Tutustu kääntäjien työhön Suomentajat lukijoiden luo -videoilla!

Suomentajien videokeskustelut syksyltä 2021 ovat katsottavissa Kirjastokaistalla.

Suomentajat lukijoiden luo -sarjassa julkaistiin 12 osaa, joissa käsitellään suomentajan työtä, eri kielien ja genrejen piirteitä ja laadukkaan suomennoksen merkitystä.

Ohjelmilla halutaan tehdä näkyväksi varjoon jäävän ammattikunnan työtä. Harvoin muistetaan, että suomenkielisestä kirjallisuudesta puolet on käännettyä. Täytyy myöntää, että myös näin kirjabloggaajana suomentajat usein unohtuvat! Katsoin suurimman osan keskusteluista ja poimin tähän postaukseen kiinnostavimmat.


Poimintoja keskusteluista


Kun suomentaja tarttuu kenkälusikkaan (32 min)
Arabiasta suomentava Sampsa Peltonen ja kiinasta suomentava Riina Vuokko keskustelevat tilanteista, joissa alkutekstin kulttuuria tunnetaan Suomessa huonosti. Kuinka paljon kaunokirjallisen tekstin suomentaja voi ”avata” tekstin maailmaa, ja miten se tehdään?

Rikollisten ja poliisien nahoissa, yhteiskunnallisten ongelmien tulkkina (33 min)
Sari Kumpulainen, Oona Nyström ja Sirkka-Liisa Sjöblom keskustelevat dekkareiden suomentamisesta.

Proosaa, draamaa, dialogia! (32 min)
Kristiina Drews ja Reita Lounatvuori keskustelevat dialogin suomentamisesta. Onko se samanlaista näytelmissä ja proosassa? Onko puhuttavaksi käännetty kieli aina puhekieltä? Entä murteet?

Klassikot kääntäjien käsissä (32 min)
Kersti Juva ja Juhani Lindholm keskustelevat klassikoiden kääntämisestä. Mitä tarkoittaa klassikko ja miksi niiden suomentaminen on erilaista kuin muun kirjallisuuden? Entä miksi jo suomennettuja teoksia käännetään uudelleen?

Katso kaikki videot Kirjastokaistalla

Nuortenkirjallisuuden suomentaja herättelee rakkautta kieleen ja kirjallisuuteen
Keskustelemassa Maija Heikinheimo, Outi Järvinen ja Kaisa Kattelus

Runouden suomentaminen on heittäytymistä merkitysavaruuksiin
Keskustelemassa Einari Aaltonen, Hannimari Heino ja Tapio Koivukari

Barcelonasta Brasiliaan ja paperille
Keskustelemassa Satu Ekman ja Tarja Härkönen

Suomentajan tuntosarvet ajan hermolla
Keskustelemassa Maria Lyytinen ja Jaana Nikula

Kirjoittava suomentaja vai suomentava kirjailija?
Keskustelemassa Hannimari Heino, Maija Kauhanen ja Tapio Koivukari

Sarjakuvien suomentajan sanat elävät kuvassa
Keskustelemassa Saara Pääkkönen, Pekka Tuomisto ja Mirka Ulanto

Yhteistuumin mittojen ja riimien kimppuun!
Keskustelemassa Sirkka-Liisa Sjöblom, Riina Vuokko ja Laura Jänisniemi

Kustannustoimittaja – suomentajan paras ystävä
Keskustelemassa Maria Lyytinen ja Saara Pääkkönen

Lue lisää sarjasta

Artikkelikuva: Sam McGhee / Unsplash

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

”– En ollut koskaan lumoutunut, hurmaantunut ja uppoutunut mihinkään tarinaan sillä tavalla kuin siihen kirjaan, Clara selitti.
– Siihen asti lukeminen oli ollut minulle pakkopullaa, eräänlainen sakko, joka oli maksettava opettajille ja kotiopettajille ilman että oikein tiesi minkä takia. En tuntenut lukemisen nautintoa, sitä riemua kun sielussa avautuu ovia joiden taakse voi kurkistaa, halua antautua mielikuvituksen, kauneuden sekä tarinan ja kielen mysteerien vietäväksi. Kaiken tämän sain sen romaanin myötä.

Tuulen varjo on ollut meikäläisen lukulistalla pitkään. Sitä on kehuttu monessa paikassa, ja aloitinkin lukemaan sitä joskus nuorempana. Silloin teksti ei kuitenkaan maistunut ja kirja jäi heti alkuunsa kesken. Päätin nyt antaa kirjalle uuden mahdollisuuden.

Nykyään tykkään kiinnittää huomiota kirjojen ensimmäisiin lauseisiin, ja Tuulen varjon alulle täytyy antaa pointsit kiinnostuksen herättämisestä:

Muistan vieläkin sen varhaisen aamun, jolloin isä vei minut ensimmäisen kerran käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.

Kirja sijoittuu 1940-1960 -luvuille Barcelonaan. Kymmenvuotias Daniel Sempere asuu kahdestaan isänsä kanssa ja auttaa tätä pyörittämään käytettyjen kirjojen kirjakauppaa. Sinä aamuna, kun Daniel herää ja tajuaa unohtaneensa äitinsä kasvot, isä vie hänet Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Sieltä hän saa valita yhden kirjan, josta pitäisi huolta loppuelämänsä ajan, ja hän valitsee Tuulen varjon.

Kirja on lähes mestariteos, ja Daniel alkaa etsiä tietoa sen kirjailijasta, Julian Caraxista. Mies on kuitenkin kadonnut mystisesti, ja hänen kirjojaan on lähes mahdotonta löytää mistään. Caraxista tulee Danielille pakkomielle, ja hän alkaa seurata kirjailijan jalanjälkiä. Pian hän huomaa, ettei ole ainoa etsivä, ja lisäksi häntä alkaa uhkailla eräs Caraxin romaanin henkilöistä.

Pidin Tuulen varjosta paljon. Siinä on taidokkaasti punottu juoni ja kiinnostavia henkilöhahmoja (lempparini on hurmaava Fermín). Mikään koukuttava page-turner kirja ei ole, mutta verkkaisesti rakentuva tarina palkitsee lukijansa. Rauhallisesta tahdista huolimatta juoni ei missään vaiheessa käy tylsäksi, vaikka välillä käydään pitkissäkin takaumissa ja muistelmissa.

Kirja lupaa takakannessa olevansa sekä jännäri, rakkausromaani ja kauhutarina, ja siitä löytyy tosiaan kaikkia elementtejä. Caraxin salaisuus kiehtoo, ja erityisesti Aldayan palatsia kuvailtaessa jännityskin kohosi niin, etten viitsinyt lukea yksin eteenpäin illalla ennen nukkumaanmenoa vaan piti vaihtaa Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Romantiikkaakin löytyy, vaikka suurin osa kirjan rakkaustarinoista on luonteeltaan traagisia.

Alun ja takakannen perusteella odotin tarinalta enemmänkin maagisia elementtejä, mutta loppujen lopuksi ratkaisu oli aika arkinen ilman sen kummempia yliluonnollisuuksia. Loppu ei myöskään ollut ihan niin dramaattinen kuin olin ajatellut. Ympyrä sulkeutuu ja kaikki langanpäät solmitaan yhteen.

Tästä on monissa muissakin kirjablogeissa tykätty kovasti, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos et ole Tuulen varjoa vielä lukenut. Jännittävä, kirjoja ylistävä romaani ripauksella romantiikkaa ja hyvällä juonella on hyvä yhdistelmä.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Carlos Ruiz Zafón
Tuulen varjo
Suom. Tarja Härkönen

646 sivua
Otava 2004