoitu auki ja Lilja on hakkeroinut koneen salasanan. Käy ilmi, että Nooaa kiristetään netissä.”

Nettiajan dekkarisarja ahmimisikäisille alkaa.

Jack Meggitt-Phillips & Isabelle Follath (kuv.): Hirviön kosto
Suom. Marja Helanen 
WSOY 2022

10-vuotias Helmikki on päättänyt, että myös kaikesta hirviötä ruokkimalla saadusta tavarasta on hankkiuduttava eroon. Tästedes Helmikki ja Ebenezer keskittyisivät tekemään pelkkää hyvää. Mutta sepä ei olekaan helppoa entiselle kepposten kuningattarelle. Ebenezer taas haikailee aarteitaan, ja hirviön syönyt Claudette voi omituisen huonosti…

Ebenezerin ja Helmikin mainiot seikkailut jatkuvat sarjan toisessa osassa.

Sofia Chanfreau & Amanda Chanfreau (kuv.): Kirahvin sydän on tavattoman suuri
Suom. Outi Menna
Kustantamo S&S 2022

Maagisen realismin värittämä kertomus kaipuusta olla osa perhettä, löytää paikkansa maailmassa ja tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Vega on kymmenvuotias ja asuu isänsä kanssa Kirahvisaarella. Hän näkee asioita, joita kukaan muu ei näe, kuten mielikuvituseläimiä, jotka pitävät hänelle seuraa arkisin. Vega ei ole koskaan tavannut äitiään, ja kun hän kysyy äidistä isältä ja isoisä Hektorilta, nämä puhuvat aivan hämäriä.

Maaginen realismi kuulostaa hyvältä ja kannen kuvitus on sopii tyyliin.

Tuutikki Tolonen & Kati Vuorento (kuv.): Agnes ja varjo ikkunassa
WSOY 2022

Agnes ja äiti ovat muuttaneet salaperäiseen huvilaansa, jossa järjestetään kesäleirejä. Yhtäkkiä kuvataideleirin piirustuspinoon ilmestyy töitä, joita kukaan ei tunnista omakseen. Agnesin kameraan tallentuu outo varjo, aivan kuin joku seisoisi tyhjän huoneen ikkunassa. Onko Rauhalan huvilalla lisää salaisuuksia kerrottavanaan?

Agnesin seikkailut ovat edenneet kolmanteen osaan. Ensimmäinen osa oli minulle viiden tähden mysteeriromaani.


Yläkouluikäisiä sankareita

Veera Salmi: Oboin kirja
Otava 2022

Huikea romaani maailmasta, josta lukutaito on hävitetty, ja pojasta, joka ei usko tarinoihin. 13-vuotias Oboi on karannut etsimään entistä kotitaloaan. Hän päätyy katastrofin kärsineeseen kummalliseen kaupunkiin, jossa kukaan ei osaa lukea. Ihmisten toimia ohjaa kämmeneen kytketyn laitteen kautta salaperäinen Wanda. Kirpputorilla Oboi törmää naiseen, joka antaa hänelle kirjan. Naisen mukaan kirja voi muuttaa kaiken.”

Hieno kansi kiinnittää huomion! Minkälainen mahtaa olla maailma ilman lukutaitoa?

Eli Brown & Karin Rytter (kuv.): Kummat. Osa 1
Suom. Kaisa Kattelus 
Tammi 2022

”Kummat ovat tavallisia esineitä joilla on epätavallisia ominaisuuksia: tulitikut jotka voivat pysäyttää ajan, teepannu joka ei koskaan tyhjene, jääkoukku joka jäädyttää veden, sulkakynä joka kirjoittaa eri kielillä, hiili joka ei koskaan sammu… Vauhdikkaan kaksiosaisen fantasiasarjan ensimmäinen osa 13-vuotiaasta tytöstä, joka pakenee isänsä murhaajia mukanaan isänsä vanha lääkärinlaukku ja salaperäinen kumma.”

Kummat kuulostavat mielenkiintoiselta konseptilta.

Suvi Nurmi: Etsijöiden aika
Myllylahti 2022

Kahdeksannella luokalla Essistä tuntuu, että asiat junnaavat paikoillaan. Essi käyttää unissamatkaajan kykyään kurkistaakseen omaan tulevaisuuteensa, mutta saa kuulla sellaisen olevan ankarasti kiellettyä. Säännön takana on aikamatkaajia vainoava salaseura Etsijät, johon myös äidin tutkimus keskiajalla liittyi.”

Aikamatkustusseikkailu Unissamatkaaja saa jatkoa sarjan toisessa osassa.

Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa
Suom. Kaisa Ranta
Art House 2022

Lumoava klassikko uusissa upeissa kansissa! Hyväsydäminen Sara Crewe on rikkaan perheen tytär, jonka elämä on täynnä ylellisyyksiä. Kun Saran Intiassa asuva isä yllättäen menettää omaisuutensa ja kuolee, kaikki kuitenkin muuttuu kurjaksi.

Klassikko uutena painoksena. En ollut kuullutkaan tästä ennen kuin luin Tilly ja kirjamatkaajat, jossa Crewen perheellä oli tärkeä rooli.

Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
Karisto 2022

14-vuotiaan Miran elämän valopilkku on k-pop. Hän pakenee arkea nettiin musiikin ja ihanien ystävien pariin unohtaakseen kiusaajat, ylihuolehtivan äidin ja epätoivoisen etäihastuksen. Kun Miran suosikkiyhtye ERR0RC ilmoittaa saapuvansa Suomeen keikalle, Mira haluaa mukaan keinolla millä hyvänsä.

Varjokirjat-tilin Sannin esikoisteos! Tuttu kirjatubesta ja kirjagramista, odotan mielenkiinnolla.


Nuoret ja nuoret aikuiset pääosassa

Katariina Romppainen: Sydämenmuotoinen kesä
Kvaliti 2022

16-vuotias Lumi ostaa hetken mielijohteesta fiftarimekon vintage-kaupan karismaattiselta Eeriltä. Kun Lumi pukee kotona mekon ylleen, hänet valtaa pakonomainen tarve kirjoittaa vuoteen 1979 sijoittuvaa tarinaa. Outo yhtälö, sillä Lumi ei tiedä tuosta ajasta mitään. Hän ei muutenkaan ole mikään sanataiteilija – eikä mekkoihminen!

Kirjoittamiseen liittyvät mysteerit toki kiinnostavat. Kuvauksen perusteella mukana on myös reilusti romantiikkaa.

Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys
WSOY 2022

Isla tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-kaveri, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Isla ei kuitenkaan halua pilata tiiviitä pelisessioita tapaamalla Damienia IRL. Ikinä. Mutta Damien vetää Islan ajatuksia puoleensa kuin magneetti. Kun Islan lukiossa aloittaa raivostuttavan omahyväinen Anton, heidän välillään roihahtaa heti. Voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen?

Pelaajista kertovia romaaneja on tullut luettua aika vähän. Miten mahtaa kolmiodraamassa käydä?

J. S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä
Karisto 2022

E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua…

Urbaania vampyyrimeininkiä, ilmeisesti enemmän jännitystä ja kauhua kuin romantiikkaa?

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
Suom. Leena Ojalatva
Karisto 2022

Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Kaikki tietävät, että Sal teki sen. Mutta Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää.

Tätä on kehuttu, ja alkuteos on saanut varsin hyvät arviot Goodreadsissa.

Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk & Yoon: Blackout
Suom. Outi Järvinen
Otava 2022

Ensikohtaamisia. Katkeria exiä. Ikuista ystävyyttä. Kuusi hurmaavaa rakkaustarinaa New Yorkin tähtitaivaan alta. Kun kaupungin sähköt katkeavat, iskevät toisenlaiset kipinät.

Alkuteos on tullut jo useasti somessa vastaan. Novellikokoelmassa on mukana nimekkäitä tekijöitä kuten Nicola Yoon ja Angie Thomas.

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret
WSOY 2021

Rohkeudessaan pysäyttävä utopia Maailmankodista, jossa ihmiset ovat yhdenvertaisia, luonto on elpymässä ja kapitalismi romutettu. Viiden tytön matka on kuin seikkailuromaani, moderni tyttökirja ja visionäärinen tutkielma ystävyydestä ja paremmasta maailmasta.

Uusi teos Siiri Enorannalta. Tuhatkuolevan kirouksesta tykkäsin viiden tähden verran.

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut
Otava 2022

Muinaissuomalaiseen maailmaan sijoittuva lumoava romaani valinnoista ja kohtalosta. Aavan kylässä laulut ovat hajonneet ja kansa näkee nälkää. Laakson tuvissa eletään kylläisyydessä, jota sampo turvaa. Aavan päällikön poika Lemek lähtee uhkarohkealle matkalle pyytämään sammon voimia avuksi. Laaksossa Pihlaja saa linnuilta viestin uhkaavasta vaarasta. Hänen on kuitenkin vaikea vastustaa tummaa Aavan poikaa.”

Fantasiaa ja romantiikkaa historiallisella twistillä – kuulostaapa kiinnostavalta!


Tietokirjoja eri ikäisille

Salla Savolainen: Betonia!
WSOY 2022

”Kypärä päähän ja turvakengät jalkaan, tänään mennään betoniasemalle! Koistisella on jo kourassaan kuormakirja, ja betoniauto seisoo myllyn alla lastattavana. Mutta missä Piki-koira taas luuraa? Mestarikuvittaja Salla Savolainen jatkaa kirjasarjaa, joka on täynnä isoja työkoneita, ihmeellisiä vempaimia, tietoa ja toimintaa.”

Salla Savolaisen mainio sarja saa jatkoa. Aiempi osa asfaltin tekemisestä oli varsin sivistävä näin vanhempanakin.

Pasi Lönn & Jussi Kaakinen (kuv.): Rakennustyömaa
Tammi 2022

Mitä kaikkea jännää rakennustyömaalla tapahtuu? Rakennustyömaa kertoo ja näyttää, miten iso kerrostalo rakentuu montusta muuttoon! Kirjan avulla pieni lukija pääsee kokemaan talonrakentamisen vaiheet räjäytyksistä ja kaivinkoneista aina keittiökoneiden asentamiseen asti.”

Toinenkin kuvitettu tietokirja pienille työmaafaneille.

Shini Somara & Nadja Sarell (kuv.): Minusta tulee matemaatikko
Suom. Terhi Leskinen
Kustannus-Mäkelä 2022

Tarinamuotoinen tietokirja innostaa harjoittelemaan matikkataitoja. Alissa lähtee serkkunsa kanssa telttaretkelle ja oppii, että matemaattisia ilmiöitä on kaikkialla ympärillämme. Lukuja tarvitaan, kun lasketaan rahoja eväitä ostaessa tai pohditaan junamatkaan kuluvaa aikaa. Myös luonnossa, tähtitaivaalla ja jopa simpukankuorissa on matematiikkaa.”

Ovela tapa innostaa lapset vaivihkaa matematiikan pariin.

Adam Kay: Kayn poppakonstit — Lääketieteen ällö ja hullu historia
Suom. Ari Jaatinen
Art House 2022

Ennen vanhaan oli varmaan ihan mukava elellä, ainakin jos tykkäsi käyttää haarniskaa tai asua pyramidissa. Pieni miinus oli kuitenkin se, että lääkäreillä ei silloin ollut hajuakaan, miten ihmisen ruumis toimii. Hulvaton lasten ja nuorten tietokirja Britannian hauskimmalta lääkäriltä!

Adam Kayn aikuisille suunnattu kirja Kohta voi vähän kirpaista oli varsin hauska. Tämäkin kiinnostaa!

Petri Pirkola & Jaakko Seppälä (kuv.): Pedro Paella ja Espanjan erikoisuudet
Myllylahti 2022

Espanja on pitkäaikainen kestosuosikki suomalaisten lapsiperheiden lomakohteena. Tiesitkö, että pääkaupunki Madrid on myös Espanjan maantieteellinen keskipiste? Tai, että Barcelonassa on suklaamuseo, jonka pääsylippuun sisältyy suklaapatukka! Pedro Paella opettaa myös espanjan kielen perussanastoa sekä esittelee perinteisiä ruokia lapsikokkaajille soveltuvien reseptien muodossa.

Lapsille suunnattuja matkaoppaita ei tule vastaan kovin usein, joten Espanjaan liittyvä teos kiinnostaa.

Becky Davies & Patricia Hu (kuv.): Miten kirja syntyy
Suom. Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä 2022

Jokainen kirja saa alkunsa loistoideasta – tämäkin! Tule kanssamme katsomaan, miten kirjat syntyvät. Matkaamme kirjoittamisesta ja kustannuspäätöksestä aina kuvitukseen, painamiseen ja markkinointiin asti. Iloisesti kuvitettu tietopaketti kustannusmaailmasta inspiroi kaikkia kirjanystäviä!

Pakollinen lisäys tälle listalle.

Daniel Kalejaiye: Konstaapeli Daniel tässä, moro!
Lasten Keskus 2022

Tiesitkö, että jos punnitset tahallaan irtokarkkia väärin, syyllistyt lievään petokseen? Tiesitkö, että somessa solvauksia lateleva tyyppi saattaa hyvinkin syyllistyä kunnianloukkaukseen? Konstaapeli Daniel kertoo rikoksista ja rangaistuksista. Mukana on esimerkkitarinoita tutuista ympyröistä: kaveriporukoiden päähänpistoja, bileillan kämmejä, suhdekriisejä. Daniel Kalejaiye on vanhempi konstaapeli, jolla on somessa yli 130 000 seuraajaa.”

Konstaapeli Danielilla on hurjan suosittu TikTok-tili, jossa hän tavoittaa erityisesti nuoria. En muista törmänneeni vastaavaan kirjaan aiemmin, hyvä ja tarpeellinen aihe!

Jaakob Rissanen & Ville Kormilainen: Tokkerin käsikirja
Otava 2022

Enintään 60 sekuntia kestävät lyhytvideot valloittavat maailmaa muun muassa supersuositussa Tiktok-palvelussa. Eniten näkyvyyttä saavat parhaat ideat ja onnistuneimmat toteutukset. Havainnollisen kirjan avulla opit videon tekemisen perusperiaatteet askel askeleelta älypuhelimen kameran käytöstä videon suunnitteluun, kuvaamiseen ja leikkaamiseen.”

Tämän oppaan kanssa voi sitten lähteä rakentamaan omaa suosittua TikTok-tiliä tai tehdä keloja Instagramiin.