A. J. Jacobs: Raamatullinen vuosi

Raamatullinen vuosi”180. päivä. Tänään on 26. kerta, kun minulta kysytään, aionko uhrata Jasperin Raamattuvuoteni aikana. En, vastaan kohteliaasti, vain Abrahamia pyydettiin tekemään niin.
     ’Et siis aio sitoa poikaasi vuoren huipulle? kysyi David, Julien ystävä, joka on pikkuhiljaa vuosien kuluessa liukunut kohti ortodoksijuutalaisuutta.
     ’En aio sitoa.'”

A. J. Jacobs on toimittaja, joka on tunnettu eriskummallisista projekteistaan. Aiemmassa, suomentamattomassa kirjassaan hän kuvaa kuinka luki koko Ensyclopaedia Britannican läpi. Nyt hän paitsi lukee koko Raamatun, kirjaa sieltä myös jokaikisen säännön ylös ja noudattaa niitä kaikkia vuoden ajan.

Sääntöjä kertyy 72 paperiliuskaa. Lisäksi Jacobs hankkii useita eri raamatunkäännöksiä ja selitysoppaita. Hän päättää, että keskittyy vuoden ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaan testamenttiin ja loput neljä kuukautta Uuteen testamenttiin.

Jacobs on taustaltaan juutalainen ja agnostikko, mutta täytyy myöntää että hän oikeasti paneutuu projektiinsa ja hänellä on aito halu selvittää asioita. Hän esimerkiksi tutkii Raamatun lakien alkuperäisiä merkityksiä ja kysyy uskonnollisilta opettajilta neuvoa. Vuoden aikana hän matkustelee ympäriinsä ja käy tutustumassa muun muassa amisheihin ja hasidijuutalaisiin, sekä jutustelee Raamatusta Jehovan todistajan kanssa.

Osoittautuu, että kaikkia sääntöjä on mahdotonta noudattaa yhtä aikaa. Jacobs saa itsensä kiinni usein esimerkiksi valehtelusta ja juoruilusta. Viikoittaisesta sapatin viettämisestä hän alkaa jopa pitää, mutta monet lait tuottavat ongelmia. Vuoden aikana syntyy useita hullunkurisia tilanteita, kun Jacobs yrittää kivittää avionrikkojaa soralla tai kun hän kertoo vaimolleen, ettei voi istua samalla tuolilla sinä aikana kun tällä on kuukautiset. Vaimo Julie ratkaisee asian istumalla joka ikisellä tuolilla mikä asunnosta löytyy, joten Jacobsin täytyy alkaa kantaa omaa pikku jakkaraa mukanaan ettei vahingossakaan tule epäpuhtaaksi.

Kirjan sävy on hyväntuulinen ja teksti pisti usein naurahtelemaan ääneen. Raamatullisesta vuodesta löytyy myös ajoittain syvällisempääkin pohdintaa uskosta ja Raamatusta. Alkupuoli oli mielestäni parempi kuin kirjan loppuosa, mikä selittyy ehkä sillä että Uudesta testamentista ei löydy niin paljon meidän mielestämme erikoisia lakeja kuin Vanhasta testamentista. Lukija pääsee jännittämään loppuratkaisua: millainen vaikutus Raamattuvuodella oli agnostikko-Jacobsiin? Tätä pohdintaa olisi mielestäni voinut jatkaa pidemmällekin, nyt kirja loppuu ehkä vähän töksähtäen. Annan silti neljä ja puoli subjektiivista tähteä.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Raamatullinen vuosi ei valitettavasti pääse mukaan Lukuhaasteeseen 2015, koska luin sen viime vuoden puolella.

A. J. Jacobs
Raamatullinen vuosi
Suom. Kira Poutanen
Nemo 2008
400 sivua

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Valtaistuinpeli

Minulle kävi Valtaistuinpelin kanssa aika lailla samalla tavalla kuin Nälkäpelin aikoinaan: kesti kauan ennen kuin tutustuin siihen, mutta lopulta innostuin täysillä. George R. R. Martinin kirjasarja oli jo täysimittainen ilmiö ja Game of Thrones oli pyörinyt hyvän aikaa TV2:llakin, ennen kuin päätin vihdoin tarttua kirjaan ja ottaa selville mistä on kyse. Ja se oli sitten menoa se.

”’Muurin pohjoispuolella on synkempiäkin otuksia.’ Catelyn vilkaisi sydänpuuta, sen kalpeaa kuorta ja punaisia silmiä, jotka katselivat ja kuuntelivat ajatellen pitkiä hitaita ajatuksiaan.
Eddardin hymy oli lempeä. ’Kuuntelet liikaa vanhan Nanin tarinoita. Muukalaiset ovat kuolleet jo kahdeksan tuhatta vuotta sitten kuten metsän lapsetkin. Mestari Luwin kertoo sinulle, ettei niitä ole koskaan ollutkaan. Yksikään elävä ei ole koskaan nähnyt sellaista.'”

Valtaistuinpeli on ensimmäinen osa Tulen ja jään laulu-kirjasarjasta. Sarja seuraa Westerosin mantereen tapahtumia. Ensimmäisen kirjan keskiössä ovat pohjoisessa Talvivaarassa asustava Starkin perhe: lordi Eddard ”Ned” Stark, hänen vaimonsa Catelyn ja heidän viisi lastaan. Starkit viihtyvät mielellään omissa oloissaan, mutta rauha keskeytyy kun kuningas Robert ratsastaa pohjoiseen. Hän pyytää vanhaa ystäväänsä Nediä neuvonantajaksi, kuninkaan Kouraksi. Perhe ajautuu vähitellen mukaan etelän poliittisiin juonitteluihin, varsinkin kun Ned alkaa selvittää edellisen Kouran äkillistä kuolemaa ja hovin vaiettuja salaisuuksia.

Samaan aikaan Westerosin eteläpuolella elävät vallasta syöstyn lohikäärmekuninkaan perilliset maanpaossa, ja he vannovat ottavansa riistetyn valtakuntansa takaisin. Villissä pohjoisessa, suojaavan Muurin tuolla puolen, kerrotaan jälleen tarinoita hyökkäilevistä muukalaisista, valkoisista kulkijoista joita ei olla nähty tuhansiin vuosiin… Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, ja talvi on tulossa.

Täytyy myöntää, että kirjan ensimmäiset 50 sivua olivat melko raskasta luettavaa. Siinä vaiheessa en tajunnut tapahtumista vielä mitään. Henkilöhahmoja on valtava määrä, enkä millään meinannut muistaa kuka oli kuka. Jurnutin kuitenkin sitkeästi eteenpäin, ja aherrus palkittiin: yhtäkkiä olikin vaikea päästää kirjasta irti. Vinkkinä uusille lukijoille: kirjan lopussa on liitteet, joissa listataan Martinin luoma valtaisa henkilögalleria suvuittain. Kannattaa hyödyntää sitä.

Valtaistuinpeli osoittautui loistavavaksi fantasiaksi ja myös äärimmäisen koukuttavaksi. Jokainen henkilöhahmo on erilainen ja kiinnostava, ja päähenkilöihin kiintyy nopeasti. Juonenkäänteet ovat kuitenkin arvaamattomia: kelle tahansa voi käydä yhtäkkiä huonosti.  Lempihahmojensa puolesta saa oikeasti pelätä!

Pidän erityisesti siitä, ettei kirjassa ole tyypilteltyjä hyviksiä ja pahiksia. On vain erilaisia ihmisiä jotka toimivat omista lähtökohdistaan käsin. Jotkut ovat tietysti kunniallisempia kuin toiset ja jotkut niin ilkeitä että heitä alkaa suorastaan inhota, mutta Tolkienin tyylistä ”kauniit hyvät haltiat vastaan rumat pahat örkit” -vastakkainasettelua ei ole. Martin ei yritä kaunistella luomaansa keskiaikaistyylistä maailmaa: veri ja suolenpätkät roiskuvat, miehiä tapetaan ja naisia raiskataan. Välillä näihin toimenpiteisiin paneudutaan ihan inhorealistisuuteen asti.

Olen lukenut sarjasta nyt kaksi ensimmäistä osaa sekä kolmannen osan ykkösniteen (suomennos jaettiin kahtia kun se oli niin pitkä). Kirjoja on julkaistu viisi, ja sarjan on määrä kasvaa vielä seitsenosaiseksi. Luettavaa siis vielä riittää, onneksi. Jos et ole vielä tutustunut tähän kirjasarjaan, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan alkukankeudesta huolimatta!

Subjektiivinen tuomio: *****

George R. R. Martin
Valtaistuipeli (Tulen ja jään laulu #1)
Suom. Satu Hlinovsky
Kustannusosakeyhtiö Kirjava 2009
732 sivua

Teerijoki & Töyry: Ylihyvää! Helppoa ja herkullista ekoruokaa

TeerYlihyvYlihyvää! Helppoa ja herkullista ekoruokaa on suhteellisen tuore kirja (julkaistu lokakuussa 2014), johon törmäsin sattumalta.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjan slogan on ”Ekomättöä erityisesti nuorille” ja takakannessa kerrotaan, että kirja sopii mainiosti esimerkiksi omaan kotiin muuttavan nuoren keittiöön. Olen siis aika lailla kirjan kohderyhmää.

Ylihyvää! koostuu noin 30-sivuisesta teoriapaketista ja reilusta 50 reseptistä, jotka on jaoteltu salaatteihin/pikkuruokiin, pääruokiin, leivontaan ja jälkiruokiin. Myös reseptien väleistä löytyy tietoiskuja ja vinkkejä aina kyseessä olevaan ruokaan liittyen, esimerkiksi broilerinmaksakastikkeen kyljessä on infolaatikko sisäelinruokien ekologisuudesta. Vaikka ote onkin köksänkirjamainen, tykkäsin siitä kuinka kirja perustelee mikä tekee mistäkin reseptistä ekohenkisen.

Teoriaosuus ja tietoiskut ovatkin mielestäni ehdottomasti kirjan parasta antia. Alkulehdillä käydään kattavasti läpi ekologisen syömisen peruspilareita, kuten kausiruokaa, lähiruokaa, kasvisproteiineja, tuotepakkausten merkintöjä, kasvissyöntiä, ruoan hiilijalanjälkeä, energiansäästöä kokatessa ja ruokajätteen vähentämistä. Itse en oppinut hirveästi uutta, mutta ekologisuudesta vasta kiinnostunut nuori varmasti löytäisi kirjasta paljonkin kiinnostavaa tietoa.

Reseptit ovat perusmättöä ekologisella vivahteella, lista kaikista ruokaohjeista löytyy kirjan esittelysivulta. Jotkut ohjeet olivat vähän turhankin simppeleitä, kuten Täytetty patonki, jonka ainesosat ovat puolikas patonki ja ”täytteitä”. Toki erilaisia täytevaihtoehtoja listataan, mutta silti.

Lihattoman kebabin ohje on hauska veto, mutta jäin ihmettelemään kirjasta löytyvää sushireseptiä. Sushi on toki huipputrendikästä (ja siitä saatiin houkutelleva maininta takakanteen), mutta reseptin viereisessä tietolaatikossakin todetaan että tonnikala on uhanalaista, monet kotimaiset kalalajit eivät sovellu raakana käytettäväksi, lohi on usein kasvatettua ja riisikin varsin epäekologista.

Kohderyhmä otettu kivasti huomioon: kirja ei esimerkiksi oleta että kaikki lukijat ovat jo ruvenneet ekologisuuspäissään täysvegaaneiksi. Erilaiset ruokavaliot lakto-ovovegetaristista vegaaniin esitellään, samoin kuin kasviproteiinit, ja lihan osittaista korvaamista kasviksilla kannustetaan. Resepteissä on monipuolisesti sekä liha- että kasvisruokia. Ei olisi haitannut vaikka ruokaohjeita olisi ollut enemmänkin. Kaiken kaikkiaan Ylihyvää! toteutti lupauksensa. Se on kattava tietopaketti ekologisesta syömisestä aloittelevalle kotikokille.

Subjektiivinen tuomio: ****

Elina Teerijoki & Kristiina Töyry
Ylihyvää! Helppoa ja herkullista ekoruokaa
Alligaattori Kustannus 2014
83 sivua