Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2

Reilu vuosi sitten luin ensimmäisen Suomalaisten painajaisia -albumin, ja pidin siitä ihan viiden tähden arvoisesti. Ilmiö on sittemmin laantunut, enkä ole somessakaan törmännyt enää kovin moneen Korhosen sarjakuvaan. (Kävin kurkkaamaan Facebookissa ja syy selvisi – tämän vuoden puolella netissä on julkaistu ehkä kolme strippiä, ja loput ovat kirjaan liittyvää mainontaa.)

Toisen albumin selasin nopeasti läpi muun lukemisen ohessa, eli sanottavaakaan siitä ei nyt niin hirveästi ole. Tällä kertaa sarjakuvissa keskityttiin erityisesti matkailuun ja shoppailuun, kun Matti-hahmo pääsi (joutui) kaupoille ja kaukomaille.

Tämän kanssa kävi sama ilmiö kuin usein: ensimmäinen teos on hyvä, erilainen ja hauska, mutta toinen osa ei enää pääse yllättämään. Tässäkin naurahdin kyllä muutaman kerran ääneen Matti-paran kokemuksille, mutta ujon rehellisellä suomalaisella ei ole enää aivan samanlaista uutuudenviehätystä. Monet jutut ovat silti harvinaisen totta ja samaistuttavia edelleen.

Kirja sopii hyvin lukuhaasteen 2017 kohtaan Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Subjektiivinen tuomio: ***+

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia 2 – Lisää vähäsanaista vertaistukea
Atena 2017
96 sivua

Kiistala & Niipola: Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika

Totta kai Suomessa työpaikoilla nähdään paljon myös t-paitoja ja kauhtuneita villapaitoja, mutta oletan tämän kirjan lukijan haluavan tietää mahdollisimman siististä pukeutumisesta, joten aloitan siitä.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Suomalainen bisnespukeutuminen herätti vilkasta keskustelua muutama viikko sitten, kun Hesari teki aiheesta haastattelun. Menesty tyylillä -kirjan kirjoittajat Minna Kiistala ja Juho Niipola tykittivät mielipiteitään suomalaisten työvaatetuksesta ja sen surkeudesta.

Pyörittelin itsekin silmiä muun somekansan mukana artikkelin lauseille ”Kiistalan mielestä harmaantuminen ei saisi näkyä naisella” ja ”Kiistala on vieläpä sitä mieltä, että bisnesnaisen kannattaisi suosia hameita”. Päätin kuitenkin pyytää kirjasta arvostelukappaleen ja lukea koko teoksen – toimittajat tunnetusti nostavat vain herkullisimmat lainaukset juttuihinsa.

Hotkaisin nopealukuisen kirjan kahdessa illassa. Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta pidin kirjasta kovasti, vaikka haastatteluun nostetut kohdat eivät edes olleet niitä kaikkein provosoivimpia. Kirjailijoiden tyyli on suoraa mutta pilke silmäkulmassa kirjoitettua, ja väliin mahtuu myös tarinoita heidän omista pukeutumismokistaan tai muista kokemuksistaan.

Menesty tyylillä -kirjan tarjoama linja bisnespukeutumiseen ja etikettiin on tiukka, mutta toisaalta mitä hyötyä olisi tyylioppaasta, joka kertoo että voit pukeutua ihan miten vain? Kiistala toteaa kuuluisassa hiustenvärjäysluvussa: ”— koska tämän kirjan on tarkoitus antaa ohjeita eikä väittää, että kaikki käy, sanon tämän suoraan: jos sinulla on harmaita hiuksia, värjää ne.

Alkusivuilla todetaan, että kirjan tarkoitus ei ole käskeä, vaan inspiroida. Minua kirja onnistui sekä inspiroimaan että ahdistamaan, koska en tietenkään itse pukeudu ohjeiden mukaan. (Ostin juuri työvaatteiksi mekkoja, joissa on leveä helma.) Kirja asettaa kuitenkin tavoitetason ja antaa hyviä ohjeita, jos on tarve pukeutua perinteisen bisnesetiketin mukaisesti.

Tyyliä käsitellään monipuolisesti sekä miehen että naisen näkökulmasta, ja kaikki bisnespuvustoon kuuluvat vaatteet käsitellään omissa alaluvuissaan. Kirjassa puhutaan myös matkustamisesta, shoppailusta, juhlapukeutumisesta, kauneudenhoidosta sekä esiintymisestä vaikkapa työ- ja televisiohaastatteluissa.

Vaatteet ovat viestintää, kirjassa todetaan. Minkälaisen vaikutelman haluat antaa, ja mitkä vaatteet auttavat sinua olemaan paras versio itsestäsi? Aina sanotaan, että ihmisiä ei saa arvioida ulkonäön perusteella, mutta sitä me kaikki kuitenkin teemme.

Jostain syystä miesten luvut ovat kuitenkin sallivampia kuin naisten. Miehille kirja puhuu laajemmalla skaalalla aina räätälinpuvuista luovien alojen rentoon pukeutumiseen, ja oma lyhyt alalukunsa on myös start-up -yrityksen hupparin värin valitsemisella. Naisten puoliskossa tällaiset poikkeukset loistavat poissaolollaan, ja linja on tiukka kotelomekko tai jakkupuku.

Jos noin kolmen neljän sadan euron kotelomekko tuntuu kalliilta…” Juu no kyllähän se tuntuu. Töissä saimme hyvät naurut, kun luimme että hyvästä vyöstä kannattaa maksaa 650 euroa. Ja kyllä, meidän toimistomme kuuluu selkeästi sarjaan casual. Kirjassa kerrotaan myös tarina amerikkalaiselta konsultista Neil Pattelista, joka sijoitti 162 000 dollaria bisnespukeutumiseen ja jonka myynti kasvoi sitten 692 000 dollaria.

Sijoitusbloggaaja Merja Mähkä kommentoi kirjaa HS:n blogissa ja on sitä mieltä, ettei tyyliin sijoittamalla rikastu. ”Ennen kuin nainen hankkii itselleen 200 euron korkkarit, hänellä pitäisi olla arvo-osuustili, joka karttuu koko ajan.” Tämäkin näkökulma kannattaa muistaa, ennen kuin rientää käyttämään tuhansia euroja työpukeutumiseen. Suosittelen täällä blogissakin esiteltyä teosta Nainen ja rikastumisen taito.

Kirja lopussa todetaan, että täydellinen bisnespuvusto rakennetaan ajan kanssa, eli ei tässä mikään kiire ole. Uransa alussa olevan kannattaa tehdä päätös olla ostamatta huonolaatuisia vaatteita. Siitä on ainakin kohtuullisen helppoa aloittaa.

Kaikesta tästä pohdinnasta, tai ehkä juuri sen takia, pidin kirjasta. Voi olla, että uudelleen luettaessa tulee esiin kriittisempiäkin näkökulmia. Menesty tyylillä on osunut monella herkkään paikkaan, ja herättänyt paljon keskustelua – marssittihan Helsingin Sanomatkin ensimmäisen artikkelinsa jälkeen eturivin bloggaajat kertomaan, ettei tyyliohjeissa ole perää.  Mielestäni on kuitenkin turhaa loukkaantua etikettineuvoista – niitä voi hyödyntää tai olla hyödyntämättä.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Kiistala & Jani Niipola
Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika
Alma Talent 2017
187 sivua

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Aikaa kului ja muistivihkoni täyttyivät. Sitä mukaa kuin orgaanisen kemian salat avautuivat minulle, kokeeni muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi, ja koin suurta riemua saadessani selville mitä luonnosta saattoi niin pienellä vaivalla saada.
Erityisen paljon rakastin myrkkyjä.

Alan Bradleyn kehuttu dekkari on ollut jo pitkään lukulistallani, ja sain sen hotkaistua kesällä. Tiesin jo etukäteen suositusten perusteella aika varmasti, että tulen pitämään kirjasta.

Piiraan makua makeaa on kuvattu Agatha Christien kirjojen tai Sherlock Holmesien tyyppiseksi, eikä päähenkilökään ole mikään tyypillisin dekkarihahmo. Hän on Flavia de Luce, 11-vuotias älykäs tyttö, joka rakastaa kemiaa ja on kiinnostunut erityisesti myrkyistä.

Eletään 1950-luvun Englannissa, ja Flavia asuu isossa Buckshaw’n kartanossa isänsä, kahden isosiskonsa ja palvelijoiden kanssa. Siskokset ovat jatkuvasti sotajalalla keskenään, ja Flavia juonii erilaisia kemiallisia kostoja isosiskojen pään menoksi.

Tavallinen arki kuitenkin keskeytyy, kun kartanon portailta löytyy kuollut lintu, jänkäkurppa, jonka nokkaan on pistetty postimerkki. Flavia kuulee vieraan miehen riitelevän isänsä kanssa myöhään illalla, ja seuraavaksi kyseinen mies löytyy ruumiina puutarhasta. Mistä mies on tullut, kuka hänet on murhannut ja miksi? Entä miten koko soppaan liittyvät piirakka ja postimerkit?

Koska poliisi ei vaikuta saavan mitään aikaiseksi, Flavia alkaa nuuskia asioita omin päin ja selvittämään murhaa, jonka juuret ulottuvatkin yllättävän kauas historiaan. Apunaan hänellä on terävät hoksottimet, se tosiasia ettei 11-vuotiasta tyttöä useinkaan oteta vakavasti, ja tietenkin kemia.

Arveluni osui oikeaan, sillä pidin kirjasta kovasti. Kirjalla kesti jonkin aikaa päästä vauhtiin, mutta kepeä historiallinen tunnelma, runsaat yksityiskohdat, riemastuttavat kielikuvat sekä selvitettävä mysteeri piristävät päivää kummasti. Bradleyn kieli ja sanavalinnat ovat vain niin huikeita, että olisi tehnyt mieli kirjoittaa joka toinen lause muistiin. Flavia ei ehkä ole kaikkein uskottavin 11-vuotias, mutta pikkuvanha kemisti on mitä mainioin hahmo.

Voihan kanaporejuoma! Oi Herra, suojele meitä kaikkia jotka uurastamme kokeellisen kemian viinitarhassa! Seuraavaksi otin korkin pullon suulta ja kaadoin eukalyptusveden lehtineen kaikkineen keltaisen keiton joukkoon. Sitten riisuin villatakkini, levitin sen hupuksi päälleni jotta huurut pysyisivät sen alla, ja hengitin kamferimaista, kanaisaa eukalyptushoyryä, ja saatoin melkein tuntea, miten jossain pääni räkäisissä onteloissa sinukset nostivat kädet pystyyn ja antautuivat. Oloni tuntui välittömästi paremmalta.

Liityn siis pidemmittä puheitta muiden suosittelijoiden kerhoon tämän kirjan osalta. Sarjassa on näköjään ehtinyt ilmestyä vaikka kuinka monta jatko-osaa, täytyy jossain vaiheessa tarttua niihinkin.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa selvitetään rikos.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Alan Bradley
Piiraan maku makea
Suom. Maija Paavilainen

Bazar 2014
388 sivua