Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa

Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Neljätuhatta viikkoa asemoi itsensä tavallisia tehokkuusoppaita vastaan. Oliver Burkemanin mukaan nykyajan tehokkuusajattelu nojaa siihen, että kun vain teemme tarpeeksi asioita, saamme kaiken valmiiksi ja voimme levätä. Ongelmana on, että tämä ei tule koskaan onnistumaan. Sinänsä yksinkertainen oivallus, mutta tämä kolahti kunnolla!

Burkeman kritisoi sitä, että suhtaudumme tehtävälistoihimme ikään kuin aikaa olisi rajattomasti. Todellisuudessa teemme joka päivä lukemattomia pieniä valintoja, jotka sulkevat muita pois. Hänen mukaansa yritys saada kaikki tehtyä on oikeastaan tapa välttää ottamasta vastuuta. Lisäksi tehokkuus on ansa – mitä tehokkaammin tyhjentää työpöydältä asioita, sitä nopeammin se täyttyy taas.

Olet ehkä kuullut opettavaisen tarinan lasipurkista sekä kivistä, pikkukivistä ja hiekasta? Ajatuksena on, että kun täytät lasipurkkisi (eli aikasi) ensin isommilla kivillä ja siirryt vasta lopuksi pikkusälään, kaikki mahtuu mukaan. Burkeman huomauttaa, että lähtökohta on epäreilu, koska tarinassa on tasan sen verran ainetta kuin purkkiin mahtuu. Todellisuudessa elämämme pursuaa tekemättömiä töitä paljon enemmän kuin on mahdollista tehdä.

Burkeman käyttää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää vertausta ajanhallintaan: kannattaa maksaa aikaa ensin itselleen ja tehdä tärkeitä asioita eikä odottaa että aikaa jää yli – koska sitä ei jää. Hyvä oivallus on myös, että vapaa-ajan merkitys ei ole vain siinä että se mahdollistaa työnteon, vaan se on itsessään päämäärä.  Kirjassa on lisäksi kiinnostavia pointteja tarkkaavaisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Ajanhallinnasta elämän merkityksettömyyteen

Burkemanin kirjan alku oli huikeaa luettavaa, ja tehdessäni muistiinpanoja teki mieli lainata noin joka toinen lause. Sitten kirja laajensikin yllättäen tonttiaan ja ajanhallinnan lisäksi otti kantaa elämän tarkoitukseen ja universumin alkuperään. Täytyy myöntää, että sitä en osannut odottaa.

Burkeman toteaa ykskantaan, että elossa oleminen on sattumaa. Uskonnollisuus tarkoittaa sitä, että kieltäytyy hyväksymästä ”totuutta aikansa rajallisuudesta”. Tämä johtaa siihen, että ”päätökset siitä miten aikansa käyttää eivät ole aidosti merkittäviä”. Eli jos uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, Burkemanin mukaan ei voi olla aidosti läsnä omassa elämässään.

Burkeman lainaa ruotsalaista filosofia Martin Hägglundia, jonka mukaan ainoastaan ateistisella elämänkatsomuksella pystyy välittämään sellaisista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Materialistinen maailmankuva ei ole yksi mahdollinen näkemys, vaan ”tosiasia joka pitää sisäistää”. Burkemanin mielestä ajatus siitä, että elämällä olisi jokin suurempi tarkoitus, on New Age -piirien mahtipontisuutta.

Enpä ole koskaan osannut ajatella, että uskonto ja ympäröivästä maailmasta välittäminen olisivat toisensa poissulkevia! Edelleen tänä päivänä 84 prosenttia maailman ihmisistä kannattaa jotakin uskontoa. Burkemanin mielestä on lohdullinen ajatus, että millään ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Epäselväksi jää, mistä hän lopulta ammentaa merkitystä elämälleen.

”Ei ole kovinkaan tärkeää, mitä teemme elämällämme – ja mitä tulee siihen, miten käytämme äärellistä aikaamme, universumi ei voisi vähempää välittää.”

Harvoin tulee luettua ajanhallintakirjaksi markkinoitua teosta, joka päätyykin ottamaan kantaa ontologisiin kysymyksiin ja kertomaan, mikä on lopullinen totuus maailmankaikkeudesta! Varsinkin, kun kirjan olennaisin oivallus siitä, ettemme tule koskaan saamaan kaikkea tehdyksi, ei vaadi mitään tiettyä maailmankatsomusta.

Kirja loppuu liitteeseen, jossa on yllättäen taas todella hyvät kymmenen käytännön vinkkiä ajanhallintaan. Tekstissä oli lopulta aika paljon toistoa, ja räjähtävän alun jälkeen rakenne on varsin tajunnanvirtamainen. Neljätuhatta viikkoa onnistui herättämään kaikenlaisia tunteita riemusta raivoon, ja tekisi mieli antaa sille samaan aikaan viisi ja kaksi tähteä. Päädyin antamaan kompromissina kolme.

Lukukokemus: ***

Oliver Burkeman
Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022
266 sivua

Kotimaiset kirjavaikuttajat valitsivat vuoden 2022 parhaat kirjat

Blogistania 2022-kirjallisuuspalkinnon voittajista äänestettiin neljässä kategoriassa.

Perinteinen Blogistania-palkinto nostaa esille suomalaisten kirjavaikuttajien arvostamia teoksia. Äänestykseen osallistui 50 kirjabloggaajaa, kirjagrammaajaa ja kirjatubettajaa. Ehdolle sai asettaa vuonna 2022 julkaistuja kirjoja, joista vaikuttaja on julkaissut arvion kanavissaan.

Voittajiksi nousivat:

Blogistanian Finlandia eli paras kotimainen kaunokirja
Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus
Siltala 2022

Blogistanian Globalia eli paras käännetty kaunokirja
Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
Suomentanut Kaijamari Sivill
WSOY 2022

Blogistanian Tieto eli paras tietokirja
Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille
Kustantamo S&S 2022

Blogistanian Kuopus eli paras lasten- tai nuortenkirja
Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys
WSOY 2022

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen äänestyksen järjestävät kotimaiset kirjabloggaajat vapaaehtoisvoimin. Ensimmäinen Blogistania-äänestys järjestettiin vuonna 2012, joten palkinto jaetaan nyt 12. kertaa. Voittajat palkitaan kunniakirjoilla.

Tarkemmat tiedot voittajista sekä muista pistesijoille yltäneistä teoksista löytyvät kategorioiden vastuublogeista:

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

Kaari Utrio kysyi Avun haastattelussa, kuka jaksoi lukea työpäivän ja kodinhoidon jälkeen laveaa vaativaa taideromaania. Hänestä oli itsestään selvää paeta lukemalla toisenlaiseen maailmaan. Kaari Utriota loukkasi kritiikin kohdistuminen hänen lukijoihinsa, viihdettä lukeviin naisiin, joita kritiikeissä ja kolumneissa mitätöitiin.”

Kaari Utrio kuuluu niihin harvoihin suomalaisiin kirjailijoihin, jotka ovat pystyneet elättämään itsensä kirjoillaan. Silti hänen teoksiaan vähäteltiin monta vuosikymmentä, olivathan ne pelkkää viihdettä naisille. Laajan romaanituotannon lisäksi hän on kirjoittanut myös tietokirjoja. Naisen historiasta kertova Eevan tyttäret nousi aikoinaan epäilyistä huolimatta huimaksi myyntimenestykseksi.

Koska viihdekirjallisuutta ei ajateltu vielä omana genrenään, alussa Utrion historiallisia romaaneja vertailtiin taideproosaan ja kutsuttiin ”rouvaspornoksi”. Kirjailijan mielipiteitä ei osattu erottaa hänen kirjoittamastaan fiktiosta ja kriitikot paheksuivat muun muassa sitä, että kirjat auttoivat naisia pakenemaan todellisuutta. Yllätyin, kuinka usein Utrio myös vastaili kärkkäästi kritiikkeihin ja puolusti itseään julkisesti!

’Eivätkö jännityskirjat ole pakoa todellisuudesta?’ kysyi Kaari Utrio ja ihmetteli: ’Kun presidentti John F. Kennedy sanoi lukevansa Ian Flemingin James Bondia, tuli suorastaan intelligenssin osoitukseksi tietää kaikki tästä seksin ja sadismin sankarista.’

Anna-Liisa Haavikko on tehnyt huikean työn keräämällä Utrion tähänastisen elämän, teot ja kannanotot yksiin kansiin. Utrio on toki siitä hyvä kohde elämäkerturille, että hänen elämänsä on hyvin dokumentoitua. Hänellä on tallessa jopa kaikki lähetetyt kirjeet, jotka hän on kirjoittanut ennen tietokoneaikaa kalkkeeripaperin läpi.

Vuosikymmen kerrallaan etenevä kirja on paitsi elämäkerta, myös kiinnostava katsaus kotimaisen viihdekirjallisuuden historiaan ja kirjailijantyön arkeen. Erityisen mielenkiintoista oli lukea kirjojen vaatimasta taustatyöstä ja Utrion järjestelmällisestä kirjoitusprosessista. Alun perin hän päätti kirjoittaa romaanin välityönä puhtaasti taloudellisista syistä, mikä on harvemmin nykyään lähtökohtana. Hauskaa oli myös huomata, miten hän myöhemmin suhtautui uransa alkuvaiheen teoksiin ja päätyi hieman korjailemaan niitä. Varhaistuotantoonsa Utrio on tyytyväinen vasta viidennestä teoksesta alkaen.

Olipas kaiken kaikkiaan inspiroiva elämäkerta! Olen lukenut vasta yhden Utrion kirjan (Ruma kreivitär) joka oli ihan mukiinmenevä, mutta tämän luettuani olen fani. Lukujonoon meni ainakin 1000-luvulle sijoittuva suurteos Vaskilintu. Utrio on lopettanut kirjailijan uransa, mutta jatkaa nykyään kirjoittelua Facebookissa. Kannattaa vilkaista myös haastattelu Yle Areenasta, jossa käytiin tiivistetysti läpi monia samoja teemoja kuin tässä kirjassa.

Tämä postaus on osa Kirjasähkökäyrä-blogin lukuhaastetta, jossa juhlitaan Kaari Utrion 80-vuotissyntymäpäivää 28. heinäkuuta 2022. Lukujonossa onnittelee!

Lukukokemus: *****

Anna-Liisa Haavikko
Kaari – Kirjailija Kaari Utrion elämä
Siltala 2021
509 sivua


Kaari oli yksi parhaista alkuvuonna 2022 lukemistani kirjoista. Katso loput viiden tähden kirjat alla olevalta videolta!