Aalto & Helkala: Matka muinaiseen Suomeen

Nykyaika korostaa elämyksiä, joita lähdemme herkästi hakemaan lentomatkan takaa ulkomailta. Joskus tekee kuitenkin hyvää katsoa lähemmäs. Suomi on täynnä kiinnostavia ja vaikuttaviakin kulttuurikohteita vuosituhansien varrelta. Muinausjäännöksillä on myös taipumus herättää uteliaisuus. Yksinkertainenkin röykkiö, kiviaita tai rakennuksen pohja haastaa pohtimaan, miksi se on tehty juuri siihen. Mitä sen rakentaja on ajatellut ja millaisessa maailmassa hän on elänyt?

Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama Matka muinaiseen Suomeen tarttui mukaan kirjaston bestseller-hyllystä. Luin kirjan nopeasti, mutta bloggaaminen venähti sen verran että pitää maksaa myöhästymismaksuja viikosta, möh. Joka tapauksessa kirja oli aika erilainen kuin odotin. Yleisen Suomen historian tai muinaisen elämäntyylin sijaan se esittelee matkaoppaan tyyliin joukon suomalaisia muinaisjäännöksiä.

Muinaiskohteet on jaoteltu eri kategorioihin: pyhät paikat, asuinpaikat, vainajiin ja hautoihin liittyvät kohteet, jäljet kivissä ja kallioissa, elinkeinoihin ja liikkumiseen liittyvät paikat, sodankäynti sekä linnat ja linnoitukset. Jäännöksiä on kaikenlaisia aina kiviröykkiöistä kalliomaalauksiin ja kirkoista kalmistoihin.

Teksti on sujuvaa ja kirjoittaja selvästi tuntee asiansa. Kesti jonkin aikaa ennen kuin hahmotin kirjan rakenteen: kohteet ovat kategorioiden sisällä aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.  Kirjassa esitellään niin monia kohteita, ettei yksittäisiin muinaisjäännöksiin ehditä syventyä kovin tarkasti. Kiinnostavimmista olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Ulkoasultaan kirja on itsessään jo hieno, ja valokuvat sekä digitaalinen piirroskuvitus täydentävät hyvin tekstiä. Jonkinlaiset kartat esimerkiksi aina lukujen alussa olisivat paikallaan. Paikallistuntemukseni ei ole niin hyvää, että pystyisin sijoittamaan jokaisen kohteen lukiessani edes suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Yllätyin, kuinka monesta kohteesta todettiin ettei sen alueella ole koskaan tehty kunnon kaivauksia tai tutkimuksia. Lisäksi vain tunnetuimmissa muinaisjäännöksissä on ylipäätään mitään kylttejä tai opasteita, mikä näin matkailualalle kouluttautuneena kummastuttaa. Tottahan kaupunkien ja kuntien kannattaisi tuoda esille maillaan sijaitsevia muinaisjäännöksiä ja konseptoida niitä matkakohteiksi.

Yllätyin muuten googlatessani kirjailijat – Ilari Aalto ei olekaan kypsässä iässä oleva arkeologisetä vaan tyyliin kaksi vuotta minua vanhempi :D Jotenkin oletin hänet aiheen perusteella vanhemmaksi. Eipä pitäisi taas olettaa mitään!

Luin osittain samanaikaisesti Johanna Valkaman historiallista romaania Itämeren Auri (bloggaus tulossa), ja oli hauskaa huomata yhteneväisyyksiä näissä kahdessa. Rautakaudella asuva Auri viettää kirjassa aikaa Hakoisten linnavuorella, joka mainitaan heti Aallon ja Helkalan kirjan alkusanoissa. Seuraavaksi kiinnostaa lukea Aallon ja Helkalan aiempi teos Matkaopas keskiajan Suomeen, jossa on varmaan vielä enemmän sitä, mitä alun perin odotin tältä kirjalta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa palkittu tietokirja. Sille myönnettiin vuonna 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ilari Aalto & Elina Helkala
Matka muinaiseen Suomeen – 11 000 vuotta ihmisen jälkiä
Atena 2017
264 sivua

Kiera Cass: Perijätär & Kruunu

Minulla oli valtaa, mutta ei mitään käsitystä, miten käyttää sitä. Olin hallitsija, joka ei osannut johtaa. Olin kaksonen, joka oli omillaan. Olin tytär, jonka vanhemmat eivät olleet läsnä. Minulla oli puoli tusinaa kosijoita, mutta en ollut varma, osasinko rakastua.”

Sisältää juonipaljastuksia Valinta-sarjan kolmesta edellisestä kirjasta. Lue yhteisbloggaus kirjoista Valinta, Eliitti ja Ainoa!

No niin, taas on Valinnan aika! Illéan kruununprinsessa Eadlyn on kasvanut kuullen juttuja vanhempiensa satumaisesta rakkaustarinasta. Hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei itse tule koskaan menemään naimisiin, koska hän on Itsenäinen Nainen ja hänestä tulee aikanaan kuningatar.

Vaan kuinkas käykään? Maan poliittinen tilanne on kuohuksissa, ja kapinat uhkaavat. Koska Maxon ja America eivät ilmeisesti pysty pyöräyttämään enempää kuninkaallisia lapsia, he keksivät uudenlaisen ovelan harhautuksen: Eadlynille järjestetään Valinta. Palatsiin tuodaan 35 nuorta miestä, joista 18-vuotiaan prinsessan pitää valita itselleen aviomies. Jihuu! Leipää ja sirkushuveja kansalle.

Monet ovat valittaneet American olleen ärsyttävä päähenkilö, mutta hänen tyttärensä vasta rasittava onkin. Hän on pilalle hemmoteltu ja kykenemätön empatiaan, ja valittaa jatkuvasti hartioita painavasta vastuusta ja kuinka hänellä on rankkaa. Kirjan muut henkilöt muistavat onneksi jatkuvasti huomauttaa Eadlynille hänen luonteensa vioista, ja tiedostaapa hän itsekin olevansa hieman vaikea. Eadlynin kehityskaari tarinan aikana on aika kankea, mutta kyllä hän sentään eteenpäin pääsee. Harmillisesti America, Maxon ja muut edellisistä kirjoista tutut hahmot on häivytetty taustalle persoonattomiksi aikuishahmoiksi. Erityisesti Maxon tuntuu aivan eri tyypiltä.

Jotkut kirjabloggaajat ovat antaneet kirjalle sympatiapisteitä Swendwaysta kotoisin olevista Henristä ja Erikistä. Itse en ehkä pysty antamaan Cassille anteeksi sitä, että suomenkielinen sulhasehdokas Henri ei vuoden Illéassa asumisen jälkeen osaa kuin pari sanaa englantia (ja nekin väärin), koska englanti on niin vaikea kieli. Neljäs maailmansota taisi vaurioittaa Suomen koulutusjärjestelmää peruuttamattomasti. Mutta onneksi Henri osaa leipoa korvapuusteja ja omenalörtsyjä ja se on Eadlynin mielestä tosi söpöä.

Aiemmasta Valinnasta poiketen kosijoille ei järjestetä mitään testejä tai muuta häppeningiä, vaan Eadlyn käy täysin randomisti heidän kanssaan treffeillä ja jättää poikajoukon muuten oman onnensa nojaan. Toisin kuin American ja Maxonin ei-kovin-vaikeasti-arvattavan-rakkaustarinan tapauksessa, tällä kertaa ei ole kuitenkaan ihan selvää, kenet Eadlyn valitsee. Se onkin iso (ainoa) osa kirjojen jännitystä.

Kolmestakymmenestäviidestä nuorukaisesta karsiutuvat tietysti saman tien ne about kolmekymmentä, joista lukijalle ei kerrota nimeä enempää. Jäljelle jää kuitenkin kourallinen kosijoita, joiden kesken voi arvuutella. Vai valitseeko Eadlyn ketään? No tietysti valitsee, eipä tämä muuten olisi romanttinen nuortenkirja. Ainoa ongelma on että Eadlyn valitsee mielestäni väärin, vaikka kyseistä päätöstä osasin pelätäkin. Missä on kemia näiden kahden välillä? Suhteen kehitys? Ai ei ole? No sitähän minäkin.

Kirjan selkämyksen ”scifi”-tarra tuntuu yhä kaukaisemmalta juoneen nähden. Dystopia-ainekset ovat painuneet kauas taakse, eikä kirja onnistu luomaan uskottavaa ympäristöä tapahtumille. Maassa ei mitä ilmeisimmin ole minkäännäköistä parlamenttia tai edes kunnollista avustajajoukkoa, kun burn-outin partaalla horjuva kuningas joutuu tekemään kaiken itse. Ja ehkä demokratiakin olisi parempi vaihtoehto kuin kiukutteleva 18-vuotias tyttö tekemässä budjettileikkaukset? Miksi muuten kukaan muu kuningasperheen jäsen (esim. Eadlynin kaksoisveli Ahren) ei joudu perehtymään politiikkaan tai tekemään töitä? Nopeatempoinen loppuhuipennus jättää lukijan lähinnä tuijottamaan kirjaa suu auki. Kas, kuinka näpsäkästi poliittiset päätökset käyvätkään!

Noh. Kaiken kaikkiaan, kirjat olivat vähän ärsyttäviä, mutta luin ne silti molemmat putkeen yhtenä vapaapäivänä. Edeltäjiensä tavoin Perijätär ja Kruunu tarjosivat toivottua todellisuuspakoa hömppämaailmaan. Sarjan kirjoista ensimmäiset kolme ovat kuitenkin selkeästi parempia kuin toisen sukupolven jatko-osat. Olisin varmaan antanut näillekin neljä tähteä, jos Eadlyn olisi valinnut oikean miehen.

Entä mitä tapahtui onnellisen lopun jälkeen? Kirjaan kuuluu myös Six Years Later -epilogi, joka on joissain painoksissa. Löysin sen sattumalta lukiessani kirjasta netistä – tiivistelmän voi lukea esimerkiksi tältä sivulta.

Laitetaan nämäkin yhteisesti mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Subjektiivinen tuomio: ***

Perijätär
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2017
344 sivua

Kruunu
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2018
272 sivua

Kiera Cass: Valinta, Eliitti & Ainoa

Jokainen halusi erottua ja jokainen teki sen omalla tavallaan. Myös minä.
Jokainen tytöistä näytti Ykköseltä. Minä näytin Viitoselta hienossa mekossa
.”

Nälkäpeli goes Unelmien poikamies! Siinä on tiivistettynä tämä nuorten aikuisten dystopia-rakkaussaaga.

Kiera Cassin Valinta-sarjassa on yhteensä viisi suomennettua osaa: Valinta, Eliitti, Ainoa, Perijätär ja Kruunu. Ennen sarjaan tarttumista olin lukenut siitä jo monesta kirjablogista, ja käytännössä spoilautunut kaikesta oleellisesta lukemalla pelkkiä takakansitekstejä. Oletin kuitenkin pitäväni sarjasta, ja ostin ensimmäisen osan viime kirjamessuilta ja seuraavat kaksi varasin kirjastosta. Olin taas oikeassa: hotkaisin nämä kolme kirjaa noin viikon sisään, kaksi viimeistä yhdessä viikonlopussa.

Tarina sijoittuu jonnekin neljännen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Yhdysvaltojen raunioista nousseeseen Illéaan, jonka kruununprinssille järjestetään Valinta. 35 tyttöä eri kasteista lähetetään palatsiin, ja yhdestä on tarkoitus tulla prinssi Maxonin vaimo. Viitoskastiin kuuluva America Singer (kyllä vain) on yksi valituista ja ainoa, joka joutuu kilpailuun vasten tahtoaan. Kotona odottaa nimittäin alempaan kastiin kuuluva poikaystävä Aspen. Aluksi America hengailee mukana saadakseen rahaa perheelleen, mutta mitäs kun Maxon osoittautuukin pelkän kuninkaallisen pökkelön sijaan ihan mukavaksi mieheksi? Tätä kolmiodraamaa seuraillaan sitten kolmen kirjan verran.

Kirjastosta lainaamani kirjat on luokiteltu scifi-hyllyyn, mutta toisin kuin esimerkiksi Nälkäpelissä, dystopia ja scifielementit toimivat vain ohuena kehyksenä kolmiodraamalle. Suhdesolmujen lomassa raotetaan kyllä Illéan poliittista tilannetta ja historiaa, mutta pääpaino on ehdottomasti rakkaustarinassa. Politiikka jää tasolle ”prinssi joutuu käymään budjettikokouksissa ja suunnittelemaan sotastrategiaa”. Enkä ole ikinä kuullut palatsista, jonka turvatoimet ovat näin surkeat. Kapinallisethan pääsevät hyökkäämään sinne joka toinen päivä. Kellariin piiloutuminen antaa toki mukavan ympäristön hempeälle kohtaukselle, mutta hei – sähköaidat ja piikkilankaa palatsin ympärille, anyone?

Valinta-sarja on ennalta-arvattavampi kuin Disney-elokuvien uudelleenfilmatisoinnit, vaikka takakannet eivät kertoisikaan koko juonta. Alusta asti on päivänselvää, miten tarina päättyy, mutta kiinnostavampaa onkin seurata, miten loppuun päästään. Vaikka America muuttaakin mieltään vähintään kerran luvussa, kirjat eivät missään vaiheessa käy tylsiksi. Heikoin esitys oli toinen osa Eliitti, joka oli tyypillinen keskeltä alkava ja keskelle loppuva trilogian toinen osa. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja teksti on nopealukuista.

Yleisin lukemani kommentti kirjoista on, että tämä on oikeastaan aika huono, mutta pidin silti. Olen aika lailla samaa mieltä. Minulla ei ole sen enempää tarvetta mollata sarjan kirjallisia ansioita, koska se täyttää tehtävänsä loistavasti. Kun ei jaksa lukea mitään vaikeaa, Valinta toimii erinomaisena todellisuuspakona tanssiaispukujen ja ylellisyyden täyttämään maailmaan. Ensimmäisten kolmen kirjan muodostaman kokonaisuuden jälkeen kahdessa viimeissä päästään seuraamaan Valintaa toisessa sukupolvessa.

Valinta pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja aloittaa sarjan.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kiera Cass
Valinta
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2016
339 sivua

Eliitti
Pen & Paper 2016
Suom. Laura Haavisto
320 sivua

Ainoa
Pen & Paper 2017
Suom. Laura Haavisto
323 sivua