7 kamalinta asiaa Twilight-saagassa

Rakastuin Twilight-saagaan viisitoistavuotiaana. Eräs kaverini oli ihan pähkinöinä kirjoista, ja lainasi minulle oman Houkutus-kappaleensa. Luin sen pikavauhtia ja olin myyty. Ah, ihanan täydellinen komea pitkä herkkä mystinen Edward! Houkutus jatko-osineen on ollut vuosien varrella erinomaista lukemista akuuttiin teiniromantiikannälkään.

Nyt parikymmentä ikävuotta ylittäneenä olen kuitenkin alkanut tarkastella sarjaa ehkäpä hieman kriittisemmin. No mikä siinä sitten mättää?

VAROITUS: Sisältää juonipaljastuksia kaikista neljästä kirjasta.


1. Edwardin ikä

Edward oli 17-vuotias muuttuessaan vampyyriksi ja jähmettyi siihen, eli ruumiillisesti hän on samanikäinen kuin sankarittaremme Bella. Hän on kuitenkin syntynyt vuonna 1901, eli on ensimmäisessä kirjassa 104-vuotias. Alaikäisen tytön ja satavuotiaan ukon rakkaussuhde ei kuitenkaan haittaa meitä, koska Edward on jumalaisen komea. Entä jos hän näyttäisi ikäiseltään?

2. Bellan luonne

”Minun oli laadittava suunnitelma. Sillä jäljellä oli enää yksi vaihtoehto: mennä peilisaliin kuolemaan.” Bella on rasittava ja koko ajan syöksymässä tahallaan vaikeuksiin. En kerta kaikkiaan pysty käsittämään hänen jatkuvaa tahtoaan uhrautua ja tapattaa itsensä. Tervettä kuin mikä.

3. Näin jatkat erosta eteenpäin

Bella näyttää hyvää esimerkkiä teinitytöille; kun Edward jätti hänet, Bella vajosi noin viiden kuukauden koomaan. Hän hoiti koulun ja välttämättömät puuhat, mutta muuten lakkasi täysin elämästä. Olemme taas terveen käytöksen äärellä! No mutta kun Edward oli Se Oikea niinku. Suosta tyttösen veti vasta uuden uroon ilmaantuminen eli ihmissusipoju-Jacob, josta päästään myöhemmin toki repimään mehukkaat mustasukkaisuusdraamat.

4. Twilight-elokuvat

’Nuff said.

5. Renesmee

5.1 Miten petipuuhat ja lapsen alullepaneminen ylipäätään onnistuvat vampyyrimieheltä, jolla ei ole enää verenkiertoa missään ruumiinosassa? Eikö… ai niin, ei tämä ei olekaan realitya. Edwardin lisääntymiskykyä on muuten puitu netissä aika syvällisestikin.
5.2 Se, että joku nimeää lapsensa Renesmee Carlieksi. Nomutq isovanhemmat on Renée ja Esme ja Charlie ja Carlisle.
5.3 Leimaantuminen, tai: Ihmissusipoju alkaakin äidin sijaan pitää tyttärestä, mutta ei toki mitenkään pervosti vaan vain sillee suojelevan isovelimäisesti.

6. Hän katselee ikkunasi takana kun nukut

”’Oletko sinä vakoillut minua?’ En kuitenkaan onnistunut kuulostamaan kovin vihaiselta. Olin pikemminkin imarreltu. Edward ei hätkähtänyt. ’Mitä muuta minä öisin tekisin?'” Ihan kiva, varsinkin kun muistaa Edwardin edelleenkin olevan satavuotias papparainen.

7. Liian täydellinen loppu

Edward saa satavuotisen sinkkuuden jälkeen naisen, Bella toteuttaa haaveensa ja saa torahampaat. Kaikki saavat Happily Ever Afterinsa, eikä edes Jacob ei jää yksin koska voi nyt fantasioida pikkutytöstä. Vampyyrihybridi-olemuksestaan huolimatta Renesmeekin elää ikuisesti ja sen lisäksi kasvaa pikavauhtia aikuiseksi, jotta Bellan ei tarvitse vaihtaa juurikaan vaippoja eikä Jacobin tarvitse odottaa niin kauaa. Volturit häipyivät tappamatta ketään, ihmissudet ovat kavereita vampyyrien kanssa ja ai että. Ihan kiva.

+ BONUS Koska jaksoit lukea tähän asti, saat bonarina katsoa Youtubesta rehelliset Twilight-trailerit: Honest Trailer Twilight, Honest Trailer New Moon, Honest Trailer Eclipse ja Honest Trailer Breaking Dawn. Saattaa aiheuttaa akuutteja naurukohtauksia.


PÄIVITYS 9.4.2021 Katso myös oma videoni Twilight-sarjan viidennestä kirjasta Keskiyön auringosta!