Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa

”Kahden askeleen välillä unohdan kaiken.
’Anna!’ huutoni päättyy, kun suuni napsahtaa yllätyksestä kiinni.
Mieleni on täysin tyhjä. En tiedä, kuka Anna on tai miksi huudan hänen nimeään. En edes tiedä, miten olen päätynyt tänne. Seison metsässä ja suojaan kädellä silmiäni tihkusateelta.”

Jos Agatha Christien dekkariin yhdistäisi Päiväni murmelina ja Christopher Nolan tekisi siitä elokuvan, voisi lopputuloksena olla Evelynin seitsemän kuolemaa. Tapahtumapaikkana on rapistunut kartano, teemana fiinit iltajuhlat ja epäiltyinä joukko kutsuvieraita sekä palvelijoita.

Kertoja herää keskeltä metsää muistinsa menettäneenä ja onnistuu harhailemaan kartanoon, jossa huomaa olevansa eräs juhlavieraista. Illan päätteeksi isäntäperheen tytär Evelyn Hardcastle kuolee, ja kertojalla on kahdeksan päivää aikaa selvittää murha. Kahdeksan kertaa toistuva sama päivä, jolloin hän herää joka aamu eri juhlavieraan ruumiissa.

Onnistuuko hän ratkaisemaan arvoituksen? Miten hyödyntää eri isäntien vahvuuksia ja heikkouksia? Miksi hän ylipäätään on joutunut tähän omituiseen tilanteeseen? Kuka on Anna ja voiko häneen luottaa? Ensimmäiset 100 sivua olin aivan yhtä pihalla kuin päähenkilökin, mutta sen jälkeen loppu oli pakko lukea yhteen putkeen. Tämä on nerokkain lukemani murhamysteeri pitkään aikaan!

Mikään kirja ei ole täydellinen, ja tässäkin hahmogalleria on harmillisen miesvaltainen ja erään hahmon ylipainoa kuvataan todella ikävällä tavalla. Tarina piti silti kynsissään viimeiselle sivulle asti. Tavallaan arvasin osan loppuratkaisusta, mutta suurin osa tuli aivan puskista. Pelkäsin etukäteen että kaikkea ei selitetä tai loppu lässähtää, mutta en joutunut pettymään. Tulisipa useammin vastaan yhtä koukuttavia romaaneja!

Lukukokemus: *****

Stuart Turton
Evelynin seitsemän kuolemaa
Suom. Jaakko Kankaanpää
Otava 2020
494 sivua

PS. Alkuteoksen nimi on The 7½ Deaths of Evelyn Hardcastle. Minua hämmentää suuresti, että on olemassa myös kirja The Seven Husbands of Evelyn Hugo. Ilmeisesti idea on kuitenkin varsin erilainen.

Katinka Sarjanoja: Korpinlaulu

”Vanha Korppi tapasi muistuttaa tytärtään ajoittain, että unien tulkitsijat saattoivat erehtyä siinä missä etäisyyttä arvioiva jousimieskin, mutta kaikki tiesivät, ettei Eileen Unennäkijä ollut koskaan tulkinnut näkyjään väärin. – –
’Étainin kohtalona on synnyttää lapsi viholliselle’, oli äiti ilmoittanut Étainin ollessa viisivuotias.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Vuonna 2019 julkaistu Korpinlaulu odotteli hyllyssäni pari vuotta, kunnes tein videon lukemattomista kirjoistani ja innostuin tarttumaan siihen. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja loputkin osat ovat jo ehtineet ilmestyä. Takakannessa lupaillaan kelttiläishenkistä fantasiaa ja riipaisevaa kolmiodraamaa, joten odotin melkeinpä viiden tähden lukukokemusta.

Korppikurun neito Étain on lupautunut vaimoksi kuumapäiselle Rowanille, joka suunnittelee kapinaa Savusälvässä. Valtaa pitävä vasalliprinssi saa tietää kapinasta, ja teloitettuaan Étainin isän hän naittaa naisen kostoksi kaartinpäällikkö Rautakatseelle. Étain ja Rowan olivat kuitenkin ehtineet vahvistaa liittonsa muinaisella taialla, eikä siitä ole helppoa päästää irti. Étain joutuu päättämään, kenelle on uskollinen.

Kerronta on sujuvaa ja kieli kaunista, ja juonenkäänteet seuraavat toisiaan vauhdikkaasti. Toisaalta oli hyvä, ettei sivuja täytetty tylsällä puuhastelulla tai loputtomilla matkakuvauksilta, mutta paikoitellen kerronta tuntui jo tapahtumien luettelemiselta. Lähtöasetelma ennustuksineen on todella herkullinen, mutta konfliktit ratkeavat lopulta aika helposti.

Kompastelin muutenkin kirjan rakenteeseen: kaikkitietävä kertoja hyppi hahmosta toiseen, enkä ehtinyt kiintyä henkilöihin tai fiilistellä romantiikkaa (tai Rautakatsetta) tarpeeksi. Kiitän kuitenkin tyylikkäästi toteutettua romantiikan kuvausta verrattuna esimerkiksi Bridgertonin yksityiskohtaisiin seksikohtauksiin.

Takakannessa luvatut fantasiaelementit jäivät pienempään rooliin, lähinnä Étainin ja tämän veljen näkyihin. Uskontojen kuvaus yllätti, sillä osa hahmoista oli ”kuollutta jumalaansa kumartavia” kristittyjä. En oikein pystynyt sijoittamaan tapahtumia sen enempää meidän maailmaamme kuin keksittyynkään paikkaan. Uskonnolla ei myöskään loppujen lopuksi ole kovin suurta roolia tarinassa.

 Korpinlaulu sopiikin enemmän historiallisen romantiikan ystäville kuin pelkkää fantasiaa etsiville.

Lukukokemus: ***

Katinka Sarjanoja
Korpinlaulu
Karisto 2019
532 sivua

Noora Jokinen: Aikuinen nainen ratissa

”Yllättävän moni suomalaisnainen ei aja, vaan perheessä ratin taakse istuu mies.”

Noora Jokinen laittaa itsensä likoon ajamalla nelikymppisenä ajokortin ja ostaa sitten oman auton. Hän pohtii elävästi ajamiseen liittyviä tunteita, pelkoja, sukupuolirooleja ja rakenteita. Miksi niin monet naiset eivät uskalla tai halua ajaa? Miksi miesten oletetaan tietävän autoista kaikki?

Aikuinen nainen ratissa on vetävästi kirjoitettu kirja. Samaistuin vahvasti sen teemoihin ja jännitin mukana – omistan itsekin ajokortin mutta ajan vain jos on pakko. Ilmeisesti se on paljon yleisempää kuin luulin!

Ihailen Jokisen uskallusta ajella pelkoja päin Helsingin keskustassa ja kysellä jatkuvasti neuvoja kaikkeen, mitä hän ei tiedä. Kirja sisältääkin paljon vinkkejä esimerkiksi auton hankkimiseen ja huoltamiseen liittyen.

Kirjassa pohditaan myös ekologisuutta ja ilmastoasioita, mutta se tuntuu hieman selittelyltä. Kirjailija itsekin toteaa, ettei oikeasti tarvitse autoa. Aihe on kuitenkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta sen verran mielenkiintoinen (ja monille auto on välttämätön), että minua ei haitannut ekonäkökulman jääminen vähemmälle.

Lukukokemus: ****

Noora Jokinen
Aikuinen nainen ratissa
Atena 2020
276 sivua