Erika Vik: Nefrin tytär

”Aleia makasi ikkunarivistön eteen kannetulla vuoteellaan ja tuijotti turhautuneena hyttinsä seiniä. Hän vihasi noita puupanelointeja, tuota kiiltävän valkoiseksi lakattua kattoa, ryhdikkäitä huonekaluja ja joka ikistä aseilinlasista yksityiskohtaa, jota ei saanut murskatuksi. Hän vihasi sitä, että oli edelleen keskellä avomerta eikä keksinyt ainuttakaan toteuttamisen arvoista suunnitelmaa, joka auttaisi hänet pois tästä tilanteesta.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Erika Vikin kunnianhimoinen, noin 1500-sivuinen fantasiatrilogia saa päätöksensä viimeisessä osassa Nefrin tytär. Kannattaa lukea myös arvioni aikaisemmista kirjoista Hän sanoi nimekseen Aleia ja Seleesian näkijä. Tämä teksti sisältää joitain paljastuksia kahdesta ensimmäisestä kirjasta.

Siinä missä ensimmäinen kirja oli aika perinteinen matkakertomus fantastisilla elementeillä kuorrutetun mantereen poikki, toinen osa oli ehjempi kokonaisuus Aleian ja Corildonin vierailusta Seleesiassa ja Aleian lumouksen selvittämisestä. Tulilintujen ja seleesien välille syttyy sota, ja useat mystiset tahot etsivät Aleiaa. Lukija ei voi tietää, kenen aikeet ovat hyvät ja kuka on vaarallinen.

Kolmannessa osassa tarina hajoaa taas moneen osaan, kun Aleia on siepattu ja muutkin keskeiset hahmot ovat erillään toisistaan. Tarina lähtee liikkeelle hitaasti, kun näkökulmahenkilö ja sijainti vaihtuu joka luvussa. Asiaan päästään vasta reilun sadan sivun jälkeen.

Pääsemme kuitenkin vihdoin Aleian lumouksen kimppuun ja saamme tietää, mistä se on peräisin. Kun tarina pääsee käyntiin, tietoa kaadetaan lukijan päälle aimo annos, ja Kaksosaurinkojen fantasiamaailmasta paljastuu paljon täysin uusia juttuja. Steampunk-vivahteet tekevät taas vahvan paluun, ja mukana on modernejakin elementtejä kuten sähköä.

Kirjassa esitellään paljon uusia henkilöitä, joilla on kaikilla oma intressinsä Aleian suhteen. Aleia joutuu jatkuvasti epäilemään, keneen voi luottaa. Hahmojen luonteet jäävät kuitenkin toiminnan jalkoihin. Valloittava Corildon ei ehdi juurikaan päästää viehätysvoimaansa esille, mikä on suuri harmi. Aiemmin ärsyttävä Mateo on sen sijaan paljon järkevämpi, vaikka hengaileekin mukana lähinnä ylivoimaisen lukkojenavauskykynsä takia. Toisessa osassa pitkään pohjustetut herkulliset seleesihahmot, kuten Mathyana, Tigran ja Matius, saavat vain vähän palstatilaa ja tarina tuntuu jäävän heidän osaltaan melkein kesken.

Aleian taustan paljastamista on venytetty kahden pitkän kirjan verran, ja kolmannessa osassa kaikki rysähtää päälle kerralla. Halusin kovasti tietää miten tarina loppuu, ja paahdoin kirjan läpi parissa päivässä. Osan hämmentyneestä lukukokemuksesta voi varmasti pistää senkin piikkiin. Minulle jäi kuitenkin olo, että paljastuvia asioita olisi voinut pohjustaa enemmänkin aiemmissa kirjoissa. Loppuratkaisu kasvaa lähes eeppisiin mittoihin, mutta se oli aika erilainen kuin odotin. (Pieni höh!)

Uteliaisuuteni on nyt tyydytetty ja tarina saanut arvoisensa päätöksen, mutta Seleesian näkijän koukuttavuutta kirjassa ei ollut. Trilogia oli mukava lukea, mutta jäi epätasaiseksi kokonaisuudeksi – jokainen kirja oli niin erilainen. Toinen osa on edelleen lempparini näistä.

Vahvana teemana trilogiassa kulkee rasismi (”lajismi”) ja erilaisuuden hyväksyminen. Nefrin tyttäressä ilmapiiri on kiristynyt, ja seleesit ovat selkeästi epätoivottuja vieraita ihmisten mantereella. Monet pitävät heitä yksiselitteisesti raakalaismaisena rotuna. Heitä pysäyttämään pystytetään muuri ja aloitetaan monimutkaiset maahantulotarkastukset. Samat ennakkoluulot koskevat myös tulilintuja, joita monet pitävät pelkkinä eläiminä. Vertaus nykyajan maahanmuuttokysymyksiin ja vihapuheeseen on selkeä, ja siinä suhteessa kirja tuokin teemaa ansiokkaasti näkyville.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Erika Vik
Nefrin tytär
Gummerus 2018
560 sivua

Gretchen Rubin: The Happiness Project

”All these thoughts flooded through my mind, and as I sat on that crowded bus, I grasped two things: I wasn’t as happy as I could be, and my life wasn’t going to change unless I made it change. In that single moment, with that realization, I decided to dedicate a year to trying to be happier.”

Käsittämätöntä mutta totta, The Happiness Projectin lukeminen kesti minulla kuusi vuotta. Ostin pokkarin heräteostoksena, ja olen aloittanut lukemaan sitä monta kertaa. Jotenkin kirja on aina jäänyt, vaikka se on inspiroiva ja mielenkiintoinen. Tänä vuonna päätin vihdoin tarttua itseäni niskasta kiinni ja siirtää onnellisuusprojektin lukemattomien kirjojen pinosta luettujen joukkoon. Ja onnistuin siinä, jes!

Gretchen Rubin on New Yorkissa perheensä kanssa asuva kirjoittaja. Hän on hyvätuloinen, terve ja hänellä on paljon ystäviä ja mukavat sukulaiset. Jokin kuitenkin mättää – hän ei koe arjessa olevansa niin onnellinen kuin voisi olla. Niinpä Rubin kokee klassisen valaistumisen, tarttuu toimeen ja päättää aloittaa vuoden mittaisen onnellisuusprojektin. Ja kirjailijana luonnollisesti kirjoittaa kokemuksesta kirjan.

Lähtökohdat kuulostavat varsin etuoikeitetuilta, ja sitä ne toki ovatkin. Rubin aloittaa etsimällä tietoa siitä, mitä onnellisuus ylipäätään on. Hän myös pohtii monessa kohdassa projektin saamaa kritiikkiä ja kysymyksiä, mutta päätyy lopulta siihen että on okei pyrkiä onnellisuuteen. Onnellisen ihmisen on helpompi auttaa muita, ja levittää hyvää ympärilleen.

Käytännön tasolla Rubin jakaa projektinsa kuukauden mittaisiin jaksoihin ja antaa jokaiselle kuukaudelle oman teeman sekä arjen tavoitteita. Onnellisuusprojekti alkaa tammikuussa energia-teemalla (”mene nukkumaan aikaisemmin, liiku enemmän, organisoi, taklaa ärsyttävät pikkuhommat”) ja jatkuu avioliittoon, työhön, vanhemmuuteen, vapaa-aikaan, ystävyyteen, rahaan, hengellisyyteen, kirjoihin, keskittymiseen ja asenteeseen keskittyvillä kuukausilla. Joulukuussa Rubin yrittää toteuttaa yhtä aikaa kaikkien aiempien kuukausien tavoitteita.

Kirjassa jokainen kuukausi on oma lukunsa, jossa Rubin kertoo edistyksestään. Projekti vaatii kovaa työtä ja itsehillintää, mutta vähitellen Rubin todella huomaa tulevansa onnellisemmaksi ja löytää paljon uusia kivoja juttuja elämäänsä. Olennaista on määritellä ne asiat, jotka lisäävät omaa tyytyväisyyttä, pilkkoa ne tavoitteiksi ja sitten pysyä niissä.

Kirja sisältää käytännöllisiä ohjeita omankin onnellisuusprojektin toteuttamiseen. Koska eri asiat tekevät eri ihmiset onnellisiksi, myös jokaisen projekti on omanlaisensa. Pureskelun arvoisia ovat myös Rubinin itselleen kirjaamat kaksitoista käskyä (kuten ”Do what ought to be done” ja ”Be Gretchen”) sekä aikuisuuden salaisuudet (kuten ”You can choose what you do; you can’t choose what you like to do”). Asiat, joista muut nauttivat, eivät välttämättä ole sinulle hauskoja, ja se on ihan okei.

Minulle kirjan lukeminen oli antoisaa ja hauskaa, koska tunnistin Rubinista samanlaisen järjestelmällisen suorittajaihmisen jollainen itsekin olen. Listojen tekeminen on parasta, ja kaikesta voi aina tehdä itselleen projektin. Olen monesti kirjaa lukiessani luonnostellut myös omaa vuoden mittaista onnellisuusprojektiani, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. The Happiness Project herättänee lukijoissa tunteita suuntaan ja toiseen, mutta minulle se oli inspiroiva lukukokemus, ja varmasti palaan kirjaan myöhemminkin.

Subjektiivinen tuomio: *****

Gretchen Rubin
Happiness Project
Harper 2009
377 sivua

Birtwistle & Conklin: The Making of Pride and Prejudice

Fanitatko Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa? Entä vuoden 1995 BBC-minisarjaa Pride and Prejudice? Hyvä. Sitten tämä kirja on sinulle.

Olen lukenut Austenin alkuperäisen kirjan pariin kertaan ja katsonut Jennifer Ehlen ja Colin Firthin tähdittämän sarjan varmaan pariinkymmeneen kertaan. DVD:llä ei suoraan sanottuna ole kovinkaan kummoisia lisämateriaaleja, ja ne on niin nähty. Mutta enpä aiemmin ole tiennyt että sarjan tekemisestä on kirjoitettu kokonainen kirjakin!

Törmäsin tähän onnekkaan sattuman kautta Goodreadsissa, kun lisäsin kirjahyllyyni englanninkielistä Pride and Prejudicea. Aloin selailla teoksen muita versiointeja, ja siellähän tämä oli joukossa. Vuonna 1995 julkaistua englanninkielistä kirjaa oli Helmet-kirjastossa vielä yksi kappale, joten se lähti saman tien varaukseen. Sain Twitterissä vinkin että kirjoja löytyy vielä ainakin eBaysta, joten tilasin ihan oman kappaleen – näin vanhat ei-klassikot saattavat olla aika katoavaa luonnonvaraa.

Mutta asiaan. The Making of Pride and Prejudice kertoo lyhykäisyydessään BBC:n minisarjan tekemisestä kulissien takana. Kirjassa käsitellään kattavasti kaikki tuotannon osa-alueet: käsikirjoitus, roolitus, kuvauspaikkojen etsiminen, puvustus, meikkau, kampaukset, musiikki, tanssit, kuvaus ja jälkituotanto. Myös sarjan näyttelijät pääsevät ääneen, Colin Firthiäkin haastatellaan kymmenen sivun verran.

Tv-sarjan faneille kirja on kaikin puolin nannaa ja kannattavaa luettavaa. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen jää se, kuinka valtava prosessi kuusiosaisen televisiosarjan tuottaminen on kaikkine yksityiskohtineen, ja kuinka en todellakaan haluaisi olla sellaisesta vastuussa tuottajana :D Mutta olisipa siistiä päästä joskus mukaan leffan tai sarjan tuotantoon jossain pienessä työtehtävässä.

Oman mausteensa kirjaan ja sarjan tekemiseen tuo sen ajankohta 1995. Pääosin 2000-luvulla eläneenä on vaikea edes ajatella, millaista käytännön tekeminen on ollut ennen kännyköitä, nettiä ja nykyaikaisia editointisoftia. Mutta huikeaan lopputulokseen on päästy silloinkin!

”There was much interest from America in investing in the project and I was telephoned by one potential backer. The call went like this:
’We’re very interested in putting £1 million into Pride and Prejudice. Can you tell me who’s written it?’
Assuming that, if they were prepared to invest so much money, they would already read the book and just wanted to know who had adapted it, I said: ’Andrew Davies,’ and then added as an afterthought: ’from the novel.’
’ Novel? What novel?’
’Er… the novel. By Jane Austen.’
’How are you spelling that?’
’A.U.S.T.E.N.’
’Is she selling well?’
’Er… yes. Very well.’
’How many copies has she sold?’
’You mean altogether?’
’Yeah. Since the publication.’
’Since… er… 1813?’
There was a long pause. ’You mean she’s dead?’ (Another pause.) ’So she wouldn’t be available for book signings?’”

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Subjektiivinen tuomio: *****

Sue Birtwistle & Susie Conklin
The Making of Pride and Prejudice
Penguin Books 1995
119 sivua