WSOY

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Saadakseen minut ymmärtämään, miksi jotkut Afganistanin bacha poshit jatkavat miehen elämäänsä vielä aikuisenakin, toinen sisko esittää retorisen kysymyksen, johon on musertavan selvä vastaus. ’Jos saisitte astua ulos tuosta ovesta miehenä tai joutuisitte jäämään tänne ikuisiksi ajoiksi naisena, kumman valitsisitte?’

Sain toimittaja Jenny Nordbergin tietokirjan Kabulin tyttöjen salaisuus mummiltani parin muun pokkarin, muun muassa Minä olen Malala -kirjan kanssa. Tartuin tähän ensimmäisenä, koska aihe oli takakannen perusteella kaikkein hätkähdyttävin ja kiinnostavin.

Kirja osoittautuikin kiinnostavaksi, ajatuksia herättäväksi ja myös koskettavaksi. Nordberg kertoo kirjassaan nykyajan afgaanityttöjen ja -naisten tarinoita. Maata hallitsevat miehet, ja naisten elämä on äärimmäisen rajoitettua. Heidän tärkein tehtävänsä on synnyttää poikalapsia, ja tytön syntymää saatetaan jopa surra.

Joskus saatetaankin päätyä erikoiselta kuulostavaan vaihtoehtoon: kasvattaa tytär väliaikaisesti poikana. Nordberg törmäsi ensimmäiseen tällaiseen lapseen sattumalta, ja alkoi selvittää taustoja tarkemmin. Aluksi näitä bacha posheja ei tuntunut löytyvän juuri mistään, eikä heitä ollut virallisesti edes olemassa esimerkiksi kirjallisuudessa. Kaiveltuaan tarpeeksi Nordberg löysi kuitenkin useita eri-ikäisiä naisia, jotka elivät tai olivat eläneet osan elämästään miehinä.

Ilmiö on monitahoinen, eikä sillä ole vain yhtä syytä. Kirja perehdyttää lukijan aiheeseen monelta kannalta ja jättää tilaa myös omille pohdinnoille. Poikana eläminen lapsena antaa monille tytöille voimaannuttavan kokemuksen, kun he saavat riehua, leikkiä ja käyttäytyä siskojaan vapaammin. Perheet välttyvät häpeältä, jos yksi tyttökatraasta esiintyy poikana. Sisaret voivat liikkua vapaammin ulkona ja tehdä asioita ”miespuolisen” seuralaisen kanssa.

Puberteetin kynnyksellä bacha poshit muutetaan takaisin naisiksi, joiden liikkuminen on rajoitettua ja tehtävänä on mennä naimisiin ja alkaa synnyttää lapsia. Monesti se onnistuu ongelmitta, mutta kirjassa tavataan myös teini-ikäinen, joka ei haluakaan olla tyttö ja alistua ahtaaseen naisen muottiin, sekä aikuinen, joka kipuilee nyt naiseutensa kanssa eikä koe sukupuoltaan luontevaksi. Toisaalta esiin tulee myös bacha posheja, jotka eivät koskaan lakanneet elämästä miehinä tai menneet naimisiin.

Kabulin tyttöjen salaisuudessa pohditaan paljon sosiaalista sukupuolta. Tyttöjen ja poikien erilainen kasvatus näyttäytyy käsittämättömänä, kun bacha posheja kohdellaan ensin täysin eri tavoin kuin sisariaan, ja myöhemmin tehdään täyskäännös. Ilmiö on julkinen salaisuus, sillä ”keksitty poika on parempi kuin ei mitään”. Toisaalta se on myös hyvin ymmärrettävä ja jossain määrin looginenkin teko ihmisten elämäntilanteissa. Kirjassa naisten kipeät tarinat tulevat lähelle, ja harva saa onnellisen loppunsa.

Nordberg myös hätkäytti kirjan keskivaiheilla ainakin minut kauhisteluistani, kun afgaanikulttuurin, perhe-elämän ja nuorten tyttöjen aviohaaveiden kuvailun jälkeen mainittiin samaan aikaan televisiosta tulleet prinssi Williamin ja Kate Middletonin häät. Rakeisessa kuvassa näki, kuinka isä luovutti valkoiseen huntuun puetun tyttärensä aviomiehelle muiden hurratessa – ja tästä lähin naisen tärkein tehtävänsä on tuottaa perillinen. Romanttista!

Monella tapaa Kabulin tyttöjen salaisuus toi mieleen Mari Mannisen kirjan Yhden lapsen kansa. Kun suvun turvaamiseksi on tärkeintä saada poikalapsi, ihmiset keksivät mitä epätoivoisimpia keinoja saavuttaakseen tavoitteensa. Molemmat kirjat osoittavat myös, että seuraukset ovat yhtä monitahoiset kuin itse ilmiötkin, ja huonoltakin kuulostavista ratkaisuista voi seurata toivoa ja jotain hyvää.

Kirja pääsee lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jenny Nordberg
Kabulin tyttöjen salaisuus – vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa
WSOY 2015
363 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kulttuuri

Kaksi kivaa kirjamessupäivää 2017

Kuvassa on perinteinen messunäkymä. Se näyttää samalta joka kerta, ja joka vuosi se on yhtä innostava näky.  Tänä vuonna vietin Helsingin kirjamessuilla kaksi päivää, perjantain ja lauantain. Perjantai piti ottaa töistä saldovapaapäiväksi, mikä oli ehdottoman hyvä idea. Sunnuntai jäi lepopäiväksi ja ehdin sekä nukkua kunnolla että herätä aikaisin, kiitos kellojen kääntämisen.

Selailin messulehteä etukäteen ja merkitsin kiinnostavia ohjelmia ylös. Loppujen lopuksi en käynyt yhdessäkään suunnittelemassani ohjelmassa, vaikka pari hyvää esitystä tulikin nähtyä. Molemmat päivät kuluivat pitkälti messualuetta kierrellessä, kirjoja hipelöidessä ja uusia ideoita imiessä. (Olen Minnan testin mukaisesti siis hilpeä haahuilija.)

Perjantaiaamupäivällä oli mukavan väljää, ja pidin messupäivän vain reilun kolmen tunnin mittaisena. Lauantaina olin messuilla aamun bloggaajatilaisuudesta iltakuuteen. Kahden-kolmen aikaan osastot olivat tupaten täynnä, ja täyden repun kanssa oli hankalaa liikkua. Väki alkoi vähentyä viiden jälkeen, mutta siinä vaiheessa alkoi omakin messukunto jo loppua. Fiksu kertakävijä tulee siis lauantaina neljän-viiden aikaan iltapäivällä ja messuilee iltakahdeksaan asti väljillä vesillä.

Näin kirkuvanpunaisen Harry Potter -bussin suunnilleen joka toisessa Instagramin messukuvassa, joten pitihän siitä itsekin napata kuva. Bussin edustalla hääri pienikokoisia Potter-maailman asuihin pukeutuneita henkilöitä.

Pottereihin liittyen Akateemisen osastolla esiintyi lauantaina kirjojen suomentaja Jaana Kapari-Jatta. Esillä oli uusia kuvitettuja versioita Harry Pottereista, jotka ovat kyllä hienon näköisiä. Jaanan oma teos Pollomuhku ja posityyhtynen on myöskin erittäin mielenkiintoista luettavaa faneille, suosittelen! Kymmenen vuotta vanhaa kirjaa on edelleen saatavilla muun muassa Adlibriksesta*. Vähän harkitsen, hankkisinko teoksen omaankin hyllyyn.

Perinteiseltä keltaiselta 2 € -osastolta mukaan tarttui myös Thomas Pavitten veikeä Viisi väriä* -värityskirja. Hyllystä löytyy jo samaa sarjaa oleva 1000 pistettä* -kirja, se on varsin hauska. Keltaisen kirjaosaston lisäksi tänä vuonna messuilla oli myös iso Booky.fi:n osasto, jossa kaikki kirjat maksoivat kaksi euroa. Siellä oli selkeästi tunnetumpaa kirjallisuutta, ja löysin pokkarilaarista Kiera Cassin Valinnan*.

Keltaiselle aleosastolle (ei aavistustakaan, mikä firma on sen takana) täytyy antaa pisteet ilmaisesta kirjasäilytyksestä. Ihmiset, jotka hamstrasivat kasseittain kirjoja jo heti aamutuimaan, saivat jättää kassit laatikkoon odottelemaan. Kätevää, vaikka en itse käyttänytkään.

Bongailin myös näytteilleasettajien iskulauseita seinistä ja katonrajasta. Kustannusosakeyhtiö Teos on sitä mieltä, että hyvä kirja on ystävyyttä, joka kestää. Minä en oikein osaa ajatella kirjoja ystävinäni. Oikeaa ystävää voisi haitata, että hänet hyllyttää ja palaa sitten asiaan ehkä kerran vuodessa. Akateeminen kirjakauppa puolestaan totesi, että lukeminen tekee hyvää. Kyllä. Kirjat ovat parhautta!

Paras iskulause löytyi kuitenkin Antikvaaristen kirjamessujen puolelta. Planeetta-antikvariaatit myi mustaa kangaskassia, jonka toteamus on Lukeminen on pelastanut minut urheilulta. Amen.

Lauantaiaamu alkoi perinteisellä Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan bloggaajatilaisuudella. Kirjablogistit kokoontuivat taas runsain määrin Messukeskuksen kokoustamoon syömään aamupalaa ja kuuntelemaan kirjailijoita. Takana näkyvä valkoinen pöytä oli täynnä arvostelukappaleita, mutta ne hävisivät varsin nopeasti ennen tilaisuuden alkua. Itse ehdin napata kaksi kirjaa kuudesta.

Mukana olleet kirjailijat ja heidän kirjansa:

Näissä tilaisuuksissa on aina jännä huomata, miten paljon kirjailijan tapaaminen vaikuttaa halukkuuteen lukea kirja. Etukäteen kirjat olivat minulle tuntemattomia (no okei, paitsi Tuomas Kyrön). Ennen haastatteluja nappailin saatavilla olevista pari lähinnä kansikuvan perusteella. Kuitenkin jo 10 minuutin haastattelujen jälkeen kirjat aukenivat ihan eri tavalla, ja nyt voisin lukea niistä melkein kaikki. Kun kirjailija muuttuu nobodysta vähänkin tutuksi naamaksi, kirjaan tarttuu paljon helpommin. Niin, se on varmaankin syy miksi näitä tilaisuuksia järjestetään.

Viihdyttävimpiä esiintymisiä olivat A. W. Yrjänän ja Tuomas Kyrön haastattelut. Yrjänä kertoi muun muassa, että halusi keskittyä kirjassaan juoneen eikä henkilöiden miettimiseen. Niinpä hän lainasi henkilöiden nimet ja ulkomuodot naapureiltaan – toki ilmeisesti luvan kanssa. Tuomas Kyrö puolestaan rönsyili vastauksissaan sinne sun tänne, mutta häntä olisi mielellään kuunnellut pidempäänkin.

Söimme ruoka- ja viinipuolella lauantain lounaan, mutta viinejä en tällä kertaa maistellut. Pointit kuitenkin osastolle, jossa ehdotettiin sopivaa viiniä niin kirjan kanssa kuin Game of Thrones -maratonille. :D

Suomalaisen kirjakaupan osasto onnistui tiivistämään samalle hyllylle kasan loistavia fantasiakirjoja ja monta sellaista, jotka haluan lukea. Potterit ovat tietenkin ikisuosikkeja, Kuura ja Kajo koukuttavaa ihmissusidraamaa ja Hän sanoi nimekseen Aleia hyvä kotimainen steampunk-fantasiatrilogian avaus. Toinen osa Seleesian näkijä hurmaa syvän turkoosilla kannellaan, mutta on vielä lukematta.

Throne of Glass – Lasipalatsi odottelee hyllyssä lukemista, ja lukujonossa ajatuksen tasolla ovat myös Linnunsitoja, Muistojenlukija ja Käärmeiden kaupunki. Viime aikoina on ilmestynyt kyllä runsaasti omaperäistä kotimaista fantasiaa ja YA-kirjallisuutta. Tajusin myös, että kaikki kuvan teokset ovat naisten kirjoittamia. Jes!

Lopuksi oma messusaldoni: kahdeksan romaania ja näiden lisäksi aiemmin mainitsemani värityskirja.

  • Kiera Cass: Valinta
  • Andy Weir: Yksin Marsissa
  • Marianna Kurtto: Tristania (saatu)
  • Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä (saatu)
  • Winston Graham: Poldark, osa 1
  • Diana Gabaldon: Muukalainen
  • Hugh Howey: Siirros
  • Hugh Howey: Kohtalo

Ostin enemmän kuin olin ajatellut, mutta vainuni sanoo että tykkään kaikista ostamistani. Valinnasta olen lukenut monesta blogista ja tiedän suurin piirtein mitä siinä tapahtuu. Haluan lukea annoksen hömppää joka tapauksessa. Yksin Marsissa -elokuvan olen katsonut pari kertaa, ja kirja vaikuttaa vähintään yhtä hyvältä.

Poldarkistakin olen katsonut sarjan (ihana), joten on aika lukea kirja. Sekä tästä että Gabaldonin Matkantekijä-sarjasta on niin monta osaa, että niiden lukemisessa meneekin sitten joku aika. Howeyn kirjat pääsivät aiemmilta messuilta ostetun Siilon seuraan, nyt on koko sarja kerätty.

Sellaiset messut siis. Ensi vuonna taas uudestaan!

Sain Messukeskukselta bloggaajapassin messuille. 


HEI MUUTEN…

Oletko jo tilannut blogin uutiskirjeen? Tilaajille tupsahtaa kerran kuukaudessa kooste kirjallisuuskuulumisia. Marraskuun ensimmäisessä kirjeessä mukana on vain tilaajille tarkoitettu arvonta, jossa voit voittaa kovan kotimaisen esikoisromaanin! Kiinnostaako eniten Minna Rytisalon Lempi, Ben Kallandin Vien sinut kotiin vai Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia?

Tilaa uutiskirje >

 

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjamessut

Dan Brown: Da Vinci -koodi

Jacques Saunièren kalvakka ruumis makasi parkettilattialla täsmälleen samassa asennossa kuin valokuvassa. Kun Langdon seisoi sen vieressä siristellen silmiään räikeässä valossa, hän hämmästyi taas muistaessaan, että Saunière oli käyttänyt elämänsä viimeiset hetket tämän kummallisen ruumisasetelman järjestämiseen.”

Olen lukenut Da Vinci -koodin kerran kauan sitten ja katsonut siitä tehdyn leffan. Muistelin että kirja oli varsin vetävä trilleri, ja päätin tarttua teokseen uudestaan. En pettynyt, sillä Da Vinci -koodi oli edelleen viihdyttävä mysteeri viikonlopun ratoksi.

Kirjan päähenkilönä seikkailee uskonnollisen symbologian professori Robert Langdon, joka Pariisin vierailunsa aikana kutsutaan keskellä yötä Louvreen auttamaan murhatapauksen selvittelyssä. Louvren intendentti Jacques Saunière on ammuttu, ja ennen kuolemaansa mies on ehtinyt jättää kuolinpaikalleen salakirjoitetun viestin.

Avukseen Langdon saa kryptologi Sophie Neveun, ja pian hän huomaa olevansa Neveun kanssa pakomatkalla. Saunièren jättämä arvoitus osoittautuu olevan osa paljon suurempaa mysteeriä, joka ulottuu aina parin tuhannen vuoden taakse kristinuskon alkuhämäriin. Miten koodin saa murrettua, ja mitä siitä seuraa?

Mukaan on leivottu aimo annos jännitystä, salaseuroja ja salaliittoja, oikeaa historiaa, myyttejä, Brownin omasta päästään keksimää historiaa sekä oikeita taidehistoriallisia, arkkitehtonisia ja symbologisia yksityiskohtia. Voisi kuvitella että taustatiedon tunkeminen kirjaan tekee siitä takkuavaa, mutta ainakin minun mielenkiintoni pysyi yllä kirjassa kuvatuista Langdonin luennoista huolimatta.

Wikipedian sanoin ”Brownia on arvosteltu epätosien väitteiden esittämisestä kirjassa historiallisesti todellisina”, enkä yhtään ihmettele. Kirja sekoittelee faktaa ja fiktiota iloisesti, ja Brown on punonut niistä loistavan juonen. Välillä rupesin itsekin miettimään, mikä on totta ja mikä tarua. Toisaalta kirja on selkeästi romaani, ja sellaisena se toimii hienosti.

Kirja myös innosti tarkistamaan useammankin faktan ja historiallisen tapahtuman oikean laidan, mikä on trilleriltä aika hyvä aikaansaannos. Kuvitetun laitoksen lukeminen olisi varmaan ollut vieläkin antoisampaa, niin ei olisi tarvinnut googlailla kuvailtuja taideteoksia netistä lukemisen ohessa.

Langdon että Neveu jäävät aika ohuiksi henkilöhahmoiksi, mutta pääpaino onkin juonessa ja historiallisissa aineksissa.  Brownin teksti oli vetävää, eikä tylsiä hetkiä kirjan parissa tullut. Tykkään kaikenlaisista arvoituksista, joten koodin ratkaiseminen ja symbolien selvittäminen kutkuttivat mukavasti älynystyröitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Dan Brown
Da Vinci -koodi
WSOY 2004
520 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Trilleri