Kokemuksia kirjallisuuden opinnoista osa 2

Lue myös: Kokemuksia kirjallisuuden opinnoista osa 1

Olin ajatellut kirjoitella kirjallisuusopintojen etenemisestä useammankin kerran, mutta niin se vuosi vain vierähti. Ilmoittauduin Jyväskylän avoimeen yliopistoon kirjallisuuden perusopintoihin viime elokuussa. Tavoitteena oli puuhastella 25 opintopisteen suuruinen kokonaisuus vuodessa, kokopäivätyön ohessa. Kuinkas sitten kävikään?

Työn ohessa opiskelu ei itse asiassa ole kovin vaikeaa. Arki-iltaisin en jaksa tehdä mitään älyllistä, mutta minulle toimiva tapa oli rauhoittaa kokonaisia viikonloppuja opiskeluun. Mahdotonta on sen sijaan yrittää opiskella kesäloman ohessa. Kiihkeä loppukiri jäi tekemättä, kun olen antanut aivojen viipertää vapaalla ja sulkeutunut helteiseen kammiooni lukemaan Dan Brownia ja Stephenie Meyeriä.

Opinto-oikeuteni loppui viime viikolla, ja tällä hetkellä olen suorittanut varmasti 15 opintopistettä ja hyvin luultavasti vielä 5 pistettä, josta kurssi on arvioitavana. Yhteensä siis 20/25.

Suoritetut kurssit:

  • Länsimaisen kulttuurin teemat ja kuvasto 5 op
    Tämän kurssin suoritin innosta soikeana heti elokuussa. Kuten aikaisemmassa kokemuspostauksessa kuvasin, jaksoin vielä siinä vaiheessa lukea vaikka mitä taustamateriaaliakin. Suoritin kurssin tekemällä itsenäisen 20 sivun oppimistehtävän. Uujeah.
  • Kirjallisuustieteen perusteet 5 op
    Kävin syksyllä yhtenä viikonloppuna Jyväskylässä lähiopetuksessa, ja tein sen jälkeen vielä noin 10 sivun oppimistehtävän. Oli mukavaa käydä myös ihmisten ilmoilla ja tavata muita opiskelijoita. Yleensä opin parhaiten luentoja kuuntelemalla ja muistiinpanoja tekemällä.
  • Kotimaisen kirjallisuuden tuntemus 5 op
    Tähän kurssiin tuli onneksi uusi suoritusvaihtoehto, lukupiiri. Vaikka työmäärä oli iso, se tuntui silti paremmalta vaihtoehdolta kuin yhdentoista kaunokirjallisen teoksen tenttiminen. Tapasimme parin viikon välein kahden muun opiskelijan kanssa ja kirjoitimme vajaa 30-sivuisen lukupiiriraportin. Alkukevät menikin tehokkaasti kotimaisten klassikoiden lukemiseen, ja olen arvioinut niitä myös blogissa. Tästä saimme viitosen, jee! Tämä kurssi on tarkoitettu viimeisenä opiskeltavaksi, joten minun piti ennakkomateriaalina lukea analyysikurssin ja kotimaisen kirjallisuushistorian kirjat. Meni aika monta kuukautta, ennen kuin jaksoin tämän jälkeen aloittaa seuraavaa kurssitehtävää.
  • Kirjallisuuden analyysi 5 op
    Osallistuin keväällä toiseen lähiopetusviikonloppuun, jonka lisäksi piti kirjoittaa vielä runoanalyysi, novellianalyysi ja romaani- tai draaman analyysi. Tämä tehtävä on vielä arvioitavana, joten pienellä jännityksellä odotan lopputulosta. Tein mielestäni mahdottoman hienon novellianalyysin Gabriel García Márquezin tekstistä Valo on kuin vesikin, mutta runo- ja romaanianalyysini eivät yltäneet aivan samalle briljantille tasolle.

Tekemättä jäi kaksi pientä kurssia, 3 opintopisteen Länsimaisen kirjallisuuden historia ja 2 opintopisteen Kotimaisen kirjallisuuden historia. Kumpikin on todella kiinnostava aihe, mutta en saanut itseäni niskasta kiinni tekemään yhteensä kolmeakymmentä sivua itsenäisiä oppimistehtäviä. (Voisin kyllä lukea tuon kuvassa jököttävän Länsimaisen kirjallisuuden historia -tiiliskiven ihan muuten vaan.)

Tämmöiselle suorittajaihmiselle asioiden kesken jättäminen tuntuu harmilliselta, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin harrastus eikä kukaan näitä opintopisteitä ole vaatimassa. Ylipäätään jo se, että sai opiskeltua parikymmentä opintopistettä yliopistossa hyvin arvosanoin, hivelee amk-restonomin itsetuntoa.

Yksittäisille kursseille voi helposti ilmoittautua uudestaan ja saada puoli vuotta lisäaikaa per kurssi, mutta opintomaksut joutuu luonnollisesti maksamaan toiseen kertaan. Harkitsen ilmoittautuvani syksyllä länsimaisen kirjallisuuden verkkokurssille ja keväällä kotimaiselle, jolloin olisi ”pakko” opiskella ryhmän tahdissa eikä tarvitse tuhertaa tekstejä yksin. Tai sitten jätän nämä hautumaan.

Äidille olen jo joutunut lupaamaan, etten ala hetkeen opiskelemaan mitään uutta. Pyysin muistuttamaan asiasta kun seuraavan kerran innostun taas jostain. Ehkä alan seuraavaksi kirjoittaa vaikka romaania, näillä samoilla sivumäärillä minulla olisi vuoden kuluttua koossa ihan mukava paketti. Jyväskylän avoimessa yliopistossa voisi myös opiskella kirjoittamista…

Robert Lacey: The Crown – todellinen tarina

”Kruunun on aina voitettava – sen on aina voitettava.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Harryn ja Meghanin häiden jälkeen luin mainion tietokirjan Monarkian muruset, ja kuninkaallishuumassani jatkoin Robert Laceyn kirjaan The Crown – todellinen tarina. Olen katsonut Netflixistä molemmat The Crown-sarjan tuotantokaudet ja pitänyt niistä kovasti, joten kirja luonnollisesti kiinnosti.

Kirja keskittyy syventämään ensimmäisen tuotantokauden tapahtumia, jotka sijoittuvat kuningatar Elizabethin vaiheisiin vuosina 1947-1950. Kirjailija Robert Lacey toimii televisiosarjan historiallisena asiantuntijana, joten hän tietää mistä puhuu. Kuvituksena on käytetty sekä aitoa kuvamateriaalia että sarjan näyttelijöitä, ja kirjan luvut on jaoteltu sarjan jaksojen mukaan. Oli muuten hauskaa huomata, kuinka yhdennäköisiä sarjan hahmoista on saatu tosielämän vastineidensa kanssa.

Sarjan tekoa kuvataan eniten esipuheessa, ja myöhemmissä vaiheissa se nostetaan lähinnä esiin jos tapahtumat on kirjoitettu poikkeamaan oikeasta historiasta. Pääosin kirjaa voisi siis lukea pelkästään tietokirjana Iso-Britannian kuningasperheestä ja poliittisesta tilanteesta 1950-luvulla.

Monarkian muruset -kirjan kepeän viihdyttävän otteen jälkeen The Crown tuntui aika raskaalta ja osittain vaikeaselkoiselta tekstiltä, joka on täynnä nimiä, vuosilukuja ja sitaatteja. Tekstin joukkoon on siroteltu sinänsä mielenkiintoisia teemasivuja tietyistä henkilöistä tai tapahtumista, mutta ne katkaisevat luvun yleensä keskeltä lausetta, mikä ei tee helpoksi palata takaisin varsinaiseen tekstiin.

Luulen että kirja aukeaakin ehkä paremmin brittiläiselle lukijalle kuin suomalaiselle kuninkaallisia sivusta seuraavalle tallaajalle. Jos kuitenkin The Crown -sarja kolahtaa ja haluat perehtyä nimenomaan kuningatar Elizabethin ja kumppanien taustoihin, kannattaa lukea tämä.  Minulle kävi samalla tavalla kuin kesken jääneet Hidden Figures – Varjoon jääneet -kirjan kanssa – lukemisen sijaan teki jatkuvasti mieli mennä ennemmin katsomaan itse sarjaa.

Taas huijaan ehkä vähän, mutta kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo elokuvan tekemisestä.

PS. Myös Minerva Kustannukselta on ilmestynyt tänä vuonna kirja Elizabeth ja Philip – kuninkaallisen avioliiton tarina.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Robert Lacey
The Crown – todellinen tarina
Suom. Tarja Kontro
Otava 2017
310 sivua

Haatanen & Hovi: Monarkian muruset

”Jokaisella on kuninkaallisista mielipide. Niin meilläkin: he ovat kiehtovia. Kuninkaalliset eivät ole satujen sankareita vaan ihmisiä, ja me olemme kiinnostuneita toisista ihmisistä ja heidän asioistaan. Me rakastamme kummallisuuksia ja poikkeuksia. Me nauramme hassuille hatuille ja kuuntelemme korvat hörössä juoruja. Me pidämme historiasta ja me seuraamme politiikkaa. Me luemme kuninkaallisista historiankirjoista ja katsomme muun maailman kanssa häitä ja hautajaisia.”

Kaisa Haatasen ja Sanna-Mari Hovin kirjoittama Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia esittelee nimensä mukaisesti maailman nykyiset monarkiat, ja muutamia menneitäkin. Bongasin tämän 400-sivuisen tiiliskiven HS:n kirja-arviosta, ja sain sen aika pian käsiini (Lohjan kirjasto <3). Kirja oli mitä mainiointa luettavaa Meghanin ja Harryn toukokuisten häiden jälkimainingeissa, ja hotkaisin sen parissa päivässä.

Kirjailijat esittelevät kuningashuoneet sekä niiden erikoiset, hassut ja traagiset ihmiskohtalot sekä tavat maa kerrallaan. Ajoittain opitaan lisää tietyistä teemoista, kuten kuninkaallisista anopeista, kummilapsiverkostoista, aiheeseen liittyvistä tv-sarjoista ja leffoista tai ensimmäisen maailmansodan tapahtumista.

Plussaa on, että kirja ei rajoitu pelkästään eurooppalaisiin kruunupäihin. Käsitellyiksi tulevat myös arabimaiden, Afrikan ja Aasian kuningaskunnat ja keisarit. Pakko myöntää että yllätyin, kuinka paljon kiinnostavia kuninkaallisia muualla maailmassa onkaan. Heistä emme kuule mediassa, kun Iso-Britannia ja Ruotsi vievät palstatilan. Lisäpisteitä tulee myös selkeistä sukupuista kunkin kuningasperheen kohdalla, tosin monesti ne olisivat voineet ulottua kauemmaskin historiaan.

Kaisa Haataselta olen aiemmin lukenut muun muassa viihdyttävän romaanin Meikkipussin pohjalta. Sama hupaisa tyyli jatkuu myös tässä tietokirjassa. Parhautta ovat kirjoittajien omat kommentit tekstin marginaalissa, kun he käyvät vuoropuhelua keskenään ja kommentoivat kuninkaallisten tempauksia. Komppaan Hesarin artikkelia siinä, että erityisen toimivaa kirjassa on sen asenne kuninkaallisiin: He ovat menneen maailman jäänne, kotimaansa markkinointikoneisto, turhia mutta tärkeitä ja kuitenkin niin ihania.

Jollain tavalla Monarkian muruset vertautuu Giulia Endersin kirjaan Suoliston salaisuus. Aiheet eivät liity toisiinsa mitenkään, mutta molemmat ovat tietokirjoja joita lukiessa naurattaa, ja uusia asioita oppii puolivahingossa viihteen varjolla. Jos kaiken maailman kuninkaalliset yhtään kiinnostavat, suosittelen tarttumaan tähän teokseen.

Ehkä vähän huijaan, mutta laitan tämän vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Käsiteltiin siinä vähän sitäkin. 

Subjektiivinen tuomio: *****

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi
Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia
Johnny Kniga 2018
400 sivua