Walter Isaacson: Leonardo Da Vinci

Taiteilija istuu täysin rauhallisena työnsä ääressä. Hän on hyvin pukeutunut, ja hänellä on kädessään erittäin kevyt sivellin, joka on kastettu hienostuneeseen väriin. Hänellä on yllään mieleisensä vaatteet; hänen kotinsa on siisti ja täynnä kauniita kuvia, ja häntä säestää usein musiikki tai erilaisten kauniiden teosten ääneen lukeminen.” – Leonardo Da Vinci

Nostin Leonardon elämäkerran kevään 2019 kirjatärppilistalleni sen perusteella, että pidin kovasti Walter Isaacsonin Steve Jobs -elämäkerrasta. Isaacsonin teos on aikamoinen tiiliskivi yli 600 sivullaan, mutta se vie lukijan mielenkiintoiselle matkalle 500 vuoden takaiseen Italiaan. Materiaalina on käytetty esimerkiksi Leonardon työpäiväkirjoja, joita häneltä jäi satoja sivuja.

Leonardosta piirtyy kaiken kaikkiaan kiinnostava kuva. Hän oli avioton lapsi ja itseoppinut mies, jolla ei ollut muodollista koulutusta. Hänen kiinnostuksensa repeili moneen suuntaan, ja hän opiskeli valtavasti erilaisia asioita aina anatomiasta matematiikkaan ja veden kiertokulkuun. Täydellisyyttä tavoitteleva nero ei kuitenkaan saattanut tutkimuksiaan koskaan julkaistuun muotoon, joten tulevina vuosisatoina samat asiat piti keksiä uudelleen.

Leonardolta tilattiin useita maalauksia, mutta suurimman osan niistä hän jätti kesken. Harvoja valmistuneita taideteoksia, kuten Luolamadonna, Viimeinen ehtoollinen ja Mona Lisa, pidetään kuitenkin mestariteoksina. Kirjassa on runsaasti värikuvia Leonardon työpäiväkirjoista ja niin tutuista kuin vähän tuntemattomammistakin maalauksista.

Paksuudestaan huolimatta kirja ei ole kuiva, vaan Leonardon elämä jaksaa pitää otteessaan loppuun saakka. Pidin kirjasta, vaikka ihan samanlaista vaikutusta se ei tehnytkään kuin Steve Jobsin elämäkerta. Luonnollisesti on erilaista kirjoittaa 1500-luvun alussa eläneestä taiteilijasta kuin nykypäivän yritysjohtajasta. Jos maalaaminen tai mestaritaitelijan elämään perehtyminen kiinnostaa, kannattaa tarttua tähän.

— he päätyivät keskustelemaan siitä, millaista luovuus on luonteeltaan. Toisinaan se edellyttää hitautta, taukojen pitämistä, jopa viivyttelyä. Leonardo selitti, että sellainen mahdollistaa ideoiden marinoitumisen. Intuitiota tulee vaalia. ’Korostetun lahjakkaat miehet saavat toisinaan aikaan silloin, kun he tekevät vähiten työtä, sillä heidän mielensä on keskittynyt ajatuksiin, hahmotelmien täydelliseksi luomiseen, ja he voivat myöhemmin toteuttaa ne.

Subjektiivinen tuomio: ****

Walter Isaacson
Leonardo Da Vinci
Suom. Tero Valkonen

Bazar 2019
624 sivua

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

’Miksi ihmeessä kuvittelin, että elämän pitäisi olla mielenkiintoista?’ hän ihmetteli juostessaan. ’Pelkäisin vain koko ajan. Kaikki johtuu siitä, että olen vanhin kolmesta.’

Liikkuva linna -elokuva löytyy hyllystäni ja olen katsonut sen monta kertaa, mutta luin kirjan vasta tänä vuonna lukupiirin yhteydessä. Kirja on erilainen kuin elokuva, mutta molemmat ovat hyviä!

Liikkuvan linnan päähenkilönä on nuori Sophie, joka on vanhin kolmesta siskoksesta ja tekee töitä perheen hattukaupassa. Yllättäen kauppaan piipahtaa Erämaan noita, joka loitsii Sophiesta yhdeksänkymppisen eukon ilman mitään selkeää syytä. Mummo-Sophie päättää lähteä kotoaan, ja päätyy erämaahan harhailemaan.

Sieltä Sophie löytää Howl-velhon liikkuvan linnan, ja ängettyään sisään päättää ryhtyä taloudenhoitajaksi. Turhamaisen ja itsekkään Howlin väitetään syövän nuorten naisten sydämiä, mutta Sophie uskoo olevansa turvassa – hänhän ei ole nuori eikä kaunis. Liikkuvaa linnaa ohjailee sympaattinen tulidemoni Calcifer, joka tarjoutuu poistamaan Sophien loitsun. Vastalahjaksi Sophien pitää ensin selvittää, miten purkaa Calciferin ja Howlin välinen sopimus.

Liikkuvan linnan maailma on kiehtova ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Taikuutta ei selitetä, vaan lukija pudotetaan suoraan eriskummalliseen maailmaan, jossa on velhoja, tulidemoneita ja loitsuja. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heidän toimiaan on hauska seurata. Mummoksi muuttunut Sophie päästää luonteensa valloilleen, ja on riemastuttava päähenkilö. Eikä Howlkaan ole se tyypillisin satujen sankarihahmo. Yhdessä he ovat varsin vinkeä parivaljakko.

Liikkuvasta linnasta löytyy muuten upea miesflunssan kuvaus:

Howl loihti uuden nenäliinatukon ja mulkoili niiden takaa Sophieta punaisiksi ja vetisiksi muuttuneilla silmillään. Sitten hän nousi seisomaan. ’Minulla on kurja olo’, hän ilmoitti. ’Menen sänkyyn ja saatan kuolla sinne.’ Hän vaappui säälittävästi portaiden luo. ’Haudatkaa minut rouva Pentstemmonin viereen’, hän raakkui matkalla huoneeseensa.

Kerronta on sujuvaa ja kirjan luki nopeasti. Kuten äskeisestä katkelmasta näkyy, mukana on myös reippaasti huumoria. Loppuratkaisu on joidenkin arvioiden mielestä turhan nopeatempoinen ja hivenen siirappinen, mutta minun mielestäni oikein passeli.

Kirja ja elokuva eroavat toisistaan paljon, mutta kirjaa lukiessani näin mielessäni elokuvan hahmot. Kirja myös selitti tiettyjä elokuvan juoniratkaisuja, jotka eivät ole useammallakaan katselukerralla auenneet. Kumpikin on kuitenkin erillinen teoksensa ja pidin molemmista yhtä lailla. Parhaiten tuntuukin toimivan, että katsoo elokuvan ensin ja lukee kirjan sitten, jolloin kirja täydentää elokuvan tarinaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Diana Wynne Jones
Liikkuva linna
Suom. Ville Viitanen
WSOY 2005
323 sivua

Siri Pettersen: Odininlapsi

Maailman kirjat -haaste: Norja
Mistä lukujonoon: 
Kirjamessuilta pokkarina.

Ennakko-odotukset: Paljon kehuttu, karuun pohjoiseen sijoittuva fantasiasarja. Kuulostaa hyvältä!

Juoni: Hirka elää isänsä kanssa rauhallista elämää pienessä mökissä Yminmaassa. Hän on kuitenkin erilainen kuin muut Riitti-rituaaliin valmistautuvat nuoret: häneltä puuttuu häntä. Hänen isänsä kertoo, että sudet purivat sen poikki kun Hirka oli vauva.

Viisitoistavuotiaana Hirka saa tietää totuuden. Hän on aina ollut hännätön, ihminen, pelätty odininlapsi toisesta maailmasta. Hän ei myöskään tunne Mahtia tai osaa syleillä muiden yminmaalaisten tapaan. Hirka tajuaa olevansa vaarassa ja joutuu pakenemaan vallanpitäjiä.

Riitti. Kaikki johtui siitä pahuksen Riitistä.
Kylmä turtumus palasi. Sydän hakkasi nopeammin.
’Kai niin on ennenkin käynyt?’ Hirka toisti. ’En voi mitenkään olla ainoa koko maailmassa? Koko yhdessätoista valtakunnassa?
Isä katsoi häntä. Silmät olivat syvällä päässä ja niiden ilme oli yhtä riutunut kuin hänen jalkansa. Asia siis oli niin. Hirka oli syntymästään viallinen, koska ei osannut syleillä. Hän oli sokea Mahdille. Häneltä puuttui se, mikä kaikilla muilla oli. Hän oli voimaton. Hännätön.
’”

Mikä toimi:

  • Kiehtova, kylmään pohjoiseen sijoittuva fantasiamaailman, jossa on myös ripaus magiaa. Taikuus ei ole kirjassa pääosassa, vaan enemmän keskitytään yhteiskunnalliset asioihin sekä vallan ja uskonnon kiemuroihin.
  • Pääpari Hirka ja Rime!

Mikä ei toiminut: 

  • Kirja on aikamoinen tiiliskivi (pokkari jossa yli 600 sivua) ja tarina lähtee hitaasti käyntiin. Kun sitten viimein alkaa tapahtua, henkilöhahmot vain tuntuvat säntäilevän paikasta toiseen, välillä ilman kunnon motiivia. En missään vaiheessa päässyt tarinaan kunnolla koukkuun.
  • Kirjan pääpahis jäi aika yksipuoliseksi hahmoksi.
  • Yminmaalaisten kiehtova taikuus jäi loppujen lopuksi aika vähälle käytölle. Entä mikä on häntien funktio?
  • Kirjan alussa olevasta kartasta ei saa selvää kiemuraisen fontin takia :D

Subjektiivinen tuomio: ***

Seuraavana lukulistalla: Trilogian seuraavat osat Mätä ja Mahti. Ehkä tarina lähtee paremmin liikkeelle?

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja.

Siri Pettersen
Odininlapsi (Korpinkehät #1)
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

Jalava 2016
614 sivua