Sirkku Passinen: Vanha nainen Espanjassa

Luin espanja.org -sivulta jonkun suomalaisen, Espanjassa vakituisesti asuvan naisen kokemuksia. Espanjassa ei kunniallinen nainen hänen mukaansa ole koskaan liikkeellä yksin. Yksinkulkeva nainen on perheensä hylkäävä rikollinen tai prostituoitu. Tai sitten vaalea pohjoismaalainen nainen. Elän toivossa, että minut luokitellaan tuohon viimeiseen kategoriaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena.

Sirkku Passisen Vanha nainen Espanjassa on nimensä mukaisesti omakohtainen matkakertomus Espanjan Torreviejasta, josta Passinen vuokrasi asunnon ja jonne hän matkusti yhdeksäksi viikoksi. Yksin hän ei kuitenkaan koko aikaa ollut, vaan luona kävi piipahtamassa myös ystäviä ja sukulaisia.

Passinen kertoilee kirjassa yksityiskohtaisesti reissustaan aloittaen matkan alusta ja päätyen lopulta onnellisesti takaisin Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Välissä käydään vierailemassa Torreviejan naapurikaupungeissa sekä Italiassa, syödään, shoppaillaan, retkeillään, eksytään, tutustutaan muihin suomalaisiin ja espanjalaiseen kulttuuriin. Kommelluksia ei puutu, mutta yllättävän hyvin Passinen selviää, vaikka hän ei puhu paljoa englantia eikä espanjaa ja nettiinkin pääsee vuonna 2010 vain kahviloissa.

Luen hyvin vähän omakustannekirjoja, koska valitettavasti taso on usein heikko. Tämän kirjan kanssa minua lähestyi kuitenkin kirjailijan poika, joka kertoi vakuuttavasti kirjan editointiprosessista ja sen vaatimasta työstä, ja osoitti myös lukeneensa blogiani kun tiesi että Espanja aiheena kiinnostaa. Otin siis kirjan kiinnostuneena lukulistalle, ja Vanha nainen Espanjassa pääsikin yllättämään positiivisesti.

Kirjaa on helppo lukea eikä tarina töksähdellyt. Vanha nainen Espanjassa ei ole mikään superkoukuttava page-turner, mutta se oli mukavaa iltalukemista muutamankymmentä sivua kerrallaan. Sympaattinen matkakertomus etenee sujuvasti, enkä bongannut juurikaan kielivirheitä tai kökköjä lauseita. Ainoana häiritsevänä yksityiskohtana silmiini sattui Jehovan todistajien jatkuva kutsuminen ”jehoviksi”, kun Passinen sellaisia Espanjassa tapaa. Myöskin espanjankieliset sanat ja fraasit menevät vähän miten sattuu, tarkistuittaisin ne vielä kieltä osaavalla.

Vaikka paketti toimii ihan hyvin näinkin, tiivistäminen ja väljempi taitto napakoittaisivat kirjaa vielä. Ihan jokaisen kahvin ja churron euromääräistä hintaa ei lukijan tarvitsisi tietää. Mielenkiintoisinta kirjassa onkin tarkan päiväkirjan välissä pilkahteleva omaääninen pohdinta esimerkiksi yksinäisyydestä, humoristiset kuvaukset ihmisistä ja ylipäätään kirjailijan itseironinen ote.

En ole lukenut paljoakaan kertomusmuotoisia matkakirjoja, joten en tunne genreä kovin hyvin. Passinen kertoo kirjoittaneensa kirjan, koska olisi itse kaivannut tällaista kirjaa ennen kuin lähti matkalle. Varsinaisena matkaoppaana kirja ei toimi, koska lukija on aika harvoin tarkasti kartalla, missä mennään ja minkänimisissä ravintoloissa esimerkiksi käydään syömässä. Kirja antaa kuitenkin varmasti inspiraatiota Espanjan matkalle ja rohkaisee ihmisiä lähtemään reissuun myös itsenäisesti.  Aloinpa minäkin haaveilla matkasta…

Kaiken kaikkiaan tämä omakustannekirja on parempi kuin osa lukemistani toimitetuista ja kustannetuista kirjoista. Jatkokehitysehdotuksena Passinen voisi vaikka koota parhaita vinkkejä, jotka antaisi samanlaiselle reissulle lähtevälle, asioita joita tekisi nyt toisin, tai asioita joita yksinäisen naisen tai pelkästään suomea puhuvan kannattaa huomioida matkalla. Näin kirjasta tulisi vielä hyödyllisempi reissusta haaveilevalle.

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. Lisäksi saan raksittua Perkeet-lukuhaasteesta kohdan Omakustannekirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Sirkku Passinen
Vanha nainen Espanjassa
Books on Demand 2017
235 sivua

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Syksyllä talonpoikaisperheen aktivistipoika Akseli Häyrinen tulee luoksesi ja kertoo, että palokunta ja kunnallinen järjestysmiehistö yhdistyvät suojeluskunnaksi suojelemaan suomalaisia sekä Venäjältä että rosvoilta ja lakkoilijoilta. – – Jos menet hänen kutsumanaan palokunnantalolle, lisää hahmokuvaukseesi merkintä Suojeluskuntalainen.

Törmäsin Mike Pohjolan kirjajärkäleeseen ensin Gummeruksen tiedotteessa ja sitten kirjaston Bestseller-hyllyssä, josta nappasin sen mukaani. Toisin kuin ulkonäöstä voisi päätellä, kyseessä ei kuitenkaan ole raskas tietokirja, vaan vuorovaikutteinen romaani, eräänlainen peli kirjan formaatissa.

Sinä vuonna 1918 -kirjan aiheena on kekseliään nimensä mukaisesti Suomen sisällissota, ja kirja kerrotaan toisessa persoonassa. Kirjaa ei lueta järjestyksessä, vaan joka luvun lopussa saa ohjeet, mihin lukuun siirtyy seuraavaksi. Tämä voi riippua omasta päätöksestä, aiemmista valinnoista tai sattumasta. Olen lukenut muutamia tällaisia ”jos asia x, siirry sivulle y” seikkailukirjoja lapsena, joten innostuin saman tien ajatuksesta.

Kirjan alussa valitaan omalle päähenkilölle nimi, sukupuoli, asuinpaikka ja mahdollinen kansalaisuus (esimerkiksi saamelainen, juutalainen ja tataari, jos haluaa lukea valtaväestöstä poikkeavan tarinan). Sitten tarina lähtee rullaamaan. Päähenkilö on köyhän perheen lapsi, joka myydään kylällä huutolaiseksi. Jo ensimmäiset käänteet vaikuttavat suuresti tarinan muodostumiseen – päädytkö kasvatiksi kartanoon vai torppaan?

Olen tätä kirjoittaessani lukenut kirjan kolme kertaa läpi, ja jokaisessa tarinassa on ollut jotain erilaista ja joitain risteäviä kohtia. Ensin olin uskovainen tyttö Pohjanmaalta, ja päädyin sattuman kaupalla selviytymään sodan läpi piileskelemällä metsässä vaikka olin sekä valkoisten että punaisten vihaama.

Toisella lukukerralla päähenkilöni, aatelinen ruotsinkielinen poika, joutui punaisten kenttätuomiolle ja onnistui pakenemaan samaan metsään vain saadakseen puukon vatsaansa. Kolmannella kerralla pirkanmaalainen päähenkilöni joutui isännän ja punaisten sotilaiden raiskaamaksi ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen vaivaistalossa. Maltan tuskin odottaa neljättä lukukertaa :D kirjailija itse kommentoi Twitterissä:

Kirja mainostaa ”miljoonia mahdollisia tarinoita”, mutta kukaan tuskin jaksaa lukea jokaikisen variaation. Tarinat alkavat muistuttaa toisiaan kolmellakin lukukerralla, vaikka alku ja lopputulos olisivat erilaisia. Käytännössä kirja kestää kuitenkin useita lukukertoja ja jaksaa viihdyttää joka kerta, kun etsii ”parempaa” tai mahdollisimman erilaista tarinaa. Alle 18-vuotiaille kirja tarjoaa helpotuksen ja ohjaa alussa valitsemaan ”onnellisen tarinan”. Lukijan on mahdollista lukea myös murheellinen tai oikukas tarina. Tällä on vaikutusta joissain kohdissa, mutta toinen päähenkilöni ainakin kuoli onnellisesta tarinalinjastaan huolimatta.

Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja kirjailija (Pohjola on myös pelisuunnittelija) on tehnyt huikean työn rakentaessaan juonilinjoja. Kirjan paksuudesta huolimatta lukuelämys jäi kevyemmäksi kuin alun perin odotin – ensimmäiseen lukukertaan meni noin tunti. Kovin syvälle toimintakeskeiset tarinat eivät pääse. Sinä vuonna 1918 voisi kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä vaikkapa historiantunnille. Kirja saattaa hyvinkin innostaa hankkimaan lisää tietoa sisällissodan ajoista.

En tiedä olisiko julkaisuajankohdan takia kirjan editoinnissa tullut kiire – bongasin muutaman kirjoitusvirheen ja puuttuvan lukunumeron ohjeista (onneksi kirjaa selataan aina eteenpäin, joten oikeaan lukuun on suhteellisen helppo löytää). Kerran siirtymisohje vei väärään lukuun. Neljännellä lukukerralla kirja kierrätti minut kaksi kertaa samaan kesään keskitysleirillä – mutta päädyinpä siis sinnekin!

Pienistä puutteistaan huolimatta kirja on kuitenkin oivallinen välipala historiasta vähänkään kiinnostuneelle lukijalle – nuorelle tai aikuiselle. Näitä lisää muistakin aiheista, kiitos! Kannattaa muuten lukea oivallinen Mitä luimme kerran -blogin arvio – Laura on kirjoittanut postauksensa hauskasti samaan tyyliin kuin kirja.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Mike Pohjola
Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018
527 sivua

Aleksis Kivi: Kullervo

Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski. Ei ole hän ihminen vaan Hiien henki hänessä ihmishaamussa käy.

Kullervo oli kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssin listalla seuraavana heti Vänrikki Stoolin tarinoiden jälkeen. Tällä kertaa kyseessä on lyriikan sijaan draama: Aleksis Kiven esikoisteos, jolla hän voitti SKS:n näytelmäkilpailun ja joka toi Kiven tunnetuksi kirjallisuuseliitin parissa.

Kullervo kertoo näytelmämuodossa Kalevalasta tutun Kullervon tarinan. Perisuomalaisesta aiheestaan huolimatta näytelmä on muodoltaan klassinen antiikin tragedia, jossa on viisi näytöstä: alkutilanne, toiminnan liikkeellelähtö, huippukohta, käännekohta ja loppukatastrofi. Mitään iloista tarinaa ei siis ole luvassa.

Alussa Kullervo asuu orjuudessa setänsä luona, koska hänen perheensä on kuollut. Hän on vahva mutta taitamaton kaikessa mitä tekee. Hänet myydään orjaksi Ilmariselle, mutta kun Ilmarisen emäntä leipoo Kullervon eväsleipään kiven, Kullervo painelee vihastuksissaan talolle ja surmaa naisen. Ja tässä kohtaa ollaan vasta toisessa näytöksessä, joten asiat menevät entistä lujempaa alamäkeä.

Verrattuna Vänrikki Stoolin vanhahtavaan runomittaan Kullervo oli oikeastaan jopa helppolukuinen teos, ja pituutta oli onneksi vain reilut sata sivua.  Kullervo on hahmona aika kamala, vaikka onkin pitkälti olosuhteidensa uhri. Suurin osa hahmoista on ihmisiä, mutta mukana on myös hyvä haltia-paha haltia -tyyppistä jännitettä lohduttavan Sinipiian ja petollisen Ajattaren muodossa. Arvaatte varmaan, kumman tien Kullervo valitsee? (On muuten hauskaa bongailla sanojen ja nimien alkuperäisiä merkityksiä, kuten tässä kohtaa Ajatar-vaatekaupan nimen. Kalevala on kyllä muutenkin ollut aikamoinen aarreaitta suomalaisille firmoille, kun asiaa ajattelee.)

Teos jää silti sarjaan ”hyödyllistä yleissivistystä”, koska kovin innostava lukukokemus se ei ole. Toisaalta ei Romeo ja Juliakaan ollut mikään tajunnanräjäyttävä teos kun luin sen joskus lukiossa. Ehkä Kullervo pitäisikin nähdä oikeasti näyttämöllä, jonne se on kirjoitettu. Hieman kiinnostaisi myös lukea J. R. R. Tolkienin Kullervon tarina, josta koko Tolkienin tarumaailma on ilmeisesti saanut alkunsa.

Kirja pääsee lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjan nimessä on vain yksi sana.

Subjektiivinen tuomio: **½

Aleksis Kivi
Kullervo: näytelmä viidessä näytöksessä
ntamo 2012 (näköispainos)
106 sivua