”Kerro minulle Runotar, älykkäästä miehestä joka harhaili kauan hävitettyään Troian pyhän kaupungin; joka näki monien kansain asuinsijat ja tutustui ihmisten tapoihin; joka merellä koki monet vaivat taistellessaan henkensä edestä ja yrittäessään johtaa miehensä kotiin.”
Nyt on sitten luettu yksi maailmanhistorian tunnetuimmista ja vanhimmista teoksista, kirja joka on vaikuttanut valtavasti länsimaiseen sivistykseen ja kulttuuriin. Ja olen itse asiassa positiivisesti yllättynyt!
Lähdin lukemaan kirjaa alun perin kirjallisuuden opintojen ekan kurssin taustalukemisena. Sikäli jännä, kun lueskelin Odysseiasta sanottua muissa kirjablogeissa, useimmin todettiin että tarinahan on kaikille tuttu. No, vaikka olenkin peruskouluni ja lukioni käynyt, ei Odysseuksen reissu ollut kovinkaan tuttu minulle.
Jostain syystä olen aina kuvitellut, että Homeros-nimisen runoilijan nimiin pantu eeppinen runoelma Odysseia on vaikealukuinen tiiliskivi. Sen sijaan teos onkin mukavan pituinen 300-sivuinen seikkailukertomus parin tuhannen vuoden takaa. Tarina on ollut alun perin suullista tarinaperinnettä, joka on koottu vasta myöhemmin yksiin kansiin.
Lukemisessa varmasti auttoi se, että tartuin Pentti Saarikosken 70-luvulla tekemään suomennokseen. Siinä on pyritty antamaan tarinasta kattava kuva kreikkaa taitamattomalle, eikä runomittaa ole lähdetty kääntämään sanatarkasti oikein.
Sen sijaan 1920-luvulta peräisin oleva Otto Mannisen heksametrimittainen suomennos olisi varmaan lentänyt seinään noin kolmannen sivun kohdalla: ”Retkiä miehen kekseliään, runoneito, sa kerro, kauan harhailleen pyhän Troian kaatamatiellä! Kansat, kaupungit monet nähdä hän sai, tavat oppi, sai tuta tuskaa mont’ ulapoilla, kun eest’ oman hengen taisteli, maalleen matkaamaan koki kumppanit auttaa.”
Joka tapauksessa tässä kaikkien seikkailu- ja fantasiakirjojen isässä kantavana teemana on päähenkilö Odysseuksen paluu kotiin. Aikaisemmassa Ilias-eepoksessa hän on sotinut Troijan sodassa kymmenisen vuotta, ja nyt on kotiinpaluun aika. Kotona odottavat uskollinen vaimo Penelope ja poika Telemakhos, mutta niin se vaan paluussa vierähtää toiset kymmenen vuotta. Eepos alkaa Telemakhoksen matkasta, kun hän lähtee merille selvittämään, onko isukki vielä elossa.
Kreikkalaiset jumalat ovat kiinteästi mukana juonen kulussa, niin ettei mitään pääse tapahtumaan ilman heitä. Kiilaskatseinen viisauden jumalatar Athene pelastelee Telemakhosta ja Odysseusta jatkuvasti milloin mistäkin, siinä missä vihainen merenjumala Poseidon paiskoo kapuloita rattaisiin. Viisaudella, viekkaudella ja kiilaskatseisen Athenen avulla jumalainen Odysseus selättää kaikki esteet, oli kyse sitten kykloopeista tai seireeneistä. Kirja seuraa hänen retkiään osittain nykyajassa ja osittain minämuotoisina takaumina.
Niinkin kiire miekkosella muuten on, että seilattuaan miehistönsä kanssa Kirke-noidan saarelle hän päättää jäädä sinne vielä vuoden ajaksi Kirken rakastajaksi. Onneksi viisas uskollinen Penelope odottaa! Huikeinta on kyllä Odysseuksen porukan villava pako kykloopin kynsistä:
”Parhaalta tuntui nyt tällainen suunnitelma. Laumassa oli syötettyjä villavia lampaita; nyt minä sidoin niitä yhteen pajunvitsaksilla, joiden päällä tuon kaikkiin konnuuksiin perehtyneen hirmun oli tapana nukkua. Keskimmäisen vatsavilloista roikkui aina mies ja kaksi lammasta oli sivustasuojana; näin vei kolme lammasta aina yhden miehen.”
Monia kommelluksia käydään läpi, ennen kuin kotisaari Ithaka siintää näköpiirissä ja jumalainen Odysseus pääsee kotiin potkimaan vaimoa piinaavaa kosijajoukkoa persuuksille.
Lukukokemus oli ihan hauska, vaikka välillä tarinan olisi toivonut etenevän nopeamminkin. Kirjaa aloittaessani en tiennyt juonen kulkua, mutta yksittäisiä osioita kuten seireenien ohi purjehtimisen ja mastoon sitomisen olin kuullut. Kieli on varsin sujuvaa, vaikka paljon eroja nykykirjallisuuteen esiintyykin ja Saarikoski on joutunut keksimään muutaman uuden sanankin (kuten tuon kiilaskatseisen).
Eipä tarvitse enää miettiä, mistä kaikki seikkailujen, matkakertomusten ja ennustusten täyttämät fantasiakirjat alun perin ammentavat. Huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan on vuorossa sitten varsinainen kirjallisuuden kurssin kirja eli Margaret Atwoodin Penelopeia.
Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 ja sopii erinomaisesti kategoriaan Sankaritarina.
Subjektiivinen tuomio: ****
Homeros
Odysseia
Suom. Pentti Saarikoski
Otava 2012
307 sivua
”Leikkaa tämä sivu irti kirjasta. Teippaa se matkalaukkusi sisäpuolelle pysyvästi. Hammasharja. Lentoajat. Kynsiviila. Laastarit. Passi. Passi. Passi. Hiusharja. Adapteri. Adapteri. Joka ikinen piuha ja johto ja laturi. Yösukat. Uudestaan lentoajat. Kotiavaimet. Kotiavaimet. Kotiavaimet. KORVATULPAT. VARAKORVATULPAT. Ei koko meikkipussia. Voitko jo vähitellen oppia tämän. Kynä. Paituli. Hyvää matkaa.”
”Is adulthood an exciting new challenge for which you feel fully prepared? Ugh. Please go away.”